Onko huono lihasvoima dementian kumppani?

Vanhuuden hauraus-raihnaus-oireyhtymä HRO on usein fyysisten toimintojen heikentymisen lisäksi yhteydessä muistin heikentymiseen. Vasta julkaistussa tutkimuksessa havaittiin myös, että nopeasti kehittyvä HRO ennustaa kuolemaa kahden seuraavan vuoden aikana - erityisesti naisilla.

Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyönä tehdyt tutkimukset tuovat lisävalaisua HRO:n merkitykseen vanhuudessa.

- Tutkiessamme yli kuuttasataa noin 80-vuotiasta huomasimme, että niillä, joilla voitiin osoittaa olevan hauraus-raihnaus-oireyhtymä, oli myös moninkertaisesti todennäköisemmin jokin muistisairaus. Myös todennäköisyys Alzheimerin tautiin oli HRO:ta sairastavilla nelinkertainen terveisiin verrattuna, kertoo Suomen Akatemian tutkijatohtori Jenni Kulmala Jyväskylän yliopistosta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Heikot lihakset ja laihtuminen

Hauraus-raihnaus-oireyhtymällä tarkoitetaan erityisesti vanhusten terveydentilan selkeää heikentymistä ilman selkeästi määritettävää sairautta. HRO heikentää huomattavasti toimintakykyä ja on yhteydessä muistin heikentymiseen sekä suurentuneeseen ennenaikaisen kuoleman riskiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tyypillisiä HRO:n piirteitä ovat heikentynyt lihasvoima, uupumus ja painon lasku. HRO:ta sairastavien tarkkaa määrää vanhusväestössä ei tiedetä, mutta oireyhtymä yleistyy iän myötä.

- Kuntouttavia toimenpiteitä tulisi siis kohdistaa ikääntyneisiin, joilla huomataan nopeaa toimintakyvyn heikentymistä, väsymyksen lisääntymistä ja painon laskua, vaikkei selkeää sairautta pystyttäisikään löytämään, Kulmala selventää.

Lähde: Suomen Akatemia

Sisältö jatkuu mainoksen alla