Kun Mikko Alatalo juhlistaa 40-vuotista taivaltaan maalaispoikana, hänellä on perheen tuki takanaan ihan kirjaimellisesti. Takana bändissä kun soittaa kaksi hänen poikaansa. 

Mikko Alatalon kotona Tampereella käy kuhina. Nuorin poika Eero palaa juuri ylioppilaskirjoituksista, toinen poika Aaro lähtee treeneihin, ja Ringo-koira haukkuu jaloissa menijöiden ja tulijoiden perään.

Mikon toiseksi vanhin poika Kalle keittelee kahvia vanhassa lapsuudenkodissaan, kun isä-Mikko puhuu.

Mikolla on vauhti päällä. Parlamentaarikko on nimittäin pitkästä aikaa käynnistänyt kiertueen. Eikä ihan paria pikkukeikkaa, vaan oikeita konsertteja, sillä tasavuodet antoivat hyvän suun kunnon juhlaan; Maalaispojasta kun on tänä vuonna tullut kuluneeksi 40 vuotta. Juhlavaksi konserttikiertueen tekee myös, se että bändissä soittavat mukana myös omat pojat, Aaro ja Kalle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

­– Täytyy myöntää, että tämä on ollut suorastaan luksusta. Kalle on kiertueen kapellimestarina harjoittanut bändille kappaleet, mä olen saanut tulla lähes valmiiseen pöytään, Mikko hehkuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Treenikämppä voitti musiikkiopinnot

Kalle istuutuu isäänsä vastapäätä kahville. Hän kuuntelee puhelua, paimentaa välillä tytärtään Peppiä ja tämän kanssa remuavaa koiraa.

Kalle on ammattimuusikko, joka on soittanut muun muassa tamperelaisessa Hauli Bros -yhtyeessä. Hän myöntää, että isän malli on varmasti vaikuttanut omaan ammatinvalintaan.

– Meidät lapset pistettiin kaikki samaan muskariin. Suostuin soittamaan pianoa, sillä ehdolla, että sain valita kitaran toiseksi soittimekseni, Kalle muistelee.

Jossain vaiheessa Pispalan-kodin alakerran treenikämppä, jossa isä bändeineen harjoitteli, alkoi kuitenkin vetää puoleensa musiikkiopistoa ja -konservatoriota enemmän.

– Isä ei aina ole ollut minun musiikkivalinnoistani samaa mieltä. Ja kun kirjoitusten jälkeen päätin ryhtyä ammattimuusikoksi, hän koetti kovasti painostaa minua opiskelemaan jonkin oikean ammatin, Kalle hymyilee.

"Isä koetti kovasti painostaa opiskelemaan jonkin oikean ammatin."

Kämppämillaa ja lohtumusiikkia 

Mikon lapsenlapsi Peppi pimputtaa välillä Alatalojen kodin pianoa. Hän käy nykyään samaa muskaria kuin isänsä ja setänsä aikoinaan.

– Kyllä musiikki oli meidän perheessä se kantava juttu. Musiikkia oli aina, joko se soi tai sitä soitettiin, Kalle toteaa.

Mikko on samaa mieltä. Hänestä on ollut myös hienoa, ettei sukupolvien väliin ole ehtinyt levitä musiikkimaun suhteen oikeastaan minkäänlaista kuilua.

– Pojat eivät ole tuoneet eteeni juurikaan sellaista musiikkia, mitä en kuuntelisi. Toisin oli silloin, kun itse olin nuori. Isäni päivitteli, että ”miten nuoret jaksaa kuunnella tuota kämppamillaa”. Ihmettelin hetken, että mikä helkkarin kämppamilla, kunnes tajusin, että isä tarkoitti Beatlesin Can´t buy me love -kappaletta.

Mikko ja pojat käyvät aina silloin tällöin yhdessä keikoilla. Viimeksi kesällä Kalle ja Mikko kävivät Tukholmassa Jackson Brownen keikalla, joka on yksi yhteisistä suosikeistakin.

Musiikki on auttanut myös vaikeina hetkinä. Vaikeinta oli silloin kun, Kallen ja hänen isoveljensä äiti kuoli. Pojat olivat silloin juuri aloittelemassa murrosikää.

– Silloin meillä ei ollut kuin toisemme. Soittaminen ja bänditouhu auttoivat varmasti meitä kaikkia. Kuulen vieläkin korvissani Eric Claptonin Tears in Heavenin, jota Kalle silloin usein soitteli, Mikko kertoo.

Vaikka musiikki on ollut hänelle itselleenkin elämän punainen lanka, hän myöntää silti, että koetti jonkin aikaa sitkeästi ohjata Kallea jollekin muulle kuin muusikon uralle.

– Tiesin, miten epävarmaa tämä taiteilijan elämä on, ja kuinka monen se on tuhonnut, siksi toivoin jotain helpompaa tietä. Nyt kun olen nähnyt, miten taitava Kallesta on tullut, olen tyytyväinen, että hän piti päänsä.

Edellinen kiertue Juicen kanssa

Konserttikiertue ei ole Kallen ja Mikon ensimmäinen yhteinen. Kymmenen vuotta sitten isä ja poika kiersivät yhdessä Juicen kanssa Senaattori ja Boheemi -kiertueella.

Juicella oli meihin molempiin aikamoinen vaikutus. Isä vietti hänen kanssaan nuoruuden, minä soitin Juicen kanssa hänen viimeisinä vuosinaan, Kalle toteaa.

Mikko muistelee kolmikon yhteiskonsertteja lämmöllä.

– Meillä oli omat hyvät ja huonot kautemme Juicen kanssa. Sellaista se on, kun isot egot kohtaa. Kyllä mä sitä persoonaa kuitenkin kovasti kaipaan. Monet kerrat, kun ajelen töistä Tampereelle, ajattelen meneväni Jussia moikkaamaan. Sitten hätkähdän, että enhän mä enää menekään, Mikko toteaa ja nauraa muistolle, kuinka Juice ihastui Kallen soittotyyliin.

– Juice totesi mulle lakoniseen tyyliinsä, että ”Ei tämä mitään nepotismia ole, mutta kyllä mä ton pojan sulta ryöstän.” Ja niinhän se ryöstikin.

Politiikka ei poikia innosta

Nyt, kun biisilista ja kappaleet on jo hiottu, Mikolla ja Kallella on turvallinen olo. He osaavat luottaa toisiinsa.

– Jos Kalle toteaa jostakin, että tämä ei toimi, tehdään näin, tiedän, että se on harkittu mielipide. Murrosiän jälkeen meidän ei ole juuri tarvinnut edes kinastella, Mikko toteaa.

Vaikka kaikki Alatalon perheen neljä poikaa soittavat jotain, politiikasta he eivät ole hurjan kiinnostuneita. Eivät ainakaan yhtä paljon kuin isänsä.

– Emme perheen kesken juurikaan keskustele politiikasta, se on melkein jonkinlainen kirjoittamaton sääntö, saan siitä ihan tarpeekseni eduskunnassa, Mikko toteaa.

Kalle myöntää, että hänelle isänsä palava into lähteä mukaan politiikkaan vähän yllätti, vaikka tämä olikin ollut aina yhteiskunnallisesti aktiivinen.

"Perheen kesken emme puhu politiikasta."

– Silti olen aina tukenut häntä poliitikon hommissa, ihan samalla tavalla kun Mikko on tukenut minua elämäni varrella, Kalle sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla