ET-lehden lukija Kaija Sarha, 70, asui lapsuutensa Suomenlinnassa. Jouluisin Sarhan kotona kokkasi isä. Lapsuuden ikimuistoisin joululahja on Kaijalla yhä tallessa. 

"Asuin lapsuudessani Suomenlinnassa, jossa isäni työskenteli ylivääpelinä ja ylipursimiehenä. Jouluna hän kulki pukkina tutuissa perheissä.

Eräänä jouluna alle kouluikäisenä odottelin pukkia eli isää tuntikausia. Lauloin äidin kanssa joululauluja, mutta lopulta minua alkoi itkettää ja nukuttaa. Sitten äiti sanoi käyvänsä asioilla. Hän palasi pukki mukanaan! Äiti oli etsinyt jostain varusmiehen, jolla oli harmaa mantteli ja karvahattu päässä. Se pukki meni minuun ihan täydestä.

Isälle oli käynyt vanhanaikaisesti: hänelle tarjottiin niin monet naukut, että hän ehti kotiin vasta puolenyön jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Isä kokkasi meillä aina, myös jouluna. Oli livekalaa ja kinkkua sekä paksua riisipuuroa ja luumukiisseliä. Joulupöytään kuuluivat myös piparit, omenat, appelsiinit ja namit: marmeladeja, Fazerin sinistä ja sekalaisia karkkeja. Äiti ei keittiössä viihtynyt, hän osti Stockmannilta valmiit piparit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuuntelimme aina radiosta joulurauhanjulistuksen, kirkonmenot ja Frans Emil Sillanpään joulukertomuksen. Joskus kävimme aattona saunassa Merisotakoulun rannassa.

Potkukelkassa istuva Pipsa-nukke putkahti eräänä jouluna paketista, ja se oli minulle tosi rakas. Olin ollut nelivuotiaana Auroran sairaalassa eristyksessä kovan kuumeen takia, todennäköisesti minulla oli silloin vesi- ja tuhkarokko yhtä aikaa. Kaikki mukanani olleet nukkeni poltettiin bakteerivaaran takia. Siksi uusi ja hieno nukke oli minulle todella tärkeä.

Minä ja Suomenlinnan-kaverit leikimme paljon nukeilla. Otin Pipsan kesällä maallekin mukaan, ja se on minulla edelleen.

Aikuisena minä otin pukin roolin perheessä. Nykyisin vietän jouluaaton poikani perheessä."

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 20/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla