Kuvat
Piia Arnould ja Hanna Härkälä
”Lapsiani ja lastenlapsia on ikävä. Mies vielä työelämässä, että enpä tiedä onko varotoimista suurta hyötyä.”
”Lapsiani ja lastenlapsia on ikävä. Mies vielä työelämässä, että enpä tiedä onko varotoimista suurta hyötyä.”

Koronavirus on lamauttanut koko maailman. Poikkeustila ja viranomaisten ohjeet jakavat ihmisiä: Heikki jatkaa arkea kuten ennenkin ja rikkoo liikkumiskieltoa surutta. Merja on karanteenissa kotona eikä käy edes kaupassa itse. Miksi reagoimme niin eri tavoin?

Kun psykologi Pirkko Lahti, 79, kuuli ensimmäiset koronauutiset, hänen mieleensä nousi vahvasti kaksi muistoa.

– Ensimmäisessä hoidan Suomen ensimmäisiä aids-potilaita enkä tiedä, tulisiko minun kätellä heitä vai ei. Toisessa pelkään saaneeni sarsin istuttuani tautiin kuolleen ihmisen vieressä.

Nyt Pirkko on jälleen samassa tilanteessa: hän on kuullut istuneensa koronaa sairastaneen ihmisen vieressä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Siitä on jo kymmenen päivää, ja voin edelleen hyvin. Tällaiset tilanteet herättävät kuitenkin pelkoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kotona käy viikon aikana 14 eri ihmistä.

Pirkko Lahti muistetaan Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisena toiminnanjohtajana, mutta nyt hän on samassa tilanteessa kuin moni ikätoverinsa. Hän kuuluu koronan riskiryhmään ja on 86-vuotiaan aviomiehensä omaishoitaja.

Pirkko laskee, että kotihoidon puolesta heidän kodissaan käy viikon aikana neljätoista eri ihmistä. Tilanteen aiheuttamaan epävarmaan oloon auttaa selkeä päiväohjelma.

”Ajattelin aiemmin, etten ikinä tilaa ruokaa nettireittiä, mutta huomenna tulee ensimmäinen ruokalähetys.”
”Ajattelin aiemmin, etten ikinä tilaa ruokaa nettireittiä, mutta huomenna tulee ensimmäinen ruokalähetys.”

Pirkko lähtee joka aamu ennen kahdeksaa pitkälle kävelylle. Sitten hän tarttuu puhelimeen.

– Olen tehnyt listan ihmisistä, joille soitan joka aamu. En pitkiä puheluita, varmistan vain, että he ovat kunnossa ja voivat hyvin.

Kiinasta viime joulukuussa liikkeelle lähtenyt covid-19-tauti on pakottanut jokaisen suomalaisen miettimään omaa toimintaansa.

Olen tehnyt listan ihmisistä, joille soitan joka aamu.

Arkiset asiat, kuten lähikaupassa käyminen, läheisten tapaaminen ja liikkuminen vaativat nyt päivittäisiä päätöksiä: ostanko varalle vessapaperia, kättelenkö ystävää, menenkö mökille.

Se, mikä on yhdelle pieni muutos arjessa, voi vaatia toiselta suurta sopeutumista.

Jokainen tavallaan

Helsinkiläinen Heikki Aronpää, 70, tuohtui kuullessaan riskiryhmien karanteenista. Rajoite tuntui hänestä kovalta perusterveille ihmisille, joilla ei ole mitään sairauksia. Niinpä Heikki on rikkonut karanteenia toistaiseksi joka päivä.

– Taudin kuolleisuusluvut ovat Italiaa lukuun ottamatta melko mitättömät suhteessa väestöön. Se ei ole mikään musta surma tai ebola.

Sekä Heikki että hänen vaimonsa ovat molemmat terveitä 70-vuotiaita.

– Eläkepäivät ovat elämäni parasta aikaa. En kuitenkaan pelkää kuolemaa ja ajattelen, että minun ikäluokkani on tälle yhteiskunnalle lähinnä hidastava tekijä. En usko, että karanteeni lisäisi merkittävästi elinpäiviäni, kun ottaa huomioon ikäluokkani elinajanodotteen.

”Perusterve 70-vuotias nyky-Suomessa ei juuri 50-vuotiaasta erotu, joka taas on kuin 30-vuotias.”
”Perusterve 70-vuotias nyky-Suomessa ei juuri 50-vuotiaasta erotu, joka taas on kuin 30-vuotias.”

Heikki sanoo jäävänsä kotiin, jos hän saa vähänkin flunssaoireita. Hän ei halua olla riski ympäristölleen.

Pariskunnan kolme lasta ovat ilmoittaneet, etteivät tapaa vanhempiaan nyt, kun tautiriski on korkea.

– Esikoistyttäremme sanoi, että ukin on pysyttävä hengissä hänen lapsilleen. Minä taas ajattelen, että tärkeintä on, että emme jää vanhetessamme heidän taakakseen, keski-ikäisten elämä on muutenkin niin kiireistä ja vaikeaa. En myöskään toivo itselleni pitkäaikaista sairautta ja hivuttavaa kuolemaa.

Ihmisten suhtautuminen poikkeusajan sosiaaliseen eristykseen vaihtelee.

Terveystalon vastaava psykologi ja psykoterapeutti Aino Kohtala sanoo, että ihmisen ainutlaatuinen piirre on joustava sopeutuminen.

– Me siedämme paljon hankaluutta ja onnistumme löytämään iloa ja merkitystä vaikeissakin oloissa.

Sopeutuminen voi kuitenkin alkaa vasta, kun uhka ja sen vaatimat toimenpiteet myönnetään tosiksi. Viruksen aiheuttaman vaaran hahmottaminen voi olla vaikeaa, koska se ei ole näkyvä.

Ihmisen ainutlaatuinen piirre on sopeutuminen.

– Esimerkiksi luonnonkatastrofilta tai sodalta suojautuminen voi olla helpompi ymmärtää ja käsitellä.

Kohtalan mukaan ihmismieli jumittaa helposti yhteen asiaan. Ajatukset voivat jäädä pyörimään karanteeniin liittyvässä pakossa sen sijaan että miettisimme sitä, mitä erityksellä saavutetaan. Karanteeniin voi olla vaikea suhtautua tai suostua, jos kokee sen rajoittavan omaa vapautta suotta.

– Jos pääsee vaikeiden ajatusten yli, sopeutuminen voi olla yllättävän helppoa.

Sukupolvet vastatusten

Monessa perheessä sukupolvet ovat tulkinneet hallituksen antamia toimintaohjeita eri tavoin. Pienten lasten vanhemmat ovat järjestelleet arkensa lasten etäkoulun ja oman etätyön mukaan, mutta heidän vanhempansa eivät välttämättä noudata kotikaranteeniohjeita samalla vakavuudella.

Tilanne aiheuttaa turhautumista puolin ja toisin.

Psykologi Kohtalan neuvo vanhemmistaan huolestuneille keski-ikäisille on maltti.

– Tärkeintä on käydä vaikeat keskustelut rauhallisesti ja perustella näkemyksensä. Kannattaa miettiä, voisiko auttaa tekemään vanhempansa kotikaranteenista mielekästä.

Arvostelu mediassa jumittaa keskustelua suurten ikäluokkien kanssa.

Hän vinkkaa, että esimerkiksi aamukahvit voi juoda samalla, kun pitää videoyhteyttä ystävään tai läheiseen.

– Moni kokee nyt tulleensa vähätellyksi ja holhotuksi, sanoo sosiaalipolitiikan emeritusprofessori J. P. Roos, 75.

Hänen mielestään kotikaranteenirajaus olisi pitänyt tehdä sairauksien ja terveydentilan eikä iän mukaan, sillä hyväkuntoista vanhempaa väestöä on Suomessa paljon.

”Kummallista on, että kotoilusta nauttivana ihmisenä koti tuntuukin yhtäkkiä melkein vankilalta. Hyvä opetus!”
”Kummallista on, että kotoilusta nauttivana ihmisenä koti tuntuukin yhtäkkiä melkein vankilalta. Hyvä opetus!”

– Suuret ikäluokat on jo aikaisemmin nimetty syyllisiksi moniin asioihin, nyt heistä tehdään koronakriisinkin keskipiste. Mielikuvat ikäluokastamme eivät ole kovin myönteisiä.

Roos uskoo, että riskiryhmäläiset tavoittaa parhaiten näiden omien lasten avulla, perheen sisäisiä keskusteluja käymällä.

– Luulen, että arvostelu mediassa jumittaa keskustelua suurten ikäluokkien kanssa.

Elämää kotikaranteenissa

– Karanteenissa oleminen on pahimmillaan helvetin tylsää, toteaa helsinkiläinen Merja Helle, 73.

Merjalle on tehty sydämen pallolaajennus ja hän syö verenpainelääkkeitä, joten hän on monella tapaa riskiryhmää.

Merjalla ja hänen puolisollaan on yhteensä kuusi lasta ja seitsemän lastenlasta. Säännöllisesti pidetyt perheillalliset peruttiin jo helmikuussa. Silloin Merja näki vielä ystäviään erilaisissa kulttuuritapahtumissa, elokuvissa ja ravintoloissa.

Kun hallitus maaliskuussa julisti Suomeen valmiustilan ja riskiryhmät karanteeniin, Merja oli helpottunut. Viimeinkin virus otettiin vakavasti. Hän sopi puolisonsa Maijan, 63, kanssa yhteisistä rajoista.

– Emme tapaa muita ihmisiä kuin sähköisesti.

”Riskiryhmään kuuluva äitini ei kehtaa pyytää viisikymppistä naapuriaan jäämään kotiin, vaan kahvittelee tämän kanssa edelleen. Mitä tehdä?”
”Riskiryhmään kuuluva äitini ei kehtaa pyytää viisikymppistä naapuriaan jäämään kotiin, vaan kahvittelee tämän kanssa edelleen. Mitä tehdä?”

Pariskunnan ruokaostokset hoitaa Maija. Merja kertoo laihtuneensa jo pari kiloa, koska ei ole päässyt itse kauppaan.

– Minulla on ollut tapana napata ostoskoriin valkoista suklaata ja limuja.

Merja pitää yhteyttä läheisiinsä puhelimitse ja sosiaalisessa mediassa.

– Lapsenlapset kysyivät juuri Maijalta, voisiko hän lukea heille Skypessä satuja. 7-vuotiaalla lapsenlapsellani oli tapana soittaa minulle heti herättyään aamukuudelta, mutta nyt olemme sopineet, että puheluja soitetaan vasta aamukahdeksan jälkeen.

Lapsenlapset pyysivät lukemaan Skypessä satuja.

Vaikka yhteyksiä ystäviin on paljon, Merja on huomannut kaipaavansa kovasti hyvänpäiväntuttuja.

– Teen vapaaehtoistyötä ja olen mukana erilaisissa järjestöissä ja politiikassa. Nautin pienissä ryhmissä käydyistä kiinnostavista keskusteluista. Samanlaista ei vaikka Facebookista löydä.

Psykologi muistuttaa, että karanteenin ei tarvitse tuntua hyvältä tai helpolta.

– Kyseessä on pakkotilanne, jota kukaan meistä ei ole halunnut tai toivonut, Aino Kohtala muistuttaa.

Tilanne on pelottava ja huolestuttava, ja kotiin jääminen on rajoittavaa ja tylsääkin. Erityisen vaikealta se tuntuu siksi, että selkeää takarajaa ei ole tiedossa.

En ole koskaan ajatellut olevani ikäihminen, mutta sitähän minä näköjään olen.

Aino Kohtalan mukaan karanteenista kärsivät yhtä lailla vetäytyvät kuin sosiaalisetkin ihmiset.

– Olipa menoja yksi kuukaudessa tai viikon jokaiselle päivälle, ongelmallisinta on menettää vapaus valita. Sillä ei ole merkitysti, kuinka kiva tai viihtyisä koti on: siellä ei ole hyvä olla, jos siellä on pakko olla.

Miten siedän poikkeustilaa?

Poikkeustilanne voi nostaa pintaan menneitä traumoja tai pelkoja, jotka ovat aiemmin jääneet käsittelemättä. Myös mielenterveysongelmat saattavat voimistua. Ahdistus tuntuu arjessa, sydämen syke nousee ja hengitys tihenee. Keho valmistautuu kohtaamaan uhkaavan tilanteen.

Hengitys seuraa mukanamme myös karanteeniin. Psykologi Kohtala kehottaa kokeilemaan erilaisia mieltä rauhoittavia tekniikoita. Tyynnyttäviä harjoituksia ja hengitystekniikoita löytyy ilmaiseksi internetistä.

Esimerkiksi puhelimeen ladattavat sovellukset Present ja Calm ohjaavat käyttäjäänsä hiljentymisessä. Myös Mielenterveysseuran YouTube-kanava tarjoaa ilmaisia harjoituksia.

Tyynnyttävä hengittäminen voi rauhoittaa olon.

– Myös karanteenipäiväkirjan pitäminen voi olla hyvä tapa hoitaa omaa mieltä ja tunteita. Säännöllinen kirjoittaminen muistuttaa siitä, että kaikki ei ole joka hetki onnetonta tai pelottavaa.

Monet mielenterveyden ammattilaiset tarjoavat nyt etäistuntoja ja auttavat puhelimet palvelujaan. Tärkeintä on, että vaikka jäisi fyysisesti yksin, ei antaisi yksinäisyyden vallata myös mieltä.

Arjen arvostus kasvaa

Sanna Veistaron, 46, isoisän hautajaiset pidettiin ulkona. Tamperelainen Sanna meni tilaisuuteen yksin. Kotiin jäivät aviomies ja kolme teini-ikäistä tytärtä. Koronan vuoksi hautajaisiin kutsuttiin vain seitsemän ihmistä.

– Teimme päätöksen suojellaksemme riskiryhmään kuuluvia vanhempiani ja tätiäni.

Sanna pohti myös omaa osallistumistaan pitkään, sillä Suomen ensimmäiset koronatartunnat oli muutama viikko sitten todettu hänen kotipaikkakunnallaan. Koulut oli suljettu ja Sanna teki työtään koulupsykologina kotoa.

– Onneksi menin hautajaisiin, sillä tilaisuudesta tuli epätavallisen herkkä ja kaunis. Pieni ryhmämme kantoi yhdessä isoisän arkun hautaan.

Hautajaisiin kutsuttiin vain seitsemän ihmistä.

Psykologi Kohtalan mukaan poikkeustila saattaa syventää arvostustamme arkea ja omaa elämäämme kohtaan. Kun vapaus viedään hetkeksi pois, näemme selvemmin, mikä meille on tärkeää.

– Saatamme huomata, kuinka paljon kaipaamme läheisiämme tai kuinka tärkeää jonkun ihmisen säännöllinen yhteydenotto meille onkaan.

Ystävyyden merkitys voi kirkastua. Myös suhde omiin lapsenlapsiin tai vanhempiin saattaa saada uusia näkökulmia.

Kuvatekstit on poimittu ET:n Facebook-sivun koronakeskusteluista. facebook.com/enemmantarinoita

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 8/2020.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla