Helsinkiläinen Merja Vuorisalo, 64, sai närästyksen ja ärtyneen suolen oireyhtymän kuriin välttämällä fodmap-hiilihydraatteja.

"Närästys- ja mahavaivani pahenivat noin vuosi sitten. Oli stressiä, elämänmuutosta ja jäin eläkkeelle. Vaivoja oli ollut aikaisemmin satunnaisesti, mutta sitten, kahden voimakkaasti chilillä maustetun aterian jälkeen tuli valtava närästys ja vatsan turvotus.

Ruokatorvea, rintaa ja selkää poltti. Turvotus ylävatsassa oli kova ja ruokatorveen nousi ruokaa. Parina yönä tuskat olivat niin kovat, että luulin saaneeni sydänkohtauksen.

Menin lääkäriin, kun mikään ei auttanut. Hän epäili heti ärtyneen suolen oireyhtymää. Sain Rennietä ja voimakkaampaa närästyslääkettä. Renniestä oli vähän apua, mutta toinen lääke vain pahensi oireita.

Lääkäri kehotti minua kokeilemaan kahden kuukauden ajan fodmap-hiilihydraatteja välttävää ruokavaliota.

Palkokasveille kiitos ei!

Fodmap-hiilihydraatteja on kasvikunnan tuotteissa. Ei niitä aivan täydellisesti voi eikä tarvitsekaan välttää, mutta sen olen huomannut, että vähentäminen lievittää ärtyvän suolen oireita. Olen yksinkertaisesti välttänyt palko- ja sipulikasveja, kaaleja, laktoosia sisältäviä maitotuotteita sekä makeisia ja muita tuotteita, joissa on ksylitolia, sorbitolia, mannitolia tai maltitolia.

Myös ”vatsajogurtit” ja ”terveysjuomat”, jotka sisältävät lisättyjä kuituja ja inuliinia ovat vältettäviä. Lääkäri sanoi minulle, että ärtynyt suoli ei kestä niiden liukenematonta kuitua. Liukenevat kuidut, kuten pellavansiemenet, sen sijaan sopivat ärtyneelle suolelle.

Lue lisää aiheesta Etlehti.fissä:
Näin tunnistat ärtyneen suolen ja elät sen kanssa – 10 kysymystä

Kun tämä ei auttanut, tiukensin ruokavaliota. Fodmap-hiilihydraatteja on myös vehnässä, rukiissa ja ohrassa sekä ruskeasiemenisissä hedelmissä. Näitä ovat esimerkiksi omena, päärynä, kirsikka, luumu ja vesimeloni. 

Vältän myös punaista lihaa sekä raskaita, maustettuja ja rasvaisia ruokia. Tällä ruokavaliolla olen saanut sekä närästyksen että ärtyneen suolen pysymään kurissa.

Vatsaystävälliset hirssi ja tattari

Ruokavalioni on hyvin tavallinen. Aamupalana nautin puuroa. Lounaaksi syön usein sosekeittoa tai broileri-kasviskastiketta keitetyn hirssin tai tattarin kanssa. Myös tuore vihreä salaatti tekee  hyvää mahalle.

Voin syödä vain sitrushedelmiä, sillä melkein kaikissa muissa on tummia siemeniä. Välipalani on usein appelsiini. Iltaruoaksi nautin vaikka tattaripuuroa. Iltapalan kuittaan viilillä tai turkkilaisella jogurtilla, johon sekoitan kaakao­jauhetta. Sokeri aiheuttaa minulle närästystä, mutta steviaa voin käyttää.

Hyviä hiilihydraatteja vatsalleni ovat esimerkiksi peruna, banaani, riisi, tattari ja hirssi. Ruis ja ohra ovat minulle erityisen pahoja. Kauraa ja vehnää voin syödä joskus vähän.

Nyt kun vatsani on kunnossa, pystyn syömään vähän oikeastaan kaikkea. Lapsenlapsen kanssa olen tehnyt pizzaakin, sitä voin syödä palan. Silloin tällöin saatan ottaa vaikka kauraleipää tai spelttivehnäjauhoista leivotun leivonnaisen. Spelttivehnää pystyn nimittäin syömään.

Joskus kokeilen uutta, kuten voimaruuaksi kehuttuja goiji- ja mulperimarjoja jogurtin kanssa. Sain marjoista valtavat närästysoireet!

Ensiapuna närästykseen syön pari päivää mietoa sosekeittoa. Myös apteekissa myytävä Valmarin-sitraattiliuos on auttanut.

Jos oikein turvottaa ja närästää, lähden kävelylle. Liikunta laittaa aineenvaihdunnan toimimaan, närästys helpottaa ja ilmavaivat katoavat. Olen löytänyt uuden lajin, porrasjuoksun. Juosten portaat menevät kevyemmin kuin kävellen. Ja siinä tulee hyvä hiki.

Lääkärin mukaan myös hyvä vatsalihaskunto auttaa ärtyneeseen suolistoon, koska lihakset tukevat suolistoa.”

Mitä FODMAP-hiilihydraatit oikein ovat?

  • FODMAP-hiilihydraatit ovat suolis­tossa fermentoituvia lyhytketjuisia hiilihydraatteja, sokereita ja sokerialkoholeja.
  • FODMAP-nimi tulee englanninkielen sanoista Fermentable Oligo-, Di-, Monosaccharides and Polyols.
  • Kuitumaiset FODMAP-hiilihydraatit imeytyvät huonosti ohutsuolessa, joten ne päätyvät paksusuoleen. Paksu­suolen suolibakteerit käyttävät niitä ravinnokseen, jolloin syntyy runsaasti suolikaasuja.

Ominaisuus, ­ei sairaus

  • Ärtyvän suolen oireyhtymä on yleinen vaiva, joka on yhdellä kymmenestä suomalaisesta. Naisilla se on kaksi kertaa yleisempi kuin miehillä. Vaiva on kiusallinen, mutta ei vaarallinen.
  • Vatsa turpoaa ja eri puolilla mahaa tuntuu kipua. Joillakin on vuoropäivinä ummetusta ja ripulia. Toisilla on pää­asiassa jompaa kumpaa. Usein turvotus ja ilmavaivat pahenevat iltaa kohti.
  • Oireet voivat olla pitkään poissa­ ja joskus ne saattavat vaivata tiheästi.
  • Ärtyvä suoli on ominaisuus, ei sairaus. Ravinto ja psyykkiset tekijät vaikuttavat selvästi oireisiin. Hoidon ­kulmakivi on itselle sopivan ruoka­valion etsiminen.
Vierailija

Stressi kuriin Fodmap-ruokavaliolla – "lääkäri kehotti kokeilemaan"

Toistuva päivittäinen närästys oli tullut jo tavaksi iltaisin. Söinpä miten varoen tahansa. Sitten jätin kaiken viljan pois. Ennen olin syönyt mieluusti leipää. Lähinnä tummaa. Kokeeksi en syönyt mitään viljapitoista. Siis mitään ja missään muodossa. Kahvia punaisen maison kanssa join edelleen ja kasviksia söin. Melkein väklittömästi loppui polte ja närästys. Tätä leivättömyyttä ja jauhittomuutta meni kolme viikoa. Sitten teki mieli leipää ja olen sen palauttanut syömisiini, mutta lievää...
Lue kommentti

Siru Törrösen, 69, äiti ei suostunut muistitesteihin. Tytär vinkkaa, kuinka hän sai vihaisen ja pelokkaan äidin lopulta lääkärin vastaanotolle.

Siru Törrönen:

"Äitini asui yksin maatilalla lapsuudenkodissani Köyliössä, eikä pyynnöistäni huolimatta ollut suostunut muistitesteihin. Olin epäillyt äitini muistia jo pitkään, hän tuntui piilottelevan muistamattomuuttaan aggressiivisella käytöksellä.

Vainoharhaisuus oli ensimmäisiä pahempia oireita. Toiveenamme oli vuonna 2010 muuttaa Köyliöön, lähemmäs äitiäni. Äitini vainoharhaisuus oli kuitenkin tuohon aikaan pahimmillaan, eikä hän laskenut meitä lähelle itseään. 

Olin saanut taisteltua äidilleni kaksi kertaa päivässä vierailevat kotihoitajat, joiden tekemät ruuat äitini tosin nakkasi useimmiten roskiin. Kesällä 2016 kotihoito teki viimein päätöksen äitini siirtämisestä hoitokotiin. Sitä ennen hän oli lähtenyt öisin etsimään isääni, joka oli kuollut 16 vuotta aikaisemmin."

Näin huomasin muistisairauden:

  1. Piilotetut esineet.
    "Äidin avaimet ja lompakko löytyivät toistuvasti jääkaapista. Se oli ainoa paikka, jossa ne olivat hänen mielestään turvassa."
  2. Sairauden kätkeminen.
    "Äiti ei juhlissa halunnut puhua pitkään kenenkään kanssa. Jos hän lähti yksin käymään jossakin, hän soitti viimeistään puolen tunnin kulutta ja ilmoitti haluavansa heti takaisin kotiin."
  3. Kadonneet taidot.
    "Äitini ruuanlaittotaito katosi vähitellen kokonaan. Ensin hän söi joka päivä lihapullia, sitten vain sipulia ja jauhelihaa."
  4. Turvalliset ostokset.
    "Äiti alkoi ostaa kaupasta vain maitoa ja jauhelihaa, ei mitään muuta."
  5. Vaikeat vesi ja sähkö.
    "Löysin äidin usein pimeästä istumasta. Kesäkuumalla hän saattoi lämmittää talon paahtavan kuumaksi. Äiti lopetti myös pesulla käymisen kokonaan, eikä pessyt enää pyykkiä, vaan yritti kätkeä likaiset vaatteensa."

Sirun vinkit muistisairaan omaisen auttamiseksi:

1. Seuraa läheisen muistia ajan kanssa.

"Oma äitini jaksoi skarpata noin puolisen tuntia vieraiden seurassa, sen jälkeen hän ahdistui ja pyrki poistumaan paikalta."

2. Joukkoista.

"Kun en saanut äitiä lääkäriin, järjestin hänet kuntamme vanhustyön retkelle mukaan. Retken jälkeen järjestäjät ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat huomanneensa äitini muistin heikentyneen. En enää ollut asian kanssa yksin. Pyysin retken järjestäjiltä asiasta kirjallisen lausunnon."

3. Ole yhteydessä lääkäriin ja kunnan työntekijään.

"Kunnan vanhustyöntekijä tapaa asiakkaan ensin ja välittää tiedot lääkärille. Lääkärin tapaamisen jälkeen arvioidaan mahdollinen tarve jatkotutkimuksille. Sekä lääkäri ja kunnan työntekijä kannattaa valmistella siihen, että muistisairas pyrkii piilottamaan sairauden ja poistumaan paikalta."

4. Jos on pakko, huijaa.

"Lopulta sain äitini lähtemään muistitesteihin väittämällä hänen itse varanneen niihin ajan. Äiti oli jo niin muistamaton ja peloissaan, ettei kehdannut kieltää tehneensä niin."

Siru Törrösen laajemman haastattelun voit lukea ET:n numerosta 2/2018.

Välillä laiskuus iskee ja nummelalainen Sylvi Reinikainen, 68, ei jaksaisi kuntouttaa MS-tautiaan niin kuin pitäisi. Mutta vedessä Sylvi tuntee itsensä kevyeksi, ja pyörätuolin kanssa hän pääsee matkoille.

"Olin 14-vuotias koululainen, kun kynät yhtäkkiä alkoivat putoilla käsistäni. Minut vietiin vastaanotolle, ja koska silloin elettiin aikaa, jolloin poliota oli vielä liikkeellä, lääkärit epäilivät ensin sitä. Jouduin paikallisessa sairaalassa eristykseen, kunnes minut siirrettiin Törnävän piirimielisairaalan neurologiselle osastolle.

Mielisairaalassa oli yllättävän hauskaa. Siellä järjestettiin tansseja ja elokuvailtoja. Porukkaa oli jos jonkinlaista. Olin siellä reilun kuukauden, ja kun pääsin pois, papereissa luki diagnoosin kohdalla sclerosis disseminata eli epämääräinen skleroosi. Se oli 60-luvun alussa MS-taudin nimi. Perässä oli tosin kolme kysymysmerkkiä.

Äidilleni ja isälleni kerrottiin, että minulla on hermotulehdus käsissä, mikä sai aikaan velttohalvauksen. Kortisonia oli siihen aikaan jo käytössä, ja sillä oireeni ensin hävisivät. Harmi vain, että lääke lihotti minua kuukaudessa kymmenen kiloa.

Luulin parantuneeni

Minulle jäi sairaalasta lähdettyäni sellainen käsitys, että olin parantunut ja hermotulehdus halvauksineen oli ollut ja mennyt. Kolmen vuoden jälkeen, keväällä 1966, sairastin flunssan. Siitä seurasi epämääräistä pistelyä ja käsien puutumista. Seuraavana keväänä sama toistui.

Tautini siis eteni. Yhden angiinan jälkeen minulle tuli pitkäaikaista puutumista ja pistelyä, tällä kertaa jalkoihin. Tuntui kuin jaloissani olisi ollut sukat, vaikka ei ollut. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, että MS-taudin kuvaan kuuluvat pintatunnon puutokset käsissä ja jaloissa.

Tässä elämänvaiheessa opiskelin sairaanhoitajaksi ja olin töissä Lappeenrannan keskussairaalan neurologisella osastolla. Keskustelin oireistani opettajan kanssa, ja hän puolestaan kysyi neuvoa neurologilta. Lääkäri sanoi, että sairauteni on aivosairaus ja että jos oireita ilmenee, minun on lähdettävä tavalliseen sairaalaan, ei mielisairaalaan.

Tieto auttoi minua käsittelemään asiaa, joten hankin sitä niin paljon kuin mahdollista.

Tuohon aikaan tulivat pysyvät oireet, sillä aloin potea jatkuvia tasapainovaikeuksia. Pitkillä kävelyillä rasituin, ja askeltaessa minusta tuntui kuin kantapäitteni alla olisi ollut vaahtomuovia. Puutuminen tuntui nyt voimakkaampana kuin aiemmin.

Keppi avuksi

Olin 23-vuotias, kun viimein sain MS-tautidiagnoosin. Osasin itse tarjota diagnoosia HYKS:n neurologille, sillä luin paljon ja hain tietoa lääketieteellisestä kirjallisuudesta. Olin nuori, enkä osannut olla sairaudesta kovin järkyttynyt. Tieto auttoi minua käsittelemään asiaa, joten hankin sitä niin paljon kuin mahdollista. Tiesin senkin, että oireideni lievittämiseksi ei ollut muita lääkkeitä kuin kortisoni.

Olen aina ollut perusluonteeltani melko realistinen. Elämäni oli muuten tasapainossa, ja se varmasti auttoi paljon. Olin myös palannut Helsinkiin ja erikoistunut psykiatriseksi sairaanhoitajaksi. Tein töitä nuorisopsykiatrisella osastolla Hesperian sairaalassa ja olin hyvin innostunut työstäni. Tasapainohäiriöiden vuoksi vaapuin välillä pahasti. Siispä otin käyttööni kepin.

Olin välillä töissä päihteistä toipuvien puolella. Kerran olin rutiinikierrolla lääkärin kanssa ja jouduin kävelemään suuren ruokasalin läpi. Horjuin niin, etten meinannut pysyä pystyssä. Potilaat katsoivat minua kummastuneina. Jouduin pyytämään erästä päihdepotilasta avukseni.
MS-porukasta voimaa

Kaikki nämä sairausvuodet tukenani on ollut paikallinen MS-porukka. Jaamme toistemme kanssa paljon asioita ja olemme tehneet useita matkoja yhdessä paljon. Olemme käyneet ainakin kymmenessä eri maassa ja monissa niistä lukuisia kertoja. Tämän porukan ansiota on, että rohkaistuin ottamaan käyttööni pyörätuolin, etenkin matkoilla. Vertaisistani näin, miten hölmöä on raahautua muiden perässä. Jos matkalla etsii koko ajan vain seuraavaa istumapaikkaa, ei ehdi nauttia kunnolla mistään.

Yhdessä nauraminen tekee hyvää.

MS-yhdistys on muutoinkin henkireikäni. Kun jäin sairauteni takia eläkkeelle, yhdistyksessämme toimiminen pehmensi iskua. Vertaisryhmässä, jonka olemme itse nimenneet "Rappioryhmäksi", osaan suhtautua sairauteeni luontevammin kuin muissa ympyröissä.

Kerromme toisillemme sattumuksiamme ja töppäyksiämme. Joku paljasti saaneensa poliisit peräänsä, kun oli hoiperrellut autolleen. Minä arastelin apuvälineiden käyttöä nuorena. Kotiin palattuani ajoin auton ihan oven viereen ja livahdin sisään niin, ettei kukaan vain huomaisi, jos horjuisin.

Porukassamme huumori rönsyilee, ja se jos mikä on tärkeää. Yhdessä nauraminen tekee hyvää.

Aina ei jaksaisi

Laiskuus ja mukavuudenhalu ovat kompastuskiviäni. Ne ovat ihmisessä tiukassa, niin minussakin. En jaksaisi ihan joka päivä kuntouttaa kehoani, ja joskus annan liian helposti periksi.

Ohjelmaani kuuluvat kotikuntosaliliikkeet ja harjoittelu seisomatelineellä sekä puolapuilla. Lisäksi poljen pyörätuolissa istuen kuntopyörän kaltaista Motomediä.

Istun pysyvästi pyörätuolissa. Toinen käteni on toista enemmän kippurassa, siis spastinen. Harjoittelemalla olen kuitenkin oppinut rentouttamaan sormiani sen verran, että pystyn omatoimisesti esimerkiksi käyttämään tietokonetta.

Olen paljon muutakin kuin MS-potilas.

Minulla on kaksi omaa fysioterapeuttia. Toisen kanssa teen vesijumppaa. Rakastan vettä, sillä tunnen itseni vedessä kevyeksi. Vedessä myös rentoudun, sillä siellä pystyn tekemään asioita, joita en voisi tehdä kuivalla maalla.

Tauti ei masenna

En ole ollut MS-tautini vuoksi masentunut. Olen koko ikäni ollut kuin kirjailija Eleanor H. Porterin romaanihahmo Pollyanna, joka uskoo siihen, että hyviä asioita tapahtuu, jos vain yrittää nähdä aina jotakin hyvää.

Olen kiitollinen, että koen oloni turvalliseksi. Kasvoin rakastavassa kodissa ja sain elämäni eväiksi kristillisen kasvatuksen. Sairauteni ja liikuntakykyni väheneminen eivät vaikuta turvallisuuden tunteeseeni. Jos en hyväksyisi sairauttani, en hyväksyisi itseäni.

Sairaus on ominaisuus, jota en saa kiskomallakaan pois itsestäni. MS-tauti on ollut minulla jo teini-ikäisestä asti, joten epäilen, että hyväksymisprosessini on ollut hyvin erilainen verrattuna ihmiseen, joka sairastuu vasta vanhempana. Olen puhunut tukihenkilönä paljon MS-tautiin sairastuneiden ihmisten kanssa, eikä elämä ole kenelläkään helppoa.

Olen paljon muutakin kuin MS-potilas. Olen puoliso ja äiti. Minulla on kolme lastenlasta, joiden kasvamista, kehittymistä ja oppimista jaksan aina
ihmetellä.

Kävimme syksyllä lasten kanssa muun muassa Kansallismuseossa ja katsomassa baletit Romeo ja Julia sekä Liisa ihmemaassa.

Olen luonteeni mukaisesti ikitoiveikas. Elämässä on niin paljon koettavaa ja nähtävää. Haluan matkustaa. Keväälle minulla on suunnitteilla Välimeren risteily."

Sylvin aikajana

1963: Ensimmäiset oireet käsissä, syyksi epäiltiin poliota.
1972: Tasapainovaikeuksia, kömpelyyttä. MS-diagnoosi vahvistuu.
1976: MS-matkatoimikunnan matkat alkavat (Jalta, Rodos, Gran Canaria).
1983: Lohjan seudun MS-kerho perustetaan.
1984: Pyörätuoli käyttöön.
1991: Vihdin vammaisneuvoston jäsenyys useana vuonna.

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 2/2017.

  • MS-tauti eli multippeliskleroosi on liikunta- ja toimintakykyyn vaikuttava keskushermoston sairaus. Suomessa sitä sairastaa noin 7 000 henkilöä. MS-tautia on naisilla lähes kaksi kertaa enemmän kuin miehillä.
  • MS-taudissa elimistö hyökkää omia kudoksiaan vastaan ja muodostaa vasta-aineita, jotka vaurioittavat aivojen valkean aineen hermohaarakkeita. Taudin syytä ei tunneta kunnolla, mutta sairauden katsotaan kehittyvän monen tekijän yhteis-vaikutuksesta. Perintötekijöiden ohella vaikuttavat lapsuuden virusinfektiot ja D-vitamiinin pitkäaikainen puutos.
  • MS-taudin yleisimmät alkuoireet ovat näön hämärtyminen toisessa silmässä ja raajojen puutuminen, jalkojen lihasheikkous, kaksoiskuvat, tasapainovaikeudet, huimaus, puhehäiriöt, suolen ja virtsarakon toimintahäiriöt sekä uupumus.
  • Edetessään MS-tauti aaltoilee. Liikunta- ja toimintakyky huononevat vuosien saatossa. Suurella osalla potilaista tauti ei lyhennä elinikää.
  • Parantavaa hoitoa ei ole, mutta sairauden kulkuun voidaan vaikuttaa. Lääkkeitä ovat muun muassa beeta-interferoni, glatirameeriasetaatti, fingolimodi, natalitsumabi ja sekä uudet biologiset lääkkeet.
  • MS-potilaan tärkeää itsehoitoa ovat liikunta ja ohjattu kuntoutus.

Lähteinä neuroliitto.fi ja terveyskirjasto.fi