Eturauhassyöpä aiheuttaa erektiovaivoja, mutta samalla parantaa perhesuhteita. Tutkimukseen osallistui yli 900 miestä.

Eturauhassyöpä löydetään Suomessa  useimmiten hyvissä ajoin paikallisena kasvaimena.

Sairastuneet osaavat nykyään vaatia tietoa erilaisista hoitovaihtoehdoista – leikkaus ei ole ainut mahdollisuus. Syöpä ja hoidot vaikuttavat usein negatiivisesti potilaiden arkeen ja myös kokemukseen omasta miehisyydestään, mutta samalla sairaus lähentää suhteita perheeseen.

Noin kaksi kolmasosaa Suomen Eturauhassyöpäyhdistys ry eli PROPOn kyselyyn osallistuneista syöpäpotilaista on erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä nykyiseen elämänlaatuunsa ja runsas 80 prosenttia näkee elämänsä sairauden myötä positiivisesti aivan eri tavalla kuin aiemmin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suhde perheeseen on parantunut 90 prosentin mielestä ja suhde vaimoon/elämänkumppaniin noin 70 prosentin mielestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eturauhassyöpä ja  sen hoidot aiheuttavat erilaisia virtsaamisvaivoja suurelle osalle potilaista, mutta niiden vaikutus elämänlaatuun ei kyselyn mukaan ole kovin merkittävä. Sen sijaan seksuaalisen halun heikkeneminen ja erektiovaikeudet heikentävät omaa miehisyyden tunnetta.  Lähes 70 prosenttia vastanneista koki syövän ja hoidon vaikuttaneen miehisyyteensä negatiivisesti.

Yleisimmät hoitomuodot ovat leikkaushoito, sädehoito sekä lääkehoito ja usein näitä hoitoja yhdistetään keskenään.

- Eturauhassyöpädiagnoosin saaneet miehet osaavat jo kysyä lisää tietoa eri hoitomuodoista ja niiden mahdollisista sivuvaikutuksista hoitavalta lääkäriltään.  Kyselyn mukaan suuri osa potilaista on myös itse saanut vaikuttaa omaan hoitoonsa., toteaa PROPOn toiminnanjohtaja Hannu Tavio.

Kahdella kolmasosalla vastaajista tuo toivoa mahdollisuus elää vuosia aktiivista elämää syöpädiagnoosista huolimatta. Lähes puolen mielestä vertaistiedon saaminen siitä, miten eturauhassyövän kanssa voi jatkaa hyvää elämää, antaa uskoa tulevaisuuteen. Myös uudet hoitovaihtoehdot ja hoitojen haittavaikutusten vähentämiseen tähtäävä tutkimus antavat toivoa.

PROPOn jäsenkyselyjä lähetettiin kaikkiaan 1780 ja vastauksia tuli 905 eli vastausprosentti nousi kiitettävän korkeaksi ollen 51. Vastanneiden syöpäpotilaiden keski-ikä oli 72 vuotta ja 84 % heistä oli avo- tai avioliitossa.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Hannu Tavio, Suomen Eturauhassyöpäyhdistys ry PROPO
Sähköposti: hannu.tavio@cancer.fi

PROPOn jäsenkysely: www.propo.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla