Lorenz Backman kerää kupariastioita. Ne ovat myös käytössä arkisin.

Minulla oli lapsena vanha 1940-luvun lastenkirja, Prinsessa Ruusunen. Siinä oli kuva keittiöstä, jossa oli upeissa väreissä hehkuvia 1800-luvun keittiökupareita. En tiedä miksi, mutta ihailin niitä aina.

Suvussamme ruoka, ruoanlaitto ja esineiden kunnioitus ovat aina olleet tärkeällä sijalla. Kotona oli paljon ruokakuparia, kuten kakku-, hyytelö-, sokeri- ja aladobivuokia. Sain ne perintönä, ja siitä keräilyinnostus lähti.

Suomessa kupari on kallista. Nuorena freelance-näyttelijänä kävin kuolaamassa antiikkikaupoissa ja kyselemässä hintoja. Keräilyyni on siitä lähtien kuulunut kirpputorilöytöjen tekeminen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Suvussamme ruoka, ruoanlaitto ja esineiden kunnioitus ovat aina olleet tärkeällä sijalla.

Keskityn 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun kupariin. Arvostan uniikkeja, ainutlaatuisia esineitä. Minulle on tärkeää, että esine on käsin tehty.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanha kupari ei ole sorvattua teollisuustyötä, vaan vasaralla taottu. Se on paksua, ja siinä on juotoksia. Kallisarvoista käyttöesinettä paikkailtiin moneen kertaan, jolloin siinä näkyy historia. Kenen käytössä se on ollut ja kuinka sitä on huollettu, jotta se on kestänyt isältä pojalle. Sillä on tarina.

Minä myös käytän kokoelmani esineitä. Ne ovat koko ajan käsillä. On erityinen tunne leipoa sokerikakkua 200 vuotta vanhalla vuoalla.

En kiillottele esineitä, koska haluan, että niissä on patinaa. Kuparissa on jotain tosi lämmintä verrattuna esimerkiksi teräkseen tai alumiiniin. Se tuo pehmeyttä ja rosoisuutta keittiön arkeen.

On erityinen tunne leipoa sokerikakkua 200 vuotta vanhalla vuoalla.

Yksi aarteistani on lahjaksi saatu pieni harvinainen venäläinen kalamuotti. Pääsiäisajan paastosääntöä kierrettiin tekemällä kalamuottiin lihapasteija. Koska se oli kalan muotoinen, Jumala ikään kuin antoi anteeksi.

Haluaisin vielä tietyt klassiset hummeri- ja kalamuotit, ja joitakin kakkuvuokia. Niitä voi joutua etsimään Ruotsista, jossa on pitkät perinteet kuninkaallisine ja hoveineen.

Koen velvollisuudekseni vaalia vanhoja esineitä ja luovuttaa ne aikanaan seuraavalle sukupolvelle. Kulttuurihistoria siirtyy eteenpäin.

Jutun voi lukea kokonaisuudessaan ET-lehden numerosta 13/2020.

Sisältö jatkuu mainoksen alla