Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut Aki ja Heli Palsanmäelle, että heidän pihalleen joskus vielä jonotetaan, he olisivat tikahtuneet nauruun. Nyt parin huutokaupassa nauraa yleisö.

Rössäkkää ei enää ole. Eikä tule, jos Aki Palsanmäki saa päättää. Hän istuu huutokauppasalinsa pienen tiskin takana ja katselee ympärillään levittäytyvää tavarapaljoutta. Siitä kaikesta pitäisi päästä eroon illan aikana. 

Ollaan Keski-Suomessa, pienessä maalaishuutokaupassa, kuten Aki Palsanmäki omaansa ja hänen vaimonsa Helin yritystä kutsuu. Sitä, jota sadattuhannet katsojat seuraavat televisiosta.

Mitä ihmettä on rössäkkä?

– Kaikenlaista epäkelpoa härpäkettä ja romua, rikkinäistä leivänpaahdinta ja sähkökojetta, Aki selostaa. 

Sellaista, jota riitti huutokaupassa enemmän kuin tarpeeksi ennen suosiota ja tv-julkisuutta. 

– Isäukko oli hentomielisempi ottamaan kaikenlaista myyntiin, sellaistakin, mikä ei taatusti myynyt, Aki huokaa, mutta näyttää silti tyytyväiseltä. 

Aleksi Nuotio kuvaa, kun Heli ja Aki katselevat illalla myytäviä tavaroita.
Aleksi Nuotio kuvaa, kun Heli ja Aki katselevat illalla myytäviä tavaroita.

Heli rakastaa leipomista, mutta väkeä on niin paljon, että huutokaupan herkut pitää tilata muualta.
Heli rakastaa leipomista, mutta väkeä on niin paljon, että huutokaupan herkut pitää tilata muualta.

Pöydillä lepäilee ehjää lasitavaraa, koriste-esineitä ja sopivassa määrin eksoottista rupeloa, tavaraa, jonka käyttötarkoitus on meklarillekin joskus hämärän peitossa. Se pitää mukavasti kaupanteossa pientä jännitystä yllä, kunhan sitäkään ei ole liiaksi.

– Ennen tätä isän työn jatkamista en ollut yhtään kiinnostunut vanhasta tavarasta, joten onhan tämä ollut pitkä tie. Kaikki, mitä olemme hommasta oppineet, olemme oppineet kantapään kautta. 

Väenpaljous on etu

On perjantai-iltapäivä. Aki ja Heli ovat saaneet illan huutokaupan tavarat pöydille. Ympärillä Huutokauppakeisari-sarjan kuvausryhmä asettelee mikrofoneja salin kattoon. Tila on yllättävän pieni. Siksi tuoleja levitellään pitkin pihamaata kuin kesäteatterin katsomoksi, jotta kaikki mahtuvat mukaan. 

Kun mikrofonit on ruuvattu paikoilleen, on aika ottaa muutama otos. 

"Ollaan sovittu, että jos kuvauksissa on jollain huono päivä, se pitää heti sanoa."

Olavi Virta alkaa laulaa suuhun sulavasta sokeripalasta, kun vanha, illalla myytävä gramofoni pärähtää käyntiin.

– Älä unta näe. En tanssi enkä pyörähtele mihinkään, Aki murahtaa ohjaaja Heli Turjan ehdotukselle, että pariskunta voisi ottaa muutaman paritanssipyörähdyksen. Niinpä ei tanssita, vaan Aki seistä harottaa kohtauksessa ilman ensimmäistäkään askelkuviota. Se saa kelvata. 

Jokaista sarjan jaksoa kuvataan kolme päivää, ja kuvaukset huipentuvat aina itse huutokauppaan. Sen lisäksi tulevat meklarointikeikat ja tavaran hankintareissut. Tahti on tiukka.  

– Onhan se, mutta onneksi näissä kuvauksissa on aina hyvä tunnelma. Ollaan sovittu, että jos jollain on huono päivä, se pitää heti sanoa, Heli Palsanmäki toteaa. 

Otosten jälkeen pariskunta päässee hetkeksi istahtamaan, ennen kuin kotitalon portit avataan. Jo nyt, kolme tuntia ennen huutokaupan alkua, portilla seisoskelee väkeä. Suurelle parkkipaikalle on kertynyt jo aamusta alkaen asuntoautoja päivää viettämään. 

Väki jonottaa huutokauppaan monta tuntia. Moni jopa yöpyy Palsanmäkien parkkipaikalla.
Väki jonottaa huutokauppaan monta tuntia. Moni jopa yöpyy Palsanmäkien parkkipaikalla.

Rössäkän häviämisen lisäksi väenpaljous on Akin mielestä toinen tv-suosion myötä tullut etu. Ja hyvä niin, sillä ilman väkeä huutokauppaa on hankala käydä. 

– Vielä muutama vuosi sitten oli välillä niin hiljaista, että mietimme vakavasti koko homman lopettamista. Kun väenkourallisen kanssa täällä koko illan mesosi, ei ollut kovin juhlava tunnelma, Aki toteaa. 

Omana ittenä vaan

Ei kannata jäädä väkijoukon eteen. Se on Akin neuvo, kun portit avataan. Neuvo on hyvä, sillä ensimmäiset todella rynnivät pihalle. 

Osa ihmisistä kasaantuu makkarakojun luokse, osa kerääntyy tarkastelemaan huudettavia esineitä. Kamerat surisevat. Ihmiset haluavat hanakasti yhteiskuvaan Keski-Suomen komeimmaksi mieheksi ja Vuoden tv-esiintyjäksi valitun Akin kanssa. 

– Välillä uteliaisuus hämmentää. Ei näin huutokauppapäivinä, vaan silloin kun väkeä tupsahtelee pihaan ihan kutsumatta, Heli myöntää. Hänelle julkisuuteen totuttelu oli iso juttu, hän kun on pohjimmiltaan aikamoisen ujo. 

– Ensimmäiset tuotantokaudet olin ihan kohmeessa, ja se näkyi sarjassakin. Nyttemmin olen rentoutunut, hän tuumii.

"Aina ollaan tehty tätä omina ihtenämme."

Myös Akia jännitti aluksi. Huutokauppakeisari väittää lapsena olleensa luokan hiljainen poika ja kärsineensä esiintymiskammosta niin, että esitelmätkin tuli pidettyä pulpetista.

– Kun ensimmäisen kerran olin täällä meklarina, jännitin niin, että hyvä kun pysyivät maljakot käsissä. Ja hyvä kun oli kymmenen asiakasta! Aki hymähtää. 

Nyt molemmat uskaltavat jo katsoa omia suorituksiaan tv-sarjassa suuremmin voihkimatta. 

– Jopa äitini on viime aikoina uskaltautunut kertomaan ihmisille, että olen hänen tyttärensä. Häntä ujostutti alkuvuodet, että mitähän ihmiset miettivät, joten ollaan ujoja jo monessa polvessa, Heli nauraa. 

Mutta kun kangisteluista päästiin, homma on alkanut sujua. 

– Aina ollaan tehty tätä omina ihtenämme. Kun ei osata muuta edes esittää, Aki summaa ja hörppää huikan vesipullosta.

Seuraavan kerran samanlaiseen ylellisyyteen on aikaa noin kuuden tunnin kuluttua. 

Erkki Kauppinen huutaa Arabiaa. "Maitokannuja on jo toistasataa."
Erkki Kauppinen huutaa Arabiaa. "Maitokannuja on jo toistasataa."

Poronsarvet löytävät ostajan. "Toisen jauhoin sun puuroosi", Heli letkauttaa Akille.
Poronsarvet löytävät ostajan. "Toisen jauhoin sun puuroosi", Heli letkauttaa Akille.

Vanhan perään huutajia

Hyvissä ajoin ennen huutokaupan alkua saapuu myös Erkki Kauppinen. Hän nappaa tiskiltä tottuneesti kahvin ja istahtaa penkille. 

– Erkki on vakikalustoa, Aki huikkaa ennen kuin häviää ihmismassaan. 

Erkki virnistää, tottahan se on. Hän on käynyt huutokaupoissa alusta alkaen, yli 27 vuotta. 

Erkki oli paikalla silloinkin, kun Aki meklaroi ensi kerran. Huutokauppa oli jäänyt Akille hänen isänsä kuoltua. Paikan kokenut meklari oli sairastunut, eikä Akilla, entisellä esiintymiskammoajalla, ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua itse nuijan varteen.  

– Ihan hyvin se meni, ei siinä kummempia hässäköitä ollut, Erkki toteaa. Hän muistaa antaneensa Akille yhden neuvon: meklari ei saa ikinä hermostua, vaikka kuinka huudettaisiin alhaisia hintoja. 

"Vanha kiehtoo niin, että varmaan kun akka kuolee, haen kunnalliskodista uuden tilalle."

– Eikä Aki ole hermostunut, vaikka välillä on ollut ankeita aikoja, Erkki sanoo. Hän on itsekin ahkera huutaja, tosin ei kesäaikaan. Silloin hinnoissa on hänen makuunsa liikaa turistilisää. 

– Kyllä tämä harrastus on kerryttänyt kotiin tuhansia tarpeettomia esineitä. Vanha kiehtoo niin, että varmaan kun akka kuolee, haen kunnalliskodista uuden tilalle.

Vaikka tänään on turistihinnat, pari esinettä miestä silti kiinnostaa.

– Kyllä nuo Valion paimenpoika- ja lehmäpatsaat menisivät hyvin hyllyn päällä kaiken muun turhan joukossa. 

Koko kansan Markku 

Erkin viereen istahtaa makkara kädessä mies, jonka paidassa lukee: ”Jokainen on oman elämänsä Markku.” 

Myös Markku Saukosta on tullut tv-ohjelman myötä julkkis. Hirvaskankaan McGyveriksi ristitty mies loihtii ohjelmassa  erilaisesta romppeesta kaikenlaista kiinnostavaa. Tälle päivälle hän on tuunannut vanhoihin ikkunapokiin peilit. 

Markku Saukolle huutokauppa on vastapainoa kaivinkoneen kopissa istumiselle.
Markku Saukolle huutokauppa on vastapainoa kaivinkoneen kopissa istumiselle.

Helena Tynellin maljakko on helppo myydä. Kuvaajat Aleksi Nuotio ja Kristian Isotalo katsovat lasiesinettä.
Helena Tynellin maljakko on helppo myydä. Kuvaajat Aleksi Nuotio ja Kristian Isotalo katsovat lasiesinettä.

Markku hymyilee niin leveästi, että on vaikea uskoa hänen istuneen jo täyden työpäivän kaivinkoneen kopissa. Tällä samalla pihalla hänkin aikoinaan tutustui Akiin.

– Tunsin jo Akin isän, ja Akiin tutustuttuani huomasin aika pian, että meillä huumori kohtaa. Ei olla kumpikaan ihan siitä yrmyimmästä päästä, Markku virnistää ja nousee vähän väliä nöyrästi pyytelijöiden keskelle yhteiskuviin.

– Onhan tämä vähän hämmentävää, kun joka kaupassa tunnistetaan. Mutta kun ei osoitettaan jakele, niin ihan mukavasti tässä vielä elellään, Markku sanoo ja nappaa rahastustuslaukun käteensä. Toinen työpäivä yhden perjantain aikana on alkamassa. 

Paljon puhetta huudoista

Palsanmäkien piha on tupaten täynnä, kun huutokauppa vihdoin alkaa. 

– Alin huuto viisi euroa, kymppiin asti alin korotus euron ja sen jälkeen kaksi euroa, luettelee Aki yleisölle. Hän marssii sisältä pihamaalle ja takaisin, sillä jokaisen huudon on kuuluttava monisatapäiselle yleisölle. 

Ihmiset tutkivat tarkoin huutokauppakohteita ennen kuin huutavat niitä.
Ihmiset tutkivat tarkoin huutokauppakohteita ennen kuin huutavat niitä.

Rahamies lahjoitti lelun pojalle.
Rahamies lahjoitti lelun pojalle.

Markku kulkee Akin perässä. Hän esittelee aina huudettavaa tuotetta ja rahastaa sen huudon päätteeksi. 

Aki etenee vauhdilla tavarasta toiseen. Aina välillä hän improvisoi jotain huutojen väliin. Myy Arvon penaalia tai kommentoi huutoja.

– Sitten kannattaisi siellä naisihmisten vähän höllentää ylimpiä nappeja, jos kuviin mielitte. Täällä on tänään Erotiikan Maailman toimittaja ja kuvaaja mukana, hän veistelee, ja naiset nauravat. 

Alkuun ihmiset huutavat selvästi aremmin. Se on Erkki Kauppisen mukaan aika tyypillistä. 

– Joskus saatan huutaa ensimmäisen vitosen ihan siksi, että päästään alkuun, hän kertoo. Erkki on asettunut istumaan salin perälle, muiden kanta-asiakkaiden kanssa. 

"Omia huonoja hankintoja ei kannata jäädä suremaan."

– Tässä porukassa huudetaan vähän, mutta puhutaan paljon, hän toteaa. 

No, huudetaan silti jotain. Huutojen edetessä miesjoukon jaloista löytyy muun muassa rautainen mötikkä. Sellaisella saa kuulemma veneen vedettyä vedestä maalle. Tosin venettä ei kenelläkään ole. 

– Aina silloin tällöin huudetut tavarat tulevat myöhemmin taas myyntiin, kun niille ei löydy kotona tarvetta. Mutta niin se vaan on, ettei omia huonoja hankintoja kannata jäädä suremaan. En oikeastaan edes muista niitä, Erkki nauraa. 

Panssarivaunu pitää saada

Ilta pimenee, mutta tavaraa tuntuu riittävän. Valion patsaat menevät, eivät Erkille, vaan ennakkohuutajalle. Gramofoni löytää uuden kodin, samoin Markun väsäämä ikkunanpokapeili. 

Jossain vaiheessa paikalle putkahtaa kaksi rahamiestä. Toinen heistä huutaa itselleen tukevilla hinnoilla erinäisiä kermanekkoja ja koriste-esineitä. Pihamaalla aletaan kuiskia. Selviää, että mies on voittanut juuri raveissa. 

Kun Aki Palsanmäki vitsailee, huutajia naurattaa.
Kun Aki Palsanmäki vitsailee, huutajia naurattaa.

– Aina välillä tänne tulee joitakin vähän ottaneina, kertoo keltaiseen huomioliiviin sonnustautunut Veikko Pellinen. Hän on hoidellut järjestysmiehen töitä vuosia muttei ole koskaan törmännyt täällä järjestyshäiriöihin. Eikä poliiseihin. 

– Jostain syystä täällä taitaa käydä vain mukavia ihmisiä, kaikki sopivat joukkoon. 

Kuin Veikon sanojen vahvistukseksi rahamiehet alkavat tehdä sopuisasti lähtöä. Toisella on käsissään iso läjä astioita, toisella vanha lelupanssarivaunu. Mies seisoo lelu kädessään hetken toimettomana, ennen kuin tekee päätöksen.

Hän ojentaa lelun pojalle, joka huusi sitä hänen kanssaan hetken kilpaa, ja kääntyy sitten sanaakaan sanomatta kohti porttia. Poika jää onnellisena silittelemään uutta aarrettaan, kun rahamiehet kömpivät tavaroineen taksiin. 

Yhteinen kaapin paikka

Puoli kymmenen aikaan tapahtuu jälleen kerran ihme: Palsanmäkien pöydät ovat tyhjentyneet. Väkikin on illan mittaan vähentynyt, mutta sitä on edelleen paljon. 

Aki pujahtaa käymään kodin puolella, mutta palaa pian takaisin. Hän asettuu vielä muutamaan yksityiskuvaan ennen kuin on aika ottaa vielä muutama otos ohjelmaa varten.

"Me ollaan hiouduttu niin tiukasti yhteen kuin vain on mahdollista."

Eikö tähän koskaan kyllästy? 

– Ai Heliin vai huutokauppaan? Aki kysyy.

Kumpaankaan ei kyllästy.

Vaikka homma ei ole ollut alun pitäen kummankaan kutsumus, se on vuosien varrella imaissut mukaansa. Tavara, kaupanteon jännitys, ostajien ilo. Ne innostavat jatkamaan.

– Me ollaan hiouduttu niin tiukasti yhteen kuin vain on mahdollista. Kun raahaamme Helin kanssa jotain kaappia, meidän ei tarvitse sanoa, kumpikin tietää, mihin se pitää laskea, Aki toteaa ja puraisee nopeasti suuhunsa palan makkarasta.

On aika kuvata loppukohtaus. Siitä tulee jo kuin itsestään ihan kohteittensa näköinen.

Tv-ohjelman tuottaja kävi huutokaupassa aluksi salaa. "Kun minua pyydettiin ohjelmaan, luulin sitä vitsiksi", Aki muistelee.
Tv-ohjelman tuottaja kävi huutokaupassa aluksi salaa. "Kun minua pyydettiin ohjelmaan, luulin sitä vitsiksi", Aki muistelee.

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 15/2015.

Huutokauppakeisarista uusi kirja

Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki tarinoi ja asettaa tavarat ja hinnat paikoilleen Tommi E. Virtasen uudessa kirjassa Suomen Huutokauppakeisari: Keisarin vanhat aarteet (Johnny Kniga kustannus). 

Kirjassa kerrotaan Huutokauppakeisari-ohjelman synnystä ja Aki Palsanmäestä suomalaisten elämän hinnoittelijana. Samalla paljastuu jotakin suomalaisuudesta, kulttuurihistoriastamme ja intohimojemme kohteista. 

Mukana on myös tarinoita ohjelmassa vierailleista julkkisista. Lisäksi Akin huutokauppakoulu, jossa Palsanmäki antaa vinkkejä kaupantekoon, kertoo väärennöksistä ja suosituimmista huutokauppatavaroista. 

 

Vierailija

Ujous kiusasi huutokauppakeisari-Akia: "Jännitin niin että maljakot meinasi tippua käsistä"

Tykkään katsoa Heliä, Akia ja Markkua. Mielenkiintoista on seurata sitä, mihin hintaan huutokaupattava tavara menee ostajalla. Mitä tulee ohjelman huumoriin, navanalus jutut ovat vähäisiä. Monissa televisio-ohjelmissa sitä viljellään paljon enempi ja kiroilua on paljon. Minusta tatuoinnit saa näkyä. Mm.kaupan kassatytöllä oli kaunis kukkanen olkavarressaan, ihastelin sitä hänelle. Itselläni ei ole yhtään tatuointia, mutten ole närkästynyt niistä muitten iholla. Nehän ovat kuin koruja.
Lue kommentti