Pitääkö allergikon vältellä kaikkia eläimiä vai voisiko yhteiselämä lemmikin kanssa sittenkin olla mahdollista?

1. Onko allergisen mahdotonta pitää lemmikkiä?

Ei se täysin mahdotonta ole. Ilmapiiri on muuttunut terveydenhuollossa viime vuosikymmeninä. Nykyään ymmärretään, että lemmikki on myös perheenjäsen, joten allergian toteamisen jälkeen ei ehdoteta ensimmäiseksi lemmikistä luopumista. Eläinallergisten oireet voivat olla hyvin erilaisia. Allergiatestistä kyllä nähdään, onko ihminen herkistynyt jollekin eläimelle, mutta vasta oireista selviää, onko kyseessä todella allergia.

2. Onko olemassa tavallista vähemmän allergisoivia koira- ja kissarotuja ?

Joskus kuulee käytettävän termiä hypoallerginen rotu. Se ei oikeastaan tarkoita mitään, eikä ole olemassa yhtään allergiselle suositeltavaa, tutkitusti muita vähemmän allergisoivaa eläinrotua.

Eri yksilöt jopa saman rodun sisällä voivat aiheuttaa tai olla aiheuttamatta oireita.

Eläinyksilöiden välillä on huomattavia eroja. Eläinten pääasiallinen allergeeni on yleensä niiden hilse, ja siksi allergisille usein suositellaan sellaisia rotuja, joilla on vähän hilsettä. Tämä on kuitenkin todettu melko huonoksi ohjeeksi, sillä oikeastaan mikä tahansa eläimessä voi allergisoida. Matelijoillekin voi periaatteessa olla allerginen.

Eläinten aiheuttamia allergiaoireita on vaikea ennustaa. Esimerkiksi joillekin koira-allergikoille eri yksilöt jopa saman rodun sisällä voivat aiheuttaa tai olla aiheuttamatta oireita. Tämä hämmentää ja tuottaa monenlaisia mielipiteitä.

3. Mitä eläinallergia tarkoittaa?

Eläinallerginen saa lemmikin läheisyydessä allergiaoireita. Tyypillisiä oireita ovat aivastelu, nenän vuotaminen ja silmien kutina, mutta jotkut saavat myös iho-oireita, kun vaikkapa koira nuolaisee.

Herkimmät saavat oireita myös välillisesti, jos esimerkiksi istuvat kissanomistajan vieressä. Tyypillisempää on kuitenkin oirehtiminen lemmikin läheisyydessä. Mitä nopeammin oireet alkavat, sitä pahemmasta allergiasta on kyse.

4. Tehoaako siedätys eläinallergiaan?

Eläinallergisten siedätyshoitoa on tarjolla, mutta valitettavasti se ei ole niin tehokasta kuin esimerkiksi siitepölyallergioissa. Suomessa eläinsiedätyshoidon perusteeksi ei riitä, että allerginen haluaa lemmikin. Hoitoa voi saada vaikkapa allerginen näkövammainen, joka tarvitsee opaskoiran. Siedätystä voidaan antaa myös siivoojalle, lääkärille, opettajalle tai muulle henkilölle, joka altistuu työssään jatkuvasti eläinpölylle.

Omalle koiralle voi siedättyä, mutta saada silti oireita naapurin koirasta.

5. Voiko omalle lemmikille siedättyä?

Se on hyvin yksilöllistä, mutta on tapauksia, joissa näin on käynyt. Yleinen neuvo on, että jos oireet ovat lieviä, vaikkapa pientä aivastelua, siedätystä voi ja jopa kannattaa kokeilla.

Siedättymisestä ei voi sanoa mitään yleispätevää. On paljon tapauksia, joissa ihminen on siedättynyt omalle koiralleen, mutta saa edelleen oireita naapurin koirasta. Tätä ei voi myöskään oikein tutkia, sillä allergisille koiran antaminen tutkimusmielessä ei olisi kovin eettistä.

6. Jos allergiatestissä ilmenee koira-allergia, onko se lopullinen "tuomio"?

Allergiatesti eli prick-testi tai verikoe kertoo vain sen, onko ihminen mahdollisesti herkistynyt jollekin aineelle tai asialle. Testin lisäksi kannattaa oleskella mahdollisimman monen koiran seurassa, ottaa vaikka tuttavien koiria hoitoon. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei mikään testi tai koira-altistuskokeilu kerro, mitä allergioille tapahtuu kymmenen vuoden päästä.

Allergia usein helpottuu iän myötä.

On myös kokemusperäistä näyttöä, että allergisten kannattaisi suosia aikuisia koiria. Jostain syystä pentukoirat, ja vielä erityisesti urospennut, allergisoivat aikuisia koiria enemmän. Syytä tähän ei tiedetä. Joko pennut itsessään aiheuttavat allergiaoireita tai sitten omistajat vain siedättyvät koiriinsa paremmin ajan myötä.

7. Voivatko eläinallergiat muuttua iän myötä?

Ikääntyessä allergisen elämä usein helpottuu. Allergiat vaihtelevat ikäkausittain: lapsia vaivaavat usein ruoka-aineallergiat, teinejä siitepölyt ja iäkkäämmillä puhkeaa muita ikäluokkia useammin lääkeaineallergioita.

Jos on jo ennestään allerginen monelle eri ruualle tai kasville, riski allergisoitua eläimille on suurempi kuin terveillä. Siksi esimerkiksi siitepölyallergisten olisi hyvä ajoittaa koirahankinta vaikkapa syksyyn, jolloin muut allergiaoireet ovat minimissään.

Jos haluaa kokeilla lemmikin pitoa vaikka jollakin tuttavan koiralla tai kissalla, sekin kokeilu on syytä sijoittaa ajankohtaan, jolloin muut allergiat eivät vaivaa. Kokeilua kannattaa jatkaa viikko tai pari, jotta ehtii huomata, aiheuttaako eläin oireita. Jokainen eläin on yksilö, joten jos mahdollista, kannattaa kokeilla parinkin eläimen kanssa ennen kuin tekee lopullisen ratkaisun.

8. Miksi nykyään niin monet ovat allergisia eläimille?

Vain muutama kymmenen vuotta sitten elinympäristömme oli aivan erilainen kuin nykyään. 2000-luvulla saamme luontokokemuksia enemmän television välityksellä kuin luonnossa oleskellen, eikä immuunipuolustuksemme saa siksi tarpeeksi haasteita.

Yksi nykyallergioiden syistä lienee se, että elämme liian puhtaissa oloissa.

Joissakin tutkimuksissa on todettu, että maatilalla kasvaneilla lapsilla on selvästi vähemmän allergioita kuin kaupungeissa kasvaneilla. Myös lapsuudenperheessä lemmikkeinä olleet koirat voivat vahvistaa immuunijärjestelmää, sillä jo pelkästään koiran tassujen mukana kotiin tepastelee jatkuvasti mikrobeja. Yksi nykyajan allergioiden perimmäisistä syistä on todennäköisesti se, että elämme liian puhtaissa oloissa.

9. Entä jos allerginen kuitenkin pitää lemmikkinsä. Mitkä voivat olla pahimmat riskit?

Allergiaoireet pitää aina hoitaa. Jos allerginen nuha jatkuu pitkään, siitä puhkeaa pahimmassa tapauksessa astma.

Monet ajattelevat, että jatkuvasti vuotava nenä ei johdu lemmikistä, mutta omasta terveydestä on syytä pitää huolta. Jos oireet alkavat häiritä päivittäistä elämää, kannattaa miettiä, onko lemmikin pitämisessä järkeä.

Jos harkitset lemmikkiä, niin muista:

  1. Pienikin kutittaa. Muista, että kaikki meläimet allergisoivat, myös pienet marsut ja hamsterit.
  2. Etsi eläinseuraa. Älä luota vain allergiatesteihin. Eläinkontaktit ovat tehokkaampi testi.
  3. Oma koira ei siedätä. Jos siedätyt vaikkapa omalle koirallesi, muista että siedätyt vain sille. Koira-allergiaasi se ei vielä poista.

Lähteinä asiantuntija Anne Vuorenmaa Allergia-, iho- ja astmaliitosta, Itä-Suomen yliopisto ja Suomen Kennelliitto.

Helsinkiläinen Pike Epstein, 61, löysi vesijuoksun vajaat kymmenen vuotta sitten. Hän on polkenut altaaseen niin ylimääräisiä kiloja kuin työuupumustakin.

Pike Epstein, 61:

Ikävuosien kertyessä paino alkoi hiljalleen nousta. Etsin pitkään sopivaa liikuntalajia, jolla saisin pidettyä kilot kurissa. Olen kova innostumaan, mutta intoni myös lopahtaa helposti kesken. Kokeilin joogat, pyöräilyt ja kuntosalit, mutta ne jäivät aika nopeasti.

Kymmenisen vuotta sitten huomasin lehdissä juttuja vesijuoksusta. Parisen vuotta meni ihmetellessä ennen kuin päätin kokeilla lajia yhdessä työkaverini kanssa, jolla on samanlaisia ongelmia kuin minullakin.

”Emme käyneet kursseja. Menimme altaaseen ja katsoimme toisista mallia.”

Aiemmin kävin uimassa, mutta sain siinä niskani kipeäksi, sillä en jaksanut uida pitkään oikealla tekniikalla. Rintauinnissa pää kenottaa huonossa asennossa, jos ei sitä laita vetojen välissä veteen.

Emme käyneet mitään kursseja, vaan menimme altaaseen ja katsoimme toisista vähän mallia. Nykyään minulla on perustekniikka hyvin hallussa.

Luovaa läiskintää

Minulle vesijuoksussa tärkeintä on kaverin kanssa liikkuminen. En ole mikään joukkuelajien ystävä, mutta yksinään ei tule niin helposti lähdettyä liikkeelle. Kun kaverin kanssa on sovittu treeniaika, on pakko mennä. Altaassa liikumme rinnakkain ja puhumme päivän päällimmäiset.

Vaikka ennen treenejä olisin kuinka väsynyt, oloni on niiden jälkeen pirteä. Jos takana on pitempi jakso, jonka aikana olen käynyt altaassa monta kertaa viikossa, oikein tunnen miten endorfiinit lähtevät liikkeelle.

”Vesijuoksussa voi toteuttaa luovuuttaan.”

Olen joskus käynyt yksinkin juoksemassa, mutta se on älyttömän tylsää. Silloin ei auta kuin yrittää puolen altaanmitan välein keksiä uusia liikkeitä, joilla pitää mielenkiinto yllä. Pidän muutenkin siitä, että vesijuoksussa voi toteuttaa luovuuttaan. Välillä loikin pitkiä askelia tai vaihtelen käsien liikkeitä, mitä milloinkin.

Töppöset kelluttavat

Aluksi juoksin altaassa vyön kanssa. Nykyään käytän sen sijaan kelluttavia töppösiä. Olen lukenut, että niiden avulla saa paremman tuntuman keskivartalon lihaksiin. Lisäksi töppöset lisäävät veden vastusta ja tuovat jalkojen liikkeisiin lisää tehoa. Hanskoja olen kokeillut, mutta niistä en niin innostunut.

Ilman välineitäkin voi vesijuosta. Teen sitä etenkin etelänlomilla suolaisessa merivedessä, joka kelluttaa hyvin.

Pike ei käytä juoksuvyötä, vaan juoksutöppösiä.
Pike ei käytä juoksuvyötä, vaan juoksutöppösiä.

Tavallinen juoksu kiellettiin minulta jo parikymmentä vuotta sitten, kun polveni meni toistuvasti sijoiltaan. Altaassa polvi on haitannut vain satunnaisesti.

”Altaassa vahvistuu myös pää.”

Kuntoni pysyy yllä, jos pääsen pari kertaa viikossa vesijuoksemaan. Jos harjoituskertoja on kolme tai vaikka neljäkin viikossa, huomaa aika nopeasti, miten lihakset alkavat kiinteytyä.

Painonikin on laskenut vesijuoksun ansiosta, varsinkin kun yhdistin siihen ruokavalion, jossa syödään usein mutta pieniä annoksia. Mitään huikeaa pudotusta ei ole tullut, mutta viitisen kiloa on lähtenyt. Vaa'an numeroita enemmän kiinnitän huomiota olooni. Se on nykyään paljon parempi kuin ennen vesijuoksun aloittamista. Lihaskuntokin on selvästi parantunut.

Kärsin puolitoista vuotta sitten työuupumuksesta ja olin kuukauden verran sairauslomalla. Sen aikana jaksoin onneksi käydä vesijuoksemassa, parhaimmillaan viisikin kertaa viikossa. Altaassa vahvistuivat sekä pää että kroppa.

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.

Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen tietää, että kun suru tulee yllättäen, sureva ei tarvitse puhujaa, vaan vierelläkulkijan.

Poliisipastori Carita Pohjolan-Pirhonen oli lähes 20 vuoden ajan Suomen ainoa poliisipastori. Työ vei hänet läheisensä menettäneiden luo esimerkiksi Myyrmannin pommi-iskun, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien ja Turun puukotusten katastrofeissa. Caritan työhön kuului suruviestin vieminen omaisille sekä tapahtumien kommentoiminen mediassa.

Surun parissa työskentelevä Carita tietää, että pelko menetystä ja kuolemaa kohtaan istuu syvällä ihmisissä.

– Kukaan meistä ei kuitenkaan voi suojata itseään menettämiseltä. Surun sureminen ja heikkous opettavat meitä vahvemmiksi, hän sanoo.

– On hieno teko, jos uskallat istua surevan vieressä ja antaa hänen surra. Ilman selittelyjä, vertailuja omaan elämääsi tai lohduttamista. 

Caritan mielestä kannattaa muistaa, että toinen ihminen tulee kuulluksi ainoastaan hiljaisuudessa.

– Kysy itseltäsi, voitko olla kauheassa elämäntilanteessa edes tunnin vain läsnä. Toisen tuki korvaamattoman tärkeää surun hetkellä.

Aloita surevan lohduttaminen näillä keinoilla:

  1. Tarjoa tukea ja läsnäoloa. Joskus voi käydä niin, että sureva ei kykene ottamaan vastaan tarjottua tukea. Tarjoa sitä kuitenkin uudestaan ja kerro, että haluat kuunnella. 
  2. Muista, että jokaisen reaktiot ovat oikeita. Hyväksy myös voimakkaat tunneilmaisut. Muistuta, että pelottavatkin ja vierailta tuntuvat reaktiot ovat normaaleja. Rohkaise toista ilmaisemaan tunteensa. 
  3. Sureva ei tarvitse sääliä. Ilmaise myötätuntoasi olemalla oma itsesi ja omalla tavallasi. 
  4. Hyväksy se, että et voi selittää tapahtunutta pois. Anna surevalle mahdollisuus puhua menetyksestä ja anna tilaa myös muistelemiselle. Muista, että puhuminen auttaa. Älä neuvo surevaa siitä, miten jatkaa tästä eteenpäin. Jos sureva neuvoja pyytää, voit ehdottaa jotain.
  5. Anna surevalle aikaasi, mutta lupaa vain sen verran kuin jaksat antaa. Voit auttaa arkisissa asioissa: ruoanlaitossa tai kaupassa käymisessä. Voitte tehdä yhdessä vaikka kävelylenkkejä, koska liikkuminen tekee hyvää. Rohkaise surevaa tekemään tavallisia asioita sitten, kun hän siihen pystyy. 
  6. Vältä puhumasta omista menetyksistäsi.
  7. Toipuminen surusta kestää pitkään – ole siis valmiina tarjoamaan tukea vielä myöhemminkin.
  8. Jokaisella on kyky tukea surevaa, se ei vaadi ammattilaista. Parasta tukea on se, että olet aito ja ilmaiset välittäväsi siitä, mitä surevalle kuuluu.
  9. Auta kuitenkin surevaa hakemaan tarvittaessa tukea ja apua myös ammattilaisilta.