Työkaveri tajusi soittaa hätänumeroon, kun Pirjolla alkoi hirvittävä pääkipu. Pirjo pääsi lähes heti leikkaukseen. Siitä alkoi pitkä kuntoutuminen.

”Löysin uutta työn tilalle”

Pirjo Niemi, 57, Tampere

”Sain aivoverenvuodon päiväkodissa kesken työpäivän. Puhuin puhelimessa, kun alkoi hirvittävä pääkipu. Työkaveri tajusi soittaa hätänumeroon.

Alkoi pitkä kuntoutuminen, joka jatkuu edelleen.

Myös äitini oli saanut viisikymppisenä aivoverenvuodon. Sairaalassa pystyin kertomaan tästä sukutaustasta, ja minut vietiin heti leikkaukseen. Siitä alkoi pitkä kuntoutuminen, joka jatkuu edelleen.

Puhe- ja liikuntakykyni ovat palautuneet melko hyvin. Välillä silti etsin oikeaa sanaa, ja pitkät keskustelut uuvuttavat. Oikea käteni ei toimi kuten ennen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onneksi olen löytänyt merkityksellistä tekemistä.

Olin kauan varma, että palaan vielä työhöni lastentarhanopettajaksi. Lopulta oli pakko myöntää, etten kykene niin nopeatempoiseen ja vaihtelevaan työhön. Vertaistuki Aivoliiton kursseilla ja Juttutupa-toiminnassa on auttanut minua käsittelemään tätä menetystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Onneksi olen löytänyt muuta merkityksellistä tekemistä. Teen vapaaehtoistyötä Muistiliiton tukihenkilönä. Liikun päivittäin, leivon ja ompelen.

Olen muuttunut seesteisemmäksi.

Olen muuttunut seesteisemmäksi. Osaan nyt iloita enemmän aikuisista lapsistani ja siitä, että heillä menee hyvin.”

Lue myös:

Sisältö jatkuu mainoksen alla