68-vuotias Marjatta eli koskaan perustanut perhettä. Nyt mielen täyttää haikeus.

Kotikyläni suurperheiden äitien elämä oli silmissäni raskasta ja vaihtoehdotonta. Siksi päätin jo lapsena, että en mene naimisiin.

Kouluttauduin ja elin itsenäisesti. Lähipiiri ei sitä kummeksunut, mutta etäiset sukulaiset utelivat liikaakin.

Nyt olen eläkkeellä, läheisimpäni kuolleet ja olen alkanut kaivata lapsia ja lapsenlapsia. Hyvät ystävät ja kiintymyssuhteet sukulaisiin eivät tunnu samalta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kadunko? Ennemmin tunnen haikeutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensin vapaus oli ykkösasia, ja sitten mukavilla miehillä oli jo perheet ja lastentekoaika meni ohi. Mietin, kuka pitää huolta, kun ikäännyn. Se asia on järjestettävä ajoissa.

Marjatta, 68

Moni lapseton törmää Marjatan lailla elämän eri vaiheissa uteliaisiin tuttaviin ja sukulaisiin, jotka kyselevät perheettömyydestä epähienosti ja jopa loukkaavasti.

– Kyselemistä olisi syytä välttää, koska kyseessä saattaa olla hyvin kipeä ja yksityinen asia, psykologi Riikka Airo neuvoo.

– Vain läheiseltä ihmiseltä voi ehkä kysyä suoraan, haluaako tämä puhua lapsettomuudesta vai ei. Toivetta on tärkeä kunnioittaa.

Utelijoille voi miettiä vastauksen valmiiksi.

Lapseton itse voi miettiä kyselyjen varalta valmiiksi vastauksen, jolla voi avata tilannettaan haluamansa määrän. Silloin kysymykset eivät pääse kokonaan yllättämään ja aiheuttamaan hankalia tunteita.

– Jos asiasta ei halua puhua, on hyvä jos sen voi kertoa mahdollisimman suoraan. Sen ääneen sanominen ei välttämättä ole helppoa.

Riikka Airo tunnistaa myös Marjatan huolen vanhuusvuosista ilman omaa perhettä.

– Jokainen meistä miettii, miten ikääntyessä mahtaa selviytyä. Helposti tulee myös ajatus, että jos olisi lapsia, he huolehtisivat minusta. Mutta eihän se välttämättä niin mene. Vaikka olisi lapsia, he saattavat asua liian kaukana tai olla liian kiireisiä. Joskus suhteet lapsiin voivat olla vaikeat tai jopa katkenneet

Perheettömyydestä kysymistä pitää välttää. Se voi olla kipeä asia.

Marjatalla on ystäviä ja sukulaisia, joihin hän on kiintynyt, mikä kuulostaa Riikka Airon mielestä rohkaisevalta.

– On hienoa, että elämässä on merkityksellisiä ihmissuhteita. Kannustan perheettömiä etsimään lasten ja lastenlasten tilalle muita ihmisiä, joiden kanssa voi sopia, että puolin ja toisin huolehditaan toisistamme. Se vähentää pelkoa, että jää yksin. Monilla on se sama pelko.

On hyvä, jos voi puhua jonkun kanssa yksin elämisestä ja lapsettomuudesta ja niihin liittyvästä haikeudesta. Tunteiden jakaminen auttaa ymmärtämään, ettei ole yksin.

Airo pitää tärkeänä, että Marjatta huomaa toteuttaneensa elämässä muita tavoitteitaan.

– Siitä voi saada hallinnan kokemusta, että on kyennyt vaikuttamaan elämäänsä. Tällaisten pohdintojen avulla voi säilyä uteliaana ja ihmettelevänä ja todeta, että tämä elämä meni sitten näin.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 16/2020.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla