Moni ujo pohtii, onko vääränlainen nykymaailmaan. Huoli on turha: hyviä kuuntelijoita ei ole liikaa. Mutta esillä olemista voi harjoitella, jos haluaa.

Uusien ihmisten parissa jännittää taas. Osaanko olla? Mitä sanon? Avaan suuni ja seuraan tarkasti juttukaverin reaktioita - juu, kyllä kommenttini oli ihan tyhmä. Ihan hirveää, ensi kerralla jään kotiin!

– Ujolla on tietynlainen sisäinen kokemus uudessa sosiaalisessa tilanteessa. Hänen välitön reaktionsa on varautunut. Hän ei ryntää asiaa kohti vaan ottaa askeleen taaksepäin ja miettii, mitä tehdä, määrittelee psykologian professori emerita Liisa Keltikangas-Järvinen.

Tieteessä ujoudella tarkoitetaan vain ja ainoastaan tätä, hetkellistä salpautumista uusissa tai yllättävissä sosiaalisissa tilanteissa, joissa ei ole valmista käyttäytymiskaavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Piirre ei muutu

Ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka ei muutu. Toisilla piirre on vahvempi, toisilla heikompi. Toisille on siis luontevampaa esiintyä ja olla vieraiden joukossa kuin toisille. Tuttujen joukossa ujo voi olla mitä puheliain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Entä miten ujoudesta pääsisi eroon? Professori huokaa: ihmisillä on kummallisia käsityksiä ujoudesta.

– Ei ujoudesta tarvitse päästä eroon. Eihän iloisuudesta tai rauhallisuudestakaan haluta eroon. Ihmiset vain ovat erilaisia.

Elämme ekstroverttien maailmassa, jossa ihanneihminen on aktiivinen ja puhelias ja tuo itseään esiin.

Ujous on synnynnäinen ominaisuus.

Työpaikoilla ekstrovertit palkkaavat toisia ekstroverttejä. Myös lasten odotetaan olevan itsenäisiä ja ulospäin suuntautuneita.

– Vielä 1960-luvulla ujoa ja vaatimatonta käytöstä pidettiin kohteliaana. Jos joku olisi silloin puhunut tai käyttäytynyt kuten moni nykyään sosiaalisessa mediassa, hän olisi saanut vakavan narsismin diagnoosin, Keltikangas-Järvinen vertaa.

Ajan hengen mukaisesti professoria on joskus pyydetty luennoimaan aiheesta "miten introvertti pärjää työelämässä". Hänen mielestään yhtä osuva kysymys olisi: "Miten kestän työpaikan ekstroverttiä, joka vie kaiken tilan eikä osaa kuunnella?"

Ekstrovertit ovat ehkä sosiaalisia, mutta heillä voi olla hyvin heikot sosiaaliset taidot.

Paljon hyviä puolia

Ujoilla on monia positiivisia piirteitä. Ujo lapsi ei yleensä kiusaa tai asetu röyhkeästi opettajaa vastaan. Aikuisena ujo harvoin provosoituu tai lähtee avoimeen konfliktiin.

Empaattisuus eli kyky asettua toisen ihmisen asemaan on todennäköisemmin ujon kuin ulospäin suuntautuneen ihmisen ominaisuus. Ujo voi olla hiljainen, mutta hyvin taitava ihmisten kanssa.

Mutta mikään temperamenttipiirre ei ole toista parempi tai huonompi. Siksi Keltikangas-Järvinen ei myöskään halua puhua ujoudesta voimavarana. Parasta olisi, jos kaikki saisivat olla sellaisia kuin ovat.

Parasta olisi, jos kaikki saisivat olla sellaisia kuin ovat.

Ujous on pysyvä piirre, mutta se, miten siihen itse suhtautuu ja millaiseen käyttäytymiseen se johtaa, on kasvattajien vallassa.

– Vanhempien ei pitäisi koskaan selittää lapsen arkuutta tai varautuneisuutta ujoudella. Lapsi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa, mutta tajuaa kyllä sen olevan jotain negatiivista ja uskoo, että vanhemmat olisivat iloisempia, jos hän olisi toisenlainen.

Jos lapsen minäkuva rakentuu tällaisen leiman ympärille – olen ujo enkä osaa olla ihmisten kanssa – hänestä voi kasvaa sosiaalisesti epävarma ja ylikriittinen aikuinen.

Hän seuraa itseään ja muiden reaktioita liioitellun tarkasti, ja huonommuuden kokemukset johtavat sosiaalisten tilanteiden välttelyyn. Kun välttelee, ei saa mahdollisuutta harjoitella uusia taitoja.

Seurassa oppii olemaan

Professori muistuttaa, että ujous ja sosiaalinen epävarmuus eivät ole syy ja seuraus. Jos esimerkiksi kuusikymppinen kokee sosiaaliset tilanteet hankaliksi, mutta haluaa siitä huolimatta oppia olemaan esillä, se on täysin mahdollista.

– Pitää lähteä ihmisten joukkoon. Voi vaikka ottaa ystävän tueksi. Voi pukeutua vaatteisiin, joissa tuntee olonsa kotoisaksi, ja miettiä ennakkoon lauseita tai kysymyksiä. Sitten vain avaa suunsa, Keltikangas-Järvinen neuvoo.

Aralle vinkiksi: Small talk on harvoin säkenöivää keskustelua. Ei ole kovin tärkeää, mitä sanotaan, sillä jutustelun pääasiallinen tarkoitus on luoda yhdessäolon hetkiä.

Ja jos sanot keskustelukumppanille: "Olipa hyvin sanottu", hän pitää sinua erittäin fiksuna ja kiinnostavana ihmisenä.

Jutustelun tarkoitus on luoda yhdessäoloa.

Myös isovanhempi voi auttaa lapsen positiivisen minäkuvan rakentamisessa. Jos kolmivuotias ujostelee, häntä voi antaa olla sylissä ja ja tarkkailla ihmisiä turvallisesti sieltä käsin.

Kuusivuotiaskin voi tarvita vanhemman tai isovanhemman pitämään kädestä kiinni tai istumaan salin reunalle harrastusmenoihin.

– Kouluikäiselle lapselle on hyvä järjestää kivoja kokemuksia, joissa hän hallitsee sosiaalisia tilanteita. Kutsutaan kavereita kylään, syödään ja leikitään yhdessä. Se vaatii aikuiselta työtä.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 2/2020.

Apua, olen ujo!

  • Mitä sitten? Pohdi rehellisesti, muuttuisiko elämä paremmaksi, jos olisit kova puhumaan ja toisit itseäsi enemmän esiin.
  • Jos pidät lukemisesta, luonnossa samoilusta tai viihdyt yksin, nauti niistä ilman syyllisyyttä. Älä yritä muuttua toisten mielipiteiden takia.
  • Arvosta tapaasi olla ihmisten parissa. Nykymaailmassa tarvitaan enemmän empaattisia kuuntelijoita kuin jatkuvaa puhetta.

Entinen pomoni pisti itseluottamukseni maanrakoon, kun sanoi minua "liian ujoksi" asiakaspalvelutyöhön. Kyllä, sosiaalisten tilanteiden pelkoni oli todella paha tuolloin, mutta olin voittamassa sitä. Olen koko ikäni ollut ujohko ja hiljainen ja saanut kuulla siitä. Mikä johti siihen, että sulkeuduin vain entistä pahemmin. Koko kouluaikani kiusattiin ja kun sitä samaa paskaa sai kuulla töissäkin, niin ei sitä enää luottanut itseensä yhtään. En tiedä onko ujous luonteenpiirteeni vai ei, mutta pomo ei olisi saanut siihen puuttua. Heikompi jos olisin ollut, en olisi täällä pallolla enää sen kommentin jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla