Matala-asteinen tulehdus ei tunnu miltään, mutta se altistaa pitkäaikaisille kansantaudeille. Omaa riskiään voi arvioida katsahtamalla vyötäröään: hiljainen tulehdus liittyy useimmiten ylipainoon.

1. Mistä matala-asteisessa tulehduksessa on kyse?

Matala-asteinen tulehdus on elimistössä hiljaa kytevä kudosten ärsytystila. Useimmiten se liittyy lihavuuteen. Elimistö pyrkii kompensoimaan lihavuudesta aiheutuvia aineenvaihdunnallisia muutoksia ja hälyttää tulehdustekijät korjaamaan tilannetta.

Matala-asteinen tulehdus voi aiheutua epäterveellisestä ja liiallisesta syömisestä, tupakoinnista tai jopa jatkuvasta stressistä tai univajeesta. Se on eri asia kuin infektio, akuutti viruksen tai bakteerin aiheuttama tulehdus.

2. Mitä haittaa matala-asteisesta tulehduksesta on?

Jos tulehduksellinen tila jatkuu pitkään, mahdollisesti vuosikausia, kehon toiminta häiriintyy. Esimerkiksi verisuonten seinämät voivat tukkeutua tai soluissa voi tapahtua muutoksia. Jatkuvasti kytevä matala-asteinen tulehdus on osasyy lähes kaikissa tavallisissa pitkäaikaissairauksissa muiden riskitekijöiden ohella. Se edistää sairastumista tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin, syöpiin ja Alzheimerin tautiin.

3. Huomaako tulehduksen itse?

Matala-asteinen tulehdus ei näy eikä tunnu samalla tavalla kuin vaikkapa influenssavirusten aiheuttama hengitystietulehdus tai vammasta johtuva kudosärsytys. Siinä mielessä se muistuttaa kohonnutta verenpainetta tai kolesterolitasoa. Nekään eivät välttämättä aiheuta oireita, joihin ihminen kiinnittäisi huomiota.

4. Mistä tietää, kärsiikö matala-asteisesta tulehduksesta?

Varmasti sitä ei tiedäkään. Omaa tilannettaan voi kuitenkin arvioida katselemalla vatsanseutuaan. Pahin tulehdusta aiheuttava tekijä on ylipaino, etenkin vyötärölihavuus. Suuri osa lihavista kantaa todennäköisesti elimistössään matala-asteista tulehdusta, sillä ylimääräinen rasvakudos ruokkii sitä erittämällä tulehdusta välittäviä aineita.

Myös koholla oleva verenpaine ja korkea kolesteroli vihjaavat tulehduksen mahdollisuuteen, koska ne liittyvät usein matala-asteista tulehdustakiihdyttäviin elintapoihin, kuten epäterveelliseen syömiseen ja liian vähäiseen liikuntaan.

5. Kuinka nopeasti epäterveellinen syöminen johtaa matala-asteiseen tulehdukseen?

Sitä ei tarkalleen tiedetä. Matala-asteista tulehdusta pidetään tilana, joka kehittyy pitkän ajan kuluessa ja pikkuhiljaa ylipainon kertymisen kanssa. Kun ihminen lihoo, maksa ja rasvakudos kompensoivat elimistön muuttunutta aineenvaihduntaa. Ne alkavat tuottaa tulehduksellisia yhdisteitä, sytokiinejä, jotka toimivat tulehduksellisen tilan välittäjinä.

Tyydyttynyt, kova rasva sekä nopeita verensokerin nousuja ja laskuja aiheuttavat hiilihydraatit, kuten runsaasti sokeria sisältävät tuotteet, voivat lisätä tulehduksen merkkiaineita veressä. Yksittäisistä herkuttelukerroista ei kuitenkaan tulematala-asteista tulehdusta.

6. Vaikuttaako suoliston hyvinvointi matala-asteiseen tulehdukseen?

Suolen ja sen seinämän toiminnalla sekä suolen mikrobien laadulla näyttää olevan merkitystä matala-asteisen tulehduksen kehittymisessä. Tällä hetkellä tutkitaan runsaasti sitä, miten ruoka vaikuttaa tulehdukseen suoliston kautta.

7. Tuleeko ylipainoiselle vääjäämättä matala-asteinen tulehdus?

Ei välttämättä. Jos ylipainoinen syö terveellisesti ja liikkuu säännöllisesti, hänen aineenvaihduntansa voi toimia niin kuin pitää.

Terveellä lihavalla ei ole ylimääräisestä painostaan huolimatta aineenvaihdunnan häiriöitä eikä matala-asteista tulehdusta – ei korkeita sokeri-, verenpaine- tai kolesterolilukemia, ei diabetesta eikä sydän- ja verisuonisairauksia. Jos lihominen jatkuu, sairaudet alkavat kuitenkin kehittyä. Ihminen ei voi jatkuvasti lihoa ilman että se vaikuttaa elimistön toimintaan.

8. Voiko normaalipainoisella olla matala-asteinen tulehdus?

Periaatteessa kyllä, mutta se on harvinaista. Matala-asteisen tulehduksen voi saada esimerkiksi jojolaihduttamisella. Jos elintapojen muutokset eivät ole järkeviä ja paino sahaa ylös ja alas, rasvan suhteellinen osuus elimistössä kasvaa ja myös maksa voi rasvoittua.

9. Voiko matala-asteisen tulehduksen selvittää verikokeella, esimerkiksi mittaamalla CRP:n?

Monille tuttu tulehduksen mittari eli CRP mitataan usein rutiinisti, kun epäillään bakteeri- tai virusinfektiota. Näissä tilanteissa CRP on erittäin korkea ja voi nousta jopa kymmeniin tai satoihin. CRP on maksan tuottama valkuaisaine, jota syntyy vasteena elimistössä jyllääville tulehduksille.

Matala-asteisessa tulehduksessa pitoisuus pysyy alle kymmenessä, eikä tavallinen CRP mittaa niin alhaisia tasoja.

Herkkä CRP, hsCRP, antaa tarkemman tuloksen alhaisemmilla tasoilla ja kertoo elimistössä piilevästä tulehdustilasta. Mittaaminen on helppoa ja halpaa. Herkkä CRP ei välttämättä kerro koko totuutta, mutta sitä voidaan käyttää terveydenhuollossa riskin arvioinnissa.

10. Voiko kuka tahansa marssia lääkärille ja pyytää herkän CRP:n mittausta?

Jos urheilullisen ja hoikan näköinen ihminen pyytää herkän CRP:n mittausta, lääkäri tai terveydenhoitaja saattaa todeta, että ei ole syytä mitata. Mutta jos vyötärönympärys on kasvanut ja oma terveys huolestuttaa, varmasti voi ja kannattaa keskustella ja pyytää mittausta.

11. Miten tulehduksesta pääsee eroon?

Laihduttaminen on tehokas keino, koska ylimääräinen rasvakudos ruokkii tulehdusta. Jos painonpudotus ei onnistu, tulehdustavoi vähentää myös ruokavaliomuutoksilla. Hyvin koostettu, terveellinen ruokavalio voi vähentää matala-asteista tulehdusta, vaikkei paino putoaisikaan.

Säännöllinen liikunta on hyvästä. Kannattaa lopettaa tupakointi ja huolehtia siitä, että nukkuu tarpeeksi. Unen puute aktivoi immuunijärjestelmää ja elimistön tulehdustilaa.

12. Millainen ruokavalio vähentää tai ehkäisee tulehdusta?

Esimerkiksi pohjoismainen ja välimerellinen ruokavalio. Ne sisältävät runsaasti anti-inflammatorisia eli tulehdusta estäviä tekijöitä, kuten kasviksia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, täysjyväviljaa ja kasvirasvoja. Samat ruoka-aineet, jotka vähentävät tulehdusta, edistävät muutenkin terveyttä ja alentavat kohonnutta verenpainetta ja kolesterolia.

Asiantuntijana dosentti Marjukka Kolehmainen, Itä-Suomen yliopisto, Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 19/2016.

Vierailija

Matala-asteinen tulehdus altistaa vakaville sairauksille – vyötärö paljastaa riskin

Vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista kannattaa ottaa omiin käsiin ja opiskella aihetta omatoimisesti monesta näkökulmasta. Kannattaa myös rohkeasti kokeilla itse. Mitään vakavaa ei tapahdu, vaikka kokeilisit olla maidottomalla, sokerittomalla ja/tai viljattomalla kuukauden. Paitsi mahdolliset positiiviset terveysvaikutukset. Anna itsellesi mahdollisuus. liika hiilihydraatti = insuliiniresistenssi = lihavuus = rasvamaksa = II-tyypin diabetes = sydän- ja verisuonitaudit
Lue kommentti

Siru Törrösen, 69, äiti ei suostunut muistitesteihin. Tytär vinkkaa, kuinka hän sai vihaisen ja pelokkaan äidin lopulta lääkärin vastaanotolle.

Siru Törrönen:

"Äitini asui yksin maatilalla lapsuudenkodissani Köyliössä, eikä pyynnöistäni huolimatta ollut suostunut muistitesteihin. Olin epäillyt äitini muistia jo pitkään, hän tuntui piilottelevan muistamattomuuttaan aggressiivisella käytöksellä.

Vainoharhaisuus oli ensimmäisiä pahempia oireita. Toiveenamme oli vuonna 2010 muuttaa Köyliöön, lähemmäs äitiäni. Äitini vainoharhaisuus oli kuitenkin tuohon aikaan pahimmillaan, eikä hän laskenut meitä lähelle itseään. 

Olin saanut taisteltua äidilleni kaksi kertaa päivässä vierailevat kotihoitajat, joiden tekemät ruuat äitini tosin nakkasi useimmiten roskiin. Kesällä 2016 kotihoito teki viimein päätöksen äitini siirtämisestä hoitokotiin. Sitä ennen hän oli lähtenyt öisin etsimään isääni, joka oli kuollut 16 vuotta aikaisemmin."

Näin huomasin muistisairauden:

  1. Piilotetut esineet.
    "Äidin avaimet ja lompakko löytyivät toistuvasti jääkaapista. Se oli ainoa paikka, jossa ne olivat hänen mielestään turvassa."
  2. Sairauden kätkeminen.
    "Äiti ei juhlissa halunnut puhua pitkään kenenkään kanssa. Jos hän lähti yksin käymään jossakin, hän soitti viimeistään puolen tunnin kulutta ja ilmoitti haluavansa heti takaisin kotiin."
  3. Kadonneet taidot.
    "Äitini ruuanlaittotaito katosi vähitellen kokonaan. Ensin hän söi joka päivä lihapullia, sitten vain sipulia ja jauhelihaa."
  4. Turvalliset ostokset.
    "Äiti alkoi ostaa kaupasta vain maitoa ja jauhelihaa, ei mitään muuta."
  5. Vaikeat vesi ja sähkö.
    "Löysin äidin usein pimeästä istumasta. Kesäkuumalla hän saattoi lämmittää talon paahtavan kuumaksi. Äiti lopetti myös pesulla käymisen kokonaan, eikä pessyt enää pyykkiä, vaan yritti kätkeä likaiset vaatteensa."

Sirun vinkit muistisairaan omaisen auttamiseksi:

1. Seuraa läheisen muistia ajan kanssa.

"Oma äitini jaksoi skarpata noin puolisen tuntia vieraiden seurassa, sen jälkeen hän ahdistui ja pyrki poistumaan paikalta."

2. Joukkoista.

"Kun en saanut äitiä lääkäriin, järjestin hänet kuntamme vanhustyön retkelle mukaan. Retken jälkeen järjestäjät ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat huomanneensa äitini muistin heikentyneen. En enää ollut asian kanssa yksin. Pyysin retken järjestäjiltä asiasta kirjallisen lausunnon."

3. Ole yhteydessä lääkäriin ja kunnan työntekijään.

"Kunnan vanhustyöntekijä tapaa asiakkaan ensin ja välittää tiedot lääkärille. Lääkärin tapaamisen jälkeen arvioidaan mahdollinen tarve jatkotutkimuksille. Sekä lääkäri ja kunnan työntekijä kannattaa valmistella siihen, että muistisairas pyrkii piilottamaan sairauden ja poistumaan paikalta."

4. Jos on pakko, huijaa.

"Lopulta sain äitini lähtemään muistitesteihin väittämällä hänen itse varanneen niihin ajan. Äiti oli jo niin muistamaton ja peloissaan, ettei kehdannut kieltää tehneensä niin."

Siru Törrösen laajemman haastattelun voit lukea ET:n numerosta 2/2018.

Välillä laiskuus iskee ja nummelalainen Sylvi Reinikainen, 68, ei jaksaisi kuntouttaa MS-tautiaan niin kuin pitäisi. Mutta vedessä Sylvi tuntee itsensä kevyeksi, ja pyörätuolin kanssa hän pääsee matkoille.

"Olin 14-vuotias koululainen, kun kynät yhtäkkiä alkoivat putoilla käsistäni. Minut vietiin vastaanotolle, ja koska silloin elettiin aikaa, jolloin poliota oli vielä liikkeellä, lääkärit epäilivät ensin sitä. Jouduin paikallisessa sairaalassa eristykseen, kunnes minut siirrettiin Törnävän piirimielisairaalan neurologiselle osastolle.

Mielisairaalassa oli yllättävän hauskaa. Siellä järjestettiin tansseja ja elokuvailtoja. Porukkaa oli jos jonkinlaista. Olin siellä reilun kuukauden, ja kun pääsin pois, papereissa luki diagnoosin kohdalla sclerosis disseminata eli epämääräinen skleroosi. Se oli 60-luvun alussa MS-taudin nimi. Perässä oli tosin kolme kysymysmerkkiä.

Äidilleni ja isälleni kerrottiin, että minulla on hermotulehdus käsissä, mikä sai aikaan velttohalvauksen. Kortisonia oli siihen aikaan jo käytössä, ja sillä oireeni ensin hävisivät. Harmi vain, että lääke lihotti minua kuukaudessa kymmenen kiloa.

Luulin parantuneeni

Minulle jäi sairaalasta lähdettyäni sellainen käsitys, että olin parantunut ja hermotulehdus halvauksineen oli ollut ja mennyt. Kolmen vuoden jälkeen, keväällä 1966, sairastin flunssan. Siitä seurasi epämääräistä pistelyä ja käsien puutumista. Seuraavana keväänä sama toistui.

Tautini siis eteni. Yhden angiinan jälkeen minulle tuli pitkäaikaista puutumista ja pistelyä, tällä kertaa jalkoihin. Tuntui kuin jaloissani olisi ollut sukat, vaikka ei ollut. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että MS-taudin kuvaan kuuluvat pintatunnon puutokset käsissä ja jaloissa.

Tässä elämänvaiheessa opiskelin sairaanhoitajaksi ja olin töissä Lappeenrannan keskussairaalan neurologisella osastolla. Keskustelin oireistani opettajan kanssa, ja hän puolestaan kysyi neuvoa neurologilta. Lääkäri sanoi, että sairauteni on aivosairaus ja että jos oireita ilmenee, minun on lähdettävä tavalliseen sairaalaan, ei mielisairaalaan.

Tieto auttoi minua käsittelemään asiaa, joten hankin sitä niin paljon kuin mahdollista.

Tuohon aikaan tulivat pysyvät oireet, sillä aloin potea jatkuvia tasapainovaikeuksia. Pitkillä kävelyillä rasituin, ja askeltaessa minusta tuntui kuin kantapäitteni alla olisi ollut vaahtomuovia. Puutuminen tuntui nyt voimakkaampana kuin aiemmin.

Keppi avuksi

Olin 23-vuotias, kun viimein sain MS-tautidiagnoosin. Osasin itse tarjota diagnoosia HYKS:n neurologille, sillä luin paljon ja hain tietoa lääketieteellisestä kirjallisuudesta. Olin nuori, enkä osannut olla sairaudesta kovin järkyttynyt. Tieto auttoi minua käsittelemään asiaa, joten hankin sitä niin paljon kuin mahdollista. Tiesin senkin, että oireideni lievittämiseksi ei ollut muita lääkkeitä kuin kortisoni.

Olen aina ollut perusluonteeltani melko realistinen. Elämäni oli muuten tasapainossa, ja se varmasti auttoi paljon. Olin myös palannut Helsinkiin ja erikoistunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Tein töitä nuorisopsykiatrisella osastolla Hesperian sairaalassa ja olin hyvin innostunut työstäni. Tasapainohäiriöiden vuoksi vaapuin välillä pahasti. Siispä otin käyttööni kepin.

Olin välillä töissä päihteistä toipuvien puolella. Kerran olin rutiinikierrolla lääkärin kanssa ja jouduin kävelemään suuren ruokasalin läpi. Horjuin niin, etten meinannut pysyä pystyssä. Potilaat katsoivat minua kummastuneina. Jouduin pyytämään erästä päihdepotilasta avukseni.
MS-porukasta voimaa

Kaikki nämä sairausvuodet tukenani on ollut paikallinen MS-porukka. Jaamme toistemme kanssa paljon asioita ja olemme tehneet useita matkoja yhdessä paljon. Olemme käyneet ainakin kymmenessä eri maassa ja monissa niistä lukuisia kertoja. Tämän porukan ansiota on, että rohkaistuin ottamaan käyttööni pyörätuolin, etenkin matkoilla. Vertaisistani näin, miten hölmöä on raahautua muiden perässä. Jos matkalla etsii koko ajan vain seuraavaa istumapaikkaa, ei ehdi nauttia kunnolla mistään.

Yhdessä nauraminen tekee hyvää.

MS-yhdistys on muutoinkin henkireikäni. Kun jäin sairauteni takia eläkkeelle, yhdistyksessämme toimiminen pehmensi iskua. Vertaisryhmässä, jonka olemme itse nimenneet "Rappioryhmäksi", osaan suhtautua sairauteeni luontevammin kuin muissa ympyröissä.

Kerromme toisillemme sattumuksiamme ja töppäyksiämme. Joku paljasti saaneensa poliisit peräänsä, kun oli hoiperrellut autolleen. Minä arastelin apuvälineiden käyttöä nuorena. Kotiin palattuani ajoin auton ihan oven viereen ja livahdin sisään niin, ettei kukaan vain huomaisi, jos horjuisin.

Porukassamme huumori rönsyilee, ja se jos mikä on tärkeää. Yhdessä nauraminen tekee hyvää.

Aina ei jaksaisi

Laiskuus ja mukavuudenhalu ovat kompastuskiviäni. Ne ovat ihmisessä tiukassa, niin minussakin. En jaksaisi ihan joka päivä kuntouttaa kehoani, ja joskus annan liian helposti periksi.

Ohjelmaani kuuluvat kotikuntosaliliikkeet ja harjoittelu seisomatelineellä sekä puolapuilla. Lisäksi poljen pyörätuolissa istuen kuntopyörän kaltaista Motomediä.

Istun pysyvästi pyörätuolissa. Toinen käteni on toista enemmän kippurassa, siis spastinen. Harjoittelemalla olen kuitenkin oppinut rentouttamaan sormiani sen verran, että pystyn omatoimisesti esimerkiksi käyttämään tietokonetta.

Olen paljon muutakin kuin MS-potilas.

Minulla on kaksi omaa fysioterapeuttia. Toisen kanssa teen vesijumppaa. Rakastan vettä, sillä tunnen itseni vedessä kevyeksi. Vedessä myös rentoudun, sillä siellä pystyn tekemään asioita, joita en voisi tehdä kuivalla maalla.

Tauti ei masenna

En ole ollut MS-tautini vuoksi masentunut. Olen koko ikäni ollut kuin kirjailija Eleanor H. Porterin romaanihahmo Pollyanna, joka uskoo siihen, että hyviä asioita tapahtuu, jos vain yrittää nähdä aina jotakin hyvää.

Olen kiitollinen, että koen oloni turvalliseksi. Kasvoin rakastavassa kodissa ja sain elämäni eväiksi kristillisen kasvatuksen. Sairauteni ja liikuntakykyni väheneminen eivät vaikuta turvallisuuden tunteeseeni. Jos en hyväksyisi sairauttani, en hyväksyisi itseäni.

Sairaus on ominaisuus, jota en saa kiskomallakaan pois itsestäni. MS-tauti on ollut minulla jo teini-ikäisestä asti, joten epäilen, että hyväksymisprosessini on ollut hyvin erilainen verrattuna ihmiseen, joka sairastuu vasta vanhempana. Olen puhunut tukihenkilönä paljon MS-tautiin sairastuneiden ihmisten kanssa, eikä elämä ole kenelläkään helppoa.

Olen paljon muutakin kuin MS-potilas. Olen puoliso ja äiti. Minulla on kolme lastenlasta, joiden kasvamista, kehittymistä ja oppimista jaksan aina
ihmetellä.

Kävimme syksyllä lasten kanssa muun muassa Kansallismuseossa ja katsomassa baletit Romeo ja Julia sekä Liisa ihmemaassa.

Olen luonteeni mukaisesti ikitoiveikas. Elämässä on niin paljon koettavaa ja nähtävää. Haluan matkustaa. Keväälle minulla on suunnitteilla Välimeren risteily."

Sylvin aikajana

1963: Ensimmäiset oireet käsissä, syyksi epäiltiin poliota.
1972: Tasapainovaikeuksia, kömpelyyttä. MS-diagnoosi vahvistuu.
1976: MS-matkatoimikunnan matkat alkavat (Jalta, Rodos, Gran Canaria).
1983: Lohjan seudun MS-kerho perustetaan.
1984: Pyörätuoli käyttöön.
1991: Vihdin vammaisneuvoston jäsenyys useana vuonna.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 2/2017.

  • MS-tauti eli multippeliskleroosi on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7 000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä.
  • MS-taudissa elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan ja muodostaa vasta-aineita, jotka vaurioittavat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita. Taudin syytä ei tunneta kunnolla, mutta sairauden katsotaan kehittyvän monen tekijän yhteis-vaikutuksesta. Perintötekijöiden ohella vaikuttavat lapsuuden virusinfektiot ja D-vitamiinin pitkäaikainen puutos.
  • MS-taudin yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja raajojen puutuminen, jalkojen lihasheikkous, kaksoiskuvat, tasapainovaikeudet, huimaus, puhehäiriöt, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöt sekä uupumus.
  • Edetessään MS-tauti aaltoilee. Liikunta- ja toimintakyky huononevat vuosien saatossa. Suurella osalla potilaista tauti ei lyhennä elinikää.
  • Parantavaa hoitoa ei ole, mutta sairauden kulkuun voidaan vaikuttaa. Lääkkeitä ovat muun muassa beeta-interferoni, glatirameeriasetaatti, fingolimodi, natalitsumabi ja sekä uudet biologiset lääkkeet.
  • MS-potilaan tärkeää itsehoitoa ovat liikunta ja ohjattu kuntoutus.

Lähteinä neuroliitto.fi ja terveyskirjasto.fi