Oletko ystäväsi huolien likasanko? Eikö hän kuuntele sinua? Ero on toisinaan hyväksi, kertoo psykologi. Hän antaa vinkkinsä nyt kuuteen kinkkiseen ystävyyspulmaan.

1. Kun tapaan ystäväni, en saa häneltä suunvuoroa. Miten keskeyttäisin hänet ja ottaisin paikkani keskustelussa?

Mieti ennen tapaamista, mitä odotat ja miten toimit, jos ystäväsi pälpättää vain omista asioistaan eikä anna sinulle suunvuoroa. Kaikissa ystävyyssuhteissa on hyvä miettiä, mikä aiheuttaa hiertymiä ja kuinka tärkeää sinulle on ottaa asia puheeksi.  Pohdi, miten pidät puoliasi rakentavasti. Ole asiallinen. Ilmoita, että myös sinulla olisi kerrottavaa ja että toivoisit, että hän kuuntelisi sinua vuorostaan.

2. Ystäväni soittaa minulle outoihin aikoihin ja vuodattaa murheensa. Kun minä koetan soittaa hänelle, hän ei vastaa puhelimeen. Mitä pitäisi tehdä?

Ystäväsi on ilmiselvä pomottaja, joka ei arkaile astua varpaille, käskyttää ja dominoida. Hän ei välttämättä perusta kohteliaista ja järkiperäisistä perusteluista tai toiveista. Mieti, miten tärkeää sinulle on säilyttää tällainen ystävyyssuhde. Jos koet saavasi häneltä jotakin vastineeksi, jämäköidy. Sano, että teidän on aika sopia yhteisistä pelisäännöistä ja sellaisista soittoajoista, jotka myös sinulle käyvät. Ilmoita napakasti, että odotat hänen vastaavan puhelimeen myös silloin, kun sinä soitat.

Tällaisessa ympäristössä yksinäisyys lisääntyy

3. Ystäväni tölvii minua pukeutumisestani ja väittää, että suoraan puhuminen on ystävän velvollisuus. Onko niin?

Ystäväsi tietää omasta mielestään asiat muita ihmisiä paremmin ja on kova huomauttelemaan kaikesta. Hän ei luultavasti tarkoita loukata sanoillaan, hän ei vain mahda itselleen mitään.
Koeta suhtautua hänen heittoihinsa huolettomasti ja vakavalla naamalla. Sano vaikka, että ”hienoa, kun huomasit, että puseroni ja housuni eivät sovi yhteen!”

4. Näemme ystäväni kanssa aina hänen lähellään sijaitsevissa paikoissa. Minä taas joudun matkustamaan pitkästikin. Miten puuttuisin tähän asiaan?

Onkohan ystävässäsi vapaamatkustajan vikaa? Hänelle ei ehkä ole kasvuiässä asetettu riittävästi rajoja ja niiden löytäminen voi nyt ystävyyssuhteessakin olla vaikeaa. Pompottelijalle on hyvä näyttää rehdisti kaapin paikka kieltäytymällä tiukasti mutta kohteliaasti hänen omaa etujaan ajavista vaatimuksista.
Sano, että ”olen pahoillani, mutta haluan meidän tapaavan tällä kertaa minun luonani”. Jos hän koettaa taivutella sinua matkustamaan, käytä rikkinäisen äänilevyn taktiikkaa ja toista aiempi virke: ”olen pahoillani, mutta haluan meidän tapaavan tällä kertaa minun luonani.”

5. Soitin ystävälleni ja kerroin, että tarvitsisin hänen apuaan. Hän sanoi olevansa kiireinen ja soittavansa takaisin. Eipä soittanut. Miten oppisin pois kynnysmattoroolistani?

Vältteleeköhän ystäväsi velvollisuuksiaan? Jos haluat pitää häneen yhteyttä, pidä kiinni siitä, että hän ei pääse polkemaan oikeuksiasi. Sano napakasti, että ”sinähän lupasit soittaa, näin oli sovittu”. Jos hän väittää jälkeenpäin, että olet ymmärtänyt hänet väärin, pidä puolesi. Hänelle on sanottava suoraan, että hän petti lupauksensa.

Innostava tieto: Lukeminen auttaa ihmissuhteissa

6. Olen ystäväni tapaamisen jälkeen aina ihan puhki, enkä koe saavani energiaa. Haluan lopettaa suhteemme – miten sen tekisin?

Jos olet varma siitä, että ystävyyssuhde on sinulle vain kuormaa, niin voit sen totta kai lopettaa. Mieti kuitenkin ensin, millainen on ystävyytenne suuri kuva: Kadutko, jos katkaiset suhteenne?
Suhteen lopettamiseen ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, mieti, mikä tapa sopisi sinulle. Voit vain lakata pitämästä häneen yhteyttä ilman suurempaa dramatiikkaa. Älä silloin vastaa puheluihin tai tekstiviesteihin. Tai kerro hänelle suoraan, mihin olet ystävyyssuhteessanne pettynyt ja mitä olisit kaivannut. Voit myös ilmaista toiveesi suoraan: ”Älä pidä enää yhteyttä”.

Asiantuntijana psykologi ja psykoterapeutti Arto Pietikäinen Tampereen Terveystalosta.
 

Ulla saa voimaa kylmästä vedestä. Hän on harrastanut avantouintia useamman vuoden.

Jo lapsena Ulla Maloney, 54, tarkisteli pakonomaisesti hellan levyjä, etteivät ne olleet päällä. Pakkoajatukset veivät Ullan lopulta sairauseläkkeelle.

Jo lapsena Ulla Maloney ajatteli, että kaikki ei ole ihan kunnossa. Ennen kouluun lähtöä hän tarkisti, ovatko hella ja sähkölaitteet pois päältä, vaikkei ollut käyttänyt niitä. Lukioikäisenä ahdistavat ajatukset täyttivät pään. Ylioppilaskirjoituksissa Ullaa pelotti, että hän oli kirjoittanut koepaperiin älyttömyyksiä, kuten kirosanoja.

Vajaat 20 vuotta sitten ahdistavaan oloon löytyi selitys. Ulla oli juuri perustanut miehensä kanssa perheen ja tytär oli puolivuotias, kun hän sai pahan kohtauksen.

– Ajattelin, että en voi elää näin, varsinkaan vauvan kanssa.

Aviomies kannusti hakemaan apua, ja niin Ulla varasi ajan mielenterveystoimistosta. Lääkäri totesi Ullan kärsivän pakko-oireisesta häiriöstä.

– En tiennyt tämän olevan sairaus, jolla on nimi ja johon on tarjolla hoitoa ja lääkitystä. Luulin, että tämä on vain minun juttuni. Että olen ainoa.

Ulla kertoo OCD-oireiden nousevan pintaan erityisesti stressaantuneena. Oireet ovat lähinnä pakkoajatuksia, mutta myös tarkistamista.

– Saatan rynkyttää oven kahvaa niin, että se melkein lähtee irti.

Pakkoajatuksia on paljon erilaisia, ja niitä ilmaantuu koko ajan uusia. Eniten Ulla pelkää vahingoittavansa jotain ihmistä. Kun hän ohittaa autolla jonkun, hän pelkää osuneensa tähän.

– Kerran pelästyin ajaneeni jonkun päälle ja jouduin palaamaan samaan paikkaan uudelleen ja uudelleen. Ahdisti ja stressasi. Toivoin pääseväni kotiin turvaan.

Työstressi oli liikaa

Mielenterveystoimiston kautta Ulla pääsi psykoterapiaan. Lääkitystä hän on käyttänyt siitä lähtien. Vain kerran lääkkeet jäivät pois, kun perheeseen yritettiin hankkia toista lasta. Samaan aikaan perhe muutti toiselle paikkakunnalle ja Ulla joutui jättämään työpaikkansa. Olo oli raskas. Masennus hiipi kuvioihin.

– Tuskin pääsin sängystä ylös. Kerran mies soitti kauppareissulta ja kysyi ostoksista. Ihmettelin, kuinka jollain on niin paljon energiaa, että jaksaa käydä kaupassa.

Masennusjakso kesti muutaman kuukauden. Sen jälkeen Ulla meni osa-aikatyöhön, ja se edesauttoi toipumista. Idea toisen lapsen hankkimisesta unohdettiin, ja Ulla jatkoi lääkityksen käyttöä.

"Työstressin loppuminen auttoi."

Muutaman vuoden kuluttua perhe muutti takaisin paikkakunnalle, josta oli lähtenyt. Ullan työ vaihtui kokoaikaiseksi, ja sitten alkoivat jatkuvat muutoksia.

– Työtehtäväni eivät pysyneet enää samanlaisina. Koin sen stressaavana, minkä seurauksena OCD-oireeni lisääntyivät.

Tästä alkoi sairauslomakierre. Sitten työviikko lyheni kahteen päivään, mikä teki Ullalle vaikeaksi pysyä ajan tasalla työasioissa. Lopulta lääkäri ehdotti työkyvyttömyyseläkettä. Eläke alkoi kolme vuotta sitten. Työuraa Ullalle oli ehtinyt kertyä 27 vuotta.

– Se auttoi. Työstressin loppuminen vaikutti mielialaani positiivisesti, vaikka minulla on pakkoajatuksia edelleen päivittäin.

Avanto antaa voimaa

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein piilottelua ja salailua. Ullankin sairaudesta tietävät toistaiseksi vain harvat.

– Uskaltauduin tähän haastatteluunkin pohdinnan jälkeen. Aviomieheni on ollut kannustava ja ymmärtäväinen. Haluan, että OCD:stä kirjoitetaan aikaisempaa enemmän.

– Ne kenelle olen kertonut, ovat sanoneet, etteivät olisi ikinä uskoneet, että minulla on pakko-oireinen häiriö. Pään sisäinen myllerrys ei näy päällepäin.

Ulla on käynyt OCD-yhdistyksen vertaistoiminnassa ja sopeutumiskursseilla. Niistä hän on saanut tukea.

Eläkkeellä olo ei tunnu tylsältä, päinvastoin. Hänellä on kolme koiraa ja kissa, joista saa voimaa ja iloa. Myös rescuekoiratoiminta on lähellä Ullan sydäntä.

– Lisäksi urheilen ja tapaan ystäviä.

Lenkkeilyn lisäksi hän on harrastanut seitsemän vuotta avantouintia.

– Uinti on minulle "pakkomielle". Se auttaa jaksamaan.

Pakko-oireinen häiriö

  • OCD on lyhennelmä englanninkielisistä sanoista obsessive-compulsive disorder. Pakko-oireinen häiriö luokitellaan ahdistuneisuushäiriöksi. Siitä kärsii Suomessa 1-3 prosenttia aikuisista.
  • Sairaudella on selkeä ikä- ja sukupuolijakauma. Lapsuudessa tautiin sairastuneista valtaosa on poikia, kun taas 25 ikävuoden jälkeen enemmistö sairastuneista on naisia.
  • Yleisimmät pakko-oireet ovat tautien ja lian pelko, pakonomainen epäily sekä symmetrian tarve. Suurimmalla osalla potilaista esiintyy samanaikaisesti muita psyykkisiä häiriöitä, kuten masennusta.
  • OCD:tä hoidetaan psykoterapialla ja lääkkeillä. Vertaistuki ja potilasryhmiin osallistuminen voivat auttaa. Oireet helpottuvat usein iän myötä.

Aika eläkeiästä eteenpäin on merkittävä elämänvaihe. Seniorikouluttaja ja psykoterapeutti Marjatta Grahn kertoo, miten siihen voi valmistautua.

1. Etsi itsellesi esikuvia

Kiinnostu vanhemmista ihmisistä. Katsele ympärillesi. Mikä vanhoissa koskettaa sinua? Entä mitä toivot, että sinusta välittyisi niille, jotka sinut näkevät?

Ala kuvitella ja suunnitella omaa vanhenemistasi. Minkälainen vanha ihminen haluat olla?

2. Seuraa aikaasi

Kun pidät itsesi ajan tasalla, et syrjäänny. Lue lehtiä, seuraa uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Voit myös osallistua keskusteluihin nuorempien kanssa – siten pääset perille tämän hetken puheenaiheista.

3. Etsi sanoja itsellesi

On tärkeää lukea kirjoja, jotka sanottavat omia kokemuksiasi. Silloin et jää niiden kanssa yksin.

Myös huumori huojentaa. Esimerkiksi Eeva Kilven teokset Rajattomuuden aika ja aforismikokoelma Kuolinsiivous ilmaisevat hyvin sitä hämmennystä, joka meidät valtaa kun muutumme.

”-- minun täytyy hoitaa tämä vanhus, jossa asustan ja jonka etenevään haurastumiseen olen sidottu kuin rapistuvaan yksiöön.” (Kuolinsiivous, 2012)

Meissä on iätön tarkkaileva minä, vanhus, nuori ja lapsi.

4. Tutustu muuttuvaan ulkonäköösi

...ja opi pitämään siitä. Ulkonäön muokkaamista ei tarvita. Älä säikähdä muutoksia – ja kun kuitenkin säikähdät, katso peiliin ja näe kuvasi hyväksi. Muista, miten murrosikäisenä katsoit peiliin ja aloit etsiä uutta nuoren naisen tai nuoren miehen olemustasi.

5. Vanhenemista ei tarvitse peitellä

Vaateta itsesi kuitenkin niin, ettet tunne hankaluutta tai häpeää ulkoisesta olemuksestasi, jotta siitä ei tulisi estettä vuorovaikutukselle. Kun voit olla huolitellusti huoleton ulkonäkösi suhteen, saat itseluottamusta ja olet vapaa kohtaamisiin.

Joka tapauksessa edustat vanhaa ihmistä. Mieti: minkälainen vanhuuden edustaja olet?

6. Säilytä kiinnostuksesi

Pysy uteliaana loppuun asti. Ole kiinnostunut sukupolvien ketjusta ja sukusi nuorimmistakin jäsenistä.
 

Lue Marjatta Grahnin henkilöhaastattelu ET-lehden numerosta 19/2017.