Roikkuvat yläluomet kiusaavat monia, mutta korjausleikkaus saattaa pelottaa. Kuusikymppinen Sinikka Klemettilä kyllästyi paineentuntuun silmänseudulla ja leikkautti luomet yksityisessä lääkärikeskuksessa.

Kyllä sinun kannattaisi leikkauttaa nuo yläluomet, sanoo silmälääkäri yhtäkkiä, kun olen uusimassa silmälaseja.

Mitä? Minunko? Olen yllättynyt. Tiedän kyllä, että minulla on raskaat luomet. Sukukuvissa vastaan tulee joukko samanlaisia koirankatseita, olivatpa kuvat isän tai äidin puolelta sukua. Mutta leikkaus ei ole juolahtanut mieleeni.

”Yläluomet roikkuvat varjostamassa näkökenttää.”

Lääkäri työntää peilin kasvojeni eteen ja kohottaa luomipoimua sormillaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Katso nyt. Molempien silmien yläluomet roikkuvat varjostamassa näkökenttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Niinpä todella. En ole vain kiinnittänyt asiaan huomiota. Vai olenko sittenkin? Joka kerta, kun katson peiliin, nostan otsalihaksella silmäluomia, jotta katse olisi virkeämpi. Ele on niin automaattinen, etten ole sitä tiedostanut.

Kestääkö kukkaro?

Lääkärin kommentti jää mieleeni muhimaan, ja aika ajoin tarkkailen silmieni jaksamista. Tietokonetyöläisenä huomaan, että yleensä puolenpäivän jälkeen silmät alkavat väsyä ja otsalihas on lujilla. Suljen silmiä ja pyyhin luomia, jotka hiostuvat poimun alla.

Leikkauspäätös kypsyy parin vuoden kuluttua silmälääkärillä käynnistä. Myös työterveyslääkäri kiinnittää huomiota silmäluomiini ja suosittelee leikkausta.

”Julkisella puolella leikkaukseen pääseminen voi kestää.”

Menen näyttämään silmäluomia silmälääkärin suosittelemalla silmätautien erikoislääkärille, joka on myös silmäkirurgi. Toimenpide ei minua huoleta, kustannukset kyllä. Tavalliselle palkansaajalle noin 1400–1500 euroa on aika kova hinta.

– Voin kirjoittaa sinulle lähetteen julkiselle puolelle, mutta sen heikon resurssitilanteen takia leikkaukseen pääseminen voi kestää. Kriteerit leikkaukseen kyllä täyttyvät sinun kohdallasi. Silmäluomesi laskeutuvat ohimon puolelta selvästi jo kaventamaan näkökenttää.

Päätän ravistella säästöpossua.

Päivä 1: leikkauspäivä

Otan kotona peilin edessä viimeiset kuvat ”vanhoista” silmistäni. Kohta saan verhot pois näkökenttäni edestä!

Yhden aikaan päivällä astun yksityisen lääkäriaseman leikkaussaliin. Lääkäri piirtää tussilla minulle uudet luomet. Asetun kapealle pedille ja lasken pääni kakkuvuuan näköiselle tuelle. Leikkauspeite päälle ja hiukset toisen suojuksen alle. Hoitaja pudottaa silmiin puudutustipat sekä pyyhkii silmänseudun ja kasvot desinfiointiaineella.

”Ei vedetä sitten liian kireälle.”

– Ei vedetä sitten liian kireälle, en malta olla sanomatta.

Tiedän olevani huippuammattilaisen käsissä, mutta mielessä väikkyvät kuvat ihmisistä, joille joskus takavuosina leikeltiin pysyvä tuijotus.

Lääkäri puuduttaa ensin oikean silmäluomen. Puudutus käsittää monta pientä pistoa, jotka sattuvat aika il­keästi. Hengitän syvään, kuten hän neuvoo, ja oloni helpottuu.

Sitten en tunne mitään, kuulen vain äänet. Saksien klipsaukset, kun kudosta ja ihoa leikataan. Sihahdukset, kun verisuonten päitä poltetaan kiinni. Haavan ompelu on hiljaista, mutta tunnen kun iho venyy ja neula menee sen läpi. Aina välillä lanka laskeutuu poskelleni.

Sitten operoidaan toinen silmä. Juttelemme koko toimenpiteen ajan niitä näitä.

Noin puolen tunnin kuluttua suojukset poistetaan ja saan nousta istumaan. Katson peilistä silmiäni. Luomet ovat kauniin malliset, mutta turvotus saa minut näyttämään kierosilmäiseltä. Haavat on ommeltu siististi niin, että langasta näkyvät vain päät, jotka on teipattu ohimon puolelle kiinni ihoon.

Seuraavat kolme varttia makaan lepohuoneen sängyllä viiltävän kylmä jääpussi silmillä. Soitan miehelleni, että saa tulla hakemaan. Ilman saattajaakin saa lähteä, mutta silloin suositellaan taksikyytiä.

Hoitaja antaa minulle sidetaitoksia mukaan vuodon varalta ja ohjeet seuraavia päiviä varten. Tänään kannattaa pitää kylmää silmillä mahdollisimman paljon. Turvotus on pahin seuraavana päivään.

Silmän seutu täytyy pitää kuivana kaksi vuorokautta. Sitten saa mennä suihkuun, mutta kylpyyn ja uimaan vasta ompeleiden poiston jälkeen ja saunaan kolmen viikon kuluttua. Kumartelu ja kaikkinainen rehkiminen on kielletty. Joku oli kuulemma mennyt suoraan leikkaussalista mustikkaan, ja saanut kykkimisestä mahtavat mustelmat silmänympärystäänsä.

Kotona viilennän silmiä puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen käärityllä pakastehernepussilla. Hernepussi on paras, koska se muotoutuu hyvin silmänseudulle. Pyyhkeeseen jää pieniä veriläikkiä ja mietin, olenko painellut pussia silmäkuoppiin liian kovaa.

Otan ibuprofeiinia, koska silmänseutua kipristelee puudutuksen haihduttua. Lääkäri sanoi, että kovia kipuja ei ole juuri kenelläkään. Burana 400 riittää hyvin, ja monet eivät tarvitse sitäkään.

Pakastehernepussi käy silmilläni vielä monta kertaa illan mittaan.

2. päivä

Nukun yön tottelevaisesti selälläni. Pidän tyynyjä jalkojen välissä, jotta havahdun, jos yritän kääntyä.

Aamullakaan silmiä ei särje, mutta vähän kireiltä ne tuntuvat, vaikka luomet liikkuvatkin hyvin. Asetan taas hernepussin silmilleni. Viileys leviää miellyttävänä silmänympärystään.

”Silmäluomet ovat punaiset ja turvonneet koko päivän.”

Silmäluomet ovat punaiset ja turvonneet koko päivän. Levitän pumpulitikulla antibioottivoidetta haavoihin aamuin illoin, niin täytyy tehdä viikon ajan. Silmänaluset ovat vähän tummat, mutta isoja mustelmia ei tullut. Makoilen sisällä koko päivän.

Otan silmistä kuvia ja koetan nähdä lopputuloksen. Minusta näyttää, että oikean silmän leikkaushaava ei ole samalla tavalla kauniin kaareva kuin vasemman. Oikea luomi roikkui pahemmin – ehkä siitä ei voinutkaan tehdä ihan samanlaista kuin toinen? Toisaalta, ihmisen kasvot eivät ole symmetriset, joten on vain hyvä, että pieni ero jää. Näyttää luonnollisemmalta.

3. päivä

Turvotus on laskenut, kireyskin hieman hellittänyt, mutta näytän itkettyneeltä ja kuolemanväsyneeltä. Ehkä ompeleet kiristävät ja estävät silmän kunnollisen avautumisen. Pitäisikö luomia jumpata? Täytyy kysyä ohjeita vastaanotolla, kun tikit poistetaan viikon kuluttua leikkauksesta.

Uskaltaudun ihmisten ilmoille. Aurinko paistaa, joten pidän aurinkolaseja, myös kaupassa sisällä. Kassa katsoo minua pitkään.

Illalla pesen tukan. Koetan tehdä sen niin, ettei vettä valu kasvoille, vaikka kahden vuorokauden kuluttua vettä ei tarvitsisikaan enää varoa.

”Vaikeinta on muistaa, ettei kumartele.”

4.– 6. päivä

Vaikeinta on muistaa, ettei kumartele. Kengät pitää vetää jalkaan tuolilla istuen ja tavarat poimia lattialta kyykistyen tai polvistuen.

Silmänaluseni ovat muuttuneet keltaisiksi, mikä on mustelmien normaali värikierto. Kun nostan kulmiani, silmissä tuntuu vielä kireyttä, erityisesti sivuissa, missä teipit ovat.

Viikon kuluttua

Teippien ja ompeleiden poisto käy näppärästi viidessä minuutissa. Silmäluomet ovat edelleen vähän turvoksissa, mutta tulehdusta ei ole ja haavat ovat hyvin parantuneet.

– Meikata ei kannata vielä viikkoon. Meikkiä poistaessa saattaa joutua hankaamaan ihoa, ja se ei tee vasta leikatuille luomille hyvää, lääkäri perustelee.

”Sairauslomaa sain viikon.”

Muistan kysyä jumppaamisesta.

– Ei missään tapauksessa. Leikattujen kudosten pitää antaa toipua rauhassa.

Sitten on maksun aika. Lasku on vähän arvioitua korkeampi. Kela korvaa 111 euroa ja minulle jää 1 566 euroa maksettavaksi.

Sairauslomaa sain viikon, joka kului leikkauksesta ompeleiden poistoon. Tarpeen mukaan sitä annetaan enemmän, mutta toimistotyöläisenä katson olevani työkunnossa.

”Tulehduksesta ei ole merkkejä.”

Kahden viikon kuluttua

Vasemman silmän ulkokulmassa on kova patti. Huolestun ja otan yhteyttä lääkäriin. Hän varaa minulle ajan vastaanotolle.

Saan kuulla, että kaikki on hyvin. Tulehduksesta ei ole merkkejä.

– Haavakudoksen kovuus on normaalia. Se kuuluu paranemisprosessiin, joka kestää kaikkiaan noin kuusi kuukautta. Patti sulaa varmasti itsekseen pois, lääkäri sanoo.

Ja niinhän siinä käy.

”Ei enää otsanahan kiristystä eikä väsymisen tunnetta.”

Neljän kuukauden kuluttua

Olen enemmän kuin tyytyväinen ”uusiin” silmiini. Ei enää otsanahan kiristystä eikä väsymisen tunnetta silmänseudulla!

Arvet ovat vaalentuneet, mutta luomet ovat vielä hiukan punaiset. Toisinaan levitän niille vaaleaa luomenpohjustusvoidetta. Luomiväreihin tuskin enää panostan, rillirousku kun olen. Silmälaseista on sekin hyöty, että ne peittävät arvet.

Silmälaseista johtuu varmaan sekin, että harva on huomannut koko luomileikkausta. En huudellut siitä etukäteen, enkä näe jälkikäteenkään syytä mainita asiasta. Jos joku sattuisi ihmettelemään virkeämpää ilmettäni, voisin kertoa ja rohkaista leikkausta harkitsevaa ottamaan askeleen. Niin helppo ja palkitseva toimenpide oli.

Ennen:

Tämä on tilanne, kun rentoutan otsan. Luomet laskeutuvat ripsien päälle ja näkökenttä kapenee ohimon puolelta.

Jälkeen:

Kaksi kuukautta operaation jälkeen leikkausjälkiä ei huomaa muuten kuin jos sulkee silmät. Ja otsa lepää! Kuvat: Anna Huovinen

Voiko silmäluomileikkaus epäonnistua? Entä milloin leikkaus voidaan tehdä julkisella puolella? Silmäkirurgi vastaa yleisimpiin kysymyksiin:

 

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 3/2018

Silmäluomileikkaukset

Silmäluomileikkaus tehdään paikallispuudutuksessa. Haavaompeleet poistetaan noin viikon kuluttua operaatiosta.

Haavakudoksen paraneminen kestää kuusi kuukautta.

Eniten leikkauksia tehdään 50 vuotta täyttäneille naisille ja 60 vuotta täyttäneille miehille.

Julkisessa terveydenhuolossa tehtiin vuonna 2016 runsaat 2000 yläluomileikkausta.

Yksityisesti tehtyjä, Kelan kovaamia yläluomileikkauksia oli vuonna 2016 vajaat 1 300.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla