Luca Nordfors, 69, oli tottunut lieviin masennusjaksoihin, mutta sairauden syveneminen vei hänet lähelle itsemurhaa. Toipuminen alkoi psykiatriselta osastolta.

Jälkikäteen on vaikea erotella, mistä kaikesta alttiuteni masentua johtuu.

Pienenä olin reipas ja itsenäinen poika, vaikka perhetilanne oli rikkonainen. Riitaisan liiton päätteeksi vanhempani erosivat, ja äiti sairastui psyykkisesti. Hän yritti kahdesti itsemurhaa.

Äitini yritti kaksi kertaa itsemurhaa.

Asuin pari vuotta mummon luona, kun äidin vointi oli kaikkein heikoimmillaan. Tuo aika ei jäänyt mieleeni mitenkään erityisen turvattomana tai traumaattisena. Äiti pysyi koko ajan yhtä rakkaana, ja mummo taas opetti pienelle pojalle ihanan mutkatonta elämänasennetta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lopulta äitini toipui ja palasi työelämäänkin vielä kymmeniksi vuosiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Armeija-aika herätti

Oman taipumukseni masentua huomasin ensimmäisen kerran armeijaiässä. Siinä vaiheessa olin jo tajunnut tykkääväni pojista ja joutunut sen vuoksi pohtimaan paljonkin minuuttani. Siihen aikaanhan homoseksuaalisuus oli vielä Suomen lain mukaan rikos.

En silti usko, että seksuaalinen suuntautuminen olisi syy sairastumiseeni. En ole koskaan ollut kaapissa tai salaillut identiteettiäni. Mummokin aina vain tokaisi, että mitäs tuosta touhottamaan – ainahan miespareja on ollut. Lähinnä häntä huolestutti, kuka kahden miehen taloudessa laittaa ruuan.

En ole koskaan ollut kaapissa.

Pärjäsin lievän masennukseni kanssa kauan ihan hyvin. Koska psyykkiset sairaudet eivät olleet minulle mikään tabu, osasin hakeutua nopeasti juttelemaan ammattilaisten kanssa.

Hyvin pitkään hoidoksi riitti, että varasin silloin tällöin keskusteluajan psykologille. Toisinaan käytin lisäksi mietoja masennuslääkkeitä. Toimintakykyni pysyi yllä näiden keinojen avulla, enkä ollut koskaan päivääkään pois töistä masennuksen vuoksi.

Huijaus johti romahdukseen

Vuosituhannen vaihteessa, ollessani viisissäkymmenissä, tuli totaalinen romahdus. Olin ostanut yrityksen, joka joutui huijauksen kohteeksi ja meni konkurssiin.

Masennus rysähti päälle kuin valtava taakka. Olo tuntui niin raskaalta, että kävelinkin aivan kumarassa.

Oli kuin musta pilvi olisi leijunut koko ajan pääni päällä. Se latisti tunteet ja vei värit elämästä. En nauranut enää millekään.

En nauranut enää millekään.

Asuin jo tuolloin yhdessä nykyisen puolisoni kanssa. Hän reagoi vaikeuksiin sairastumalla psyykkisesti vielä minua vakavammin.

Minun täytyi pakottaa itseni liikkeelle sen verran, että sain kaikkein pakollisimmat asiat hoidettua. Jaksoin juuri ja juuri käydä kaupassa, mutta muuten lähinnä nukuin. Unessa paine ja ahdistus hellittivät edes hetkeksi.

Pelastukseni oli viikoittainen terapiakäynti. Elin viikon kerrallaan aina seuraavaa tapaamista odottaen.

Purkillinen pillereitä

Kerran jo istuin ystävien saunatuvassa purkillinen pillereitä suussani ja mietin, nielaisenko. Viimein syljin lääkkeet takkaan. Totesin, ettei itsemurha ole minun valintani.

Käänne parempaan alkoi, kun pääsin kahdesti hoitojaksolle psykiatrisen sairaalan päiväosastolle. Muiden potilaiden seurassa vanha haluni hassutella ja hoopoilla alkoi hiljalleen nousta pintaan. Eräänä päivänä tajusin pitkästä aikaa nauravani.

Psykiatrinen osasto on oikeastaan hyvin rauhoittava paikka, vaikka moni kuvittelee ihan muuta. Siellä saa lepäillä, kun väsyttää, tai hakeutua toisten seuraan, jos siltä tuntuu.

Psykiatrinen osasto on rauhoittava paikka.

Minulle ratkaiseva tapahtuma oli osastomme tutustumisretki paikalliseen mielenterveysyhdistykseen. Retkestä jäi mukava mielikuva, joten sairaalajakson jälkeen menin käymään siellä uudelleen. Pian löysin itseni yhdistyksen hallituksesta.

Nyt olen jo vuosia toiminut yhdistyksemme puheenjohtajana. Puheenjohtajan tehtävät ovat ihan mielenkiintoisia, mutta konkreettinen auttaminen on minulle tärkein juttu yhdistyshommassa. Olen kahden mielenterveyskuntoutujan nimetty vertaistukihenkilö.

Vapaaehtoistyö kannattelee

Uskon, että olen toipunut näin hyvään kuntoon nimenomaan vapaaehtoistyön ansiosta. Varsinaiseen työelämään en pystynyt enää vakavan masentumisen jälkeen palaamaan, mutta yhdistystoiminta antaa aivan valtavasti iloa ja merkityksellisyyttä.

Tulee tavattoman hyvä mieli, kun huomaan voineeni tarjota toiselle ihmiselle edes yhden uuden idean tai iloisen ajatuksen.

Haaveilin nuorena terapeutin ammatista. Sitten kaupallinen ala vei mukanaan vuosikymmeniksi. Nyt auttamistyön löydettyäni en aio lopettaa sitä enää koskaan.

Eroon ennakkoluuloista

Vaikka asenteet mielenterveyden häiriöitä kohtaan ovat muuttuneet aiempaa asiallisemmiksi, ennakkoluuloja ja jopa pelkoja esiintyy edelleen. Tämän huomaa vaikkapa siitä, millä tavoin mielenterveyskuntoutujien asuntojen rakentamista saatetaan yhä vastustaa.

Siitä huolimatta järkeeni ei ole koskaan mahtunut, mitä ihmeen peiteltävää psyyken sairauksissa voi olla. Eihän kukaan yritä salailla katkennutta jalkaa tai umpisuolentulehdusta.

Mitä ihmeen peiteltävää psyyken sairauksissa voi olla?

Itse olen aina tarpeen tullen kävellyt psykiatrian poliklinikalle avoimesti etuovesta ja keskellä päivää. En koskaan hävennyt rakkaan äitini sairautta, joten miksi häpeäisin omaanikaan. Eletään me itse rinta rottingilla ja turhia häpeilemättä.

Iloa arjessa tuottaa hyvin moni asia. Parisuhde on niistä tietysti kaikkein tärkein, ja pieni pöhkö Alex-koiramme osaa piristää aina yhtä hyvin. Suupielet nousevat väkisin ylös, kun se tepsuttaa vastaan ulko-ovella.

Tykkään keväästä ja kesästä. Aivan erityisesti pidän ihmisistä. Lyhytkin keskustelu tuntemattoman kanssa kaupassa tai kadulla voi muuttaa koko päivän paremmaksi.

Luova tekeminen auttaa

Masennuksen varjo ei ole poistunut kokonaan viereltäni sen koommin, kun se siihen lähes 50 vuotta sitten ilmestyi. En silti enää pelkää, että se peittää minut kokonaan.

Käytän mietoa mielialalääkitystä luultavasti loppuikäni, mutta eihän se ole oikeastaan sen kummempi juttu kuin syödä kolesteroli- tai verenpainepillereitä.

Kaikenlainen luova tekeminen auttaa nousemaan masennuksesta. Minun keinojani ovat kirjoittaminen ja piirtäminen – joku toinen taas laulaa tai tanssii.

Eihän mielialalääkitys ole sen kummempi asia kuin verenpainepillerit.

Kirjoittaessani pystyn käsittelemään kokemuksia ja ajatuksia, jotka ovat liian arkoja lausuttavaksi ääneen edes lähimpien ihmisten kanssa. Olen antanut tekstejäni toisinaan lääkäreille ja psykologeille, jotta terapiassa on päästy kiinni kaikkein kipeimpiin asioihin.

Kirjoittaminen auttaa ottamaan sopivasti etäisyyttä omiin tuntemuksiin. Omaa tekstiä lukiessa voi analysoida, olenko nyt ihan oikeasti tuota mieltä.

Piirtäessäni tutkin ja tulkitsen mieluiten kasvoja. Sekin on yksi tapa purkaa ulos tunteita. On tosi mielenkiintoista pohtia, mitä kaikkea vaikkapa ihmisen katse kertoo.

Hetken saa vatvoa

Vastoinkäymisiä ja huonoja hetkiä tulee edelleen eteen, totta kai. Silloin annan itselleni luvan vatvoa pienen ajan synkeitä ajatuksia.

Jos olo muuttuu raskaaksi, hakeudun heti keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Olisinhan aika hassu mielenterveysyhdistyksen puheenjohtaja, ellen itse tekisi niin kuin neuvon muita toimimaan.

Ongelmat ovat sitä paitsi kiinnostavia, jos niihin päättää suhtautua sillä tavoin. Arjen pulmia ratkoessa oppii aina jotakin uutta, ja vaikeuksien selvittyä olo on kuin voittajalla. Sateen jälkeen paistaa aina lopulta aurinko.

Jos olo muuttuu raskaaksi, hakeudun heti keskustelemaan ammattilaisen kanssa.

Muille masennusta sairastaville haluaisin sanoa, että muista, meitä on todella paljon. Kannattaa lähteä tutustumaan oman paikkakunnan mielenterveysyhdistyksen toimintaan, vaikka ajatus vieraiden ihmisten seurasta tuntuisi aluksi vaikealta.

Meilläkin on yhdistyksessämme tosi hauska porukka, jossa sattuu ja tapahtuu. Olemme monta kertaa miettineet, että meistä saisi aivan loistavan tosi-tv-sarjan.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 18/2019.

Hae apua ajoissa

  1. Joka viides suomalainen sairastuu masennukseen jossain elämänvaiheessa.
  2. Riittävän varhain haettu hoito nopeuttaa toipumista ja ehkäisee masennuksen pahenemista.
  3. Tehokkain apu on usein lääkehoidon ja terapian yhdistelmä.
  4. Hoitoon voi hakeutua oman terveyskeskuksen tai työterveyshuollon kautta. Järjestöillä on palvelevia puhelimia, jotka antavat mielenterveysneuvontaa. Monella paikkakunnalla on tarjolla vertaistukiryhmiä masennusta sairastaville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla