Uusi Tuntematon sotilas tuo Linnan mieskohtalot koskettavan lähelle

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas päivittää Väinö Linnan romaanin kertomuksen 2000-luvulle. Se on moderni, tämän päivän kuvakerronnasta ammentava suurelokuva.

Vaikka kyse on suomalaisen konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa, elokuvan universaalia, ihmillistä sanomaa kehtaa levittää minne päin maailmaa tahansa.

Linnan mieskohtalot ovat koskettaneet Edvin Laineen ja Rauni Mollbergin elokuvaversioissa. ”Pojista” on tullut hyvin läheisiä eri sukupolven näyttelijöiden esittämänä.

Nyt ovat kehissä taas uudet mutta tutut hahmot, mutta aikaisempaa intensiivisemmällä otteella. Osin on kyse kerronnan keinoista, osin näyttelijöiden vereslihaisesta läsnäolosta. 

Se, että Putouksessa naurattaneet Aku Hirviniemi ja Jussi Vatanen esittävät elokuvan keskeisiä rooleja, Hietasta ja Koskelaa, ei nakerra uskottavuutta vähääkään.

Ilmiö on sama kuin oli jo Mollbergin ohjauksessa, jossa Hietasta esitti Pirkka-Pekka Petelius.

Osaava näyttelijä taitaa niin komedian kuin tragedian.

Ammattinsa osaava näyttelijä voi lajityypistä riippuen olla hersyvä koomikko tai traaginen sankari. Edellinen hän on viihdeohjelmassa, jälkimmäinen synkeässä sotaelokuvassa.

Salaviekas Vanhala

Jokainen klassikkoon tarttuva haluaa hahmoihin kädenjälkensä. Niin myös Louhimies ja toinen käsikirjoittaja Jari Olavi Rantala.

Selkeimmin uusia ulottuvuuksia ovat saaneet Eero Ahon esittämä Rokka ja yllättäen Hannes Suomisen esittämä Vanhala.

Ahon Rokka ei ole enää sotakonstit taitava lupsakka karjalainen, vaan lähes psykoottinen toiminnan mies. Pimeä puoli kääntyy esiin kuuluisassa kohtauksessa, jossa Rokka niittää konepistoolillaan 52 venäläissotilasta kuun valaisemalle suoaukealle.

Tällainen Rokka on todella voinut olla olemassa rintamalla.

Ahon roolityö on vakuuttava ja vaikuttava. Tällainen Rokka on todella voinut olla olemassa rintamalla.

Vanhala on ollut Leo Riutun hihittelevä jermu ja Tero Nivan hieman synkempi versio, mutta Hannes Suomisen tulkinnassa hahmo ”puhkeaa kukkaan”.

Hannes Suominen on Vanhala.

Alati hymyilevä mies on komppanian viihdyttäjä gramofoneineen ja kiljupannuineen, mutta täyttää paikkansa myös tositoimissa.

Louhimiehen tulkinnassa hän ikään kuin nousee tapahtumien yläpuolelle, kasvaa toveriensa kohtaloista päättäväksi ja haavoittumattomaksi voimaksi, melkein jonkinlaiseksi haltijaksi tai jumalhahmoksi.

Hän asettaa kiväärin kuolettavasti haavoittuneen toverinsa ulottuville. Hän petaa gramofonillaan Hietasen ja venäläisen Veran rakkaussuhteen Äänislinnassa. Hän valikoituu johtamaan iskuosastoa, joka turvaa vetäytymisen vyöryttämällä vihollisen asemistaan jokeen.

Vain Vanhala tohtii kyseenalaistaa Rokan itsevarmuuden.

Ja, ennen kaikkea, hän on miehistön joukosta ainoa, joka uskaltaa horjuttaa Rokan loputonta itseluottamusta. Kun Rokka manaa, miksi hän ei koskaan tule toimeen upseerien kanssa, Vanhala kysyy: ”Olekkos koskaan aatellu jos vika oliskin sinussa?”

Vaikka Rokka vastaa tutun arrogantisti, kamera alleviivaa Vanhalan haastetta viipymällä hänen salaviekkailla kasvoillaan.

Fotogeeninen Vesala

Kotirintama on uusi asia, kun puhutaan kansakunnan elokuvaikonista.

Louhimies ja Rantala ovat tehneet arvokkaan teon ottamalla mukaan Rokan perheen, Kariluodon morsiamen ja Koskelan kotijoukot.

Kun suhnat lähtivät sotimaan, tilukset jäivät naisten kontolle.

Ratkaisu korostaa tosiasiaa, että sota on kaikkien sota, ei yksin rintamamiesten. Kun ”suhnat” lähtivät sotimaan, lapset ja tilukset jäivät naisten harteille.

Monipuolisimman kotirintamaroolin elokuvassa saa Rokan vaimoa Lyytiä esittävä, musiikkimaailmasta tuttu Paula Vesala. Hänen fotogeenisyytensä kameran edessä kantaa loistavasti.

Rokan vaimo Lyyti (Paula Vesala) ja lapset.

Kaiken kaikkiaan kotirintama tuo elokuvan rujoon maailmaan tasapainottavia ja merkityksiä syventäviä ulottuuuksia.

Peteliuksen haudattu jalka

Uudella Tuntemattomalla on markkinoitu niin kevytmaitoa kuin vessaharjoja. Sponsorit sijansa saakoon, mutta on prosessi poikinut itse elokuvaan kiinteämminkin liittyneitä oheistuotteita.

Yksi niistä on Jari Olavi Rantalan kirjoittama, elokuvan tekoa seuraileva making of -kirja Tuntematon sotilas – elokuvakirja.

Siinä kuvauksissa mukana ollut Rantala kertoo raskaan ja monipolvisen kuvausvaiheen kommervenkeistä.

Uusi Tuntematon kuvaa sotaa yksittäisen sotilaan näkökulmasta.

On kiinnostavaa lukea, miten nykyaikainen elokuvan tekeminen teknisine ratkaisuineen auttoi askeutumaan yksittäisen sotilaan tasolle.

Esikuvina toimivat muun muassa Steven Spielbergin Pelastakaa sotamies Ryan ja siitä poikinut tv-sarja Taistelutoverit.

Kiinnostavaa on myös saada tietää erikoistehosteista, kuten sarkatakin alla räpsähtävistä ”veripusseista” tai kuinka kaatuvaa kapteeni Kaarnaa esittävän Pirkka-Pekka Peteliuksen jalka kaivettiin suohon näkymättömiin.

Toinen kirja on Satu Jaatisen kirjoittama Aku Louhimies − elokuvaunelmia. Se kertoo Louhimiehen elämästä ja urasta.

Kirjassa ohjaaja kiteyttää jotain oleellista asenteesta, joka nousee esille myös Rantalan kirjassa:

"Elokuvan tekeminen on aina kompromissien sietämistä. Jos sitä ei kestä, kannattaa tehdä animaatioita, niissä voi kontrolloida kaikkea."