
Pelkällä vedellä tai virvoitusjuomalla ei vanhus pärjää kuumana kesäpäivänä, kertoo keskussairaalan ylilääkäri Ylen haastattelussa.
Riittävän veden nauttiminen helteillä on äärimmäisen tärkeää erityisesti vanhemmille henkilöille.
Jos iäkkäämpi ihminen nauttii kuumana päivänä vain vettä tai virvoitusjuomaa, voi se aiheuttaa elimistössä hyponatremiaa. Tämä puolestaan näkyy helposti huonovointisuutena, oksenteluna ja kuivumisriskin lisääntymisenä, luettelee Keski-Pohjanmaan keskussairaalan yhteispäivystyksen ylilääkäri Risto Hannula.
Vesi ei yksin hänen mielestään riitä.
– Urheilujuomassa hyvät suolat ovat kohdallaan eli se on suolan ja sokerin suhteen balanssissa, kertoo Hannula Ylellä.
Hannula suosittelee, että sydän- ja nesteenpoistolääkkeitä syövät vanhukset joisivat hellepäivänä puolesta litrasta litraan nesteitä.
Aiemmin julkaistun suomalaistutkimuksen mukaan pitkittyneet hellekaudet aiheuttavat suuren terveysriskin varsinkin vanhuksille. Suomessa 2000-luvun helleaalloista aiheutui arviolta useita satoja ennenaikaisia kuolemia.