Retkiluistelu on laji, jossa yhdistyvät liikunta, ulkoilu ja talviset luontoelämykset. Turvallisuudesta huolehtiminen ja oikeat varusteet ovat kaiken a ja o.

Retkiluistelua voi periaatteessa harrastaa kaikkialla, missä vesi jäätyy: merellä, järvellä, joella. Varusteet ovat yksinkertaiset eivätkä vaadi suuria sijoituksia.

– Luisteluliike, rytmi ja vauhti ovat osa retkiluistelun viehätystä. On suorastaan eksoottista, kun jää on kuin peili ja voit luistella missä tahansa, kertoo lajia yli kymmenen vuotta harrastanut Elina Sillanpää.

Lue myös: Laskettelu tekee ihmeitä vireystilalle

– Jää ei kuitenkaan aina ole optimaalisen luisteltavaa. Usein se on niin röpeliäistä, että amalgaamit tippuvat hampaista. Sellaiset alueet on vain yritettävä luistella läpi. Myös lumi vaikuttaa luisteluun, ja vastaan voi tulla ahtojääalue tai railo.

Lapsen riemu jalostui

Kipinän lajiin Sillanpää sai lapsena, kun hän luisteli joen jäällä. Joskus vesi oli noussut törmän yli ja ja jäätynyt. Silloin pääsi liukumaan heinätuppojen ja pajukon sekaan.

– Lapsen riemu on jalostunut retkiluisteluksi. Keinojää ei koskaan korvaa luonnonjään tuomaa jännityksen tunnetta, hän kertoo.

"Saaristomeri oli jäässä Ahvenanmaalle saakka."

Sillanpää aloitti retkiluistelun aikuisena omatoimisesti.

– Talvella 2002 Saaristomeri oli Ahvenanmaalle saakka jäässä ja luistelukelit hulppeat. Luistelimme avomieheni kanssa hokkareilla. Kaulassa roikkuivat tee se itse -naskalit ja kädessä omatekoinen jääsauva. Asusteena oli sentään kuivapuku ja yllä pelastusliivit.

Lue myös: Näin ET:n lukijat liikkuvat talvella

Vastaan tuli retkiluisteluryhmiä, ja Sillanpään kiinnostus heräsi. Järjestetyillä retkillä on omat sääntönsä. Ryhmässä tapaa uusia ihmisiä, mutta myös omatoimisessa menossa on puolensa.

– Omatoimiretkillä pystyn enemmän keskittymään ympäristöön ja tekemään luontohavaintoja, mikä minulle on tärkeämpää kuin liikuntasuoritus.

Turvallisuus ennen kaikkea

Turvallisuuden varmistaminen kuuluu osana lajiin. Suomen retkiluistelijoiden ylläpitämältä skrinnari.fi-sivustolta löytyvät vinkit oikeisiin varusteisiin. Niiden on hyvä olla asialliset, jos jää jostain syystä notkahtaa alla tai kuuluu epäilyttävä risahdus.

– Näin voi käydä, jos menee liian lähelle tuuliavantoa, railoa tai mitä tahansa sulaa paikkaa. Silloin tulee kiire. Siihen ei voi myöskään luottaa, että samoja jälkiä on turvallista palata, Sillanpää neuvoo.

Juha Mieto: ”Ollaan tarkkana, ettei meistä tule vellihousuja”

Varsinkin keväällä jääolosuhteet voivat muuttua muutamassa tunnissa. Laivaväylän läheisyydessä laivan mentyä jää aaltoilee. Silloin tulee mieleen, miten jää kestää.

– Vaarattomia mutta upeita kokemuksia ovat ne kerrat, kun jää ääntelee voimakkaasti – varsinkin jos luistelee pimeässä otsalampun tai kuun valossa.

 

Näin liikut jäällä turvallisesti

  1. Harkitse tarkkaan ennen uusille jäille menoa

    Uusilla jäillä turvallisesti liikkuminen edellyttää kokemusta. Sitä voit hankkia perehtymällä jääturvallisuuteen ja liikkumalla osaavassa seurassa. Vain näin voi oppia lukemaan jäätä ja tunnistamaan vaaranpaikkoja. Perusvaruste on luja sauva, jolla voi lyödä reiän viiden senttimetrin vahvuiseen jäähän. Vasta sen paksuinen jää kantaa kulkijan.
     
  2. Tärkein turvaväline on kaveri

    Jos jää kuitenkin pettää, tarvitaan pelastautumisvarusteita. Näitä ovat muun muassa naskalit ja heittoliina, joiden avulla voi hilata itsensä kantavalle jäälle. Hyväkuntoinenkaan ei pääse naskaleiden avulla vedestä ylös kaikissa olosuhteissa. Jotta heittoliinasta olisi hyötyä, sen toisessa päässä on oltava kaveri, joka vetää. Älä liiku yksin, jos on vähäisintäkään riskiä pudota jäihin.
     
  3. Varaa toinen vaatekerta

    Avannosta kantavalle jäälle nousta pitää pikimmiten vaihtaa ylle kuivat vaatteet. Ne on oltava vedenpitävästi pakattuna repussa. Märkien vaatteiden aiheuttama jäähtyminen johtaa hypotermiaan, joka voi aiheuttaa hengenvaarallisia oireita 15 minuutissa. Kuivapuku on erinomainen suoja kastumista ja jäähtymistä vastaan. Kelluntapuku ja pelastusliivit eivät hypotermiaa hidasta, ne vain vaikeuttavat avannosta nousua.
     
  4. Jos yhtään epäilyttää, älä mene

    Jäällä liikkumisessa on vaaransa, joihin täytyy varautua. Ei kukaan lähde vuorikiipeilemään tai hyppäämään laskuvarjolla suin päin. Ota asioista selvää. Tietoa löytyy Suomen Retkiluistelijoiden sivustolta, osoitteesta

www.skrinnari.fi

Kysely

Oletko liikkunut jäillä tänä talvena?

Kyllä
Kyllä
0%
En
En
0%
Ääniä yhteensä: 0
Lintubongarin on seistävä pitkiä aikoja aloillaan. – Välillä verryttelen kävellen, Matias Castrén kertoo.
Lintubongarin on seistävä pitkiä aikoja aloillaan. – Välillä verryttelen kävellen, Matias Castrén kertoo.

Espoolainen Matias Castrén, 53, lähtee bongaamaan lintuja aina kun työltään ehtii. Parasta on, kun pääsee ensimmäisenä havaitsemaan Suomessa harvinaisen lajin.

"Lintuharrastukseni alkoi lauttasaarelaiskoulun Hemppo-luontokerhosta 1970-luvulla. Silloin kouluissa vielä oli luontokerhoja. Niiltä ajoilta ovat ensimmäiset lintupäiväkirjamerkintäni.

Retkeilimme porukalla Lauttasaaren rannoilla, Espoon Laajalahdella ja Kirkkonummella. Toukokuisin lähdimme itäiselle Suomenlahdelle Pyhtään Ristisaareen seuraamaan arktista kevätmuuttoa, arktikaa. Ei meillä ketään aikuista mukana ollut. Pyysimme vain rehtorilta luvan olla pari päivää poissa koulusta.

Muistan arktikan vahvana elämyksenä. Yksin lintujen valtava määrä teki vaikutuksen. Parvissa oli tuhansia yksilöitä.

Linnut jäivät taustalle, kun perustin perheen ja siirryin työelämään. Harrastus kyti takaraivossa, mutta en yrittänyt saada lapsiani innostumaan siitä, koska tuputtaminen ei toimi. Aito harrastaminen lähtee omasta itsestä.

Nelikymppisenä aktivoiduin uudelleen. Oli mukava palata puuhaan Hemppo-kerhon aikaisten kavereiden kanssa.

Liikun yhä samoissa paikoissa kuin nuorena luontokerholaisena. Vakioretkikohteita ovat Laajalahti, Lauttasaari, Porkkala, Kirkkonummi ja Hanko. Edelleen käyn myös Suomenlahden ulkosaarilla seuraamassa arktikaa.

Vietän pitkiä aikoja yhdessä ja samassa paikassa. Huolehdin kunnostani liikkumalla säännöllisesti.

Yksi sykähdyttävimmistä kokemuksista oli Suomeen ensimmäistä kertaa harhautuneen kettusirkun havaitseminen Utössä pari vuotta sitten. Lintu oli päätynyt Viron Haapsaluun ilmeisesti laivan kyydissä ja lentänyt sitten Suomeen.

Suomen neljä vuodenaikaa ovat rikkaus. Huhti-toukokuu on vilkkainta aikaa, silloin tulee retkeiltyä lähes päivittäin. Syysmuutto on myös kiinnostava, kun kesän jälkikasvu on lintuparvissa mukana.

Yllätykset kuuluvat lajiin, samoin pettymykset. Joskus toivottua lintua ei vain näy.

Toimin harvinaisiin lajeihin keskittyvässä Bongariliitossa ja lähden lähiluontoon bongaamaan aina kun voin. Se on vastapainoa vaativalle työlleni liiketoimintajohtajana. Saan liikkua ulkona ja keskittyä johonkin aivan muuhun kuin työasioihin.

Lintuharrastajissa on taustaltaan erilaisia ihmisiä, mutta porukassa tittelit heitetään pois. Ennen tehtiin ero bongareiden ja ei-bongarien välillä, mutta siitä on päästy.

Ei ole oikeata tai väärää tapaa tarkkailla lintuja. Yksi seuraa pihapiirinsä tapahtumia, toinen on valmis singahtamaan vaikka toiselle puolelle maata. Jotkut valokuvaavat tai rengastavat. Pääasia, että nauttii tekemästään.

Matiaksen vinkit lintubongauksesta kiinnostuneille:

  1. Osallistu lintuyhdistysten tutustumisretkille. Etsi lähin yhdistys sivustolta birdlife.fi
  2. Hanki lintukirja ja kiikari. voit kirjata Havaintosi päiväkirjaan tai Birdlifen Tiira-palveluun.
  3. Kiikaroidessa liiku välillä, etteivät selkä ja niska rasitu liikaa. Pidä kuntoa yllä vaikka pyöräillen.

Autonasentaja-sähkömies löysi uudet työmaat perinnekäsitaidoista. Enää Erkki Ojalan ei tarvitse ottaa lopareita työn tylsyyden takia.

Erkki Ojala, Eke, haluaisi tehdä monia asioita yhtä aikaa. Siksi tarvitaan tehtävälista ruutupaperilla.

– Ettei hypi, Eke sanoo.

Työjärjestys määräytyy ilmojen ja inspiraation mukaan. Hommat alkavat, kun Tuula Ojala lähtee konttoriin Valkeakosken keskustaan ja mies jää Samu-koiran ja viiden kissan kanssa kotipiiriin touhuamaan. Yleissääntönä on, että puolet päivästä on taloremppaa, puolet muita töitä.

Virallisesti Eke on tällä erää työtön. Kahden vuoden pesti Valkeakosken Työllistämispaja Akselin työnohjaajana päättyi viime kesänä.

Erkki Ojala verstaallaan.
Erkki Ojala verstaallaan.

Nyt yksi työn alla olevista töistä on poppana. Kuteiden leikkaamista varten Eke lainasi ompelimosta leikkurin ja varustautui teräshanskalla, sillä leikkuri on terävä.

Eke tykkää tehdä asiat alusta asti itse. Siksi häntä harmittaa, ettei hän ole päässyt keritsemään lammasta. Mutta pellavaa Eke ja Tuula kasvattavat. On mukava laittaa pellavia likoamaan ja päästä loukuttamaan, lihtaamaan, häkilöimään ja kehräämään. Pellavan kehrääminen ei ole ihan helppoa.

– Villa on helpompi materiaali, varsinkin tuore villa, jossa on rasvaa säikeitä sitomassa. Kehruussa ei tarvitse olla ajatus mukana, siksi voi samalla vaikka kuunnella radiota.

Talossa on kolme heti toimivaa ja viisi epäkuntoista rukkia.

Perulaiseen cajon-rumpuun Eke on polttanut sääksilinnun kotiseutunsa Sääks-mäen kunniaksi.
Perulaiseen cajon-rumpuun Eke on polttanut sääksilinnun kotiseutunsa Sääks-mäen kunniaksi.

Loparit heti kun kyllästyttää

Erkki Ojala on lapsesta saakka asunut Valkeakoskella. 14-vuotiaasta lähtien hän rassasi isänsä kanssa autoja kerrostalon autotallissa ja teki katajanpaloista peilejä – pitihän tupakkirahat tienata. Kansalaiskoulun jälkeen hän valmistui autonasentajaksi ja hankki ensimmäisen käytetyn autonsa. Uutta autoa, turhaa ja epäkiinnostavaa, hän ei ole koskaan itselleen kelpuuttanut.

Kotoa muuttaessaan nuori mies osti keittokirjan.

– Koska sen takia ei naista oteta, että saa ittelleen siivoojan tai ruuanlaittajan, hän sanoo painavasti.

Marjatta Levannon Arkiruokaa-kirja on käytössä yhä. Eke tekee talossa kalaruuat.

Hän on suorittanut myös myyjän ja sähköasentajan tutkinnot.

– Olen ollut monissa työpaikoissa ja ottanut lopareita, kun olen oppinut työn liian hyvin. 80-luvulla se oli mahdollista. Sitten saattoi taas tarpeen tullen kävellä johonkin firmaan.

Ladossa Eke säilyttää tykötarpeitaan. Puuviilulajeja on kuutisenkymmentä. Nyt Eke valitsee mieleisiään joutsen-aiheiseen intarsiatyöhön.
Ladossa Eke säilyttää tykötarpeitaan. Puuviilulajeja on kuutisenkymmentä. Nyt Eke valitsee mieleisiään joutsen-aiheiseen intarsiatyöhön.

Nainen ja kansanperinne

Eke on ollut aina kova tanssija. Vuonna 2000 hän laittautui vappua viettämään Valkeakosken Waltikkaan. Ravintolassa oli muuan Tuula, "hyvä vietävä" ja ihminen, jota myös kiinnosti kaikenlainen käsillä tekeminen.

Seuraavana vuonna Eke ja Tuula ostivat vanhan maatalon Sääksmäeltä Ritvalan kylästä – tuli tilaa tekeville, mutta alkoi myös loputon remppa. Naimisiinkin mentiin. Tanssia saattoi nyt omassa tuvassa tai pihalla kumisaappaissa.

– Vuonna 2011 minulta levisivät lonkat ja sain tekonivelet. Ei niistä kyllä ihan priimaa tullut. Pystyn tanssimaan enää korkeintaan viisi kappaletta, sitten lonkat huutavat armoa.

Eke on myös musiikki- ja lukumies. Keskiyöllä kirja heltiää kädestä vasta kun uni vie voiton.
Eke on myös musiikki- ja lukumies. Keskiyöllä kirja heltiää kädestä vasta kun uni vie voiton.

Ekellä oli jo aiemmin todettu selkärankareuma, ja siksi tekeväisen miehen käynti on etukumara. Säryt ovat aaltoilevaa lajia.

– Jos oikeen pahaksi äityy, isommat projektit topataan ja tehdään tuohitöitä ja soitetaan kitaraa, hän kuittaa.

Viitisen vuotta sitten Eke tuli lähteneeksi Päivölän kansanopiston kansanperinnelinjalle. Se olikin suuri onni! Auto- ja sähkötyöt sekä sen sellaiset hommat hän jo osasi. Nyt avautui ovi perinnekäsitöiden maailmaan.

Päivölässä ja sittemmin eri kursseilla Eke on tutustunut kehräämiseen, tuohi-, paju- ja päretöihin, sahdin tekoon, soitinten rakentamiseen ja kasvivärjäämiseen. Monille perinnetaitokursseille hän on mennyt yhdessä Tuulan kanssa.

– Ensi kesäksi teen kahdeksantaskuisen tuohiliivin. Siihen menee 185 metriä tuohisuikaleita.

Tähdet, tähdet

Seinällä riippuu itse tehty jouhikko, ja tekeillä on 11-kielinen kantele. Kun se valmistuu, Eke aikoo hankkia soittotaidon opetusvideota katsellen. Kitarat ja cajon-rummut ovat jo ahkerassa käytössä.

– Minulla ei ole omia lapsia, mutta nassikoiden kanssa saadaan aikaan paljon meteliä. Minä soitan kitaraa, nassikat rumpuja ja helistimiä. Olen pyytänyt Tuulaa komppaamaan minua, kun pelaan rumpujen kanssa, mutta hän viihtyy paremmin kukkapuskissa. Minä en niihin koske!

Nassikat ovat Tuulan lapsenlapsia ja Eken siskon lapsia. Heille on talossa kerrossängyt valmiina.

Kissa Pikkunen auttaa työnteossa.
Kissa Pikkunen auttaa työnteossa.

Entä mitä Eke on oppinut Tuulalta? Hänen on oikein mietittävä vastausta.

– Minä en päästä ketään selän taakse neuvomaan, mutta baskerin neulomisessa itse värjätyistä langoista Tuula jeesasi. Ja olen minä oppinut Tuulalta kasvien tunnistamista ja tähtien nimiä.

Tuula harrastaa tähtiä ja Eke rakensi hänelle tähtienkatselutornin. Nyt viereinen tuomi on kasvattanut oksansa lavan päälle.

– Mutta Tuula ei anna korottaa tornia, sillä hänellä on korkeanpaikankammo, Eke harmittelee.

Katso lisää kuvia Eken tekemistä töistä:

Tässä valmistuu monitaskuinen työkaluliivi. Siihen menee yli 180 metriä tuohinauhaa.
Tässä valmistuu monitaskuinen työkaluliivi. Siihen menee yli 180 metriä tuohinauhaa.

Itse taotun puukon tuohikahvassa on sorkoupotus eli messinkilevystä tehty koristekuvio.
Itse taotun puukon tuohikahvassa on sorkoupotus eli messinkilevystä tehty koristekuvio.

Oluttölkkiä verhoaa 9 metriä tuohinauhaa.
Oluttölkkiä verhoaa 9 metriä tuohinauhaa.

Erkin tuohihattu ja pärekori.
Erkin tuohihattu ja pärekori.

Tuohesta Erkki saattaa valmistaa vaikkapa käsilaukun ja pillerihatun.
Tuohesta Erkki saattaa valmistaa vaikkapa käsilaukun ja pillerihatun.

Erkin cajon-rummussa on upeat yksityiskohdat.
Erkin cajon-rummussa on upeat yksityiskohdat.

Jouhikon runko on tervalepästä, kansi kuusesta ja kielet ja roka hevosen häntäjouhista, mistä tulee soittimen nimikin.
Jouhikon runko on tervalepästä, kansi kuusesta ja kielet ja roka hevosen häntäjouhista, mistä tulee soittimen nimikin.
Intarsiatyö vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja hyvän valaistuksen. Intarsialla tarkoitetaan useimmiten erilaisten sisustuspintojen ja taulujen upotuskoristelua. Menetelmä on kuin palapeliä: kuva-aiheeseen leikataan pala palalta aukkoja, jotka sitten täytetään viiluilla. Tähän käpytikkaan Erkki käytti mm. ebenpuu-, koivu-, palisanteri-, tiikki- ja mäntyviiluja.
Intarsiatyö vaatii tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja hyvän valaistuksen. Intarsialla tarkoitetaan useimmiten erilaisten sisustuspintojen ja taulujen upotuskoristelua. Menetelmä on kuin palapeliä: kuva-aiheeseen leikataan pala palalta aukkoja, jotka sitten täytetään viiluilla. Tähän käpytikkaan Erkki käytti mm. ebenpuu-, koivu-, palisanteri-, tiikki- ja mäntyviiluja.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Näin teet pärekorin
Käsityöt
Näin teet pärekorin