Helsinkiläinen Anna-Greta Tiira, 58, sai verenmyrkytyksen. Kuolema oli enemmän kuin lähellä tehohoidosta huolimatta.

Näytän melko terveeltä, mutta käsistäni on amputoitu sormia ja jaloissani on jäljellä muutama varvas. Kärsin lihasheikkoudesta ja muisti- ja keskittymishäiriöistä.

Vammat ovat seurausta sepsiksestä, johon sairastuin toukokuussa 2014. Olen silti onnellinen, että olen elossa. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Kuolemisen kokemus

Vapun jälkeen minulle nousi kova kuume ja kurkkuni oli todella kipeä. Usean päivän kuumeilun jälkeen olo tuntui poikkeuksellisen voimattomalta, ei enää normaalilta flunssalta. Lääkärissä en enää jaksanut istua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tulehdusarvoni olivat niin korkeat, että lääkäri halusi lähettää minut ambulanssilla sairaalaan. Menimme silti mieheni kanssa taksilla. Olen maailmanpelastaja, joka auttaa muita. Oli vaikea hyväksyä, että olen sairas.

Sairaalassa oloni romahti.

Sairaalassa oloni romahti nopeasti. Oksentelin ja konttasin hakemaan apua hoitajilta, koska en jaksanut kävellä.

Ihooni tuli verenpurkaumia eli petekioita. Oli sellainen olo, että kuolen.

Sitä on vaikea selittää. Tuntui, että kroppa ja solut vain hajoavat. En tiennyt, että sepsispotilaille kuolemisen tunne on tavallinen. Hoitajatkin vähättelivät tuntemuksiani.

Selviäminen oli epätodennäköistä

Lopulta minulta meni taju ja elimet alkoivat sammua. Silloin tilanteen vakavuus kävi ilmi. Yhtäkkiä huone oli täynnä ensihoitajia ja lääkäreitä.

Minut nukutettiin ja kytkettiin hengityskoneeseen. Sormet ja varpaat alkoivat mennä kuolioon, ja myös munuaisten toiminta romahti.

Selvisi, että minussa jylläsi meningokokki-c-bakteeri, johon on antibiootti. Luulen, että sain tartunnan ravintolan juhlissa, mikä on melko epätavallista.

Minut pidettiin nukutettuna yli viikon ajan.

Selviäminen näin vakavasta verenmyrkytyksestä on epätodennäköistä.

Minut pidettiin nukutettuna reilun viikon ajan. Sen jälkeen sairaalajakso kesti kaksi ja puoli kuukautta. Opettelin kävelemään uudestaan.

Kuolioon menneet munuaiset korvattiin siirtomunuaisella 2017. Sepsiksestä, nukutuksista ja vahvoista lääkityksistä jäi jälkioireita. Kehoni on ikään kuin vanhentunut nopeammin.

Tunnistaminen on vaikeaa

Psykoterapiassa oivalsin, että elämällä on minulle vielä paljon annettavaa. Mieheni on ollut koko ajan tukenani. Liikkuminen ja harrastukset, kuten koiran lenkittäminen ja kuorolaulu, ovat tärkeitä.

Potilaan tunnetta omasta olostaan pitää kuunnella.

Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle 2017 ja toimin Husissa kokemusasiantuntijana. Sepsiksen tunnistaminen on vaikeaa, mutta teen työtä, jotta tilanne paranisi. Potilaan tunnetta omasta olostaan pitäisi aina kuunnella.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 2/2021.

Vierailija

"Hoitajatkin vähättelivät tuntemuksiani."

Kaikkein eniten ihmetyttää, että ei kuunneltu potilasta ja havaittu potilaan huonoa oloa. Sairaalassa ei näin saisi tapahtua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla