Kun rakkaan muisti alkaa hapertua ja käytös muuttua, omaiset joutuvat visaisten kysymysten eteen: Miten pidän oman kiukkuni kurissa?

Miten omaisen pitäisi käyttäytyä muistisairaan edessä? Tai puhelimessa, kun muistisairas soittaa ja väittää hölynpölyä.

Sairaanhoitaja, kouluttaja ja kirjailija Pirkko Telaranta vastasi eniten askarruttaviin kysymyksiin aiheesta.

  1. Saavatko omaiset näyttää, että harhat ja unohtelu usein ärsyttävät?

    Hermostuminen on inhimillistä: läheiset voivat tuntea voimattomuutta. Tunteita ei saa piilotella, ainakaan loputtomiin. Jos itkettää, on syytä itkeä ja jos suututtaa, voi senkin kohtuudella näyttää. On parempi kuohahtaa ja pyytää selkeästi anteeksi, kuin peitellä ja jurottaa.
    Tunteiden peittäminen näkyy ihmisestä. Varsinkin vaikeasti muistisairaat pystyvät lukemaan läheistensä kehonkieltä niin hyvin, että tunnekuohu paljastuu kyllä. Tilanne jumittuu ja lisää hermostuneisuutta.

  2. Miksi Alzheimer saa potilaan käyttäytymään vihamielisesti?

    Muistisairas ei yleensä tahallaan kiukuttele ja ärsytä, ellei kyseessä ole sairauden kieltäminen tai torjunta. Sellainen saattaa näyttäytyä ilkeilynä ja kiukutteluna.
    Jokainen muistisairas oirehtii omalla tavallaan. Joku kuihtuu hiljaa, toinen kiroilee kiukuissaan.
    Alzheimerin taudin dementiaoireet aiheuttavat lähes poikkeuksetta ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Näihin tunteisiin kukin reagoi persoonallisuutensa mukaan. Hahmottaminen vaikeutuu, mikä tuottaa väärintulkintoja. Tumma kynnysmatto saattaa näyttää kuilulta, johon putoaa, jos siihen astuu.

  3. Onko nyrkkisääntöä suhtautumisesta muistisairaaseen?

    Jokainen on oma persoonansa myös sairastuessaan, joten yhtä perussääntöä ei ole.
    Kannattaa muistaa, että muistisairas on aikuinen ihminen, vaikka sairaus saattaa heikentää toimintakykyä ja loogista ajattelua. Myös sairasta suututtaa, jos häntä kohdellaan kuin lasta.
    Sairas voi  purkaa ahdistustaan läheisiinsä– siitähän vaikeaksi koettu käyttäytyminen usein johtuu. On hyvä koettaa asettautua sairaan asemaan.

  4. Dementoinut äiti soittaa tuon tuosta ja ilmoittaa, että hoitaja varastelee. Mitä sanon?

    Hölmöiltä vaikuttavat jutut ovat puhujalleen tosia, eli hän todella kokee ne niin. Mennyt elämä sekoittuu nykyhetkeen, eikä sairastunut kykene tekemään eroa. Monet uskovat, että hukassa olevat tavarat on varastettu.
    Jos elämässä on sattunut vaikeita asioita, joita ei ole voitu käsitellä, ne saattavat pulpahtaa pintaan ikään kuin juuri tapahtuvina. Melko usein kyseessä on kauan sitten kuolleen äidin tai isän käskyn noudattaminen: ”Pitää nyt mennä, ettei äiti suutu!”
    Ei kannata mennä mukaan harhaisiin tapahtumiin tai asioihin, mutta niitä ei saa kieltää. Parasta on ohjata lempeällä, mutta lujalla otteella todellisuuteen, varsinkin jos tuntemukset ovat ahdistavia. Älä siis sano ”älä puhu pötyä”, vaan ”niin sinusta varmaan nyt tuntuu, mutta tosiasiassa… ” Näin hätääntynyt saatetaan turvalliseen nykyhetkeen.
    Hölmöt jutut saattavat olla myös väärintulkintaa. Pihalla seisova kataja saattaa näyttää poliisilta tai kynnys korkealta rimalta.
    Hellä ja lämmin huumori auttaa irti tukalista tilanteista, kunhan sairastunutta ei aseteta pilkan kohteeksi.

  5. Jotkut muistisairaat ovat itsepäisiä ja ehdottomia. Miten saan omat ajatukseni läpi?

    Jos ihminen on luonteeltaan vahva tai työskennellyt johtavassa asemassa, muistisairaus voi olla erityisen vaikea. Kun on aina tottunut pärjäämään ja pätemään, on vastenmielistä alistua toisten ohjaamaksi ja auteltavaksi. Kukaan ei enää tosissaan kuuntele, asioita hoidetaan kysymättä ja arvostus puuttuu. Mieti, miten sairaalle voisi antaa tunteen siitä, että hän on vahva ja arvostettu, vaikka muut auttelevatkin häntä.
    Vaikea muistisairaus johtaa siihen, ettei ihminen pysty huolehtimaan itsestään. Läheisten täytyisi silti antaa sairastuneelle vaikutelma itsemääräämisoikeuden säilymisestä.
    Ota muistisairas mukaan päättämään asioistaan. Vaikka hän joutuukin taipumaan muiden tahtoon, hänelle syntyy tärkeä elämänhallinnan tunne.

  6. Muistisairas äiti ei tunnista minua, vaan ajaa minut ärhennellen pois. Miten toimin?

    On tietysti järkyttävää omaisille, jos esimerkiksi muistisairas isä alkaa flirttailla aikuisen tyttärensä kanssa tai äiti ei tunne lapsiaan. Ei kannata silti tehdä suurta numeroa siitä, ettei muistisairas tunnista läheisiään tai saa tuttuja kasvoja tai nimiä mieleensä. Joskus muistisairas puoliso hermostuu, kun sängyn viereen tulee vanha aviomies. Miehenhän piti olla nuori ja komea! Sellaisena hän miehen muistaa.
    Rauhallinen juttelu ja kädestä pitäminen riittävät monille.
    Läheiseltä vaaditaan paljon ja hän tarvitsee tukea. Vertaistuki auttaa.

    Lisätietoa:
    Pirkko Telaranta: Muistisairauden  kanssa – Alzheimer arjessa (Auditorium)
    Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina (Teos)

Siru Törrösen, 69, äiti ei suostunut muistitesteihin. Tytär vinkkaa, kuinka hän sai vihaisen ja pelokkaan äidin lopulta lääkärin vastaanotolle.

Siru Törrönen:

"Äitini asui yksin maatilalla lapsuudenkodissani Köyliössä, eikä pyynnöistäni huolimatta ollut suostunut muistitesteihin. Olin epäillyt äitini muistia jo pitkään, hän tuntui piilottelevan muistamattomuuttaan aggressiivisella käytöksellä.

Vainoharhaisuus oli ensimmäisiä pahempia oireita. Toiveenamme oli vuonna 2010 muuttaa Köyliöön, lähemmäs äitiäni. Äitini vainoharhaisuus oli kuitenkin tuohon aikaan pahimmillaan, eikä hän laskenut meitä lähelle itseään. 

Olin saanut taisteltua äidilleni kaksi kertaa päivässä vierailevat kotihoitajat, joiden tekemät ruuat äitini tosin nakkasi useimmiten roskiin. Kesällä 2016 kotihoito teki viimein päätöksen äitini siirtämisestä hoitokotiin. Sitä ennen hän oli lähtenyt öisin etsimään isääni, joka oli kuollut 16 vuotta aikaisemmin."

Näin huomasin muistisairauden:

  1. Piilotetut esineet.
    "Äidin avaimet ja lompakko löytyivät toistuvasti jääkaapista. Se oli ainoa paikka, jossa ne olivat hänen mielestään turvassa."
  2. Sairauden kätkeminen.
    "Äiti ei juhlissa halunnut puhua pitkään kenenkään kanssa. Jos hän lähti yksin käymään jossakin, hän soitti viimeistään puolen tunnin kulutta ja ilmoitti haluavansa heti takaisin kotiin."
  3. Kadonneet taidot.
    "Äitini ruuanlaittotaito katosi vähitellen kokonaan. Ensin hän söi joka päivä lihapullia, sitten vain sipulia ja jauhelihaa."
  4. Turvalliset ostokset.
    "Äiti alkoi ostaa kaupasta vain maitoa ja jauhelihaa, ei mitään muuta."
  5. Vaikeat vesi ja sähkö.
    "Löysin äidin usein pimeästä istumasta. Kesäkuumalla hän saattoi lämmittää talon paahtavan kuumaksi. Äiti lopetti myös pesulla käymisen kokonaan, eikä pessyt enää pyykkiä, vaan yritti kätkeä likaiset vaatteensa."

Sirun vinkit muistisairaan omaisen auttamiseksi:

1. Seuraa läheisen muistia ajan kanssa.

"Oma äitini jaksoi skarpata noin puolisen tuntia vieraiden seurassa, sen jälkeen hän ahdistui ja pyrki poistumaan paikalta."

2. Joukkoista.

"Kun en saanut äitiä lääkäriin, järjestin hänet kuntamme vanhustyön retkelle mukaan. Retken jälkeen järjestäjät ottivat minuun yhteyttä ja kertoivat huomanneensa äitini muistin heikentyneen. En enää ollut asian kanssa yksin. Pyysin retken järjestäjiltä asiasta kirjallisen lausunnon."

3. Ole yhteydessä lääkäriin ja kunnan työntekijään.

"Kunnan vanhustyöntekijä tapaa asiakkaan ensin ja välittää tiedot lääkärille. Lääkärin tapaamisen jälkeen arvioidaan mahdollinen tarve jatkotutkimuksille. Sekä lääkäri ja kunnan työntekijä kannattaa valmistella siihen, että muistisairas pyrkii piilottamaan sairauden ja poistumaan paikalta."

4. Jos on pakko, huijaa.

"Lopulta sain äitini lähtemään muistitesteihin väittämällä hänen itse varanneen niihin ajan. Äiti oli jo niin muistamaton ja peloissaan, ettei kehdannut kieltää tehneensä niin."

Siru Törrösen laajemman haastattelun voit lukea ET:n numerosta 2/2018.

Kiistely on taitolaji, jossa voi kehittyä. Syyllistä tai voittajaa on turha etsiä, mutta jos pelaat korttisi hyvin, kumpikin osapuoli hyötyy.

Erimielisyydet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin. Aina niiden käsittely ei aiheuta riitaa, mutta jos asia on itselle hyvin tärkeä, kuohahdusta on vaikea välttää.

Tapamme riidellä juontaa usein juurensa lapsuuskodissa omaksuttuihin malleihin, oli sitten mököttäjä tai möykkääjä.

Näin riitelet rakentavasti:

1. Kuuntele

Yleisin virhe riitelyssä on se, että kumpikin jankkaa omaa näkökantaansa toista kuuntelematta. Erityisen ärsyttävää on yleistäminen: ”Sinä olet aina myöhässä”  tai ”Sinä et koskaan siivoa jälkiäsi”.

Tyhmintä on kaivaa esiin kaikki entiset riidanaiheet: appiukon letkautukset, liian kalliit hifi-laitteet tai vuosien takainen törttöily etelänlomalla.

2. Pysy asiassa

Kuohuksissa tulemme helposti sanoneeksi asioita, joita emme tarkoita. Valitettavasti ne eivät katoa huonon tuulen mukana. Henkilökohtaiset loukkaukset  iskostuvat mieleen paljon pysyvämmin kuin kehut ja kannustukset.

3. Ole rehellinen

Vältä passiivisuutta, ylimielisyyttä, yksityiskohtiin takertumista ja ylitunteellisuutta.

4. Pidä vuoropuhelu käynnissä

Pitkät jaaritukset eivät toimi ainakaan silloin, jos yrittää perustella miksi toinen on väärässä. Kuohuksissaan oleva ihminen ei välitä faktoista. Tärkeämpää on pyrkiä luomaan tunne, että hän on turvassa, vaikka tilanne on hankala.

5. Väistä

Joskus kiukkua herättävä kommentti kannattaa pyyhkäistä mielestä ajattelemalla, että tuolla toisella ei ollut paras päivä. Huono nukkuminen ja muut arjen taakat madaltavat ärsyyntymisen kynnystä entisestään.

Jos koet tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi, lähde pois. Asiaan kannattaa palata vasta sitten, kun kumpikin on rauhoittunut.

6. Pyydä anteeksi

Sopu syntyy helpommin, kun molemmat myöntävät osuutensa riitaan. Pyydä viipymättä anteeksi, jos osa iskuista on osunut vyön alle. Ripaus myötätuntoa saa ihmeitä aikaan.

Lähteet: Väestöliitto, Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju