Suomi on väkivaltainen maa – ainakin osin. Katso kartasta Suomen väkivaltaisimmat alueet.

Suomi on moneen Eurooppalaiseen maahan verrattuna väkivaltainen maa. Rikoksia tapahtuu meillä vähemmän kuin Itä-Euroopan maissa, mutta valitettavan paljon enemmän kuin vaikkapa muissa Pohjoismaissa. Viimeisen 20 vuoden aikana väkivaltarikosten määrä on laskenut, mutta silti niitä tapahtuu vuosittain noin 40 000.

Alkoholi on mukana suurimmassa osassa väkivallantekoja. Selvin päin suomalaiset tekevät yhtä paljon henkirikoksia kuin ruotsalaiset. Humalassa alkaa tapahtua. Kännitappoja tehdään meillä nelinkertaisesti Ruotsiin verrattuna. 

Miehet saavat ja antavat

Väkivalta on etenkin miesten ongelma. 80 prosenttia pahoinpitelijöistä on miehiä, uhreistakin valtaosa. Useimmiten sekä uhri että tekijä ovat 18–25-vuotiaita – ja humalassa. 

Moni nainen pelkää kaupungilla liikkumista, mutta suurin osa naisten kohtaamasta väkivallasta tapahtuu tutussa paikassa, töissä tai kotona, ja useimmiten tekijäkin on tuttu.

 

Isoja alueellisia eroja

Helsinki on Suomen väkivaltaisin kaupunki, jos tarkastellaan vain poliisiin tietoon tulleiden tapausten määrää. Muut suuret kaupungit seuraavat perässä.

Kun väkivallantekojen määrä suhteutetaan asukaslukuun, tilanne muuttuu. Kärkeen nousevat Kittilä ja Kajaani. Helsinki on sijalla 13, eivätkä muut suuret kaupungit mahdu 20 pahimman paikan joukkoon. Erityisen synkältä näyttää Suomi-neidon vyötäisillä: Puolanka, Sotkamo, Vaala, Kajaani ja Ristijärvi nousevat kaikki 20 väkivaltaisimman paikkakunnan joukkoon. 

Alla olevaan karttaan on koottu maakunnittain henkirikosten, pahoinpitelyjen ja seksuaalirikosten määrä vuonna 2015. Sen lisäksi kartasta löytyvät ne 20 kaupunkia, joissa erilaisia väkivallantekoja tapahtuu määrällisesti eniten sekä 20 suhteellisesti väkivaltaisinta paikkakuntaa.  

 

Lähde: Tilastokeskus – Rikos- ja pakkokeinotilasto

 

Ympäristöjärjestö WWF:n nettisivuilla pyörii jo uusia livelähetyksiä luonnosta. Norppalähetys on jo monille tuttu, mutta nyt netissä voi seurata myös liito-oravan ja metsäpeuran touhuja. 

Supersuosittua Norppaliveä on seurattu netissä tarkkaan jo pari vuotta. Kahden viime kevään aikana saimaannorppien köllöttelyä on katsottu yhteensä yli viisi miljoonaa kertaa. Lähetyksistä tutuiksi tulleille norpille järjestettiin jopa nimenantoäänestys. Erityissuosioon nousi Pullervo, mutta kivellä nähtiin usein myös Siiri-norppa.

Norppakamera asetetaan tänäkin vuonna norppien suosiman loikoilukiven äärelle lähettämään jatkuvaa videota. Kun osuu lähetyksen ääreen samaan aikaan kuin norppa kiipeää kivelle, olo on kuin luonnossa kököttävällä lintubongarilla: siellä se nyt on!

Tänä keväänä WWF on aloittanut nettisivuillaan uusia livelähetyksiä luonnosta. Tavoite on, että nettisivuilla on toiminnassa vähintään yksi kamera ympäri vuoden. Jo nyt katsojat pääsevät tarkkailemaan liito-oravan ja metsäpeuran asuinalueelle asennettujen kameroiden kuvaa. Pian sivuilla voi seurata myös kalasääskeä ja aiemmilta keväiltä tuttua saimaannorppaa.

– Liito-orava ja metsäpeura ovat molemmat harvoin nähtyjä lajeja, jotka ovat kärsineet suuresti metsien käsittelystä. Haluamme tehdä niitä tutummaksi jokaiselle suomalaiselle. Kameroiden testivaiheessa molemmat lajit ovat näyttäytyneet kuvissa säännöllisesti, kertoo WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen tiedotteessa.

Liito-oravakamera, joka kuvaa eläimen pesäkoloa, on toteutettu yhteistyössä luontokuvaaja Benjam Pöntisen kanssa. Kamera sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla.

Metsäpeurakamera on toteutettu yhteistyössä Metsähallituksen koordinoiman MetsäpeuraLIFE-hankkeen kanssa. Kamera on asennettu Lauhanvuoren kansallispuistossa sijaitsevaan totutustarhaukseen, josta metsäpeuroja vapautetaan tulevina vuosina luontoon. Hankkeen tavoitteena on palauttaa metsäpeuroja alkuperäisille esiintymisalueilleen eteläiselle Suomenselälle.

Luonto tulee lähelle

Norppalive alkaa pyöriä jälleen toukokuussa. Kamera viedään hyvin todennäköisesti samaan paikkaan kuin viime keväänä, WWF:stä kerrotaan.

WWF avaa vuoden mittaan myös muita kameroita, joista kerrotaan tarkemmin suunnitelmien edetessä. Luontoliven tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista eläinlajeista ja niiden kohtaamista uhkista sekä innostaa ihmisiä osallistumaan luonnon suojeluun. Kuvaamisella voidaan edistää myös opetusta ja tutkimusta.

 
– Haluamme tuoda luonnon ihmisten lähelle. Uskomme ja toivomme ihmisten innostuvan, oppivan, liikuttuvan ja viihtyvän livelähetysten parissa, WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo.

Kamerat asetetaan niin, etteivät ne häiritse eläimiä. Myös kameroiden asentaminen ja huoltokäynnit tehdään niin, ettei eläimille aiheudu häiriötä. Kameran asettamiseen on hankittu aina maanomistajan lupa, mutta kuvauspaikkaa ei useimmissa tapauksissa paljasteta, jotta eläinten turhalta häirinnältä vältytään.

WWF:n luontoliveä pääset katsomaan klikkaamalla tästä: luontolive.wwf.fi.

Kaikki livekamerat löytyvät samasta osoitteesta. Voit vaihtaa kameraa ylälaidasta valitsemalla joko liito-oravakameran tai metsäpeurakameran. Norppalive ja kalasääski tulevat seurantaan myöhemmin.

Tunnetko liito-oravan ja metsäpeuran?

Liito-orava

  • Liito-orava on väriltään harmaa ja hiukan tavallista oravaa pienempi nisäkäs. Se pystyy liitämään jopa useita kymmeniä metrejä.
  • Liito-oravia elää Oulun eteläpuolella. Liito-orava on Suomessa silmälläpidettävä eli lähes uhanalainen ja luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu laji.
  • Vuosien 2006 ja 2016 välillä liito-oravakannan arvioidaan taantuneen yli kolmanneksen. Merkittävin syy kannan laskuun on metsätalous – etenkin avohakkuut.
  • Liito-orava on pääasiassa yöaktiivinen, joten parasta aikaa kameran seuraamiselle ovat hämärän hetket.

Metsäpeura

  • Metsäpeura hävisi Suomesta sata vuotta sitten ihmisen takia. Laji teki paluun maahamme sotien jälkeen.
  • Tällä hetkellä Suomessa arvioidaan elävän reilut 2 000 yksilöä. Metsäpeura luokitellaan silmälläpidettäväksi eli lähes uhanalaiseksi.
  • Suurin syy metsäpeuran taantumiseen on maankäyttö, esimerkiksi metsätalous: lajille luontaisista laajoista metsä- ja suoerämaista on enää sirpaleita jäljellä. Etenkin Kainuussa myös suurpedot, ennen kaikkea susi, ovat metsäpeurakannan kasvua rajoittava tekijä.

Lähde: WWF

Omaisen tai läheisen kadotessa tunteet heilahtelevät toivosta epätoivoon. On tärkeätä pyrkiä toimimaan järkevästi ja yhteistyössä viranomaisten kanssa.

1. Tarkista lähiseutu ja ystävät

Ennen poliisiln pakeille menemistä kannattaa varmistua siitä, että henkilö todella on kateissa. Tarkista asuinympäristö ja selvitä, ettei kadonnut ole esimerkiksi lähisairaalassa, kesämökillä tai ystävien luona. Jos hän on kadonnut aiemminkin, tarkista paikka, mistä hän löytyi viimeksi.

Jos epäilet, että kadonnut saattaa olla rikoksen uhri, hengenvaarassa tai kyvytön huolehtimaan itsestään (lapsi, vanhus, sairas henkilö), soita heti yleiseen hätänumeroon 112.

2. Tee katoamisilmoitus

Jos kadonnutta ei löydy, tee virallinen katoamisilmoitus poliisiasemalla. Kerro poliisille kadonneen tuntomerkeistä, vaatetuksesta ja mahdollisesta kulkuvälineestä (ks.lista alla). Ota mukaan tuore valokuva. Anna tietoa myös kadonneen taustasta, mielentilasta, suunnitelmista ja rahavaroista.

Selvitä poliisille, missä ja kuinka tiiviisti kadonnutta on jo etsitty. Viranomaiset aloittavat etsinnän, jos on perusteltua syytä olettaa kadoneen joutuneen hengenvaaraan, onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi.

Suomessa toimii Punaisen Ristin koordinoima 50 järjestön ja yhteisön yhteenliittymä Vapepa, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät auttavat viranomaisia erityisesti paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä.

Jos haluat hyödyntää sosiaalista mediaa kadonneen etsinnässä, tee se yhteistyössä poliisin kanssa.

3. Hanki edunvalvonta

Pitkään kadoksissa olevalta henkilöltä jää usein asioita, jotka vaativat hoitamista. Tällöin voit tehdä maistraatille ilmoituksen edunvalvonnan tarpeessa ilmeisesti olevasta henkilöstä. Tarvittaessa maistraatti tekee hakemuksen käräjäoikeudelle edunvalvojan määräämiseksi kadonneelle. Kadonneen läheinen voi tehdä hakemuksen myös suoraan käräjäoikeudelle.

4. Pidä poliisi ajan tasalla

Jos kadonnut löytyy tai tulee itse kotiin, viranomaisille on ilmoitettava siitä heti. Ilmoitus tehdään samalle taholle, jonne katoamisilmoitus on tehty, eli joko poliisilaitokselle tai hätänumeroon.

Etsimistä helpottavat:

Henkilötiedot: nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero.

Tuntomerkit: ikä, pituus, paino, ruumiinrakenne, hiusten väri, pituus, muoto ja mahdollinen kaljuuntuminen, silmien väri, silmälasit, erityistuntomerkit (proteesit, kuulolaitteet, raajan puuttuminen tai muu invaliditeetti, tatuoinnit, ontuminen tai muu liikkumisen erityispiirre).

Vaatetus: vaatteiden malli, merkki, väri, repeytymät, paikkaukset, jalkineet sekä mahdolliset reput, kassit tai salkut.

Mahdollinen kulkuväline: polkupyörän merkki, väri ja malli; mopon tai moottoripyörän merkki, väri, malli ja rekisteritunnus; auton merkki, väri, malli, rekisteritunnus sekä vuosimalli, tyyppi ja erityistuntomerkit; veneen malli, rekisteritunnus ja mahdolliset erityistuntomerkit.

Lähde: poliisi.fi, suomi.fi

Lue ET-lehdestä 9/2018 kotkalaisen Esa Anttalaisen haastattelu, jossa hän kertoo poikansa katoamisesta. Lehti ilmestyi 25.4.2018

Vain hädässä olevan puhelin voidaan paikantaa

  • Voisi ajatella, että paikantamalla matkapuhelin kadonnut löydettäisiin tehokkaasti tai ainakin hänen jäljilleen päästäisiin nopeasti.
  • Hätäkeskus ei kuitenkaan saa käyttää paikannusta, jos on kyse poliisitutkinnallisesta asiasta, esimerkiksi kun kyseessä on kadonnut henkilö, joka ei ole hädässä tai välittömässä vaarassa.
  • Matkapuhelinpaikannusta ei myöskään tehdä, jos kyseessä on rikoksen estämiseksi tai rikoksen selvittämiseksi tarvittava tieto. Näissä tapauksissa poliisilla on muita keinoja selvittää asiaa.
  • Hätäpaikannuksen tekeminen edellyttää aina perusteltua olettamaa, että hätäpaikannuksen kohteena oleva henkilö on akuutissa hengen tai terveyden vaarassa.

112.fi