Huutakee, huutakee, käskee Aki Palsanmäki kotitalonsa pihalla. Vielä muutama vuosi sitten samaisissa huutokaupoissa oli usein vain kourallinen väkeä. Nyt pihalle jonotetetaan – niin kuin myös yhteisvalokuvaan tv-tähden kanssa. 

 

– Aika vaisu on ääni tänään, Aki Palsanmäki toteaa. Hän availee vähän ääntään, sillä Huutokauppakeisari-ohjelman kuvaukset ovat juuri alkamassa. Ja sen perään heti perjantai-illan huutokauppa, joka kestää lähes neljä tuntia. Äänen on silloin riitettävä.

­– No, kyllä se kummasti yleensä kulkee, vaikka parhaina viikkoina olenkin pitänyt jopa kuusi huutokauppaa, Aki hymähtää.

Palsanmäkien huutokauppakamari Äänekosken kupeessa sijaitsee omakotitalon alakerrassa. Pitkä pöytä on aseteltu täyteen illalla huudettavia tavaroita, samoin seinien hyllyt. Muutama sata tavaraa olisi illalla tarjolla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Aki ja hänen vaimonsa Heli asettuvat pöydän ääreen. Heli pistää vanhasta grammarista Olavi Virtaa soimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Parhaina viikkoina olen pitänyt jopa kuusi huutokauppaa."

– Älä unta näe, en tanssi enkä pyörähtele mihinkään, Aki puuskahtaa, kun tv-sarjan ohjaaja  ehdottaa muutamaa paritanssiaskelta musiikin tahtiin. Ei sitten tanssita.

Huutokauppakeisari-ohjelmasta on tullut äärettömän suosittu. Yksi syy siihen varmasti on se, että Aki ja Heli saavat olla siinä juuri omanlaisiaan, itseinään.

– No en minä kyllä mitenkään muuten edes osaisi olla, Heli nauraa.

Suosio on tehnyt myös sen, että Palsanmäkien perjantaisiin huutokauppoihin suorastaan jonotetaan. Jo nyt, kolmisen tuntia ennen huutokaupan alkua, portilla odotellaan. Ensimmäiset asuntoautot ovat parkkeeranneet talon viereiselle nurmikolle jo aamuvarhaisella.

Lue myös: Huutokauppakeisari neuvoo: Nämä tavarat viedään nyt käsistä

Samaan kuvaan huutajan kanssa

Kun portit sitten pari tuntia ennen huutokaupan alkua avataan, Akilla on yksi neuvo. Ei kannata seisoa keskellä pihaa, muuten jää ihmisten alle. Ja toden totta, ihmisiä juoksee portista sisään varaamaan parhaita paikkoja. Ilta on sen verran pitkä, että hyvillä paikoilla on kysyntää.

Muutenkin Palsanmäkien pihalla on markkinatunnelma. Kojussa myydään makkaraa, virvokkeita, voileipiä ja montaa sorttia pullaa. Sekä tietysti tv:stä tuttuja t-paitoja, joihin on painatettu Akin sanontoja kuten, "Olokee hiljaa ja huutakee" tai "Prkele, että on hermo pinnassa".

Ihmiset käyvät tervehtimässä Palsanmäkien pariskuntaa ja otattavat itsestään kuuluisuuksien kanssa yhteiskuvia.

Lasitavaraa ja lapsihuutoja

Kun huutokauppa vihdoin alkaa, tunnelma on kuin kesäteatterissa. Tosin tässä teatterissa käyvät myös televisiokamerat. Ihmiset ovat alkuun vaisuja, mutta hiljalleen huudot alkavat raikua.

Niin tavara kuin huutajat ovat hyvin erilaisia. Aki nostaa käsivarsilleen niin mitaleja, lasitavaraa, astioita, koriste-esineitä, tauluja kuin sen vanhan gramofoninkin.

Suurimmat aplodit saa pikkutyttö joka äitinsä avustuksella huutaa itselleen lasten tuolin 48 eurolla.

Ihan hyvä hinta pikkutuolista, etenkin kun Aki Palsanmäen mielestä huonekalut eivät tällä hetkellä juuri huutokaupoissa liiku. Hetken päästä samainen tyttö innostuu pienistä eläinfiguureista. Lopulta hän huutaa niitä kilpaa sisarensa kanssa.

Nopea kierros huutokansan parissa osoittaa, että porukkaa on pihamaalle kasaantunut vähän maan joka kolkalta. Raumalainen Heidi Lavi ehtii huutaa itselleen komea 1950-luvun lattialampun vielä ihan loppusuoralla. Hän on ostokseensa tyytyväinen.

– Sisustan vanhaa kotiamme vanhoilla huonekaluilla, siksi huutokaupat kiinnostavat. Ja olihan tämä nähtävä omin silmin, Heidi tunnustaa.

Suosittelemme: Näin muutat omaisuuttasi rahaksi nopeasti – 8 ammattilaisvinkkiä

Television täyttämä talo

Illan aikana huutokaupassa käy noin 400 ihmistä, tosin väki liikkuu niin sukkelaan, että tarkkaa arviota on vaikea tehdä. Aki hokeman "Olkaa hiljaa ja huutakee" alkaa ymmärtää ihan uudessa valossa. Huutokauppaa tehdään sekä sisällä talossa että pihamaalla. Akin äänen pitäisi kantaa kaikkialle ja ennen kaikkea hänen pitäisi kuulla jokainen huuto puheensorinan yli. Ei ole ihme, että mies illan pimennyttyä ja huutokaupan loputtua on aika hiljainen.

– Jostain syystä nämä meklauskeikat eivät silti koskaan tympäise. Ehkä se on tuo asuntolaina, joka motivoi, ja kivenpotkijoita täällä riittää muutenkin, Aki pohtii samalla kun hörppää vettä.

Kaikki tavara on pöydiltä ja hyllyiltä tänäänkin myyty. Ja se on hyvä se.

­– Kyllä se niin on, että paras palkinto on, kun tulee kunnon voitto. Se on vielä helvetin huonoa kaupankäyntiä, jos saa vain kaksinkertaisen voiton. Suomalaiset tellit ja lellit pitävät huolen siitä, että voiton täytyy olla nelinkertainen, että homma on kannattavaa, sillä pitäähän tällä elääkin.

"Se on vielä helvetin huonoa kaupankäyntiä, jos saa vain kaksinkertaisen voiton."

Ja Aki myöntää, että nykyään huutokaupalla elääkin. Toisenlaista oli vielä muutama vuosi sitten, ennen ohjelmaa, kun paikalla saattoi olla vain kymmenkunta huutajaa. Silloin ei vielä euron nimikirjoituspostikortit siirtyneet myyntikojun pöydältä huutokauppaväen tyytyväisiin taskuihin. 

Katso kuva: Kuinka arvokas on tämä hopeariipus?

Lue lisää Aki ja Heli Palsanmäen huutokaupasta ET-lehden numerosta 15/2015, joka ilmestyy 9. syyskuuta. Tilaa lehti täältä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla