Reilut sata vuotta sitten mies oli tärkeä tuki. Sitten hänet eristettiin. Taina Kinnunen tietää, miksi.

Kannamme ihossamme menneiden sukupolvien historiaa. Se näkyy myös tavassamme koskettaa – ja kavahtaa kosketusta.

Aihetta tutkinut kulttuuriantropologi Taina Kinnunen pitää yhtenä kiinnostavimmista löydöistään sitä, miten miehen asema on perheissä muuttunut.

Pari–kolme sukupolvea sitten miehet suorastaan eristettiin synnytystapahtumasta kaiken maailman uskomuksiin vedoten. Heidät nähtiin myös bakteeripesinä. Kaikkea muutakin lapsiin liittyvää, jopa sylissä pitämistä, karsastettiin epämiehekkäänä toimintana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kosketus vahvistaa sidettä

Toisin on nyt. Tiedämme, että isä tarvitsee juuri syntyneen vauvan hoivaamista jopa äitiä enemmän, koska vauvan kosketus nostaa miehen oksitosiinitasoja ja ohjelmoi miestä sopeutumaan isän rooliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kinnusen viime vuonna ilmestynyt teos Vahvat yksin, heikot sylityksin (Kirjapaja) käsittelee suomalaista kosketuskulttuuria.

Mies toimi synnytyspenkkinä

Luonnollisemmin osattiin toimia ennen. 1800-luvulla miesten osallistuminen synnytykseen oli paikoin enemmän sääntö kuin poikkeus. Monissa kätilöiden kertomuksissa on kuvattu, miten kansannaiset synnyttivät miehensä sylissä.

Siikaisissa vielä 1900-luvun alussa työskennelleen kätilön sanoin naiset synnyttivät ”istuallaan siten, että mies istuu selkä vähän nojallaan ja vaimo hänen sylissään selkä miehen rintaa vasten, kädet miehen takana tai kaulalla,  jalat miehen polvien päällä”.

Tuo asento vahvisti synnyttäjän turvallisuudentunnetta – ja ponnistaminenkin sujui ikään kuin yhdessä.
Tosin tuolloinen tapa kääräistä vauva isän hikiseen paitaan, tuttuun hajuun, ei ollut hygienian kannalta kovin viisasta.
 
Lue lisää kosketuksen ihmeellisestä voimasta ET Terveys -lehdestä 2/2014, joka ilmestyy 29.8.

Sisältö jatkuu mainoksen alla