Joskus mietin -juttusarjassa ET-lehden lukijat kertoivat, osallistuvatko he lastenlastensa kasvatukseen ja millä tavalla.
”Olin parikymppinen, kun kaksi vanhempaa lastani syntyivät. Pyrin tietoisesti eroon kotoa saamastani kasvatusmallista, joka perustui alistamiseen ja 'joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa' -tottelevaisuuteen.
Pidin lapsiani sylissä, halailimme paljon, vein heitä kerhoihin ja harrastuksiin.
Kuopuksen syntyessä olin puolivälissä neljääkymmentä. Teini-iässä hän ärsytti minua tahallaan. Menetin malttini usein ja huusimme toisillemme kurkku suorana.
Yhteenottojen jälkeen minua harmitti ja hävetti, että olin alentunut teinin tunnemyrskyjen vietäväksi.
”En kertonut töissä, että minusta oli tullut mummi."
Kun ensimmäinen lapsenlapseni syntyi, olin 41-vuotias. En kertonut töissä, että minusta oli tullut mummi. Pelkäsin, että se määrittelee minua liikaa ja on esteenä uratikkailla kiipeämisessä. Keskityin täysillä työhöni.
En ole jakanut arkea lasteni perheiden kanssa, koska välimatkaa on satoja kilometrejä.
Lomilla ja juhlapyhinä järjestän mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Mökillä muurinpohjalettuja paistaessa ajattelen, että kelpaan mummina tällaisena kuin olen.
”Tunnen onnea siitä, miten lapseni toimivat vanhempina.”
Tunnen syvää kiitollisuutta ja onnea siitä, miten lapseni toimivat vanhempina. He ovat empaattisia ja kärsivällisiä ja kuuntelevat lapsia tavalla, jota ihailen suuresti. He ovat turvallisia aikuisia, jotka uskaltavat myös kohdata lapsen raivon ja pettymyksen itkut.
Nuorimmat, 9- ja 4-vuotiaat lapsenlapseni ovat melko vilkkaita.
Joskus riehuminen menee liiallisuuksiin, ja odotan vanhempien puuttuvan siihen. Mutta jos riehuminen ei heitä häiritse, en minäkään komenna lapsia rauhoittumaan. Mieluummin poistun paikalta.”
Nainen, 66
Tämä on ote ET-lehdessä 9/2026 julkaistusta jutusta, jossa isovanhemmat kertovat suhteestaan lastenlasten kasvatukseen. Tilaajana voit lukea kaikki kirjoitukset täältä. Jos et ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
Lukijat jakavat ajatuksia
Joskus mietin -juttusarjassa käsitellään asioita, joita moni meistä miettii, mutta joista emme osaa tai tohdi puhua oikein kenenkään kanssa.
On helpottavaa huomata, että muillakin on ihan samanlaisia ajatuksia, tunteita, toiveita ja kipuja.
