Pääsikö suusta sammakko? Ajautuiko keskustelu umpikujaan, kun toinen loukkaantui uudelleen? Aitoon sovintoon pääsee vasta, kun sekä loukkaaja että loukattu ymmärtävät toistensa tunteita.
– Me kaikki satutamme toisiamme jollakin tavalla. Sanomme jotain ikävää, teemme jotain ikävää tai jätämme jotain tekemättä, sanoo psykologi, perhe- ja paripsykoterapeutti Eira Eklund-Mikola.
Pienet loukkaukset voimme hyvin ohittaa olankohautuksella ja nopealla anteeksipyynnöllä. Mutta mitä läheisempi ihmissuhde on, sitä herkemmin loukkaukset satuttavat, etenkin jos loukkaus toistuu usein.
Sehän oli vitsi!
Kun omasta loukkaantumisesta ja toisen aiheuttamasta mielipahasta yrittää puhua, loukkaaja saattaa kuitata sanansa tai tekonsa huumorilla. Silloin voi kuulla olevansa herkkänahkainen tai tosikko.
Mitätöinti satuttaa uudelleen.
Loukkaaja voi myös alkaa puolustella ja oikeuttaa omaa toimintaansa sen sijaan, että hän ymmärtäisi toimineensa loukkaavasti ja pyytäisi käytöstään anteeksi.
Loukatun ihmisen kokemuksen ohittaminen ja mitätöinti satuttavat uudelleen. Tapahtuu siis kaksoisloukkaus.
Oma suojakeino satuttaa toista
Kaksoisloukkaukseen päätyvässä ristiriitatilanteessa reaktiot ovat usein seurausta jostain sellaisesta, mitä henkilöiden vuorovaikutuksessa on voinut tapahtua jo vuosia tai vuosikymmeniä.
Toisen loukkaaminen vitsin varjolla on yritys rauhoittaa omaa hätää.
– Usein teot, joilla satutamme toista, ovat omia suoja- ja selviytymiskeinojamme.
Toisen loukkaaminen puolustautumalla, vetäytymällä tai vitsin varjolla on yritys rauhoittaa tilanteessa omaa sisäistä hätää.
Tunne ajaa puolustuskannalle
Kaksoisloukkaaja ei loukkaa tahallaan. Selittelyllä tai tekonsa oikeutuksella hän välttelee tekoonsa liittyvää häpeää.
Häpeä voi olla niin suurta, että se estää asettumasta toisen asemaan ja vie kyvyn pyytää anteeksi. Loukattu tulee ohitetuksi, koska hänen kipunsa ei tule ollenkaan kuulluksi.
Kun anteeksipyyntöä pyytää ärtyneenä, toinen ajautuu puolustuskannalle.
Kaksoisloukkaus voi johtua myös ihmisestä, jota on loukattu. Hän on saattanut tulla itse tilanteeseen reaktiivisesti tunne edellä. Sitä ei välttämättä itse huomaa, että toiselle puhuu kulmat kurtussa terävällä äänensävyllä.
– Kun anteeksipyyntöä kaipaava pyytää sitä ärtyneenä, toinen ajautuu puolustuskannalle, hyökkää, vetäytyy tai turvautuu vitsiin.
Kuuntele ilman keskeytyksiä
Mitä isommasta loukkauksesta on kysymys, sitä haastavampaa on käydä korjaavaa keskustelua omin avuin. Tilanne menee helposti syyttelyksi ja puolusteluksi.
Kannattaa sopia, että molemmat sitoutuvat kuuntelemaan toistaan vuorotellen ilman keskeyttämistä. Tavoite on ymmärtää, mitä tilanteessa tapahtui ja mihin kipuun molemmat ovat tilanteessa osuneet. Sitä molempien kannattaa miettiä jo etukäteen.
Pitää malttaa kuunnella toista loppuun asti ilman selittelyä.
Kannattaa miettiä myös, miten asiansa ilmaisee ilman syyttävää tai terävää äänensävyä.
Loukanneen osapuolen pitää malttaa kuunnella loukattua loppuun asti ilman, että selittelee tai hyökkää. Vasta kun loukattu on tullut kuulluksi ja ymmärretyksi, hän voi ymmärtää loukkaajan näkökulmaa.
Aito anteeksipyyntö korjaa
Oman ikävän toiminnan myöntäminen on välttämätöntä, kun tarkoitus on pyytää aidosti anteeksi. Hätäinen ja epäonnistunut anteeksipyyntö sulkee keskustelun. Sori siitä ei riitä anteeksipyynnöksi.
– Aito anteeksipyyntö lähtee siitä, että haluaa kuulla, miltä toisesta tuntuu.
– Anteeksiannossa tärkeintä on se, että uskaltaa tuntea toisen tuskan.
Toisen tunteiden kokeminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä.
Toisen tunteiden kokeminen on pelottavaa ja vaikeaa, koska loukkaaviin tilanteisiin liittyy myös omia suuria häpeän tunteita ja itsesyytöksiä.
Tunteiden kohtaaminen ja ymmärrys siitä, mistä ne kertovat, on Eklund-Mikolan mukaan kuitenkin välttämätöntä tilanteen korjaamiseksi.
Tämä on tiivistelmä jutusta, joka on julkaistu ET-lehdessä 14/2025. Tilaajana voit lukea koko jutun myös täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun tai tilaa lehti tästä.
