Kartteletko nykyrunoutta? Uuden runouden käyttöoppaan toimittanut Satu Grünthal suosittelee kokeilemaan, ilman ryppyotsaisuutta.

Mistä tässä oikein on kyse? En ymmärrä! Herättääkö nykyrunous sinussa tällaisia tunteita – jopa huonommuutta vaikeasti avautuvien kielikuvien ja sivistyssanojen tiheikössä?

Kirjallisuudentutkija Satu Grünthalin ohje on ennakkoluulottomuus ja pelottomuus. Jokainen lukija luo runolle uuden merkityksen.

– Eikä kaikkea runoutta tarvitsekaan ymmärtää tai etsiä sille ikään kuin oikeaa tulkintaa tai selitystä. Lukijalla on vapaus lukea ja tulkita kuten haluaa, Grünthal toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sururunoja suruun, ilorunoja iloon

Satu Grünthal neuvoo tarttumaan runokirjoihin kepeästi, valintaperusteiden ei tarvitse painaa edes ohuen runokirjan vertaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kiinnostuksen perusteeksi riittää hyvin vaikka vetävä kansi tai herättävä otsikko. Koska runojen lukeminen ei ole aikaa vievää, niihin voi tarttua hetken mielijohteesta. Tai sitten voi etsiä omaan elämäntilanteeseen tai kiinnostuksenkohteisiin liittyvää runoutta, keinoja on valtavasti.

Grünthal ymmärtää silti ihmisiä, jotka empivät ja arkailevat runokirjojen äärellä. Monesti lyyriset viittaukset kirjallisuuteen, historiaan tai vieraisiin kieliin saattavat uuvuttaa.

– Runoja lukiessa ei kannata ajatella, että ne tarvitsisi ymmärtää jotenkin kokonaisvaltaisesti tai syvästi. On tietysti runoja, joihin sisältyy jokin suuri ajatus, mutta kaikista sitä ei tarvitse etsiä. Runo voi pelkästään kuulostaa mukavalta, ilahduttaa, herättää jonkin mielleyhtymän tai tunteen.

Tuuleta omia ajatuksiasi

Mutta miksi meidän kannattaisi lukea runoja? Syitä on monia. Yksi on se, että runot haastavat lukijaa tuulettamaan myös omia ajatuksiaan.

– Runous uudistaa kieltä, yllättää ja tarjoilee tiivistetyssä muodossa uusia näkökulmia.

– Monet löytävät runoudesta sanoitusta omille tunteilleen, niin kuin kirjailija olisi kiteyttänyt osuvasti juuri omat ajatukset. Sellainen oivallus tuntuu usein lähes terapeuttiselta, Grünthal sanoo.

Grünthal on viime aikoina pohtinut paljon tavallisen lukijan ja runouden suhdetta, sillä hän on toimittanut helmikuussa ilmestyvän runouden käyttöoppaan, Säkeilyvaaran.

Kirjahanke lähti tarpeesta herättää keskustelua runouden ympärille. Kirjassa kirjailijat ja tutkijat tulkitsevat valitsemiaan runoja eri näkökulmista.

Alkuidean kirjaan antoi kouluneuvos Kirsti Mäkinen. Hän on huomannut kirjapiirejä vetäessään, että uudenlaiselle oppaalle olisi tarvetta.

– Runoista on ollut paljon vaikeampi keskustella kuin romaaneista. Runouteen suhtaudutaan helposti vähän liian juhlallisesti. Ajatellaan, että se on tavallisen ihmisen ulottumattomissa.

Vaikka Mäkinen on tehnyt kirjallisuuden parissa elämäntyönsä, hän itsekin muistaa, miltä tuntui ihmetellä vieraalta tuntunutta runoutta.

– Olin lukioikäinen 1950-luvulla, kun modernismi valtasi runouden. Luin ja kuuntelin innokkaasti modernisteja, mutta silti meni pitkään, ennen kuin löysin uuden runon, Mäkinen kertoo.

Etsi säkeistä omia muistikuvia

Säkeilyvaarasta ei haluttu liian korkealentoista.

– Lähestymistavat ja runot ovat raikkaan erilaisia. Samassa kirjassa lähestytään rap-artisti Asan tekstiä tai Hellaakosken runoa. Joskus lähtökohtana on runon tausta, tyyli tai vaikkapa sen herättämät muistot, niin kuin kirjailija Juhani Karilan pienoisesseessä. Hän liittää Arto Mellerin runon aikoihin, jolloin itse luki sen ensimmäistä kertaa, Grünthal kertoo.

Kyseisessä Mellerin runossa lapsuus ei katoa täysin koskaan, se säilyy tunnemuistissamme, vähän kuin rakkaimmat runokuvat.

"Olin kuusi vuotta vanha,
ja niin korkealla taivaan tähdet,
niin mustat avaruuden nurin käännetyt
taskut. 

Seisoin lumisateessa pihassa
tiukkaan napitetussa takissani,
katsoin ylös, kurkotin, kurkotin
niin että henkseleissä tuntui maan
vetovoima.

Niin korkealla taivaan tähdet,
niin mustat avaruuden
nurin käännetyt
taskut.

Seison siinä vieläkin."

ET:n parhaat runokirjavinkit

1. Jos vain yksi, niin tämä

Jos kaikkien suomalaisten pitäisi lukea vuodessa yksi runokirja ja minä saisin valita sen, valitsisin Claes Anderssonin 23. kokoelman Aamu meren rannalla sisäänhengitys, uloshengitys.

Miksikö? Siksi, että kirja on yllätyksiä täynnä. Ensin ajattelin, etten jaksa tätä ymmärtämistä ja tilitystä. Haluan julistusta! Luin tarkemmin: Andersson nauraa hiljaa ja eleettömästi maailman mielettömyydelle, puhuu ahneudesta, rakkaudesta ja kaikesta siitä, mikä on elämässä oikeasti merkityksellistä. Runoilija on tehnyt osansa, hän on iloinen: moni asia oli ennen huonommin. 

Claes Andersson: Aamu meren rannalla, sisäänhengitys, uloshengitys. WSOY 2015.

2. Jumalainen Berliini

Runossa numero kahdeksan Ville Hytönen puhuu kaupungista, jolla ei ole puhetta ei kieltä, mutta se luo tuhansia kieliä ja sydämiä, joiden kautta se puhuu ja tuntee. Olet tullut Berliiniin.

Hytösen Helvetinjumalankone sisältää 12 runoa. Kirja on matkarunoutta, joka on kuvitettu kuin teos olisi dokumentti. Hytösen matkaan kannattaa hypätä kuin junaan, jonka määränpäätä ei tiedä. Rivi riviltä kohde aukeaa.

 

Ville Hytönen: Helvetinjumalankone. Siltala 2015.

3. Vanhenemisesta

"Niilo Tarvajärven jälkeen ei ole tapahtunut mitään järjellistä". Älkää tulkitko väärin. Vanha avantgardisti, runoilija Markku Into ei ole vanhemmiten pehmennyt muistelemaan kaihoisasti menneitä hyviä aikoja. Inton teksti on terävää ja vastakarvaista.

Into kirjoittaa myös luopumisesta ja vanhenemisesta, mutta särmikkäästi. Nykyinen pirstoutunut aikakautemme tuottaa paljon hälyä, jolle kaikelle Into hymyilee vinosti.

Markku Into: Tämä yö sisälläni on lapsuuden varjo. WSOY 2015.

4. Surun kuvasto

Miten suru voi olla niin kaunista. Se on ensimmäinen ajatus, kun lukee Kristiina Wallinin runokokoelmaa. Sen keskiössä on menetys.

Wallin ei vuodata vaan piirtää kauniita ja kuulaita kuvia. Hän kuvaa hienosti surun monikerroksellisuutta ilman minkäänlaista pateettisuutta. 

Kristiina Wallin: Valon paino. Tammi 2016.

5. Lohduttajaksi

Rakkaus, vanhuus, metsät, Afrikka, onni. Siinä uuden runo- ja laululevyn väkevimpiä aiheita.

Levyllä runojaan lausuu Aulikki Oksanen ja niitä laulavat Vuokko Hovatta ja Zarkus Poussa. Lohduttajaksi täydellisesti sopiva teos syntyi kolmikon yhteisten konserttien pohjalta. 

Voi kuinka myrsky rauhoittaa. Siltala 2015.

Sisältö jatkuu mainoksen alla