”Ikä on tuonut armollisuutta, mutta ei ole vienyt kilpailuviettiä”, Lena Meriläinen kertoo.
”Ikä on tuonut armollisuutta, mutta ei ole vienyt kilpailuviettiä”, Lena Meriläinen kertoo.

Näyttelijä Lena Meriläinen on kärsinyt koko ikänsä ankarasta itsekriittisyydestä. Neljänkympin kriisi johti kauneusleikkaukseen, mutta kuusikymppisenä Lena on alkanut opetella armollisuutta.

Noin pieni ja hento, noin nauravainen ja selvästi sinut itsensä kanssa. Se on ajatus, jonka näyttelijä Lena Meriläinen herättää.

Hän itse on nähnyt itsensä aivan toisin.

– Olen kamppaillut minäkuvaani vastaan. Sen mukaan olen kamalan näköinen. Olen myös pelännyt, etten oikein pärjää, Lena sanoo.

Ennen Lena saattoi jäädä matalapaineeseen päiväkausiksi. Nyt hän ikävien tunteiden yllättäessä alkaa hengitellä rauhassa ja lähtee ulos liikkeelle raittiiseen ilmaan, vaikkei huvittaisi. Sen jälkeen helpottaa.

En nuorempana edes tajunnut, miten julma olin itselleni.

Runsas vuosi sitten Lena kävi valittamassa terveyskeskuslääkärille vatsavaivojaan. Oivaltava lääkäri ohjasi hänet psykiatriselle sairaanhoitajalle ja sitä kautta terapiaan.

– Luulin, että olen niin vanha, ettei minun kannata enää työstää omia mörköjäni. Olenkin saanut tärkeitä työkaluja siihen, kuinka pääsen pois ahdistuksesta.

– Haluan tutkia syvemmältä, mikä tämä tyyppi oikein on? Mitä hän on kätkenyt sisimpäänsä? Olen todennut, ettei siellä mitään kauhistuttavaa olekaan. Opettelen jatkuvasti armollisuutta. En nuorempana edes tajunnut, miten kovin julma olin itselleni.

Lena Meriläinen ravistaa tummat ajatukset mielestä ulkoilemalla ja liikkumalla.
Lena Meriläinen ravistaa tummat ajatukset mielestä ulkoilemalla ja liikkumalla.

Tummaa suklaata ja karkkeja

Lena on nauttinut tänään aamiaiseksi lautasellisen kaurapuuroa ja marjoja ja kupillisen murukahvia – sen päivän ainoan. Muuten hän on siirtynyt juomaan vihreää teetä.

Kahvilassa hän tutkii kiinnostuneena vitriinin leivonnaisvalikoimaa, ihailee raakakakkua, mutta valitsee vihersmoothien ja ylistää sen raikkautta.

– Valkoinen vilja ei sovi minulle, eikä oikein sokerikaan.

Makeanhimoaan hän tyydyttää tummalla suklaalla, ei sentään sillä kaikkein kitkerimmällä.

– Tosin jos lastenlasten käynneiltä on jäänyt karkkeja kulhoon, tyhjennän sen alta aikayksikön.

Sinnittelin syömishäiriöstä eroon itsekseni.

Hän kuulostaa terveiden ruokailutapojen perikuvalta, ihmiseltä, joka ymmärtää, mitä tarkoittaa sanonta ”kuuntelen kehoani, ja annan sille mitä se tarvitsee”. Aina korvat eivät ole olleet yhtä herkät kehon äänille.

Lena erosi ensimmäisestä aviomiehestään kolmikymppisenä. Sen jälkeen hän sairastui bulimiaan.

– En hakeutunut hoitoon, vaan sinnittelin syömishäiriöstä eroon itsekseni. Häpesin ja inhosin itseäni niin, että vähitellen pääsin bulimiasta eroon.
tanssi vei teatteriin

Liikunta on kuulunut Lenan elämään pienestä pitäen. Äiti oli tanssitaiteilija-koreografi, ja hän laittoi kolmivuotiaan Lenan balettikouluun.

– Se oli ilmeisesti varma hoitopaikka, Lena naurahtaa.

Hän hurahti tanssiin heti, mutta tyytymättömyys omaan kroppaan ja sen riittämättömyyteen lajissa tuli pian vastaan.

Balettikoulun peilistä katsoi epätäydellinen tyttö, joka ei voinut sietää vartaloaan: jalat olivat liian lyhyet, selkä liian pitkä. Lihavaltakin hän mielestään näytti.

Lopulta lonkan rakenne, eli syvä reisiluun kuppi ratkaisi asian. Lonkka ei auennut tanssijalle riittävällä tavalla. Jos Lena olisi jatkanut tanssimista, hän olisi vammautunut. Hän joutui lopettamaan baletin 19-vuotiaana.

Minun on vaikea katsoa työni lopputuloksia.

Esiintyminen Tampereen tanssiteatterissa johti teatterikouluun. Lenan isä oli säveltäjä Usko Meriläinen, ja musiikki on lähellä myös Lenan sydäntä. Kotinsa perintönä hän ei edes harkinnut ammatikseen muuta vaihtoehtoa kuin taiteellisen alan.

– Näyttelijäntyön alussa häpesin, kun minun piti replikoida. Olin niin tottunut fyysiseen ilmaisuun, etten tahtonut ensin saada sanaa suustani.

Huono omatunto vaivasi Lenaa myös kouluaikoina. Hän ei pitänyt koulunkäynnistä eikä läksyjen lukemisesta, vaan vertasi itseään toisiin, ahkeriin oppilaisiin ja leimasi itsensä tyhmäksi. Kilpailuhenkisyys ilmeni sen sijaan liikunnassa.

Syksyllä jatkuvassa Syke-sarjassa esiintyvä Lena on tehnyt pitkän uran näyttelijänä.

– Näyttelijänä olen arvostellut itseäni ankarasti ja siten hankaloittanut työtilanteita. Työni lopputuloksia minun on vaikea katsoa.

Pehmeät lajit kuten pilates ovat tulleet nyrkkeilyn tilalle, Lena kertoo.
Pehmeät lajit kuten pilates ovat tulleet nyrkkeilyn tilalle, Lena kertoo.

Neljänkympin kriisi

Tyytymättömin ulkonäköönsä Lena on ollut nelikymppisenä, vaikka oli silloin jo toipunut syömishäiriöstä.

– Pelkäsin vanhenemista ja töiden loppumista, Lena sanoo.

Kotikatu-sarja pyöri televisiossa 17 vuotta joka viikko. Se toi Lenan katsojien olohuoneisiin.

– Treenasin valtavasti, säästin ja ostin kalliita kasvovoiteita.

Se oli ensimmäinen ja viimeinen kauneusleikkaus, joka minulle tehtiin.

Mikään ei auttanut. Lena kävi silmäluomileikkauksessa.

– Se oli ensimmäinen ja viimeinen kauneusleikkaus, joka minulle tehtiin. Kun sitten hakeuduin lääkäri Marge Uibun veitsettömiin nuorennushoitoihin, sain rauhan kasvovärkkiini. Käyn hoidoissa säännöllisesti ja niiden jälkeen siedän taas itseäni.

– Itsekriittisyyteni näkyy niinkin vähäisessä asiassa kuin pukeutumisessa. En millään tahdo keksiä, mitä pukisin ylleni ja valitsen mielestäni aina väärin.

”Jos nahka roikkuu, roikkukoon”

Vasta viisikymppisenä helpotti. Silloin Lena alkoi ystävystyä myös ruuan kanssa, eikä tuijottanut enää jokaista suupalaansa. Vain refluksitauti asettaa nykyisin jotain rajoituksia.

– Mahamakkarani ei enää haittaa minua, enkä saunassa vedä vatsaa sisään. Tosin en koskaan syö itseäni ähkyksi asti. Jos nahka roikkuu, niin roikkukoon. Ikäisekseni minulla on ihan kivannäköinen kroppa.

Hän sanoo olevansa onnekas, kun on säästynyt vakavilta vaivoilta ja vammoilta tanssiajan kremppoja lukuun ottamatta.

Ilahdun, jos joku huomauttaa, että minulla on hyvä ryhti.

Verenpaine huiteli välillä korkealla, mutta lääkitys pitää sen kurissa. Muita lääkkeitä hän ei tarvitsekaan, ellei niiksi lasketa tuhteja vitamiiniannoksia: B12-vitamiinia muistin suojelemiseksi, D-vitamiinia ja monivitamiineja talvikautena, maitohappobakteereita ja kalanmaksaöljyä, kalkkitabletteja, tarvittaessa C-vitamiinia ja flunssan uhatessa sinkkiä.

Vasemmassa peukalossa on tukiside. Siinä on alkanut vaivata napsusormi, eli peukaloni nivel ei taivu kuin napsahduksen verran.

Lena sanoo, että vanheneminen olisi kenties vaikeampaa, jos hän olisi nuorena tuntenut itsensä kaunottareksi. Kauniista silmistä häntä on kyllä kehuttu, vaikka erään pojan tokaisusta "lehmän silmät" ei ole varmuutta, pitikö se ottaa kehuina.

– Nyt ilahdun, jos joku huomauttaa, että minulla on hyvä ryhti. Omastakin mielestäni kannan itseni hyvin.

Nyrkkeilystä pilatekseen

Vahvan ihmisen syndrooma ei ole vieras Lenan kaltaiselle naiselle, joka pyrkii kaikessa täydellisyyteen.

– Pitkään ajattelin, että kyllä minä kestän ja jaksan, tuli vaikka mitä. Nyt nautin huomatessani, miten heikko välillä olen.

Se, että saa itkeä, nauraa ja tuntea tunteensa vapaasti, on avannut Lenalle uuden maailman.

Terapian avulla ymmärsin, ettei minun tarvitse kontrolloida itseäni muiden ihmisten takia.

– Heikoimmilla hetkilläni olin todella itkuinen. Nuorempana en uskaltanut näyttää sitä, mutta terapian avulla ymmärsin, ettei minun tarvitse kontrolloida itseäni muiden ihmisten takia.

– En halua ilkeäksi vanhaksi akaksi!

Mutta kyllä Lena osaa antaa myös pisteitä itselleen.

– Osaan luopua, ja sitähän vanheneminen on.

Esimerkiksi nyrkkeilyn tilalle on tullut muuta. Osallistuttuaan pilateksen näytetunnille Lenasta tuntui kuin "olisi lyöty halolla päähän".

– Minua vain itketti. Voiko mitään näin hyvää olla olemassa?

Pehmeä treeni tervehdyttää

Lena kävi pilatestunneilla säännöllisesti pari vuotta. Sitten hän pääsi pilatesguru Jarmo Ahosen kouluun opiskelemaan ohjaajaksi.

– Pilates on pehmeää, tietoista treeniä, jota voi tehdä kaiken muun ohella, vaikka kärsisi krempoista. Se tervehdyttää.

– Kun toinen ohjaa, liikkeet tulee tehtyä huolella, varsinkin jos on tällainen laiska ihminen kuin minä olen. Ilman ohjaajaa into lopahtaa.
Lena ei enää itse ohjaa tunteja.

– Itsekriittisyyteni vaikutti siihenkin, sillä en ollut tyytyväinen omaan ohjaamiseeni.

Lena sanoo, että pilateksen ansiosta hän on oppinut esimerkiksi seisomaan ja juoksemaan paremmin. Bussipysäkillä odottaessaan hän huomioi, että tasapaino jakautuu molempien jalkojen päälle ja pöydän ääressä hän korjaa istuma-asentoa, jos se on lysähtänyt.

Lara vaistoaa heti, milloin tarvitsen erityistä hoivaa.

”Koirat ovat terapiaksi”

Kahta sekarotuista koiraansa, yhdeksänvuotiasta Laraa ja neljävuotiasta Murua, Lena kutsuu terapiakoirikseen.

– Varsinkin Lara vaistoaa heti, milloin tarvitsen erityistä hoivaa. Niiden kanssa on kiva juosta, eikä minua haittaa, jos ne kesken kaiken pysähtyvät nuuhkimaan meri-ilmaa ja luontoa.

Koiralenkeille lähtee toisinaan mukaan myös aviomies, ohjaaja Olli Tola. Jokaisen aamunsa pariskunta aloittaa viidellä tiibetiläisellä riitillä. Niin on ollut jo parikymmentä vuotta.

– Teen ne heti, kun pomppaan sängystä. Tai enhän mä nykyisin enää pomppaa vaan nousen rauhassa! Lena korjaa.

Lenalla on tyttärensä Veeran kanssa koirien yhteishuoltajuus. Välillä hän käy ulkoiluttamassa koiria tyttären luona Pohjois-Haagassa, välillä koirat lähtevät Lenan ja Ollin mukana maalle Luopioisiin Kukkia-järven rannalle.

Kyykyt olivat minulle helppoja, sillä reisilihakseni ovat vahvat.

Lena sai Veeran nuorena, 21-vuotiaana. Nykyisin hän on kolmen lapsenlapsen mummu ja yhden lapsen isomummu. Oman aikansa vie myös Lenan 86-vuotias, Alzheimerin tautia sairastava äiti. Hän pystyy yhä asumaan omassa kodissaan, mutta Lena on äidin päävastuullinen hoitaja. Elämä on täyttä.

Vaan onko Lenan liikunnallinen kilpailullisuus mahtanut yhtään helpottua iän myötä?

Vastikään Lena ja Olli osallistuivat Facebookissa esitettyyn liikuntahaasteeseen, jossa piti kuukauden treenin jälkeen vetää 250 kyykkyä, 50 punnerrusta ja 5 minuuttia vatsalihasten lankutusta.

– Kyykyt olivat minulle helppoja, sillä reisilihakseni ovat vahvat. Punnerruksissa olin surkea.

Ollin selkä kipeytyi, eikä kiropraktikko oikein antanut kannustusta koko yritykselle. Muutkin osallistujat vetäytyivät vähin äänin.

Lena veti haasteen tunnollisesti loppuun asti.

– Tuloksestani rohkenin olla ylpeä.

Lena Meriläinen

Syntynyt vuonna 1954 Helsingissä.
Asuu Helsingissä.
Perhe Aviopuoliso Olli Tola, tyttären perhe, kolme lastenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi sekä Ollin tyttärenperheen kolme lasta.
Motto ”Katsotaan sitä sitten” - tällä konstilla saan ikävät asiat siirrettyä.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2018.