Kipua ei pidä ikinä vähätellä. Onneksi kipua voidaan nykyään tutkia ja hoitaa entistä monipuolisemmin. Tekstin on kirjoittanut kipuun ja saattohoitoon perehtynyt anestesiologian erikoislääkäri Anneli Vainio, 70, LT.
"Noin viidesosalla suomalaisista aikuisista on erilaisia särkyjä. Valtaosa niistä on tuki- ja liikuntaelinkipuja, mutta taustalla on myös vammoja ja leikkauksia. Tiedetään, että äkillisen kivun hyvä hoito ehkäisee kivun pitkittymistä.
Monilla kivuista kärsivillä on kokemusta siitä, että heidän kipuaan vähätellään tai sen olemassaolo suorastaan kielletään, koska kivun syyksi ei löydy näkyvää kudos- tai hermovauriota.
Tällainen vähättely kertoo väärästä ja vanhanaikaisesta asenteesta. Aivojen kuvantamistutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen oma ilmoitus kivusta antaa luotettavan tiedon siitä, mitä hänen aivoissaan tapahtuu. Aivojen kipukeskusten aktivoituminen tunnetaan kipuna, oli sen taustalla osoitettava kudosvaurio tai ei.
Ihminen itse määrittää, mikä on kipua. Kivun nimeäminen "fyysiseksi" tai "psyykkiseksi" ei ole perusteltua. On todettu, että aivojen kipukeskukset reagoivat omaan kipuumme, mutta ne aktivoituvat myös silloin, kun näemme toisen ihmisen kärsivän kivusta.
Tutkimuksissa on niin ikään saatu selville, että sosiaalinen kipu, toisin sanoen hylkäämisen ja ulkopuolelle jäämisen kokemus, aktivoi kipukeskuksia samalla tavalla kuin kudosvaurio. Mielen ja kehon erottaminen toisistaan ei siis ole enää mielekästä.
Uusi tieto sisältää hyvän uutisen. Kipua voidaan nykyään tutkia ja hoitaa entistä monipuolisemmin. Käytettävissämme on aikaisempaa parempia lääkkeitä esimerkiksi hermokipuun.
Kivunhallinnassa voidaan käyttää myös lääkkeettömiä keinoja. Keskushermoston hermoverkkojen toimintaan vaikuttavat kaikki, mitä koemme, opimme, muistamme, ajattelemme ja tunnemme. Siksi kipuakin voidaan hoitaa vaalimalla optimismia ja iloa tuottavia asioita sekä välittämällä oikeaa tietoa.
Kipua voivat lievittää antoisat ihmissuhteet sekä liikunnan, kulttuurin ja musiikin harrastaminen, jopa lemmikkieläimet. Särky voi väistyä taka-alalle myös erilaisilla elämänhallintaa parantavilla tekniikoilla kuten rentoutusharjoituksilla, mielikuvaharjoituksilla ja tietoisuustaidoilla.
Pitkäaikaisen kivun lievittäminen ei ole asia, jonka lääkäri "tekee" potilaalle, vaan paraneminen tapahtuu kahden ihmisen vuorovaikutuksessa. Se on hoitavan henkilön ja potilaan välistä yhteistyötä, jossa vaihdetaan tietoa ja tunteita. Kipupotilaalla on paranemisessa aktiivinen, itsenäinen rooli.
Vaikka kipua ei näillä keinoin saataisikaan kokonaan "parannettua", se pysyy sille määrätyssä lokerossa. Se ei haittaa enää elämää ja toimintakykyä yhtä paljon kuin ennen. Eräs potilaani kuvasi tilannetta sanomalla, että vaikka kipua onkin vielä jäljellä, se ei enää tunnu."
Teksti on julkaistu aiemmin ET Terveys -lehden numerossa 4/2017.
