Kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan rakkaus luontoon syntyi toisen rakkauden sivutuotteena.

"Lapsena vietin kesiä mummolassa Vihdissä, jossa en tosin viihtynyt, koska ihmisiä oli liikaa. Opin pakenemaan hälyä metsään. Metsän pimeys, hämärä ja rauha vetivät minua puoleensa. Saatoin tuntikausia katsella, miten valo siivilöityy puiden välistä.

Metsän lisäksi vesi on minulle tärkeä elementti. Kömpelönä lapsena opin nauttimaan veden kannattavasta voimasta. Nykyään olen kesäisin maraton-uimari, ja pääsen vasta kunnolla vireeseen ensimmäisen kilometrin jälkeen. Pidän myös veden katselemisesta, se rauhoittaa. Mökillä yksi lempihetkistäni on, kun järven ylle kohoaa jättiläismäinen kuu ja maisema värjäytyy hetkessä siniseksi.

Rantakävely oli ilmaista hupia

Kävelen mielelläni luonnossa, metsässä, puistoissa tai pitkin poukkoilevia joenvarsia. Olen tehnyt lukemattomia tutkimusmatkoja, kun olen seurannut kotimme lähistöllä kiemurtelevan Keravajoen kulkua. Kävelyinnostus on nuoruuden peruja. Kun olimme mieheni Jaakon kanssa köyhiä opiskelijoita, harrastimme pitkiä kävelyretkiä Helsingin puistoissa ja merenrannoilla, se kun oli ilmaista hupia.

Viihdyn keväässä, siinä on sopivasti dramatiikkaa. Tosin usein juuri keväisin kirjoitustyönikin on kiihkeimmillään, ja kevään heräämistä pitää oikein muistaa tarkkailla, muuten se vilahtaa ohi lähes huomaamatta."