Takana on miljoona kilometriä, mutta rättäri kulkee yhä. Tänä kesänä se vie omistajansa Henkka Castrénin ja Pia Könösen ainakin Puolaan.
Tässä, sanoo Henkka Castrén ja osoittaa punaisen rättärinsä kylkeä. Siihen on rustattu valkoisilla kirjaimilla reitti, joka kuljettiin kuutisen vuotta sitten: kaupunkeja kaupunkien perään, maita maiden jälkeen: koko Eurooppa Kreikan Thessalonikiin ja Turkkiin saakka.
Koko kärry on täplitetty tarroilla ja kirjoituksilla. Lommot on oiottu ja rikkonaiset osat on vaihdettu. Maalikin kiiltelee.
Auton omistajan ihossa ei näy tatuoituja matkareittejä, mutta hän kyllä muistaa niistä jokaisen: kansainväliset rättäritapaamiset, kotimaan kokoontumiset, Muurmanskin reissut, Lapin retket, senkin, kun pakkasta oli 44 astetta.
– Ranskaan kokoontui kolmisen vuotta sitten 7 000 rättisitikkaa, Tuusulassa asuvat Henkka muistelee.
Juuri matkanteon vuoksi auto on hankittu. Vaikka taitaa sen laittokin olla osa harrastusta, ainakin Henkalle.
Hänen kumppaninsa Pia Könönen on enemmänkin ajeleva osapuoli, mutta antaa suostumuksen miehensä korjaustouhuille. Nytkin keittiön pöydällä on pitkä lista tilattavista varaosista.
Emännän menopelissä, vuonna 1974 valmistetussa, Dyane-mallistoon kuluvassa rättärissä ei juuri merkkejä matkoista näy. Takaikkunalla on tosin muisto talvisesta Lapin reissusta: pieni tunturipöllölelu kurkistaa sivuikkunasta, värikkäät tumput somistavat takaikkunahyllyä ja kynttilälyhty, joka saa virtansa auringosta.
"Tämähän on mukava peli"
Henkka hankki ensimmäisen rättisitikan vuonna 1973. Käytettynä tietysti.
– Olin 10-vuotiaana kaupassa apupoikana ja siellä oli rättisitikka. Yhdellä ensimmäisistä reissuista rojahdin kuopassa apumiehen jakkaralta, ovi aukesi ja lensin ulos. Ajattelin, että tämähän on mukava peli.
Kun ensimmäinen rättäri – tai sätkä, kuten autoa myös nimitetään – oli hankittu, Henkka liittyi 2CV-Kiltaan.
– Liittyminen tiesi kymmenen prosentin alennusta varaosista.
Jäsenlehdestä Henkka luki tapaamisista. Siitä alkoi ajamisen ja auton laittamisen lisäksi kolmas osa harrastuksesta: kaverit ja heidän kansaan reissaaminen.
Myös Henkka ja Pia ovat tulleet tutuiksi rättäritapaamisten kautta. He ovat huristelleet yhdessä jo parikymmentä vuotta. Pia hankki ensimmäisen sätkättäjänsä opiskeluaikanaan. Nykyinen, valkoinen kaunotar on nimeltään Lommomummo.
Killassa on maksavia jäseniä yli tuhat, autoja porukalla on noin 1 500.
Rättärituttaville ei ole tärkeää tietää, mitä kukakin tekee työkseen.
– Ihmisten välillä synkkaa, jos on synkatakseen. Ja kyllä me muustakin puhumme kuin autoista. Isojen tapahtumien lisäksi on pienempää toimintaa. Meidän paikallisjaos kokoontuu torstaisin Hyrylän Shellillä. Se on sellainen huru-ukkojen tapaaminen.
Autot kokoon käsityönä
Rättisitikan prototyyppi valmistettiin vuonna 1935, mutta se esiteltiin Pariisissa vuonna 1948. Autojen valmistus lopetettiin Portugalin tehtaalla vuonna 1990.
Valmistaminen tuli kalliiksi, koska autot tehtiin käsityönä. Suomessakin rättäreitä on jatkuvasti myynnissä. Kaikki ne ovat tietysti käytettyjä ja vaativat usein kunnostusta.
– Mutta auttajia on ympäri maailmaa. He neuvovat korjauspaikat, jos auto hajoaa kesken matkan. Siksi matkustaminen on turvallista, Henkka sanoo.
Henkalla ja Pialla on neljä rättisitikkaa.
– Ne ovat vähän kuin lemmikkejä, niihin kiintyy. Ja niillä on sielu, Pia tunnustaa.
