Kun rakkaan muisti alkaa hapertua ja käytös muuttua, omaiset joutuvat visaisten kysymysten eteen: Miten pidän oman kiukkuni kurissa?

Miten omaisen pitäisi käyttäytyä muistisairaan edessä? Tai puhelimessa, kun muistisairas soittaa ja väittää hölynpölyä.

Sairaanhoitaja, kouluttaja ja kirjailija Pirkko Telaranta vastasi eniten askarruttaviin kysymyksiin aiheesta.

  1. Saavatko omaiset näyttää, että harhat ja unohtelu usein ärsyttävät?

    Hermostuminen on inhimillistä: läheiset voivat tuntea voimattomuutta. Tunteita ei saa piilotella, ainakaan loputtomiin. Jos itkettää, on syytä itkeä ja jos suututtaa, voi senkin kohtuudella näyttää. On parempi kuohahtaa ja pyytää selkeästi anteeksi, kuin peitellä ja jurottaa.
    Tunteiden peittäminen näkyy ihmisestä. Varsinkin vaikeasti muistisairaat pystyvät lukemaan läheistensä kehonkieltä niin hyvin, että tunnekuohu paljastuu kyllä. Tilanne jumittuu ja lisää hermostuneisuutta.

  2. Miksi Alzheimer saa potilaan käyttäytymään vihamielisesti?

    Muistisairas ei yleensä tahallaan kiukuttele ja ärsytä, ellei kyseessä ole sairauden kieltäminen tai torjunta. Sellainen saattaa näyttäytyä ilkeilynä ja kiukutteluna.
    Jokainen muistisairas oirehtii omalla tavallaan. Joku kuihtuu hiljaa, toinen kiroilee kiukuissaan.
    Alzheimerin taudin dementiaoireet aiheuttavat lähes poikkeuksetta ahdistusta, pelkoa ja masennusta. Näihin tunteisiin kukin reagoi persoonallisuutensa mukaan. Hahmottaminen vaikeutuu, mikä tuottaa väärintulkintoja. Tumma kynnysmatto saattaa näyttää kuilulta, johon putoaa, jos siihen astuu.

  3. Onko nyrkkisääntöä suhtautumisesta muistisairaaseen?

    Jokainen on oma persoonansa myös sairastuessaan, joten yhtä perussääntöä ei ole.
    Kannattaa muistaa, että muistisairas on aikuinen ihminen, vaikka sairaus saattaa heikentää toimintakykyä ja loogista ajattelua. Myös sairasta suututtaa, jos häntä kohdellaan kuin lasta.
    Sairas voi  purkaa ahdistustaan läheisiinsä– siitähän vaikeaksi koettu käyttäytyminen usein johtuu. On hyvä koettaa asettautua sairaan asemaan.

  4. Dementoinut äiti soittaa tuon tuosta ja ilmoittaa, että hoitaja varastelee. Mitä sanon?

    Hölmöiltä vaikuttavat jutut ovat puhujalleen tosia, eli hän todella kokee ne niin. Mennyt elämä sekoittuu nykyhetkeen, eikä sairastunut kykene tekemään eroa. Monet uskovat, että hukassa olevat tavarat on varastettu.
    Jos elämässä on sattunut vaikeita asioita, joita ei ole voitu käsitellä, ne saattavat pulpahtaa pintaan ikään kuin juuri tapahtuvina. Melko usein kyseessä on kauan sitten kuolleen äidin tai isän käskyn noudattaminen: ”Pitää nyt mennä, ettei äiti suutu!”
    Ei kannata mennä mukaan harhaisiin tapahtumiin tai asioihin, mutta niitä ei saa kieltää. Parasta on ohjata lempeällä, mutta lujalla otteella todellisuuteen, varsinkin jos tuntemukset ovat ahdistavia. Älä siis sano ”älä puhu pötyä”, vaan ”niin sinusta varmaan nyt tuntuu, mutta tosiasiassa… ” Näin hätääntynyt saatetaan turvalliseen nykyhetkeen.
    Hölmöt jutut saattavat olla myös väärintulkintaa. Pihalla seisova kataja saattaa näyttää poliisilta tai kynnys korkealta rimalta.
    Hellä ja lämmin huumori auttaa irti tukalista tilanteista, kunhan sairastunutta ei aseteta pilkan kohteeksi.

  5. Jotkut muistisairaat ovat itsepäisiä ja ehdottomia. Miten saan omat ajatukseni läpi?

    Jos ihminen on luonteeltaan vahva tai työskennellyt johtavassa asemassa, muistisairaus voi olla erityisen vaikea. Kun on aina tottunut pärjäämään ja pätemään, on vastenmielistä alistua toisten ohjaamaksi ja auteltavaksi. Kukaan ei enää tosissaan kuuntele, asioita hoidetaan kysymättä ja arvostus puuttuu. Mieti, miten sairaalle voisi antaa tunteen siitä, että hän on vahva ja arvostettu, vaikka muut auttelevatkin häntä.
    Vaikea muistisairaus johtaa siihen, ettei ihminen pysty huolehtimaan itsestään. Läheisten täytyisi silti antaa sairastuneelle vaikutelma itsemääräämisoikeuden säilymisestä.
    Ota muistisairas mukaan päättämään asioistaan. Vaikka hän joutuukin taipumaan muiden tahtoon, hänelle syntyy tärkeä elämänhallinnan tunne.

  6. Muistisairas äiti ei tunnista minua, vaan ajaa minut ärhennellen pois. Miten toimin?

    On tietysti järkyttävää omaisille, jos esimerkiksi muistisairas isä alkaa flirttailla aikuisen tyttärensä kanssa tai äiti ei tunne lapsiaan. Ei kannata silti tehdä suurta numeroa siitä, ettei muistisairas tunnista läheisiään tai saa tuttuja kasvoja tai nimiä mieleensä. Joskus muistisairas puoliso hermostuu, kun sängyn viereen tulee vanha aviomies. Miehenhän piti olla nuori ja komea! Sellaisena hän miehen muistaa.
    Rauhallinen juttelu ja kädestä pitäminen riittävät monille.
    Läheiseltä vaaditaan paljon ja hän tarvitsee tukea. Vertaistuki auttaa.

    Lisätietoa:
    Pirkko Telaranta: Muistisairauden  kanssa – Alzheimer arjessa (Auditorium)
    Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina (Teos)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla