WHO:n tavoitearvojen pohjalta suomalaisilla aikuisilla on lievä jodin puutos, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimukset.

Jodin puutos havaittiin FINRISK-tutkimuksissa kerättyjen virtsanäytteiden analyyseissä. Myös haastattelut vahvistavat, että vain harva suomalainen saa ravinnostaan suositellun määrän jodia.

Jodi on ihmisille ja eläimille välttämätön hivenaine, jonka puutos voi aiheuttaa kilpirauhasen suurentumisen sekä häiritä kasvua ja kehitystä.

Suomessa aloitettiin viime vuosisadan puolivälissä lisäämään suolaan jodia, koska sen saanti maaperästä tai vedestä ei riitä. Tämän  ansiosta jodin puutoksesta aiheutuva struuma hävisi lähes kokonaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tällä vuosituhannella suomalaisten jodin saanti on vähentynyt  johtuen ruokailutottumusten muutoksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruokaa tehdään yhä vähemmän kotona eikä teollinen ruoka yleensä sisällä jodia. Tämän lisäksi erilaiset erikoissuolat ovat korvanneet jodioidun suolan kotikäytössä. Maito onkin nykyään tärkein jodin lähde.

– Jodi kuuluu niihin ravintoaineisiin joita ei pidä saada liikaa. Runsaasti jodia sisältävien lisäravinteiden ja levävalmisteiden käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Iris Erlund.

– Myöskään suolan käytön lisäämistä ei voi suositella. Helpoiten jodin saantia voitaisiin parantaa lisäämällä sitä johonkin yleisesti käytettävään elintarvikkeeseen. Tanskassa asia on ratkaistu lisäämällä jodia leivässä käytettävään suolaan. Tätä mahdollisuutta olisi hyvä meilläkin pohtia, Erlund toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla