Erektio-ongelmia, virtsavaivoja, kipua ja paineentunnetta. Eturauhanen kiusaa valtaosaa ikämiehistä, vaikka aina ei olisikaan tosi kyseessä.

1. Minulla on eturauhasen liikakasvua. Onko siitä syytä olla huolissaan?

Huolissaan ei tarvitse olla, sillä eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu on tavallinen ikääntymiseen liittyvä ilmiö, eikä siihen liity esimerkiksi syövän vaaraa. Et ole vaivasi kanssa yksin, sillä valtaosa yli 60-vuotiaista miehistä potee tätä sairautta.

2. Mistä eturauhasen liikakasvu sitten johtuu?

Sitä ei oikein tiedetä, mutta ikä ja normaali miessukuhormonin tuotanto ovat riskitekijöitä. Suurentuneen eturauhasen oireet johtuvat siitä, että virtsarakon alapuolella oleva eturauhanen painaa rakon pohjaa ja ahtauttaa rauhasen läpi kulkevaa virtsaputkea. Samalla eturauhanen häiritsee virtsarakon kaulan ja rauhasen lihaksiston toimintaa.

3. Poden eturauhasen liikakasvun mukanaan tuomia virtsavaivoja. Normaaliako?

Kyllä vaan. Virtsaamisongelmat ovat hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun tavallisimpia oireita. Eturauhanen kerää silloin virtsaa rakkoon ja vaikeuttaa rakon tyhjentämistä. On kuin pissantuloa pitäisi odotella ja kun se vihdoin tulee, sitä tulee vähän nihkeästi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Luultavasti podet myös tunnetta siitä, että sinun pitäisi käydä vessassa tavallista useammin – sekin on ihan normaalia, joskaan ei kivaa. Eturauhasen liikakasvu tietää öisiä vessareissuja, virtsaamispakkoa ja pissanpidätyskyvyn häiriöitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

4. Naapurin miehelle kehittyi ilkeä virtsa­umpi. Mistä siinä on kyse?

Virtsaummessa pissa kertyy rakkoon, mutta sitä ei pysty virtsaamaan ulos. Vaiva on tosiaan ilkeä, sillä äkillinen virtsaumpi on yleensä kivulias.

Virtsaumpi voi kehittyä kuitenkin myös vähitellen, jos rakon seinämän hermot turtuvat, jos on kovasti stressiä tai jännitystä. Silloin oireina on tavallisesti virtsankarkailua tai munuaisten vajaatoimintaa. Naapurisi virtsaummessa saattaa olla kyse myös siitä, että hänellä on käytössään virtsantuloa vaikeuttavia lääkityksiä.

Lääkäriin on lähdettävä, jos pissaaminen ei yrityksistä huolimatta onnistu 6–8 tuntiin – vaikka olisi hätä. Lääkärissä rakko katetroidaan eli tyhjennetään ja virtsaummen syy selvitetään.

5. Millä tavalla eturauhasvaivat vaikuttavat miehen seksuaalisuuteen?

Vaikuttavathan ne, ja useimmiten likeisesti. Miehillä, joilla eturauhanen iän myötä suurenee, ilmenee usein myös erektiohäiriöitä, sperman määrän vähenemistä ja sukupuolista haluttomuutta. Harmi kyllä, mutta eturauhasen liikakasvun hoitoon käytetyistä lääkkeistäkin osa heikentää seksuaalitoimintoja.

6. Tohtisinko kokeilla erektiolääkkeitä?

Kokeile ihmeessä! Ne ovat tehokkaita ja turvallisia oikein käytettynä – puhu siis erektiovaikeuksistasi lääkärille. Lääkkeitä on markkinoilla jo useammantyyppisiä, tutuin merkki taitaa olla Viagra.

Potenssilääkkeet ovat niin sanottuja PDE5-estäjiä, jotka parantavat erektiota. Niiden vaikutus perustuu verisuonten sileän lihaksiston rentoutumiseen peniksen paisuvaiskudoksessa. Veren virtaus siittimessä voimistuu ja erektion kovuus ja kesto paranevat. 

Tällaiset suun kautta otettavat erektiolääkkeet eivät kuitenkaan sovi niille, jotka syövät nitroja. Heille voisi suositella mieluummin siittimen varteen juuri ennen yhdyntää itse annettavaa erektiopistosta. Pistosohjeistuksen ja suositellun lääkeannoksen saa lääkärissä.

Asiantuntijoina urologian erikoislääkäri Timo Vornanen, Appelmedi, Kotka sekä kirurgian ja urologian erikoislääkäri Sakari Jokelainen, Mehiläinen Felicitas.

 

Lähteenä myös www.terveyskirjasto.fi.

 

Jumppaa pitoa

Näillä jumppaohjeilla hankit napakammat lantionpohjalihakset. Virtsanpidätyskykysi kasvaa ja painunut potenssi alkaa hiljalleen heräillä.

Paikallista

Jännitä ensin peräaukon ympärillä olevia lihaksia ikään kuin yrittäisit pidätellä ilmaa. Saatat tuntea, että peniksesi tyvi nousee hieman vatsaa kohden. Olet löytänyt lantionpohjalihakset!

Tee nyt seuraavat neljä harjoitusta. Ota tavaksesi tehdä niitä päivittäin useampaan otteeseen.

Havaitset virtsanpidätyskyvyssä ja erektion kohenemisessa muutoksen parempaan joidenkin viikkojen kuluttua, mutta selvästi parempaan kuluu muutama kuukausi.

Voimista

Supista peräaukon lihakset tiukalle 1–2 sekunnin ajaksi ja rentouta. Kasvata supisteluaikaa useampaan sekuntiin ja vähitellen 10 sekunniksi. Lepuuta joka toiston jälkeen. Tee 10 toistoa.

Koeta välttää jännittämästä pakara-, reisi- tai vatsalihaksia samaan aikaan.

Lujita

Kun tunnet, että lantionpohjan voimat alkavat kohentua, lisää jumpparutiineihisi tämä: Supista lihaksia niin voimakkaasti kuin pystyt yhden minuutin ajan.

Huomaat että harjoitus on vaativa. Tee vain kerran päivässä.

Harjoitusten lähde: www.tena.fi

 

 

 

Mikä ihmeen PSA?

PSA- eli eturauhaskoe on testi, jolla voidaan selvittää, onko miehellä eturauhassyöpä tai missä havaitun, mutta hitaasti etenevän syövän kanssa mennään.
Eturauhanen suurenee iän myötä ja siksi testin normaalit viitearvotkin nousevat, kun mies ikääntyy. Myös eturauhastulehdus ja virtsateiden infektiot saattavat nostaa

PSA-arvon väli­aikaisesti korkeisiin lukemiin. Kohonnut PSA ei automaattisesti kieli syövästä.

Kun PSA-arvo testissä on yli 10, syövän todennäköisyys on 50 prosenttia. Tutkimusta käytetään lähinnä jo todetun eturauhassyövän seurantaan.
Terveiden miesten valtakunnalliseen syöpäseulontaan PSA:ta ei käytetä, koska koe ei ole siinä tarpeeksi tarkka. PSA:n perusteella seulonnan tulokset olisivat siis hyvin epäselviä.

Läheskään aina eturauhassyöpää ei tarvitse hoitaa. Näin siksi, että suuri osa eturauhassyövistä kasvaa erittäin hitaasti ja jää niin paikalliseksi, ettei siitä koidu miehen elinaikana terveyshaittaa.

Hitaastikin eteneviä eturauhassyöpiä kuitenkin tarkkaillaan. Mies käy tutkimuksissa yleensä kerran vuodessa tai useammin, jos eturauhanen alkaa oirehtia.

Lähde: Mustajoki ja Kaukua. Senkka ja sata muuta tutkimusta. Duodecim.

Sisältö jatkuu mainoksen alla