Jokainen on vähän jouluihminen, mutta jotkut ovat enemmän kuin toiset. 20 asiaa paljastavat, oletko niin hulluna jouluun, että sinua voi kutsua jouluhurahtajaksi.

1. Jouluhurahtajalla on kotona jouluvalot ja kynttilät ympäri vuoden ja niiden määrä lisääntyy viimeistään heti pimeän tultua syksyllä.

3. Jouluhurahtaja ei puhu pelkästään joulun ajasta tai aatosta. Hänen mielestään ydinjoulu kestää vähintään kvartaalin, kolme kuukautta.

4. Jouluhurahtaja hörppii glögiä ja leipoo ensimmäiset jouluherkut syyskuussa. Tuolloin ei vielä myydä kaupoissa valmiita jouluherkkuja.

4. Jouluhurahtaja on jo lokakuussa ostanut ensimmäiset uudet joulukoristeensa, kun ne tulevat kauppoihin ja koristellut sekä niillä että vanhoilla koristeilla kotinsa.

5. Jouluhurahtaja askartelee itse joulukortit, joiden suunnittelu alkaa hyvissä ajoin – viimeistään syyskesällä.

6. Jouluhurahtaja laittaa ensimmäiset joulukortit postiin jo marraskuussa, paljon ennen Postinkin heräämistä joulusesonkiin.

7. Jouluhurahtaja kaipaa joululauluja radiosta jo pyhäinpäivän jälkeen. Hänen kotonaan joululaulut soivat vähintään kaksi kuukautta.

8. Jouluhurahtaja ehtii vaihtamaan sopivat jouluverhot useamman kerran samana vuonna. Ensin laitetaan vanhat verhot hyvissä ajoin ennen kuin kaupat ovat edes alkaneet myydä joulutekstiilejä. Myöhemmin verhot, matot ja pöytäliinat vaihdetaan kauden uutuuksiin. Vain nostalgiset, isoäidiltä perityt joulusisustusvaatteet saavat jäädä paikoilleen.

9. Jouluhurahtajalla on heti joulukuun alussa kaapit täynnä torttuja, pipareita ja makeisia – sekä itsetehtyjä että ostettuja.

10. Jouluhurahtaja ei voi kävellä yhtään kertaan kadulla joulupadan ohi antamatta siihen almujaan.

11. Jouluhurahtaja tekee itse joululahjansa tai hankkii ne hyvissä ajoin jo alkuvuoden alennusmyynneistä.

12. Jouluhurahtaja ei koskaan anna lahjapakettia, josta puuttuu lahjanaru ja itsetehty pakettikortti.

13. Jouluhurahtaja ottaa valokuvan joulukoristeistaan, leivonnaisistaan sekä itsestään joulupukin kanssa ja lähettää sen heti lähimmäisilleen sekä sosiaaliseen mediaan.

14. Jouluhurahtaja haluaa kotiin vain aidon joulukuusen ja mahdollisimman aikaisin. Tämä joulukodin keskipiste poikkeaa muusta koristelulinjasta: hurahtajan joulukuusi on pelkistetty ja siinä on vain kynttilät, mieluusti aidot.

15. Jouluhurahtaja viettää jouluaatonsa ja ympärillä olevat pyhät mieluiten perheen ja sukulaisten kanssa joulukoristellussa talossa lumisten maisemien keskellä.

16. Jouluhurahtaja haaveilee Suomen Lappiin muuttamisesta, sillä siellä asuu se ainoa ja oikea joulupukki.

17. Jouluhurahtajan joulupöytään kuuluu ainakin perinteisiä ruokia, kuten kinkkua, laatikoita, rosollia ja luumukiisseliä. Ilman niitä hänen joulunsa on pilalla. Näitä syödään kuitenkin jo hyvissä ennen jo aattoa ja monta viikkoa aaton jälkeen – ainakin niin pitkään kun kauppoihin tulevat Runebergin tortut.

18. Jouluhurahtaja hamstraa joulun jälkeen alennusmyynneistä joulukarkit ja -glögit.

19. Jouluhurahtaja juo glögiä juhannuksena nuotiolla lämmitettynä ja kaivaa esiin viimeiset joulukonvehdit.

20. Jouluhurahtaja etsii glögimaustetta kaupoista jo juhannuksen jälkeen.

Puuttuuko listasta mielestäsi jotain?

Kerro ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä. 

 

Muista myös joulukalenterimme! Arvomme siellä joka päivä jotain kivaa aattoon saakka. Julkaisemme uuden luukun etlehti.fi:n etusivulla joka päivä. 

 

Useimmissa kynttilöissä on turvallisuusmerkintä, jonka mukaan niitä ei saa polttaa loppuun. Tämä sääntö pätee myös ulkona. 

Vakuutusyhtiö Ifin tutkimassa tulipalossa  omakotitalo tuhoutui purkukuntoon, kun tuli karkasi puurunkoisiin lyhtyihin terassille yöksi jätetyistä palavista kynttilöistä. Palo syttyi tunteja sen jälkeen, kun kynttilöiden luultiin jo hiipuneen itsestään sammuksiin.

Kun yhtiö testasi jälkeenpäin samanlaisia kynttilöitä, niistä ilmeni, että kynttilän sydänlanka menee palamisen loppuvaiheessa vaakatasoon ja muuttuu ikään kuin sytytyslangaksi sulan steariinin keskelle. Palaminen voi siksi jatkua vielä pitkään sen jälkeen, kun kynttilä on muuten käytännössä loppuun palanut. 

– Kynttilään sulasta steariinista tai parafiinista syntyvä allas voi syttyä palamaan koko altaan alueelta ja synnyttää niin ison liekin, että puurunkoinen lyhty ja edelleen koko terassi syttyvät palamaan, Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela muistuttaa.

Uusi havainto tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kynttilöiden ei pidä antaa palaa loppuun.

– Moni ei tiedä, että kynttilävalmistajatkaan eivät ole vastuussa tuotteen paloturvallisuudesta, jos kynttilä poltetaan loppuun vastoin turvallisuusmerkintää. Esimerkiksi pöytäkynttilöissä ja kruunukynttilöissä kaksi viimeistä senttimetriä pitäisi jättää polttamatta. Myös ulkona palavat kynttilät tulee sammuttaa ennen nukkumaanmenoa, Koskela neuvoo.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) mukaan kynttilöiden käyttöohjeiden vastainen käyttö on aina tulipaloriski.

– Kokemuksiemme mukaan Suomessa myytävät kynttilät täyttävät pääsääntöisesti niille asetetut turvallisuusvaatimukset. Standarditesteissä pöytäkynttilöitä ei kuitenkaan polteta loppuun, vaan paloturvallisuusominaisuuksia mittaava testi lopetetaan, kun pöytäkynttilästä on kaksi senttimetriä jäljellä, Tukesin ylitarkastaja Jyri Pekkanen kertoo.

– Eurooppalaisissa standardeissa on käytetty lähtökohtana sitä, että kuluttajat tietävät, ettei pöytäkynttilöitä tule polttaa loppuun saakka. Olemme kuitenkin avanneet keskustelun standardia ylläpitävän työryhmän kanssa tarpeesta muuttaa testejä tältä osin kynttilöiden käyttöturvallisuuden parantamiseksi edelleen. Kynttilät suunnitellaan käyttöohjeiden mukaan käytettäviksi eli käyttöohjeiden vastainen toiminta aiheuttaa aina tulipalovaaran.

Näin vältät kynttiläpalot

  1. Käytä kynttilöiden ja ulkotulien alla aina palamatonta alustaa. Lasi, keramiikka ja kivi ovat parhaita alustoja.
  2. Laita ulkotulien alle alusta, joka estää niiden liikkumisen esimerkiksi tuulen mukana. Huomioi terassilla riittävä etäisyys rakennuksiin.
  3. Jos samalla alustalla on useampia kynttilöitä, niiden väliin pitää jättää vähintään viiden sentin ilmatila. Muuten kynttilät lämmittävät toisiaan ja kaasuuntunut steariini saattaa roihahtaa yhdeksi suureksi tuleksi.
  4. Älä jätä kynttilöitä valvomatta. Sammuta myös ulkotulet ennen nukkumaanmenoa.
  5. Älä anna pöytä- ja kruunukynttilöiden palaa loppuun. Jätä noin 2 viimeistä senttimetriä kynttilästä polttamatta.

Lähde: If

Pidä lapsenlapsen kanssa askartelutuokio, ja tehkää yhdessä joulukalenteri. Kumpikin voi piirtää lempikuviaan. Tai jos se ei innosta, liimatkaa kalenteriin valokuvia ja papereita.

Tarvikkeet

  • 24 tikkuaskia
  • tukeva kartonki, 35 x 50 cm
  • valkoista kartonkia
  • lyijykynä
  • vedenkestävä tussi
  • vesi- tai peitevärejä
  • liimaa
  • paksu pahvi tai vaneri,50 x 70 cm
  • vanhoja kirjoja
  • nuppineuloja

Tee näin

1. Herätä joulufiilis sytyttämällä kynttilä ja juomalla jouluglögiä. Näillä eväillä on hyvä suunnitella kuvia ja tarinoita joulukalenterin ikkunoihin.

2. Maalaa 30 x 50 cm kokoiselle kartongille vesiväreillä jouluinen talokuva, esimerkiksi joulupukin Korvatunturin-talo. 

3. Suunnittele ikkunoiden määrä ja koko. Mallikalenterissa on 3 kappaletta neljän askin muodostamaa isoa ikkunaa, 4 kappaletta kahden askin keskikokoista ikkunaa ja 4 kappaletta yhden askin ikkunaa.

4. Leikkaa kartongeista ikkunoita hiukan isommat palat. Piirrä niihin kuvat ensin lyijykynällä ja sitten ohuella vedenkestävällä tussilla.

5. Kumita lyijykynän jäljet tussin kuivuttua ja maalaa piirrokset vesi- tai peiteväreillä valmiiksi.

6. Liimaa tulitikkuaskit yhteen ikkunoiksi haluamallasi tavalla. Liimaa piirtämäsi kuva tulitikkuaskin päälle ja käännä reunat alapuolelle.

7. Liimaa ikkunat talon kuvan päälle. Jätä tarpeeksi tilaa jokaisen ympärille, jotta saat askit avattua. Ne eivät siis saa olla liian lähellä toisiaan. Kirjoita numerot 1–24 askien päälle.

8. Päällystä tukeva pahvi 50 x 70 cm vanhojen kirjojen sivuilla. Kiinnitä
tulitikkujoulukalenteri siihen nuppineuloilla tai liimalla.

9. Tee yläreunaan kaksi reikää ja pujota niiden kautta ripustusnaru.

10. Kun kalenteri pääsee käyttöön, laita laatikkoihin pieniä koristeita, karkkeja, kolikkoja, minipipareita tai vaikka kirjoitettu lupaus yhteisestä leikkihetkestä.

Mitä kivaa olet itse askarrellut jouluksi? Kalenterin, kuusenkoristeita, ovikranssin tai ehkä jotain muuta? Lähetä meille kuva alla olevalla lomakkeella! Voit kertoa työstäsi Sisältö-kentässä.

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.