Tuikkiva ja viiltävä iskiaskipu on hermosärkyä, jonka aika onneksi yleensä parantaa. Useimmiten se saa alkunsa välilevyn pullistumasta.

  1. Mistä iskiaskivussa on kyse?

    Iskiaskipu johtuu alaselän ja pakaran tienoilla kulkevan iskiashermon ärsytyksestä. Kun niin käy, alaselkä kipeytyy usein pahasti ja kipu tuntuu tietyissä asennoissa yleensä viiltävinä tai tuikkivina kiputuntemuksina. Hermosta kipu säteilee jalkaan ja jopa varpaisiin asti. Raajaan saattaa ilmaantua myös pistelyä, tunnottomuutta tai lihasheikkoutta.

  2. Onko iskias sama asia kuin välilevyn pullistuma tai tyrä?

    Ei aina, mutta kivun syntysyyt liittyvät usein juuri välilevyn pullistumaan. Jos välilevy pääsee rappeutumaan, alaselän nikamien välilevy voi revetä niin, että välilevyn hyytelömäistä sisältöä työntyy ulos. Syntynyt pullistuma tai tyrä saattaa painaa  iskiashermoa kivuliain seurauksin.
    Iskiaskivun erottaa muista alaselän kiputiloista kivun luonne: ärsyyntynyt hermo välittää kiputuntemukset muuallekin kehoon kuin selän alueelle, nimenomaan raajoihin.

    Kiinnostava artikkeli: Miten pääsen eroon notkoselästä? 10 kysymystä

  3. Miten hoidan iskiaskipua?

    Ole kärsivällinen. Iskiaskipu paranee itsestään, joskin hitaammin kuin lihaksista johtuva selkäkipu. Puolet potilaista joutuu sietämään yhtäjaksoista iskiaskipua kuukaudenkin verran, etenkin, jos kivun syynä on iskiashermoa painava välilevyn pullistuma.
    Kipua voi hallita tulehduskipulääkkeillä; sen sijaan kipugeeleistä ei iskiaskipuun ole apua. Liikkumista pitää jatkaa. Liiku kipusi ehdoilla, mutta päivittäin.

  4. Auttaako lämpö tai kylmä?

    Kumpaakin konstia kannattaa kokeilla. Yksi kokee kylmägeelipussilla hautomisen lievittävän kipuja, toinen vannoo lämpöhauteen nimiin.
    Tutkittua apua on fysioterapiasta. Fysioterapeutin ohjein löydät liikesuunnat, joita kannattaa kipuoireisena välttää ja toisaalta suosia. Liikeharjoittelu on tärkeää siksikin, että oikeilla liikkeillä voi nopeuttaa esimerkiksi välilevyn pullistuman vetäytymistä takaisin normaaliksi.

  5. Entä, jos tavalliset tulehduskipulääkkeet ­eivät riitä?

    Lääkäri voi määrätä pahaan iskiaskipuun keskushermostoon vaikuttavia opiaatteja tai hermosärkyä loiventavia neuropaattisen kivun lääkkeitä. Jälkimmäisiin kuuluu muun muassa amitriptyliini.
    Useimmilla iskiaskipupotilailla viiltävän kivun terävin kärki taittuu näiden lääkkeiden avulla.

  6. Hakeutuisinko sähköhoitoon tai ­akupunktioon?

    Kumpikin hoitotapa voi tehota myös iskiaskipuun, mutta etukäteen sitä ei voi luvata. Akupunktio on parhaimmillaan hyvä tapa laukaista lihasjännitys, ja sähköhoito helpottaa usein juuri hermoista lähtevää neuropaattista särkyä. Käänny koulutetun fysioterapeutin puoleen.

  7. Onko selän tukivyöstä hyötyä?

    Vyö tukee selkää, joten kokeilla kannattaa. Monet selkäpotilaat käyttävät tukivyötä vaikkapa kotitöissä ja silloin, kun pitää nostella tavaroita. Hanki iskiasvyö terveyskaupasta, jotta saat vyön käyttöön oikeat ohjeet ja vaivaasi varmasti sopivan tuotteen.

  8. Mitä teen, jos yöuneni menevät kivun takia?

    Kaikille iskiaspotilaille sopivaa vinkkiä ei ole antaa. Etsi sinulle parhaiten sopiva nukkuma-asento. Monelle se on kylkimakuu niin, että kehon paino on kipeällä kyljellä. Kokeile asettaa iskiaskohdan ja patjan väliin matala tyyny, joka tukee kipeää kohtaa.
     

    Monta tuntia sinä istut päivässä? Tämän se kertoo kehostasi

  9. Kumpi toimii paremmin: istuma- vai seisomatyö?

    Istuminen rasittaa alaselkää selkeämmin kuin seisominen. Näin siksi, että istuessa alaselkään kohdistuu huomattavasti korkeampi paine kuin seistessä. Koeta säätää tuolia loivaan takakenoon, se saattaa helpottaa. On myös hyvä nousta tuolista säännöllisin väliajoin seisaalleen. Jos mahdollista, aseta esimerkiksi tietokone hyllylle siten, että pystyt naputtelemaan sitä seisaallasi.

  10. Milloin on syytä lähteä  lääkäriin?

    Silloin, jos jalkaterästä lähtevät voimat tai jalka alkaa läpsyä. Mene lääkäriin myös silloin, jos virtsan tai ulosteen pidätyskyky katoaa tai iskiaskipu yltyy aivan sietämättömäksi. Nämä oireet ovat merkkejä vaikeasta hermojuurivauriosta tai siitä, että iskiashermo on niin pahasti jumissa, että se täytyy leikata. Iskias leikataan myös siinä tapauksessa, että potilaalle ilmaantuu jalkojen halvausoireita.
     

    Lue myös: Istutko lysyssä? Aloita ryhtiremontti

    Asiantuntijana fysiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Harri Hämäläinen, HUS ja Selkäliitto.

Sirkkeli leikkasi Matti Siekkisen, 76, oikean käden irti kolme vuotta sitten. Se saatiin kiinnitettyä takaisin, mutta toipuminen on kestänyt pitkään.

Kenttäsirkkelin metrinen terä pyöri kasvojeni edessä 1 100 kierrosta minuutissa. Ehdin ajatella, että päätä en halkaise ja sain käännettyä sen sivuun. Sitten sirkkelipöydän liikkuva hihna tempaisi minut mukaansa.

Olin eläkkeellä maanviljelijän töistä, mutta sahasin välillä puuta laudoiksi. Niitä hommia olen tehnyt pikkupojasta eli jo 60 vuotta, joten kokemattomuudesta onnettomuus ei johtunut. Se vain tapahtui.

”Kipua en tuntenut, sillä hetkeksi kaikki pimeni.”

Työnsin tukkia sirkkelipöydällä eteenpäin, kun jalka horjahti ja uuden työhaalarin lenkki tarttui pöydän reunan akseliin. Lenkki ei revennyt riuhtaisemallakaan, joten kuusitukin sijasta sirkkeliin jouduin minä.

Terä leikkasi oikean käteni irti kymmenisen senttiä olkapään alapuolelta. Muistan luun kirskumisen, mutta kipua en tuntenut, sillä hetkeksi kaikki pimeni. Hyvä niin.

Kun tulin tolkkuihini, seisoin sirkkelipöydän vieressä. Olin jotenkin kulkenut laitteen läpi ja laskeutunut hihnalta. Kädentyngästä suihkusi verta, mutta ensimmäiseksi sammutin sirkkelistä virran. Vasta sitten juoksin pihan poikki kotia kohti.

”Onneksi taskussa oli kännykkä.”

Pääsin melkein perille ennen kuin lyyhistyin. Onneksi taskussa oli kännykkä ja vaimoni Ritva oli kotona. Soitin hänelle, että käsi on poikki, tule auttamaan.

Heti kun Ritva löysi minut pihalta ja tajusi tilanteen, hän soitti hälytyskeskukseen. Odottelimme ambulanssia puolisen tuntia. Ne olivat pitkiä minuutteja.

Matti Siekkinen kuntouttaa kättä ahkerasti kotona. Peukalokin toimii jo.
Matti Siekkinen kuntouttaa kättä ahkerasti kotona. Peukalokin toimii jo.

Käsi pakattiin kylmään

En olisi tätä nyt kertomassa, jos en olisi silloin poikkeuksellisesti ottanut puhelinta mukaan. Lähdin sahaamaan aamuvarhain, koska tulossa oli uusi tukkikuorma ja halusin päästä ajoissa lämmittämään savusaunaa illaksi.

Ritva ei edes tiennyt, että olin sahalla. Hän puuhasi omiaan talon toisella puolen, jonne huuto pihalta ei olisi kuulunut. Mutta puhelimen hän kuuli.

”Ambulanssin saavuttua joku kysyi, mistä irronneen käden löytäisi.”

Järkytyksen keskellä Ritva kykeni toimimaan järkevästi, hätäkeskuksen ohjeiden mukaan. Hän tyrehdytti verenvuotoa painamalla sitä pyyhkeillä ja polvella ja vyöllä kiristämällä. Jalkani hän nosti koholle, jotta aivot saisivat paremmin verta.

Ambulanssin saavuttua joku kysyi, mistä irronneen käden löytäisi. Neuvoin etsimään työrukkasta maasta sirkkelin takaa.

Kuljetusta varten ensihoitajat puhdistivat kädestä pahimmat sahanpurut ja kietoivat sen pyyhkeeseen, jonka ympärille laittoivat jäitä. Niitä löytyi, kun Ritva muisti, että joku oli jättänyt jääpaloja vuokramökkimme pakastimeen.

Puhtaat keuhkot pelastivat

Kotoa on yli 300 kilometriä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Tarkoitus oli matkalla vaihtaa autokyyti helikopteriin, mutta siihen ei löytynyt lääkäriä. Niinpä ambulanssia käskettiin pitämään kiirettä.

Kuski kertoi nopeusmittarin lukemaksi 220. Se riitti – juuri ja juuri. Selviytymiseni oli minuuteista kiinni, sanoi lääkäri. Olin menettänyt niin paljon verta.

”Minut pelasti todennäköisesti se, että peruskuntoni oli hyvä.”

Minut pelasti todennäköisesti se, että fyysisen työn vuoksi peruskuntoni oli hyvä. Enkä ole koskaan tupakoinut, joten puhtaat keuhkot jaksoivat silloinkin, kun niihin alkoi kertyä nestettä.

Kerroin myöhemmin perheelle lääkärin puheet keuhkoista. Tyttärenpoikani lakkasi kerrasta polttamasta.

Lastenlasten ja heidän lastensa murhe on ollut onnettomuudessa vaikeinta. Ensin pienet pelkäsivät, että pappa kuolee. Myöhemmin tuli toisenlaisia suruja. Pappa ei esimerkiksi pysty enää nostamaan syliin kuten ennen.

”Tarvittiin kolme kirurgia ja kahdeksan tunnin leikkaus.”

Tarvittiin kolme kirurgia ja kahdeksan tunnin leikkaus, jotta käsivarsi saatiin kiinnitettyä. Sisäsivu aukaistiin, kun luut, jänteet, verisuonet ja kaikki muu yhdistettiin.

Ensimmäinen vuorokausi leikkauksen jälkeen minua pidettiin unessa. Herättyäni näin haavoissa toistasataa niittiä. Käsivarren sisällä on nyt titaania ja se on seitsemän senttiä lyhyempi kuin ennen. Ihoa siihen siirrettiin oikeasta jalasta polven yläpuolelta.

Verenkierron turvaamiseksi käsi täytyi aluksi pitää mahdollisimman lämpimänä. Se kiedottiin avaruuspeitteeseen, ja potilashuone lämmitettiin kuumaksi.

”Keuhkoihin kertyi monta litraa nestettä.”

Pahinta oli vähän leikkauksen jälkeen, kun keuhkoihin kertyi monta litraa nestettä. Se vaikeutti hengittämistä ja ilmeisesti laukaisi sydänvaivat.

Kotiin pääsin kolmen sairaalaviikon jälkeen. Aluksi vain lepäilin, sitten aloin pikkuhiljaa liikuskella. Käsi oli tunnoton ja toimeton ja pidin sitä kantositeessä. Ritvan täytyi auttaa minua kaikessa.

Kotiutus sairaalasta tuntui liian nopealta. Mutta haava ei onneksi tulehtunut, vaan parani hyvin. Sen jälkeen alkoi ahkera kuntouttaminen.

Unessa sormet toimivat

Ensin tuntui pistelyä. Sitten tuli kuin pieniä sähköiskuja ja nykäyksiä. Tunto tuli käsivarteen takaisin aivan yllättäen puolisen vuotta leikkauksen jälkeen.

Käsi tuntui alkuun vieraalta, kuin se olisi naapurin käsi. Nyt se on jo pitkään tuntunut omalta ja erotan sekä kuuman että kylmän. Iho hikoilee ja kynnet kasvavat, mutta käsi palelee aiempaa herkemmin.

Tuntemusten palaamisen jälkeen myös nivelet alkoivat vähitellen liikkua kyynärpäässä ja ranteessa. Vain sormet jäivät jäykiksi: peukalo pystyyn ja muut neljä koukkuun.

Viime toukokuussa näin unta, että sormet liikkuivat. Aamiaisella huomasin, että peukalohan taipuu! Paraneminen siis jatkuu, vaikka haaverista tulee kolme vuotta.

”Olen kiitollinen lääkäreille.”

Lääketieteelliseksi ihmeeksi käsikirurgi on minua sanonut. Ei kuulemma pitäisi käden pelata niin kuin se pelaa. Minun on silti ollut pakko opetella käyttämään vasenta kättä kaikkeen hienomotoriikkaa vaativaan, esimerkiksi syömiseen ja nimen kirjoittamiseen. Seitsemänkymppiselle ja oikeakätiselle se ei ole pieni haaste.

Käyn kerran viikossa fysioterapiassa ja kotona jumppaan joka päivä kuminauhalla ja palloilla ja taivuttelen sormia.

Jaksamista auttaa paljon se, että minulla ei ole kipuja eikä särkyjä, enkä tarvitse kipulääkkeitä. Olen kiitollinen lääkäreille, jotka taisivat saada hermot kohdilleen.

Onnettomuus sattuu kun on sattuakseen, se on vain hyväksyttävä. Olen jättänyt metsässä rymyämisen, enkä pysty juuri tanssimaan Ritvan kanssa. Monet työt kaatuvat yhä enemmän vaimon niskaan ja välillä hän väsyy. Pystymme onneksi puhumaan myös vaikeista asioista.

”Suurin menoerä on ollut auton vaihtaminen automaattivaihteiseksi.”

Ritvasta on tullut omaishoitajani. Emme olisi sitä hoksanneet, mutta seniorihoitaja opasti. Muutenkin olemme saaneet hyviä neuvoja. Ne ovat tarpeen, sillä tapaturmavakuutusta minulla ei ollut. Luulimme, että vakuutus pitää katkaista, kun maatalousyrittäjä jää eläkkeelle. Niin ei ilmeisesti ole.

Taloudellisesti selviämme, koska olin jo eläkkeellä. Suurin menoerä on ollut auton vaihtaminen automaattivaihteiseksi, jotta voin edelleen ajaa.

Huumori auttoi toipumaan

Yksin et mene enää sahaamaan. Sellaisen komennon perhe antoi, ja olen opetellut ottamaan kaverin mukaan.

Haaverin jälkeen vävyt pesivät verijäljet sahalta. Eikä sirkkelin käynnistäminen ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen herättänyt ikäviä tunteita. Väkivaltaelokuvia olen kuitenkin lakannut katsomasta. Riittää, että olen katsonut oman vereni vuotavan.

”Lääkäri arveli, että toipumiseni saattaa johtua lupsakasta luonteestani.”

Eräs lääkäri arveli, että toipumiseni saattaa johtua lupsakasta luonteestani. Huumorin lahja onkin auttanut paljon. En halua kantaa repussani turhaa kuormaa.

Huippuasiantuntijatkaan eivät osaa ennustaa, miten käden toimintakyky mahdollisesti kehittyy. Minusta kaikki mitä tapahtuu, on pelkkää plussaa.

Kehonosien kiinnittäminen

  • Tapaturmat aiheuttavat valtaosan käden tai muiden kehonosien irtoamisista eli amputaatiovammoista. Osat voidaan usein kiinnittää takaisin, jos ne löytyvät turmapaikalta ja potilas pääsee nopeasti hoitoon. Kiinnitys voi onnistua vielä tuntienkin kuluttua.
  • Aikuisilla leikkauksella tavoitellaan ennen kaikkea käden tartuntaotteen palauttamista. Koko yläraajan takaisin kiinnittäminen on haastavaa, mutta onnistuneena toimivampi vaihtoehto kuin proteesi.
  • Edellytykset paranevat, jos irronnut osa säilytetään viileässä, noin 4-8 asteessa, esimerkiksi puhtaassa muovipussissa jääveteen upotettuna. Jäätymisen välttämiseksi osa ei saa suoraan koskettaa jäätä tai lunta.
  • Takaisinkiinnityksessä korjataan kaikki katkenneet kudokset: luu, jänteet, hermot, valtimot, laskimot, pehmytkudos ja iho. Leikkauksen jälkeen tarvitaan kuntoutusta.
  • Onnettomuuspaikalla olennaista on nopea ensiapu, jotta potilas ei menetä liikaa verta ja joudu sokkiin. Hätäkeskus antaa ohjeita, ja vuotoa voi alkuun tyrehdyttää esimerkiksi painamalla kädellä suoraan haavaan.
  • Liikaa kiristämistä pitää välttää, jotta kudokset eivät vaurioidu.
  • Ranteen yläpuolisissa vammoissa pyritään helikopterikuljetukseen.

Lähteet: Käsikirurgian erikoislääkäri Pasi Paavilainen, Tays, Osmo Saarelma: Raajan tai kehonosan irtoaminen (amputaatiovammat). www.terveyskirjasto.fi

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 7/2018.

Kuka?

Matti Siekkinen

Syntynyt 1941 Pihtiputaalla.

Asuu Pihtiputaan Elämä­järvellä.

Perhe Vaimo Ritva, kolme tytärtä, seitsemän lapsenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta.

Motto Elämässä tarvitaan huumoria ja positiivista ajattelua. Jos märehtii negatiivisia asioita, se lyö jarruja kaikkeen.

Eviran erikoistutkijan mukaan lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista. 

Natriumglutamaatti, aspartaami, polyfosfaatti – kuulostaako lista epäilyttävältä? Tai jopa haitalliselta? Lisäaineiden tarpeellisuus ja turvallisuus on herättänyt viime vuosina paljon keskustelua. Ruualta vaaditaan nykyään aitoutta, ja monen mielestä lisäaineet eivät sovi luonnollisuuden kanssa yhteen.

Edelleen tiukassa istuu virheellinen ajatus, että lisäaine olisi huonon ruuan mittari, sanoo ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen.

”Ajatellaan, että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita.”

– Usein ajatellaan, että lisäaineilla halutaan peitellä ruuan puutteita, tai että lisäainepitoisessa ruuassa ei voi olla aitoja raaka-aineita tai makuja. Saan usein selittää, että nämä ajatukset eivät pidä paikkaansa.

Suuri osa lisäaineista on säilöntäaineita, joita käytetään ruuan turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi makkaroihin ja leikkeleisiin on usein lisätty nitriittiä, jotta niihin ei kehittyisi tappavan ruokamyrkytyksen aiheuttavaa botuliinibakteeria. Säilöntäaineita käyttämällä voidaan myös estää turha ruokahävikki. Pussitettu leipä, jossa on säilöntäainetta, pysyy pidempään homeettomana.

Lisäaineiden avulla voidaan valmistaa kuluttajalle sopiva tuote. Niillä muokataan elintarvikkeeen rakennetta tai syvennetään sen makua.

– Erilaisilla sakeuttamisaineilla puolestaan voidaan saada aikaan vähärasvainen tuote, jossa on hyvä suutuntuma sen sijaan että siinä olisi paljon kovaa rasvaa. Makeutusaineita käytetään, jotta tuote olisi makea ilman turhia sokerin kaloreita.

Pelkoon ei ole syytä

Lisäaineisiin liittyvä pelko on osittain tietämättömyyttä ruuan kemikaaleista ja elintarvikkeiden valmistusprosesseista, arvioi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran erikoistutkija, dosentti Johanna Suomi.

– Lisäainepelkoon ei ole syytä nykytiedon valossa. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ruuastaan turvallisia määriä lisäaineita, ja jopa lisäaineiden suurkuluttajilla altistus on keskimäärin turvallisella tasolla. Lisäaineiden turvallisuutta on tutkittu paljon, ja niiden enimmäismäärät eri elintarvikkeissa perustuvat tietoihin turvallisina pidetyistä annoksista.

Lisäaineita pidetään usein keinotekoisina aineina, mutta noin kaksi kolmasosaa niistä on luonnosta peräisin. Sakeuttamisaineita saadaan esimerkiksi kasvisten kuorista uutettavasta ravintokuidusta, säilöntäaineita kasvisten hapoista ja väriaineita kasvisten ja marjojen värjäävistä osista.

Osa lisäaineista on keinotekoisia aineita, mutta jotkut niistäkin käyttäytyvät elimistössä samalla tavoin kuin luonnonaineet.

– Esimerkiksi keinotekoisesti valmistettava säilöntäaine bentsoehappo on koostumukseltaan samaa tavaraa kuin puolukassa esiintyvä bentsoehappo, Johanna Suomi toteaa.

Vältä, jos saat oireita

Lisäaineyliherkkyyksistä puhutaan, mutta varsinaiset allergiat ovat harvinaisia. Tiettyjä lisäaineitakannattaa kuitenkin välttää, jos tietää saavansa niistä allergia- tai yliherkkyysoireita. Tunnetuin oireita aiheuttava lisäaine on säilöntäaine sulfiitti, josta astmaatikko voi saada oireita.

Viisi nakkia viikossa.

Lapsille on annettu rajoituksia lisäainepitoisten ruokien syömisestä: nitriitin sekä suolan ja kovan rasvan riskien vuoksi alle kouluikäinen lapsi saisi syödä makkaraa, nakkeja tai leikkeleitä korkeintaan 150 grammaa viikossa – eli maksimissaan viisi nakkia tai pari makkaraa. Myös bentsoehappoa sisältävien mehujen juomista pitäisi rajoittaa. Aikuisille vastaavia rajoituksia ei ole.

”Aikuisella rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti.”

–  Aikuisella lisäaineiden turvallisen saannin rajat voivat ylittyä, jos syö jatkuvasti yksipuolisesti: esimerkiksi paljon pitkälle prosessoituja tuotteita kuten makkaraa, karkkia ja limonadia. Silloin kuitenkin lisäaineita suurempia haittoja tulee yksipuolisesta ruokavaliosta, josta ei saa tarpeeksi ravintoaineita, Johanna Suomi muistuttaa.

Lisäaineet on merkitty elintarvikkeisiin niin sanotuilla e-koodeilla. Niiden selitykset löytyvät esimerkiksi osoitteesta evira.fi/elintarvikkeet.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 5/2018.

Lue myös: