Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut Aki ja Heli Palsanmäelle, että heidän pihalleen joskus vielä jonotetaan, he olisivat tikahtuneet nauruun. Nyt parin huutokaupassa nauraa yleisö.

Rössäkkää ei enää ole. Eikä tule, jos Aki Palsanmäki saa päättää. Hän istuu huutokauppasalinsa pienen tiskin takana ja katselee ympärillään levittäytyvää tavarapaljoutta. Siitä kaikesta pitäisi päästä eroon illan aikana. 

Ollaan Keski-Suomessa, pienessä maalaishuutokaupassa, kuten Aki Palsanmäki omaansa ja hänen vaimonsa Helin yritystä kutsuu. Sitä, jota sadattuhannet katsojat seuraavat televisiosta.

Mitä ihmettä on rössäkkä?

– Kaikenlaista epäkelpoa härpäkettä ja romua, rikkinäistä leivänpaahdinta ja sähkökojetta, Aki selostaa. 

Sellaista, jota riitti huutokaupassa enemmän kuin tarpeeksi ennen suosiota ja tv-julkisuutta. 

– Isäukko oli hentomielisempi ottamaan kaikenlaista myyntiin, sellaistakin, mikä ei taatusti myynyt, Aki huokaa, mutta näyttää silti tyytyväiseltä. 

Aleksi Nuotio kuvaa, kun Heli ja Aki katselevat illalla myytäviä tavaroita.
Aleksi Nuotio kuvaa, kun Heli ja Aki katselevat illalla myytäviä tavaroita.

Heli rakastaa leipomista, mutta väkeä on niin paljon, että huutokaupan herkut pitää tilata muualta.
Heli rakastaa leipomista, mutta väkeä on niin paljon, että huutokaupan herkut pitää tilata muualta.

Pöydillä lepäilee ehjää lasitavaraa, koriste-esineitä ja sopivassa määrin eksoottista rupeloa, tavaraa, jonka käyttötarkoitus on meklarillekin joskus hämärän peitossa. Se pitää mukavasti kaupanteossa pientä jännitystä yllä, kunhan sitäkään ei ole liiaksi.

– Ennen tätä isän työn jatkamista en ollut yhtään kiinnostunut vanhasta tavarasta, joten onhan tämä ollut pitkä tie. Kaikki, mitä olemme hommasta oppineet, olemme oppineet kantapään kautta. 

Väenpaljous on etu

On perjantai-iltapäivä. Aki ja Heli ovat saaneet illan huutokaupan tavarat pöydille. Ympärillä Huutokauppakeisari-sarjan kuvausryhmä asettelee mikrofoneja salin kattoon. Tila on yllättävän pieni. Siksi tuoleja levitellään pitkin pihamaata kuin kesäteatterin katsomoksi, jotta kaikki mahtuvat mukaan. 

Kun mikrofonit on ruuvattu paikoilleen, on aika ottaa muutama otos. 

"Ollaan sovittu, että jos kuvauksissa on jollain huono päivä, se pitää heti sanoa."

Olavi Virta alkaa laulaa suuhun sulavasta sokeripalasta, kun vanha, illalla myytävä gramofoni pärähtää käyntiin.

– Älä unta näe. En tanssi enkä pyörähtele mihinkään, Aki murahtaa ohjaaja Heli Turjan ehdotukselle, että pariskunta voisi ottaa muutaman paritanssipyörähdyksen. Niinpä ei tanssita, vaan Aki seistä harottaa kohtauksessa ilman ensimmäistäkään askelkuviota. Se saa kelvata. 

Jokaista sarjan jaksoa kuvataan kolme päivää, ja kuvaukset huipentuvat aina itse huutokauppaan. Sen lisäksi tulevat meklarointikeikat ja tavaran hankintareissut. Tahti on tiukka.  

– Onhan se, mutta onneksi näissä kuvauksissa on aina hyvä tunnelma. Ollaan sovittu, että jos jollain on huono päivä, se pitää heti sanoa, Heli Palsanmäki toteaa. 

Otosten jälkeen pariskunta päässee hetkeksi istahtamaan, ennen kuin kotitalon portit avataan. Jo nyt, kolme tuntia ennen huutokaupan alkua, portilla seisoskelee väkeä. Suurelle parkkipaikalle on kertynyt jo aamusta alkaen asuntoautoja päivää viettämään. 

Väki jonottaa huutokauppaan monta tuntia. Moni jopa yöpyy Palsanmäkien parkkipaikalla.
Väki jonottaa huutokauppaan monta tuntia. Moni jopa yöpyy Palsanmäkien parkkipaikalla.

Rössäkän häviämisen lisäksi väenpaljous on Akin mielestä toinen tv-suosion myötä tullut etu. Ja hyvä niin, sillä ilman väkeä huutokauppaa on hankala käydä. 

– Vielä muutama vuosi sitten oli välillä niin hiljaista, että mietimme vakavasti koko homman lopettamista. Kun väenkourallisen kanssa täällä koko illan mesosi, ei ollut kovin juhlava tunnelma, Aki toteaa. 

Omana ittenä vaan

Ei kannata jäädä väkijoukon eteen. Se on Akin neuvo, kun portit avataan. Neuvo on hyvä, sillä ensimmäiset todella rynnivät pihalle. 

Osa ihmisistä kasaantuu makkarakojun luokse, osa kerääntyy tarkastelemaan huudettavia esineitä. Kamerat surisevat. Ihmiset haluavat hanakasti yhteiskuvaan Keski-Suomen komeimmaksi mieheksi ja Vuoden tv-esiintyjäksi valitun Akin kanssa. 

– Välillä uteliaisuus hämmentää. Ei näin huutokauppapäivinä, vaan silloin kun väkeä tupsahtelee pihaan ihan kutsumatta, Heli myöntää. Hänelle julkisuuteen totuttelu oli iso juttu, hän kun on pohjimmiltaan aikamoisen ujo. 

– Ensimmäiset tuotantokaudet olin ihan kohmeessa, ja se näkyi sarjassakin. Nyttemmin olen rentoutunut, hän tuumii.

"Aina ollaan tehty tätä omina ihtenämme."

Myös Akia jännitti aluksi. Huutokauppakeisari väittää lapsena olleensa luokan hiljainen poika ja kärsineensä esiintymiskammosta niin, että esitelmätkin tuli pidettyä pulpetista.

– Kun ensimmäisen kerran olin täällä meklarina, jännitin niin, että hyvä kun pysyivät maljakot käsissä. Ja hyvä kun oli kymmenen asiakasta! Aki hymähtää. 

Nyt molemmat uskaltavat jo katsoa omia suorituksiaan tv-sarjassa suuremmin voihkimatta. 

– Jopa äitini on viime aikoina uskaltautunut kertomaan ihmisille, että olen hänen tyttärensä. Häntä ujostutti alkuvuodet, että mitähän ihmiset miettivät, joten ollaan ujoja jo monessa polvessa, Heli nauraa. 

Mutta kun kangisteluista päästiin, homma on alkanut sujua. 

– Aina ollaan tehty tätä omina ihtenämme. Kun ei osata muuta edes esittää, Aki summaa ja hörppää huikan vesipullosta.

Seuraavan kerran samanlaiseen ylellisyyteen on aikaa noin kuuden tunnin kuluttua. 

Erkki Kauppinen huutaa Arabiaa. "Maitokannuja on jo toistasataa."
Erkki Kauppinen huutaa Arabiaa. "Maitokannuja on jo toistasataa."

Poronsarvet löytävät ostajan. "Toisen jauhoin sun puuroosi", Heli letkauttaa Akille.
Poronsarvet löytävät ostajan. "Toisen jauhoin sun puuroosi", Heli letkauttaa Akille.

Vanhan perään huutajia

Hyvissä ajoin ennen huutokaupan alkua saapuu myös Erkki Kauppinen. Hän nappaa tiskiltä tottuneesti kahvin ja istahtaa penkille. 

– Erkki on vakikalustoa, Aki huikkaa ennen kuin häviää ihmismassaan. 

Erkki virnistää, tottahan se on. Hän on käynyt huutokaupoissa alusta alkaen, yli 27 vuotta. 

Erkki oli paikalla silloinkin, kun Aki meklaroi ensi kerran. Huutokauppa oli jäänyt Akille hänen isänsä kuoltua. Paikan kokenut meklari oli sairastunut, eikä Akilla, entisellä esiintymiskammoajalla, ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua itse nuijan varteen.  

– Ihan hyvin se meni, ei siinä kummempia hässäköitä ollut, Erkki toteaa. Hän muistaa antaneensa Akille yhden neuvon: meklari ei saa ikinä hermostua, vaikka kuinka huudettaisiin alhaisia hintoja. 

"Vanha kiehtoo niin, että varmaan kun akka kuolee, haen kunnalliskodista uuden tilalle."

– Eikä Aki ole hermostunut, vaikka välillä on ollut ankeita aikoja, Erkki sanoo. Hän on itsekin ahkera huutaja, tosin ei kesäaikaan. Silloin hinnoissa on hänen makuunsa liikaa turistilisää. 

– Kyllä tämä harrastus on kerryttänyt kotiin tuhansia tarpeettomia esineitä. Vanha kiehtoo niin, että varmaan kun akka kuolee, haen kunnalliskodista uuden tilalle.

Vaikka tänään on turistihinnat, pari esinettä miestä silti kiinnostaa.

– Kyllä nuo Valion paimenpoika- ja lehmäpatsaat menisivät hyvin hyllyn päällä kaiken muun turhan joukossa. 

Koko kansan Markku 

Erkin viereen istahtaa makkara kädessä mies, jonka paidassa lukee: ”Jokainen on oman elämänsä Markku.” 

Myös Markku Saukosta on tullut tv-ohjelman myötä julkkis. Hirvaskankaan McGyveriksi ristitty mies loihtii ohjelmassa  erilaisesta romppeesta kaikenlaista kiinnostavaa. Tälle päivälle hän on tuunannut vanhoihin ikkunapokiin peilit. 

Markku Saukolle huutokauppa on vastapainoa kaivinkoneen kopissa istumiselle.
Markku Saukolle huutokauppa on vastapainoa kaivinkoneen kopissa istumiselle.

Helena Tynellin maljakko on helppo myydä. Kuvaajat Aleksi Nuotio ja Kristian Isotalo katsovat lasiesinettä.
Helena Tynellin maljakko on helppo myydä. Kuvaajat Aleksi Nuotio ja Kristian Isotalo katsovat lasiesinettä.

Markku hymyilee niin leveästi, että on vaikea uskoa hänen istuneen jo täyden työpäivän kaivinkoneen kopissa. Tällä samalla pihalla hänkin aikoinaan tutustui Akiin.

– Tunsin jo Akin isän, ja Akiin tutustuttuani huomasin aika pian, että meillä huumori kohtaa. Ei olla kumpikaan ihan siitä yrmyimmästä päästä, Markku virnistää ja nousee vähän väliä nöyrästi pyytelijöiden keskelle yhteiskuviin.

– Onhan tämä vähän hämmentävää, kun joka kaupassa tunnistetaan. Mutta kun ei osoitettaan jakele, niin ihan mukavasti tässä vielä elellään, Markku sanoo ja nappaa rahastustuslaukun käteensä. Toinen työpäivä yhden perjantain aikana on alkamassa. 

Paljon puhetta huudoista

Palsanmäkien piha on tupaten täynnä, kun huutokauppa vihdoin alkaa. 

– Alin huuto viisi euroa, kymppiin asti alin korotus euron ja sen jälkeen kaksi euroa, luettelee Aki yleisölle. Hän marssii sisältä pihamaalle ja takaisin, sillä jokaisen huudon on kuuluttava monisatapäiselle yleisölle. 

Ihmiset tutkivat tarkoin huutokauppakohteita ennen kuin huutavat niitä.
Ihmiset tutkivat tarkoin huutokauppakohteita ennen kuin huutavat niitä.

Rahamies lahjoitti lelun pojalle.
Rahamies lahjoitti lelun pojalle.

Markku kulkee Akin perässä. Hän esittelee aina huudettavaa tuotetta ja rahastaa sen huudon päätteeksi. 

Aki etenee vauhdilla tavarasta toiseen. Aina välillä hän improvisoi jotain huutojen väliin. Myy Arvon penaalia tai kommentoi huutoja.

– Sitten kannattaisi siellä naisihmisten vähän höllentää ylimpiä nappeja, jos kuviin mielitte. Täällä on tänään Erotiikan Maailman toimittaja ja kuvaaja mukana, hän veistelee, ja naiset nauravat. 

Alkuun ihmiset huutavat selvästi aremmin. Se on Erkki Kauppisen mukaan aika tyypillistä. 

– Joskus saatan huutaa ensimmäisen vitosen ihan siksi, että päästään alkuun, hän kertoo. Erkki on asettunut istumaan salin perälle, muiden kanta-asiakkaiden kanssa. 

"Omia huonoja hankintoja ei kannata jäädä suremaan."

– Tässä porukassa huudetaan vähän, mutta puhutaan paljon, hän toteaa. 

No, huudetaan silti jotain. Huutojen edetessä miesjoukon jaloista löytyy muun muassa rautainen mötikkä. Sellaisella saa kuulemma veneen vedettyä vedestä maalle. Tosin venettä ei kenelläkään ole. 

– Aina silloin tällöin huudetut tavarat tulevat myöhemmin taas myyntiin, kun niille ei löydy kotona tarvetta. Mutta niin se vaan on, ettei omia huonoja hankintoja kannata jäädä suremaan. En oikeastaan edes muista niitä, Erkki nauraa. 

Panssarivaunu pitää saada

Ilta pimenee, mutta tavaraa tuntuu riittävän. Valion patsaat menevät, eivät Erkille, vaan ennakkohuutajalle. Gramofoni löytää uuden kodin, samoin Markun väsäämä ikkunanpokapeili. 

Jossain vaiheessa paikalle putkahtaa kaksi rahamiestä. Toinen heistä huutaa itselleen tukevilla hinnoilla erinäisiä kermanekkoja ja koriste-esineitä. Pihamaalla aletaan kuiskia. Selviää, että mies on voittanut juuri raveissa. 

Kun Aki Palsanmäki vitsailee, huutajia naurattaa.
Kun Aki Palsanmäki vitsailee, huutajia naurattaa.

– Aina välillä tänne tulee joitakin vähän ottaneina, kertoo keltaiseen huomioliiviin sonnustautunut Veikko Pellinen. Hän on hoidellut järjestysmiehen töitä vuosia muttei ole koskaan törmännyt täällä järjestyshäiriöihin. Eikä poliiseihin. 

– Jostain syystä täällä taitaa käydä vain mukavia ihmisiä, kaikki sopivat joukkoon. 

Kuin Veikon sanojen vahvistukseksi rahamiehet alkavat tehdä sopuisasti lähtöä. Toisella on käsissään iso läjä astioita, toisella vanha lelupanssarivaunu. Mies seisoo lelu kädessään hetken toimettomana, ennen kuin tekee päätöksen.

Hän ojentaa lelun pojalle, joka huusi sitä hänen kanssaan hetken kilpaa, ja kääntyy sitten sanaakaan sanomatta kohti porttia. Poika jää onnellisena silittelemään uutta aarrettaan, kun rahamiehet kömpivät tavaroineen taksiin. 

Yhteinen kaapin paikka

Puoli kymmenen aikaan tapahtuu jälleen kerran ihme: Palsanmäkien pöydät ovat tyhjentyneet. Väkikin on illan mittaan vähentynyt, mutta sitä on edelleen paljon. 

Aki pujahtaa käymään kodin puolella, mutta palaa pian takaisin. Hän asettuu vielä muutamaan yksityiskuvaan ennen kuin on aika ottaa vielä muutama otos ohjelmaa varten.

"Me ollaan hiouduttu niin tiukasti yhteen kuin vain on mahdollista."

Eikö tähän koskaan kyllästy? 

– Ai Heliin vai huutokauppaan? Aki kysyy.

Kumpaankaan ei kyllästy.

Vaikka homma ei ole ollut alun pitäen kummankaan kutsumus, se on vuosien varrella imaissut mukaansa. Tavara, kaupanteon jännitys, ostajien ilo. Ne innostavat jatkamaan.

– Me ollaan hiouduttu niin tiukasti yhteen kuin vain on mahdollista. Kun raahaamme Helin kanssa jotain kaappia, meidän ei tarvitse sanoa, kumpikin tietää, mihin se pitää laskea, Aki toteaa ja puraisee nopeasti suuhunsa palan makkarasta.

On aika kuvata loppukohtaus. Siitä tulee jo kuin itsestään ihan kohteittensa näköinen.

Tv-ohjelman tuottaja kävi huutokaupassa aluksi salaa. "Kun minua pyydettiin ohjelmaan, luulin sitä vitsiksi", Aki muistelee.
Tv-ohjelman tuottaja kävi huutokaupassa aluksi salaa. "Kun minua pyydettiin ohjelmaan, luulin sitä vitsiksi", Aki muistelee.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2015.

Huutokauppakeisarista uusi kirja

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki tarinoi ja asettaa tavarat ja hinnat paikoilleen Tommi E. Virtasen uudessa kirjassa Suomen Huutokauppakeisari: Keisarin vanhat aarteet (Johnny Kniga kustannus). 

Kirjassa kerrotaan Huutokauppakeisari-ohjelman synnystä ja Aki Palsanmäestä suomalaisten elämän hinnoittelijana. Samalla paljastuu jotakin suomalaisuudesta, kulttuurihistoriastamme ja intohimojemme kohteista. 

Mukana on myös tarinoita ohjelmassa vierailleista julkkisista. Lisäksi Akin huutokauppakoulu, jossa Palsanmäki antaa vinkkejä kaupantekoon, kertoo väärennöksistä ja suosituimmista huutokauppatavaroista. 

 

-valone-Käyttäjä698
Seuraa 
Liittynyt11.3.2016

Ujous kiusasi huutokauppakeisari-Akia: "Jännitin niin että maljakot meinasi tippua käsistä"

Vierailija kirjoitti: Ei tuollaista halvalla tehtyä junttihuumoria jaksa katsella, paremminkin voi aikansa käyttää. Eikö kaikki hupiohjelmat tehdä halvalla, ainakin ne vaikuttaa siltä,se vähä mitä olen vaivautunut katsomaan, että tietäisin mistä puhutaan. Paras on -pitääkö olla huolissaan ja pelimies, on sentään aika "spontaani" meininkiä, vaikka jotkut "kirjailijat" paperista lukeekin. Jos on pakko jotakin tositeeveetä katsoa,on parasta vaan kun katsotaan Heliä, Akia ja Markkua, ne on ainakin...
Lue kommentti

Sirpa Vaaranmaa, 65, on viettänyt puolet elämästään pyörätuolissa. Aviomies jätti, mutta erotiikka ja kauneudenjano eivät hävinneet elämästä. Eikä varsinkaan huumori.

Oli kaunis ja kuuma aamu Tansanian maaseudulla vuonna 1984. Sirpa Vaaranmaa oli pienen Samuli-poikansa kanssa palaamassa Kilwasta Mtwaraan. Perhe oli Afrikassa YIT:n kehitysyhteistyöprojektissa rakentamassa maanosaan kaivoja.

Kuljettaja ajoi Landroverilla sikäläisittäinkin kovaa. Auto kierähti ympäri, ja Sirpa lensi kyydistä.

Apuun tulleet miehet puhuivat vain swahilia. Sirpa nostettiin kuorma-auton lavalle. Hänen oikea kätensä oli murtunut, jaloissa ei ollut tuntoa ja hänen oli vaikea hengittää. Pojan päästä valui verta.

– Voin niin huonosti, että hyvästelin poikani ja sanoin, että isä pitää sinusta kyllä huolta.

Toinen elämä

Helsinkiläisen rivitalon huoneisto on avara ja viehättävä. Ikkunaverhoissa leijuu ruusuja. Työhuoneen verhot ovat Lauri Tähkän suunnittelemat ja niissä lukee "Rakastan sinua". Muistitaululla on valokuva, jossa mallivartaloinen nuori nainen poseeraa keltaisissa bikineissä Afrikan hietikolla.

Nyt Sirpa Vaaranmaa pystyy jo puhumaan 32 vuoden takaisista tapahtumista kyynelehtimättä.

Onnettomuuden jälkeen hänet vietiin pieneen savikyläsairaalaan ja sieltä pienlentokoneella Dar-Es-Salamiin intialaiseen sairaalaan, jossa käsi kipsattiin. Kokovartalokipsiäkin yritettiin, mutta kipu oli niin kova, että kipsauksesta luovuttiin. Suomeen hänet lennätettiin vasta kolmen päivän kuluttua tapahtuneesta tavallisella reittilennolla.

Hän oli halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Häneltä, joka oli koko ikänsä harrastanut tennistä, lentopalloa ja lenkkeilyä, vietiin yhtäkkiä pois kaikki fyysisyys.

Teholla maatessaan Sirpa toivoi olevansa kuollut.

– Ensimmäinen, laadukas elämäni päättyi Afrikkaan. Tämä toinen elämäni on ollut ihan persiistä. Mutta senkin kanssa olen oppinut olemaan. Mielikuvitusta kehiin ja niin paljon huumoria kuin ikinä jaksaa.

Kipu lähtee huutamalla

Sirpalle kävi kuten monelle vakavasti vammautuneelle naiselle: aviomies jätti hänet melko pian.

– Olin säälittävä reppana, paituli päällä, ei tissiliivejä. Onneksi poikani piti minua kiinni arjessa.

Samuli oli hauska ja sosiaalinen, kutsui bussikuskitkin kylään ja ehdotteli perheelle uusia isiä.

Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.
Sirpan pyörätuolin plekseissä Afrikka kulkee yhä mukana.

Monet konkreettiset asiat ovat kuitenkin olleet esteenä fyysisen rakkauden toteutumiselle, eikä Sirpa osaa kuvitella sen enää olevan hänelle mahdollista.

Sirpan vatsassa on reikä, josta tulee letku. Pissa valuu letkua pitkin pohkeessa olevaan pussiin. Housuissa on varmuuden vuoksi vaipat. Vatsassa on myös jääkiekon kokoinen baclofen-pumppu, joka helpottaa jalkojen spastisuutta, kramppeja. Sirpa on toiminut pari vuotta hoitovälineen valtakunnallisena vertaistukihenkilönä.

Kolme kertaa viikossa hänellä on ulostuspäivä ja siinä vessassa mukana avustaja.

– Kivuissa ei luulotautia ole olemassakaan. Alaselkääni ja alavatsaani särkee, ja välillä jalkoihin iskee salaman kaltaisia kipuja.
Musiikki toimii terapiana. Apulanta laulaa, että "kipu lähtee huutamalla, alastomana lattialla".

Välillä Sirpa antaakin huudon tulla. Tärkeä on myös Edu Kettusen kappale Saatanan kone, älä hyydy.

– Minähän en hyydy. Tarvitseeko elämän aina olla helppoa? Ei tarvitse! Sirpa sanoo.

"Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluan enää kokea fyysistä."

Miehiä ja erotiikkaa

Sirpa on toki kokenut ihastumisia, mutta.

– Ikäiseni miehet... Ei minulle riitä se, että istutaan käsi kädessä keinutuoleissa. Olen myös tottunut asumaan yksin. Ehkä yhteiselämä onnistuisi, jos miehellä olisi oma kämppä ja paljon työmatkoja ulkomaille.

Unissaan Sirpa Vaaranmaa ei ole koskaan pyörätuolissa. Hän käy lenkillä Björn Borgin kanssa tai saunoo Taneli Mäkelän kyljessä. Ja saa orgasmejakin.

– Henkinen yhdyntä voi olla vielä tyydyttävämpi kuin fyysinen. En usko, että haluaisin enää kokea fyysistä yhdyntää. Tai mistä sen tietää, jos vastaan tulisi oikein hyvä tyyppi, jolla on elämänkokemusta. Ehkä kuitenkin menisin mieluummin Kappeliin syömään Jari Sillanpään kanssa ruokalistan a:sta ö:hön ja ehdottaisin, että voisin ryhtyä hänen henkiseksi valmentajakseen.

Sirpa Vaaranmaan silmissä pilkahtaa.

Hän nauttii katsellessaan komeita miehiä. Rion olympialaisia hän katsoi lähes vuorokaudet ympäri.

– Kymmenottelija Ashton Eaton! Siinä on mies minun makuuni.

Erotiikkaa Sirpalle on jo se, että pitää itsestään huolta. Hän havahtui kiinnittämään huomiota asiaan vuonna 2003 kohdatessaan Vantaan hotellissa kreikkalaisen komistuksen. Mies osoitti pyyteetöntä huomiota, ja pari tapaili jonkin aikaa.

– Aloin pukeutua joka päivä kauniisti, käydä kampaajalla ja meikata. Esteettisyys on ollut siitä lähtien hyvin tärkeää.

Vastikään lounasravintolassa Sirpan pöytään tuli istumaan miellyttävä vanhempi herrasmies, joka sanoi Sirpan muistuttavan Katri Helenaa.

– Meillä oli pitkä ja mieleenpainuva keskustelu, joka lainehti ihmisyydestä politiikkaan. Kirjoitin päiväkirjaani: "Wau, mikä iltapäivä!"

Ei vähättelylle

Kerran viikossa Sirpa pyrkii lähtemään ulos, usein ostoskeskukseen.

– Tykkään katsella ihmisiä ja syödä ravintoloissa. Olen moottoriturpa, kova höpöttelemään kuten isäni oli. Viimeksi minulla oli hauskaa kirjakaupassa kolmen pohjoiskarjalaisen mummon kanssa.

Sirpa on ollut Jari Sarasvuon koulutuksessa Kaapelitehtaalla, ja siellä tehty aarrekartta on edelleen seinällä. Kartassa lukee, että Sirpan tavoite on pysyä hyvännäköisenä elämänsä loppuun asti.

Jari Sillanpäälle Sirpa sanoi konsertin jälkeen, että miestä on helppo rakastaa, koska hän on lavalla niin aidosti läsnä. Kumpikin alkoi itkeä. Mutta hyvää se vain teki: itku puhdistaa sielun.

– Rakastan diivoja. Ihmisen ei tarvitse vähätellä itseään, jos on jossakin hyvä.

Hulvaton tyyppi

Kriiseistä selviää vain elämällä ne läpi. Sirpa haluaisi olla vertaistukiaikuinen.

– Miksei vaikkapa sairaaloissa ole huonetta, joissa istuisi "kuuntelija"? Lääkärille tai psykiatrille voi olla vaikea puhua, mutta pelottaisiko, jos oven takana istuisin minä pyörätuolissa? Voisin olla potilaan ja asiantuntijan välikäsi. Kukaan meistä ei voi toista pelastaa, mutta jos sisällä on pienikin itu, sitä voidaan yhdessä ruokkia.

SPR:n kursseille Sirpa ei enää jaksaisi lähteä.

– Eikö muka enää osata olla kavereita ilman kursseja? Voihan kutunjuusto! Kyllä minuakin joskus vituttaa, mutta aikuinen löytää ongelmiinsa ratkaisun.

– Pyörätuoli ei ole tehnyt minusta parempaa ihmistä, vaan ne ainekset ovat olleet minussa olemassa. Haluan, että minusta jäisi sellainen muisto, että oli se Sirpa Vaaranmaa aika hulvaton tyyppi.

Lue myös: Tällainen on Sirpan päivä

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 17/2016.

Passi ja hammasharja -ohjelmasta tutulla Tino Singhillä on nykyään yritys, joka tuottaa lapsille terveellistä ruokaa. ET:n Mitä kuuluu -palstalla kysellään tunnettujen ihmisten kuulumisia.

Passi ja hammasharja -ohjelman juontajana tutuksi tullut Tino Singh teki ohjelman jälkeen 15 vuotta töitä elintarvikkeiden markkinoinnin parissa. Vanhempi väki tunnistaa hänet yhä joskus kadulla. 

– Jos joku tarttuu minua käsipuolesta, onnittelen häntä yleensä hyvästä muistista. Onhan ohjelman viimeisten jaksojen esittämisestä kulunut jo 22 vuotta, Tino nauraa.

Tino on onnellinen siitä, että Passi ja hammasharja jätti hänelle positiivisen julkisuuskuvan. Hyvistä kontakteista ja esiintymiskokemuksesta on ollut paljon hyötyä myöhemmässäkin työelämässä.

Tärkeintä Tinon elämässä on kuitenkin isänä oleminen.

– Isyys on mullistanut elämäni. Ennen naureskelin miehille, joilla oli työpöydällään lastensa kuvia tai jotka halusivat näyttää niitä puhelimestaan. Nykyään olen yksi noista ylpeistä isistä.

Tinon poika aloitti koulun tänä syksynä.

– Hän ihan hermostui, kun yhä uudestaan kyselin, jännittääkö. Minä jännitin hänen koulunmenoaan paljon enemmän kuin hän itse.

Uusi työ terveellisen ruuan parissa

Pian poikansa syntymän jälkeen Tino alkoi pohtia sitä, minkälaista ruokaa lapsille tarjotaan. 

– Tuntui väärältä, että työtäni oli saada vanhemmat ostamaan lapsilleen vaikka mahdollisimman paljon sokerilimua, Tino toteaa.

Tinon tuttu oli tullut myös juuri isäksi. Molemmat isät ihmettelivät, miksi aikuiset saivat ravintolassa valita salaatin ja pihvin väliltä, mutta lapsille tarjottiin vain nauravia nakkeja.

– Lapsille tarjottava ruoka vaikutti huonolaatuiselta ja lihottavalta, suoraan sanottuna kauhealta kuralta. Päätimme aloittaa tuttuni kanssa yrityksen, joka tuottaisi lapsille erityisen terveellistä ruokaa, Tino kertoo.

Tino haluaa kasvattaa lapsensa neljän periaatteen mukaisesti. Ne on koottu yhdessä Helsingin yliopiston ravitsemustieteilijöiden ja lääkäreiden kanssa.

1. Ravitsemus

Tinon mielestä esimerkiksi kuidun hyödyllisyyttä lasten ruokavaliossa aliarvioidaan.

– Kuidut ovat erityisen tärkeitä lapsen ravitsemuksessa ja painonhallinnassa, sillä ne täyttävät ja antavat kylläisyydentunnetta, mutta niistä ei saa kaloreita.

2. Liikunta

– Lapsen liikkumista kannattaa tukea esimerkiksi harrastamalla hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin.

3. Lepo

– Lepo unohdetaan liian usein lasten päivärytmistä. Jokainen lapsi tarvitsee yksilöllisen määrän lepoa palautuakseen. Uni on myös yhteydessä painonhallintaan, kasvuun, muistiin ja kehitykseen, Tino sanoo.

4. Vuorovaikutus

– Jo pienillä lapsilla, joiden vanhemmat käyttävät koko ajan älylaitteita, on todettu hidastumista kognitiivisessa kehityksessä. Vanhemmat ja isovanhemmat ovat tärkeässä osassa, kun lapsi opettelee ottamaan kontaktia ympäröivään maailmaan ja käyttämään kieltä.

Tino Singhin kuulumisia kerrotaan myös ET-lehden numerossa 19/2017.