Mummin huoli: ”Miksi keskustelu lapsenlapsen kanssa meni taas riitelyksi?”
Eri sukupolvet katsovat maailmaa välillä hyvinkin eri vinkkelistä. Eri mieltä asioista voi olla ja silti säilyttää hyvät välit ja keskusteluyhteyden.
Keski-ikäisen lapsen kanssa tuli taas riita politiikasta. Lapsenlapsi taas ei millään käsitä, että jatkuva puhelimen tuijottaminen on pahasta, vaikka kuinka selitän.
Miten se niin suuttuikin eikö kaikesta kuitenkin pitäisi pystyä keskustelemaan?
– On ihanteellista, jos perheessä ja suvussa on sellainen keskustelukulttuuri, että ihan kaikesta voidaan puhua. Toisen mielipiteiden kuuleminen ja ymmärtäminen voi rikastuttaa omaa ajatusmaailmaa ja synnyttää oivalluksia, sanoo psykoterapeutti Katri Kanninen.
– Ihanteet ja todellisuus kuitenkin kohtaavat harvoin. Monessa perheessä on arkoja aiheita, joihin kajoaminen johtaa helposti riitaan.
Monessa perheessä on arkoja aiheita, joihin kajoaminen johtaa helposti riitaan.
Kanninen muistuttaa, että ihminen on aina oman aikansa tuote. Sodanjälkeisessä Suomessa koko kansalla oli yhteiset tavoitteet ja ihmisen arvo tuli työstä ja ahkeruudesta.
Siitä on siirrytty digitaaliseen, globaaliin, monikulttuuriseen ja toisaalta yksilökeskeiseen aikaan. Ei mikään ihme, jos eri sukupolvien maailmankatsomukset ja arvot eivät aina kohtaa.
Minä-viestintä auttaa
Kun alkaa tuntua, että keskustelut lapsen tai lapsenlapsen kanssa päättyvät usein tahtomattasi riitaan, kannattaa miettiä, mikä on keskustelun tavoite.
Jos tavoittelee "voittamista", toisen ihmisen mielipiteen muuttamista, on muiden silmissä helposti jankuttava jääräpää.
Kanninen neuvoo tavoittelemaan ymmärryksen lisääntymistä tai vähintään puheväleissä pysymistä. Yhteyden säilyminen perheeseen on kuitenkin tärkeämpää kuin oman mielipiteen levittäminen.
– "Kerro minulle" on aina hyvä tapa aloittaa keskustelu. Sen sijaan, että kysyisit, aikooko toinen tosiaan mennä naimisiin sen ulkomaalaisen kanssa, pyydä häntä kertomaan, millainen ihminen tuleva puoliso on ja mihin hän toisessa ihastui.
Jos tavoittelee "voittamista", voi olla muiden silmissä jankuttava jääräpää.
Myös minä-viestintä toimii vaikeissa aiheissa. Mummi, joka toivoo, että hänen lapsenlapsensa liitettäisiin kasteessa kirkon jäseneksi, voi kertoa, että uskonto on ollut hänelle itselleen iso tuki ja turva.
Tuoreet vanhemmat ehkä selittävät haluavansa, että lapsi saa itse valita, kuuluako kirkkoon vai ei. Mummi voi vielä kysyä, saako hän silti lukea pienokaiselle lasten Raamattua, koska se on hänen tapansa osoittaa rakkautta.
Näin kumpikaan ei luovu omista arvoistaan, mutta saa perustella, miksi asia on itselle tärkeä. Jos haluaa toimia toisin kuin lapsen vanhemmat, kannattaa ensin kysyä siihen heiltä lupa.
– Omista kokemuksista kertomista ei yleensä koeta hyökkäykseksi. Silloin on helpompi laskea muuria ja aidosti kuunnella toista, Kanninen sanoo.
Omista kokemuksista kertomista ei yleensä koeta hyökkäykseksi.
Jos keskustelu kaikesta huolimatta kuitenkin kuumenee, sille pitää asettaa rajat ja todeta, että tästä ei nyt ole mitään hyötyä kenellekään: tunteen vallassa järki ei toimi.
Voi sanoa, että nyt ei kannata jatkaa aiheesta, jotta pysytään väleissä. Jatketaanko juttua joskus myöhemmin vai sovitaanko, että meidän on turha puhua tästä aiheesta?
Tämä on lyhennelmä ET-lehdessä 24/2025 olleesta jutusta. Tilaajana voit lukea sen kokonaan täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
