Retkiluistelu on laji, jossa yhdistyvät liikunta, ulkoilu ja talviset luontoelämykset. Turvallisuudesta huolehtiminen ja oikeat varusteet ovat kaiken a ja o.

Retkiluistelua voi periaatteessa harrastaa kaikkialla, missä vesi jäätyy: merellä, järvellä, joella. Varusteet ovat yksinkertaiset eivätkä vaadi suuria sijoituksia.

– Luisteluliike, rytmi ja vauhti ovat osa retkiluistelun viehätystä. On suorastaan eksoottista, kun jää on kuin peili ja voit luistella missä tahansa, kertoo lajia yli kymmenen vuotta harrastanut Elina Sillanpää.

Lue myös: Laskettelu tekee ihmeitä vireystilalle

– Jää ei kuitenkaan aina ole optimaalisen luisteltavaa. Usein se on niin röpeliäistä, että amalgaamit tippuvat hampaista. Sellaiset alueet on vain yritettävä luistella läpi. Myös lumi vaikuttaa luisteluun, ja vastaan voi tulla ahtojääalue tai railo.

Lapsen riemu jalostui

Kipinän lajiin Sillanpää sai lapsena, kun hän luisteli joen jäällä. Joskus vesi oli noussut törmän yli ja ja jäätynyt. Silloin pääsi liukumaan heinätuppojen ja pajukon sekaan.

– Lapsen riemu on jalostunut retkiluisteluksi. Keinojää ei koskaan korvaa luonnonjään tuomaa jännityksen tunnetta, hän kertoo.

"Saaristomeri oli jäässä Ahvenanmaalle saakka."

Sillanpää aloitti retkiluistelun aikuisena omatoimisesti.

– Talvella 2002 Saaristomeri oli Ahvenanmaalle saakka jäässä ja luistelukelit hulppeat. Luistelimme avomieheni kanssa hokkareilla. Kaulassa roikkuivat tee se itse -naskalit ja kädessä omatekoinen jääsauva. Asusteena oli sentään kuivapuku ja yllä pelastusliivit.

Lue myös: Näin ET:n lukijat liikkuvat talvella

Vastaan tuli retkiluisteluryhmiä, ja Sillanpään kiinnostus heräsi. Järjestetyillä retkillä on omat sääntönsä. Ryhmässä tapaa uusia ihmisiä, mutta myös omatoimisessa menossa on puolensa.

– Omatoimiretkillä pystyn enemmän keskittymään ympäristöön ja tekemään luontohavaintoja, mikä minulle on tärkeämpää kuin liikuntasuoritus.

Turvallisuus ennen kaikkea

Turvallisuuden varmistaminen kuuluu osana lajiin. Suomen retkiluistelijoiden ylläpitämältä skrinnari.fi-sivustolta löytyvät vinkit oikeisiin varusteisiin. Niiden on hyvä olla asialliset, jos jää jostain syystä notkahtaa alla tai kuuluu epäilyttävä risahdus.

– Näin voi käydä, jos menee liian lähelle tuuliavantoa, railoa tai mitä tahansa sulaa paikkaa. Silloin tulee kiire. Siihen ei voi myöskään luottaa, että samoja jälkiä on turvallista palata, Sillanpää neuvoo.

Juha Mieto: ”Ollaan tarkkana, ettei meistä tule vellihousuja”

Varsinkin keväällä jääolosuhteet voivat muuttua muutamassa tunnissa. Laivaväylän läheisyydessä laivan mentyä jää aaltoilee. Silloin tulee mieleen, miten jää kestää.

– Vaarattomia mutta upeita kokemuksia ovat ne kerrat, kun jää ääntelee voimakkaasti – varsinkin jos luistelee pimeässä otsalampun tai kuun valossa.

 

Näin liikut jäällä turvallisesti

  1. Harkitse tarkkaan ennen uusille jäille menoa

    Uusilla jäillä turvallisesti liikkuminen edellyttää kokemusta. Sitä voit hankkia perehtymällä jääturvallisuuteen ja liikkumalla osaavassa seurassa. Vain näin voi oppia lukemaan jäätä ja tunnistamaan vaaranpaikkoja. Perusvaruste on luja sauva, jolla voi lyödä reiän viiden senttimetrin vahvuiseen jäähän. Vasta sen paksuinen jää kantaa kulkijan.
     
  2. Tärkein turvaväline on kaveri

    Jos jää kuitenkin pettää, tarvitaan pelastautumisvarusteita. Näitä ovat muun muassa naskalit ja heittoliina, joiden avulla voi hilata itsensä kantavalle jäälle. Hyväkuntoinenkaan ei pääse naskaleiden avulla vedestä ylös kaikissa olosuhteissa. Jotta heittoliinasta olisi hyötyä, sen toisessa päässä on oltava kaveri, joka vetää. Älä liiku yksin, jos on vähäisintäkään riskiä pudota jäihin.
     
  3. Varaa toinen vaatekerta

    Avannosta kantavalle jäälle nousta pitää pikimmiten vaihtaa ylle kuivat vaatteet. Ne on oltava vedenpitävästi pakattuna repussa. Märkien vaatteiden aiheuttama jäähtyminen johtaa hypotermiaan, joka voi aiheuttaa hengenvaarallisia oireita 15 minuutissa. Kuivapuku on erinomainen suoja kastumista ja jäähtymistä vastaan. Kelluntapuku ja pelastusliivit eivät hypotermiaa hidasta, ne vain vaikeuttavat avannosta nousua.
     
  4. Jos yhtään epäilyttää, älä mene

    Jäällä liikkumisessa on vaaransa, joihin täytyy varautua. Ei kukaan lähde vuorikiipeilemään tai hyppäämään laskuvarjolla suin päin. Ota asioista selvää. Tietoa löytyy Suomen Retkiluistelijoiden sivustolta, osoitteesta

www.skrinnari.fi

Kysely

Oletko liikkunut jäillä tänä talvena?

Kyllä
Kyllä
0%
En
En
0%
Ääniä yhteensä: 0

Tilitoimistoyrittäjä Tarja Reponen, 56, on kokeillut kaikenlaisia lajeja. Sup-lautailusta Tarja löysi hyvää vastapainoa istumatyölle.

"Liikunta on ollut minulle henkireikä nuoresta pitäen. Olen ehtinyt harrastaa lentopalloa, pesäpalloa, juoksua eri muodoissaan, melontaa, purjelautailua, uintia ja pyöräilyä. Nyt toinen polveni on sen verran huonossa kunnossa, että olen joutunut luopumaan juoksusta.

Kokeilen mielelläni uusia lajeja, mutta hurjimmat lajit jätän suosiolla muille.

Liikunta on paras keino karistaa työstressit. Sup-lautailussa ihastuin heti siihen, että se on täydellinen vastapaino istumatyölleni.

Mökkirantasuppailija oppii nopeasti

Olen melonut aiemmin kanootilla, mutta sup-lauta eroaa siitä aika lailla. Seisaaltaan melominen vaatii enemmän tasapainoa kuin istualtaan melominen. Tosin jos hankkii leveän sup-laudan, se on hyvin vakaa ja siltä on vaikea pudota.

Lautailua aloittaessa tasapainon etsimiseen menee jonkin aikaa, ja jännitys tuntuu etenkin jaloissa. Kun jännitys karisee, lautailu alkaa sujua. Mökkirantasuppailija oppii tarvittavan tekniikan nopeasti.

Kokeilin lautaa ensimmäistä kertaa, kun asiakkaani tarjosi sellaista lainaan. Nyt perheessämme on jo kolme lautaa.

"Alussa tasapainon etsimiseen menee aikaa."

Jos laudalla haluaa tehdä nopeita käännöksiä tai muita temppuja, ne vaativat luonnollisesti harjoittelua. Minulle riittää rauhallinen suppailu tyynellä järvellä, mutta tyttäreni on innokas suppailemaan myös vaativammissa olosuhteissa.

Meillä on mökki Parikkalan Pyhäjärvellä. Suppailen lähinnä siellä. Kausi kestää toukokuusta syyskuulle, mutta tänä kesänä aloittaminen venyi kesäkuulle, sillä toukokuun mökkireissulla satoi vielä rakeita.

Suppailu on auttanut istumatyötä tekevää Tarjaa.
Suppailu on auttanut istumatyötä tekevää Tarjaa.

Jumiutunet hartiat kiittävät

Kauniina kesäpäivänä laudan päällä voi viihtyä oikeastaan niin pitkään kuin kestää aurinkoa. Suppailen mielelläni myös pilvisinä päivinä, kunhan ei tuule liikaa. Suppailumatkani ovat maksimissaan muutamia kilometrejä.

Sup-lautaa melotaan vuorotellen kummaltakin puolelta, mikä tekee hyvää jumiutuneille hartioille ja selkälihaksille. Seisaaltaan meloessa pitää säilyttää hyvä ryhti. Olen kokeillut myös ohjattua sup-lautavoimistelua, joka muistuttaa pilatesta ja kehittää notkeutta ja tasapainoa.

Ilmatäytteinen sup-lauta on helppo kuljetettava, sillä se kulkee selkärepussa. Kannattaa kokeilla erilaisia vuokralautoja ennen kuin lähtee ostoksille. Oma leveä lautani maksoi parisen tonnia.

Uskallan suositella suppailua ikäisilleni ja vanhemmillekin. Eläkkeellä olevat mökkinaapurimme ovat testanneet innolla lautojamme, ja nykyään Pyhäjärvellä on jo muutama muukin lautailija."

Lue myös: Kiinnostaako sup-lauta? Näillä vinkeillä pääset alkuun

Tarjan vinkit suppailuun

  1. Erityisvaatetusta ei tarvita, jos suppailee Lämpimissä vesissä. tavalliset, sään mukaiset urheiluvaattet riittävät.
  2. SUP-lautoja valmistetaan moneen käyttötarkoitukseen. Niin sanotut all round -laudat soveltuvat kaikenikäisille.
  3. Alussa tasapaino ja melonta vaativat keskittymistä, joten ensituntumaa melontaan voi ottaa myös polviltaan.
Kasa kiviä? Ei, vaan pronssikautinen hautarykelmä Helsingin Herttoniemessä. – Sen kunnossapito on nyt meidän arkeologian harrastajien vastuulla, Marja-Leena Laulaja kertoo.
Kasa kiviä? Ei, vaan pronssikautinen hautarykelmä Helsingin Herttoniemessä. – Sen kunnossapito on nyt meidän arkeologian harrastajien vastuulla, Marja-Leena Laulaja kertoo.

Marja-Leena Laulaja, 71, viettää kesänsä hiekkakuopalla. Kivikautiset asuinpaikat ovat veden äärellä, joten usein päivä päättyy uintireissuun.

"Olen aina rakastanut palapelejä. 80-luvun lopussa katselin siskoni kanssa Roomassa Forum Romanumilla, kun arkeologit yhdistelivät toisiinsa pylväiden ja reliefien palasia. Sormeni alkoivat syyhytä. Tokaisin siskolleni, että minusta tulee isona arkeologi. Kymmenen vuoden päästä istuin hiekkakuopassa Espoossa kaivamassa esiin kivikautista asuinpaikkaa.

Aluksi otin arkeologian vakavasti. Opiskelin sitä avoimessa yliopistossa ja pyrin yliopistoon. Sitten oivalsin, että minun on parempi tehdä työtä insinöörinä ja kehittyä siinä sivussa loistavaksi arkeologian harrastajaksi. Nyt kaivauksilla käynti on kuin hyvän romaanin lukemista. Aina kesän jälkeen minua jää vaivaamaan kesken jäänyt tarina.

Kaivaukset vaativat hyvää selkää ja polvia, koska haromme hiekkaa kaivauslastalla ja leikkaamme juuria saksilla monta tuntia kerrallaan. Sitten on vielä jaksettava kantaa ämpäriin lapioitu hiekka seulottavaksi. Tärkeintä tietysti on, että kaivaja pääsee kaivukuopasta ylös.

"Minusta on ihanaa työskennellä omalla kaivupaikalla hitaasti ja meditatiivisesti."

Me harrastajat olemme arkeologien ilmaista työvoimaa, mutta kukaan ei pakota meitä työhön. Taukoja voi pitää niin paljon kuin haluaa. Ensimmäisinä päivinä lähden parin tunnin välein kävelylle. Kolmas päivä on vaikein, sen jälkeen työ alkaa tuntua helpolta. Olen kaivauksilla aina viikon kerrallaan, sillä diabetesta sairastava kissani tarvitsee viikon välein piikkinsä, jota se ei anna kenenkään muun pistää.

Olen 20 vuoden ajan kaivanut vain kivikautisilla kaivupaikoilla. Kivikaudella ihmiset asuivat yleensä eteläpuolen korkeilla hiekkaisilla rinteillä lähellä vettä. Kaivupaikkaa peittää korkeintaan turvekerros, ja sen jälkeen käsiteltävänä on siistiä, hienoa hiekkaa. Päivän päätteeksi pääsee usein uimaan mereen tai virtaavaan jokeen. Keskiajan esiin kaivaminen on raskaampaa puuhaa. Löytöjä on enemmän, mutta maaperä on täynnä kovia sattumia.

Minusta on ihanaa työskennellä omalla kaivupaikalla hitaasti ja meditatiivisesti. Löydöt tekevät kaivamisesta paljon raskaampaa, mutta myös jännittävämpää.

Kerran löysimme Virossa nuorakeraamisen hautapaikan, jossa oli ehjänä säilynyt ruukku. Kaivoimme paikalla iltaan asti, sillä halusimme saada ruukun kokonaan esille. Ruukun vierestä löysimme murusia, jotka myöhempi analyysi paljasti kymmenvuotiaan lapsen hammaskiilteeksi.

Pohjoismaisilla kaivauksilla ei kuitenkaan kannata leikkiä Indiana Jonesia. Meidän happamassa maaperässämme ei ole säilynyt mitään uskomattomia aarteita.

Marja-Leenan vinkit:

  1. Kaivaminen on sosiaalista, koska kuopalla istutaan kylki kyljessä. Erakko-luonteelle työ voi olla vaikeaa.
  2. Tietoa yleisökaivauksista löydät museoviraston ja harrastajayhdistysten sivuilta.
  3. Ota selvää kaivuoloista: onko paarmoja, hyttysiä, sadetta, auringonpaiste? Varaudu sään mukaan.