Lahjat, ruuat, kuusi... Ja siivotakin pitäisi. Entäpä jos jättäisit mopinheiluttelun ammattilaisten tehtäväksi? Palvelun voi antaa myös lahjaksi. Lue, miten paljon kodin kertasiivous maksaa ja mitä palveluun tavallisesti sisältyy.
1. Mitä joulusiivouksen kaltainen kertasiivous tarkoittaa?
Monet siivousfirmat tarjoavat palvelujaan juuri joulusiivouksen nimikkeellä. Tyypillisimmillään siinä käydään läpi tilat, pinnat, ovet, listat ja komerot, joihin ei kajota normaalissa viikkosiivouksessa. Arkisemmin ajatellen kyse on tavallisesta kertasiivouksesta.
Palkkaa apua, jos et nauti siivouksesta, jos se tuntuu stressaavalta tai jos et pysty siihen itse.
2. Milloin joulusiivous kannattaa antaa ammattilaiselle?
Suomalaisilla on vahva taipumus ajatella, kaikki kodin askareet pitäisi tehdä itse. Avun palkkaamista kannattaa kuitenkin harkita, jos suursiivouksesta ei varsinaisesti nauti, jos se tuntuu stressaavalta tai jos siihen ei pysty. Tänä päivänä aikuiset lapset eivät välttämättä ehdi ikääntyneiden vanhempien avuksi joulusiivoukseen.
Ostettu siivousapu helpottaa tilannetta, ja aikaa jää esimerkiksi lahjojen valmisteluun ja kodin koristeluun. Joulusiivous itsessään on myös mainio lahjaidea.
3. Missä vaiheessa joulusiivous pitää varata?
Kannattaa lähteä liikkeelle ajoissa. Siivousfirmojen kalentereissa jouluviikko tuppaa täyttymään jo marraskuussa. Jos herää liian myöhään, voi miettiä suursiivouksen lykkäämistä pyhien jälkeen. Se on yleensä halvempaakin kuin juuri joulun alla.
4. Miten löydän hyvän ja luotettavan siivousfirman?
Verkossa on valtakunnallinen elias-nettitori. Se hyväksyy sivuilleen vain sellaisia kotisiivouksen myyjiä, jotka ovat ennakonperintärekisterissä ja joilla on vastuuvakuutus. Kuluttaja-asiantuntijoiden, kuntien ja verottajan perustama nettipalvelu vaatii myyjiltä kaikki keskeiset tiedot, kuten hinnat. Palvelussa oman alueen firmojen vertailu on helppoa. Eliaksesta löydät myös palveluntarjoajien yhteystiedot, ja voit ottaa heihin suoraan yhteyttä.
Toinen luotettava taho on Suomen kotityöpalveluyhdistys. Se myöntää yrityksille palvelusertifikaatteja. Sertifikaatin saaminen edellyttää, että yrityksen toiminta ja palvelut täyttävät kotityöpalvelun laadunhallintajärjestelmän kriteerit. Sertifikaatti myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Kotisiivouksen keskihinta on 33 euroa tunti. Urakkaan vaikuttaa kodin yleissiisteys.
Siivousalan yritykselle voidaan myöntää myös joutsenmerkki. Se tarkoittaa, että yrityksen toiminta on kaikin puolin ympäristöystävällistä. Vaatimuksia on asetettu erityisesti käytettäville kemikaaleille.
Lue myös: Kodinhoitoapua voi hankkia arvonlisäverottomasti
5. Mitä siivouksen teettäminen maksaa?
Kotisiivouksen valtakunnallinen keskihinta on 33 euroa tunti. Pääkaupunkiseudulla veloitus on usein lähes 40 euroa tunnilta.
Tuntihinta kertoo lopputuloksesta vain osan. Urakkaan vaikuttaa kodin yleissiisteys. Ammattitaitoinen tekijä näkee heti, millä välineillä, aineilla ja missä järjestyksessä edetä, ja työ joutuu.
Ammattitaidosta kertovat kotisiivouksen tutkinnot tai työkokemus. Uutta on hygieniapassiin verrattava Palveluja kotiin -passi, joka kertoo kodeissa tehtävän palvelutyön luotettavuudesta ja laadusta.
50 neliön asunnon siivoukseen menee 3-4 tuntia.
6. Mistä siivouksen hinta koostuu?
Asetuksen mukaan yrityksen on ilmoitettava palveluidensa hinnat markkinoinnissaan, esimerkiksi verkkosivuillaan. Jotkin yritykset ilmoittavat arvonlisäveron sisältävän kokonaistuntihinnan, toiset erittelevät arvonlisäveron sekä matka-, väline- ja pesuainekulut. Jos palvelua myydään erityisesti joulusiivouksena, tuntihinta voi olla korkeampi kuin tavallisen kertasiivouksen tai säännöllisen ylläpitosiivouksen.
Siivouspalvelua valitessa kannattaa pyytää tarjous usealta toimijalta ja tarkistaa, mitä tuntiveloitus milloinkin sisältää. Tarjouspyynnön pohjaksi on hyvä itse arvioida, kuinka kauan oman kodin siivoukseen menee suunnilleen aikaa. Esimerkiksi 50 neliön asunnon kertasiivoukseen menee kolme neljä tuntia.
Raivaa ylimääräinen tavara siivouksen tieltä. Työ käy nopeammin ja säästät rahaa.
7. Miten siivoojan tuloon pitää valmistautua?
Ennen siivoojan tuloa on fiksua järjestää lehdet, paperit, pullot, purkit, kuivat kukat, kipot ja muu tavara pois, samoin kesäkauden vaatteet. Kun raivaa ylimääräisen tavaran siivouksen tieltä, työ käy joutuisasti ja rahaa säästyy. Kodin roinanperkuussa voi tarvittaessa käyttää ammattijärjestäjän apua.
8. Onko joulusiivouksella takuu?
Kuluttajansuojalain mukaan asiakkaalla on oikeus hyvitykseen, jos hän ei ole tyytyväinen palveluun. Palvelun tarjoajalla puolestaan on oikeus tulla korjaamaan työnsä jälkiä. Hinnanalennus tulee kysymykseen, jos joulunvietto on jo alkanut eikä siivoojaa enää toivota paikalle.
Seniorit ovat nykyään siivouspalveluiden suurkäyttäjiä. Niihin turvautumista ei enää häpeillä.
9. Ketkä käyttävät eniten siivouspalvelua?
Aiemmin ahkerimpia palvelun käyttäjiä olivat lapsiperheet, mutta nyt seniorit ovat menneet ohi. Ikäihmiset haluavat yhä enemmän nauttia harrastuksistaan ja olemisestaan, eikä siivouspalvelujen käyttöä enää häpeillä.
Väestöliiton kyselyn mukaan kotitalouspalveluista kiinnostaa eniten siivouspalvelu. Kaikkien eniten oltiin kiinnostuneita suursiivouksesta .
Lähteet: Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Tilastokeskus, kuluttajatutkija Taija Härkki, Siivouspalvelu Arnevi Laukkanen, Väestöliitto, elias.fi, kotityopalvelut.fi, vero.fi, siivous.info