Ikääntyneiden kohtaama väkivalta on hyvin yleistä, mutta siitä puhutaan vähän. Mitä tehdä, jos epäilee omien vanhempien suhteessa väkivaltaa?

Tuntuu vaikealta puhua siitä, mitä kotona tapahtuu

Vanhempani ovat olleet yhdessä yli 40 vuotta ja näyttävät pärjäävän keskenään, vaikka isä vähän äkkipikainen onkin. Viimeksi tavatessamme huomasin mustelmia äidin käsivarsissa. Äiti kertoi törmänneensä yöllä vessan oveen. Edellisen kerran hän oli kolhinut itseään vain pari kuukautta sitten. Ei kai noin vanhojen ihmisten parisuhteessa voi olla väkivaltaa?

Vastaus on yksiselitteinen: kyllä voi. Ikääntyneiden kohtaama väkivalta on hyvin yleistä, mutta siitä puhutaan vähän. Sitä on myös tutkittu hyvin vähän.

–Puhumattomuus johtaa siihen, että uhritkaan eivät tunnista ongelmaa tai uskalla hakea apua, sanoo toiminnanjohtaja Janne Pulkkinen Suvanto ry:stä. Yhdistys pyrkii ehkäisemään ikäihmisten kaltoinkohtelua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ainoa ikäihmisten kohtaamaa väkivaltaa käsittelevä suomalaistutkimus on vuodelta 2009. Sen mukaan noin joka neljäs yli 60-vuotiaista on kohdannut vähintään henkistä väkivaltaa parisuhteessaan. Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan esimerkiksi syyttelyä, nimittelyä, nöyryyttämistä tai mitätöintiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tilastokeskuksen väkivaltatilastoihin päätyy noin 300 yli 60-vuotiaisiin kohdistunutta väkivaltatapausta vuodessa.

–Väkivaltatilastoihin päätyvien osuus on vain jäävuoren huippu. Todellisuudessa tapauksia on paljon enemmän, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Minna-Liisa Luoma sanoo.

Väkivallasta voi ja pitää kysyä suoraan. Toisen satuttaminen on aina kielletty, ja esimerkiksi yllättävät mustelmat ovat perusteltu syy kysyä asiasta. "Äiti, mistä mustelmat ovat ihan oikeasti tulleet?"

"Väkivallasta voi ja pitää kysyä suoraan."

Janne Pulkkinen muistuttaa, että väkivalta on väkivaltaa, termejä ei tarvitse pehmentää. Ikäihmiset ovat kokeneet paljon ja tykkäävät siitä, että puhutaan suoraan. Kiertoilmaisut muksimisesta tai läpsimisestä voivat tuntua tilanteen vähättelyltä.

Jos äiti uskaltaa tunnustaa esimerkiksi aikuiselle lapselleen, että mustelmat ovat syntyneet puolison kovista otteista, asia pitää ottaa vakavasti. Kertominen on iso hätähuuto.

–Jos väkivallan uhri on yrittänyt kertoa jollekin ja on tullut vähätellyksi, kynnys yrittää kertoa uudelleen kasvaa, Pulkkinen toteaa.

Sukupolvikokemukset taustalla

Moni sinnittelee väkivaltaisessa parisuhteessa pitkään. Ikääntyneiden parisuhteissa väkivalta on voinut jatkua jopa kymmeniä vuosia.

Yhtenä asiana taustalla vaikuttavat sukupolvikokemukset. Ikääntyneet ovat sota-ajan vanhempien lapsia ja kohdanneet sotatrauman vanhempiensa kautta. Vielä viisikymmentä vuotta sitten kasvatuskulttuuri oli erilainen, eikä piiskaa säästelty. Se on voinut jättää pysyviä jälkiä.

Osa ikääntyneiden parisuhdeväkivallan erityispiirteistä liittyy fysiologisiin muutoksiin. Tietyt sairaudet, esimerkiksi muistisairaus, voivat lisätä aggressiivisuutta. Muistisairaus voi saada myös aiemmin väkivaltaa välttäneen ihmisen esimerkiksi tönimään tai repimään.

"Tietyt sairaudet, esimerkiksi muistisairaus, voivat lisätä aggressiivisuutta."

–Toisaalta esimerkiksi omaishoitajan väsyminen, päihteidenkäyttö tai tunnistamaton muistisairaus saattavat johtaa vaikkapa siihen, että hoitaja ei muista antaa toiselle lääkkeitä tai antaa ne kahteen kertaan, Janne Pulkkinen kertoo.

Erityisen haastava tilanne on silloin, jos ikääntynyt uhri ei muista olleensa uhrina, eikä osaa kertoa, mistä vammat ovat tulleet.

Pulkkinen nostaa esiin myös melko harvinaisen, mutta mahdollisen kuvion: väkivallan taustalla voi olla kosto. Kun aiemmin väkivaltainen puoliso heikkenee, toinen voi käyttää uutta tilannetta hyväkseen ja kostaa kokemansa vääryydet.

Väkivalta on aina väärin

Arvioiden mukaan vain noin puolet väkivaltaa kohdanneista hakee apua. Ikäihmisiltä yhteydenottoja väkivallasta tulee vähemmän kuin nuoremmilta. Miksi niin moni ei hae apua?

Minna-Liisa Luoman mukaan lievään väkivaltaan voi tottua tai se voidaan kokea vähäpätöisenä. Myös tekijän kosto saattaa pelottaa.

Tyypillinen kertomattomuuden syy on halu suojella tekijää tai pitää kulisseja yllä. Monesti ikäihmiset myös ajattelevat, että avioliitto on elinikäinen ylä- ja alamäkineen.

–Haavoittaa eniten, kun rakas ihminen satuttaa, Luoma sanoo.

Parisuhteen ongelmista on tapana vaieta hyvin pitkään. Jos mukana on väkivaltaa, uhri saattaa syytellä itseään tai miettiä, mitä teki väärin. Vaikka kertominen on vaikeaa, asiantuntijat muistuttavat, että väkivalta on aina väärin. Uhrin ei tarvitse hävetä.

–On normaalia, että uhri syyllistää itseään tai miettii jopa itsetuhoisia ajatuksia. Niistä on mahdollista päästä yli. Apua on tarjolla, Luoma muistuttaa.

Janne Pulkkinen sanoo, että aina väkivallan uhri ei tiedä, mistä apua voisi saada.

–Jos olet väkivallan uhri, hae apua! Soita ja kerro asiasta vaikkapa sosiaalityöntekijälle tai Suvanto ry:n asiakastyöntekijälle. Myös Nollalinjaan ja turvakotiin voi olla yhteydessä.

Jokaisella velvollisuus puuttua

Minusta näyttää, että naapurin rouva välillä riuhtoo tarpeettoman voimakkaasti vuodepotilaana olevaa miestään. Mies vaikuttaa suorastaan pelokkaalta. En kuitenkaan tohdi puuttua. Se on perheen sisäinen asia.

Asiantuntijoiden ohjeet ovat yksiselitteiset: jokaisella on velvollisuus puuttua, jos näkee väkivaltaa.

–Suomessa ajatellaan usein, että naapurin asiat eivät kuulu minulle. Rohkaisen kuitenkin kysymään, onko kaikki ok. Jos ihmettelee tuttavan mustelmia, voi kysyä hienovaraisesti, onko takana ehkä sittenkin jotakin muuta kuin kaatuminen, Pulkkinen sanoo.

Väkivalta voi oireilla myös esimerkiksi masennuksena, ahdistuksena tai siten, että uhri ei huolehdi itsestään. Silloinkin voi kysyä, onko kaikki hyvin. Niin ikään psykosomaattiset oireet voivat liittyä väkivaltaan.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä nimettömänä, netissä ja puhelimella.

THL:n Minna-Liisa Luoma muistuttaa mahdollisuudesta tehdä huoli-ilmoitus, jos epäilee jonkun joutuneen väkivallan tai muun kaltoinkohtelun uhriksi. Huoli-ilmoituksen voi tehdä nimettömänä, netissä ja puhelimella. Kunnan palvelunumerosta osataan neuvoa, minne ilmoituksen voi tehdä.

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2022.

Sisältö jatkuu mainoksen alla