Omaha-rannan maisemat tulivat äskettäin tutuksi Lenitalle, kun hän vieraili Normandiassa.
Omaha-rannan maisemat tulivat äskettäin tutuksi Lenitalle, kun hän vieraili Normandiassa.
Pointe du Hoc Normandiassa on jyrkkä kallionkieleke 30 metrin kor­keudessa merenpinnasta ja sieltä avautuu upea maisema Omaha Beachille.
Pointe du Hoc Normandiassa on jyrkkä kallionkieleke 30 metrin kor­keudessa merenpinnasta ja sieltä avautuu upea maisema Omaha Beachille.
Meri oli Brasilian-matkan mieleenpainuvin muisto.
Meri oli Brasilian-matkan mieleenpainuvin muisto.
Metsä on meren ohella tärkeä paikka Lenitalle.
Metsä on meren ohella tärkeä paikka Lenitalle.
Lenita suunnittelee kävelyreittinsä siten, että meri on koko ajan ihan lähellä.
Lenita suunnittelee kävelyreittinsä siten, että meri on koko ajan ihan lähellä.

Katso kuvia Lenita Airiston suosikkimaisemista - yksi niistä saa naisen täysin irti varrestaan.

"Luontosuhteeni ei ole perinteinen. Puiden ympäröimän järven katsominen rauhoittaa, mutta minä haluankin innostua. Siksi tarvitsen eteeni aavan horisontin, meren, jolle loppua ei näy.

Islannissa vieraillessani katselin ekonomistiystäväni kanssa myrskyä Atlantilla. Hän totesi, että he islantilaiset ovat kalastajia. Kalaan mennään merelle, myrskyssäkin. ”Te suomalaiset olette maanviljelijöitä, teille maa on tärkeä.” Olen samaa mieltä. Me suomalaiset seisomme maailman vanhimmalla peruskalliopohjalla. Puolustamme sekä metsiämme että järviämme henkeen ja vereen.

Matkustan paljon ja tutustun mielelläni vieraiden maiden luontoon. En lähde rantalomille, vaan matkailen oppiakseni ymmärtämään globalisoituvaa maailmaa ja suomalaisten asemaa siinä.

Palasin juuri Normandiasta. Kävelin siellä seitsemän kilometriä pitkää Omaha Beachin hiekkarantaa. Rantaa kutsutaan Veriseksi Omahaksi, sillä sinne kuoli 70 vuotta sitten ensimmäisenä taistelupäivänä tuhansia sotilaita. Vaikka ranta on kaunis, sinne ei edelleenkään tulla ottamaan aurinkoa tai uimaan, vaan paikalle saapuvat lähinnä sotahistoriasta kiinnostuneet ja kuolleiden muistoa kunnioittavat matkailijat.

Merellä 17-vuotiaana

Koin Atlantin valtameren ensimmäisen kerran 1950-luvulla, kun palasin Queen Mary -valtamerilaivalla Yhdysvalloista Eurooppaan. Olin 17-vuotias ja ollut Kaliforniassa edustamassa suomalaista naiskauneutta Sotainvalidien Veljesliiton valitsemana Suomen neitona.

Matka Atlantin yli kesti seitsemän päivää.

Valtavan vesimassan näkeminen oli nuorelle naiselle elämys. Muistan, kuinka illalla katselin laivatuolissa ääretöntä tähtitaivasta ja ääretöntä Atlanttia.

Risteilylaiva oli sama Queen Mary, joka oli ollut mukana joukkojenkuljetusaluksena Normandian maihinnousuun liittyvissä sotatoimissa vain kymmenen vuotta aikaisemmin.

Yksi maa ylitse muiden

Sammon ryöstö ja Copacabanan ranta olivat ensimmäiset kuvat, joita katselin lapsuudenkodissani. Molemmissa meri oli läsnä. Ihastuin omapäiseen Pohjan Akkaan ja haikailin Brasiliaan.

Vanhempani olivat matkustaneet aina paljon. Ennen syntymääni he asuivat myös Brasiliassa. Isäni toimi ulkomaankaupassa ja toi Brasiliasta vuotia Suomen nahkateollisuudelle.

Lapsuudenkodissani keskusteltiin paljon Brasilian luonnosta, kielestä ja kulttuurista. 1960-luvulla teinkin työprojektin jälkeen ylimääräisen matkan Rio de Janeiroon.

Odotukseni kalpenivat todellisen Brasilian rinnalla; Rio de Janeiron kauneus ja luonnon mahtavuus olivat häkellyttäviä.

Ei nimeä ovessa

Koti on minulle yksityinen tila, aktiivisen elämäni vastapaino. Sinne ei ole kukaan kutsumaton tervetullut. Asun Helsingissä, meren rannalla.

Ovessani ei lue nimeäni, eikä minulla ole ovikelloa. Kävelen mielelläni usein pitkiä matkoja rannoilla ja yleensä yksin, sillä kävellessä monet uudet ideat tulevat mieleeni.

Vaikka luontosuhteeni jatkuu kaikkialle minne meri ulottuu, on jotakin, mitä aina Suomesta kaipaan. Kun lentokone laskeutuu, iloitsen puiden ja metsien näkemisestä."

Lue lisää ET-lehden Henkilöt-juttuja tästä.

Liisa Tavi laulaa nykyään tulevien äitien kanssa ja tekee hidasta musiikkia lapsille. 

Liisa Tavi, 61, tuli tunnetuksi laulajana vuonna 1979 kappaleella Lasta ei saa tukuttaa, joka voitti Ylen Levyraadin. Vuonna 1980 hän osallistui euroviisukarsintoihin kappaleella Nopea talven valo. Hänen äänensä kuuluu myös Rauli Baddingin Tähdet Tähdet -kappaleen kertosäkeessä.

Nykyään Tavi työskentelee äänihoitajana ja asuu Joensuussa lähellä Pyhäselän rantoja. 

– Euroviisut ja yleisölle laulaminen olivat kiinnostava matka, mutta en kaipaa lavoille enää. Lopetin laulamisen kokonaan kymmenisen vuotta sitten. Olin tehnyt laulajana paljon töitä entisen mieheni muusikko Pekka Tegelmanin kanssa ja avioeromme ero muutti ammatillista minäkuvaani.

Tavi alkoi pohtia uutta suuntaa uralleen.

– Aloitin ohjaamalla äänirentoutusryhmiä Helsingin asukastaloissa asukkaille, jotka olivat pääosin eläkeikäisiä. Rentoutushoidossa avattiin kehoa liikkeen kautta ja tutkittiin äänen resonoimista oman kehon sisällä.

Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.
Agit Prop etsi laulajaa Sinikka Sokan tilalle ja valitsi Liisa Tavin. Kuva vuodelta 1976, Sanoma-arkisto.

Ääni apuna synnytyksissä

Vähitellen Tavi erikoistui ohjaamaan äänirentoutusta raskaana oleville naisille.

– Äänenkäyttö muuttaa synnytyskokemusta. Osa asiakkaistani on kertonut, että he eivät ole tarvinneet synnytyksessä lainkaan kipulääkitystä. Heidän oman äänensä resonointi heidän kehossaan ja hengitysharjoitukset ovat kantaneet heidät läpi synnytyksen. Musiikilla on valtava vaikutus kehon rentoutumisessa ja rauhoittamisessa. Yleensä äänihoitoa käytetään synnytyksessä kuitenkin kipulääkityksen ohella.

Vielä 1980-luvulla äänihoito ei ollut osana synnytysvalmennusta. Tavin oma esikoinen syntyi Tuula Amberlan Lulun tahtiin, sillä joku oli kääntänyt synnytyssalissa radion päälle.

Tämän vuoden syyskuussa Tavi opiskeli doulaksi.

– Omien lasteni syntymästä on jo kolmisenkymmentä vuotta, joten halusin ammattini puolesta virkistää muistiani synnytyskokemuksesta. En ollut mukana oman lapsenlapseni synnytyksessä, mutta olin kyllä poikaani jatkuvasti puhelinyhteydessä ihmeen tapahtuessa.

Hidasta musiikkia lapsille

Liisa Tavi kertoo kasanneensa useamman vuoden lapsille ja vanhemmille suunnattua levyä.

– Tuota levyä on tehty kuin Iisakin kirkkoa, sillä rahoitamme tuotannon omasta kukkarostamme, laulaja puuskahtaa.

Tavin, muusikko Safka Pekkosen ja säveltäjä Aija Leinosen tavoitteena on tarjota pirteiden renkutuksien sijaan rauhallista musiikkia vanhemmille ja lapsille.

– Matalan pulssin kappaleiden tarkoituksena on rauhoittaa lapsia ja heidän vanhempiaan, Tavi kertoo.

Liisa Tavi, 61.
Liisa Tavi, 61.

Liisa Tavin omat kappaleet käsittelivät aikanaan inhimillisyyttä. Julkisuuteen Tavi nousi vuoden 1979 kappaleellaan Lasta ei saa tukuttaa. Pelle Miljoonan kirjoittama sanoitus otti kantaa lasten kaltoin kohteluun ja kasvatukseen.

– Oma näkemykseni on aina ollut se, että elämän ensimmäiset askeleet ovat äärimmäisen tärkeitä. Varhaislapsuus saattaa olla jopa elämämme tärkeintä aikaa, sillä lapset saavat jo hyvin nuorina eväät itsensä hyväksymiseen.

Tavi seuraa tällä hetkellä oman kolmivuotiaan lapsenlapsensa elämää ja kehitystä.

– Kouluissa ja tarhoissa meininki voi olla aika levotonta rauhallisillekin lapsille. Tämä levy tuo toivottavasti rauhaa hektisten tilanteiden keskelle. Kaiken lastenmusiikin ei tarvitse olla reipasta ja hauskaa irrottelua, sen vuoksi olemme tehneet tietoisesti hitaita kappaleita.

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.