Kuvat
Juha Salminen
Utölainen Hanna Kovanen ripustaa pyykkiä kotinsa pihalla.
Utölainen Hanna Kovanen ripustaa pyykkiä kotinsa pihalla.

Utön pieni yhteisö on kamppaillut viime vuosikymmenet olemassaolonsa puolesta. Kesäinen saari on tuttu turisteille, mutta arki jatkuu vakituisten asukkaiden voimin läpi vuoden.

Kovalla tahdolla saarella on saatu säilytettyä koulu ja kauppa.

Perillä! Viisi tuntia Nauvosta lähdön jälkeen yhteysalus M/S Eivor kiinnittyy laituriin Utön saarella, Saaristomeren lounaiskolkassa. Nyt on kiire purkaa laivasta ihmisten lisäksi postit, elintarvikkeet ja muut saaren kauppaan menevät tuotteet. Tunnin päästä alkaa paluumatka.

Toisin kuin kesän vilkkaan turistisesongin aikaan matkustajina on nyt saarelaisten lisäksi luontokuvaajia ja lintuväkeä. Joskus lintuturistista tulee vakituinen asukas, kuten Jorma Tenovuosta, joka juuri palaa asiointireissulta Turusta.

Kodin löytäminen ulkosaaristosta täytti aikanaan Jorman ja hänen puolisonsa Outi Sarjakosken suuren haaveen. Heitä ja muitakin uudisasukkaita Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu kylä tarvitsee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Utössä on oikeat elämisen edellytykset, vaikka se on ulkosaariston ulommaisin ympärivuotisesti asuttu saari.

Viidentoista viime vuoden aikana Utö on selvinnyt jo väistämättömältä näyttäneeltä kuihtumiselta. Kun puolustusvoimat ilmoitti siirtävänsä henkilöstönsä pois saarelta vuonna 2005, vaaraan joutuivat niin koulu kuin vesilaitos, jonka ansiosta saarelaiset saavat makeaa vettä. Sekin mietitytti, miten kaupan käy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Utö vastaa luotsauksesta Saaristomeren vaativilla vesillä.
Utö vastaa luotsauksesta Saaristomeren vaativilla vesillä.

Outista ja Jormasta tuli utöläisiä heti saaren suuren muutosmyllerryksen käynnistyttyä vuonna 2006. Ulkosaariston luonnosta ja linnuista kiinnostunut pariskunta päätti selvittää, löytyisikö puolustusvoimilta vapautuneista asunnoista heille sopivaa tukikohtaa.

Tupa ja nettiyhteys

Jorma tunsi Utötä jo armeija-ajalta ja sen jälkeen tehdyiltä linturetkiltä. Outikin oli aiemmin purjehtinut samoissa maisemissa. Etsiessään sopivaa taloa saarelta he saivat vinkin: keskellä kylää sijaitseva entinen luotsin tupa oli suuren osan vuotta asumattomana. Outi ja Jorma etsivät käsiinsä talon omistajat ja kertoivat halustaan vuokrata taloa tai ostaa sen. Vuokrasopimus syntyi, ja vielä työelämässä ollut pariskunta alkoi reissata mantereen ja Utön väliä aina, kun töiltään pääsi.

Utössä on oikeat elämisen edellytykset, vaikka se on ulkosaariston ulommaisin ympärivuotisesti asuttu saari. Moni muu reilun 40 asukkaan taajama seitsemän tunnin matkan päässä isosta kaupungista voi vain haaveilla omasta koulusta, kaupasta, kirjastosta ja kirkosta.

Monissa käytännön asioissa saari on loistavan omavarainen.

Kaupan perusti 14 saarelaisperhettä jo vuonna 1932. Sen asiakkaiksi tarvitaan myös matkailijoita, ja heitäkin ympärivuotisesti. Nyt se on mahdollista, kun majoitustiloja on tarjolla hotellissa, mökeissä sekä armeijan henkilöstön ja luotsien entisissä asunnoissa.

Laivayhteyden lisäksi saarella on ollut jo parikymmentä vuotta nykypäivän toinen välttämättömyys: laajakaistayhteys. Sen ansiosta Jorma voi päivän lintukierroksensa jälkeen päivittää blogiaan ja tallettaa verkkoon upeita lintukuvia tuvan salissa, pitkän pöydän ääressä.

Tupa ja pöytä ovat nykyään Outin ja Jorman omia. Vuonna 2010 talon omistaja halusi nimittäin myydä heille luotsitalon irtaimistoineen astioita myöten.

Sisustus on yhä paikoillaan: komea puinen lautaskaappi keittiössä, salissa sivustavedettävät sohvat ja pitkä pöytä. Keinutuolista näkee satamalahdelle ja vastapäiseen Ormskärin saareen.

Lintuharrastus vetää Jorman joka aamu majakan kylkeen tarkkailemaan siivekkäitä.
Lintuharrastus vetää Jorman joka aamu majakan kylkeen tarkkailemaan siivekkäitä.

Kun Outi ja Jorma alun perin olivat muuttamassa taloon, se kaipasi kunnostusta. Onneksi saarelta löytyi ammattiapua, vieläpä aivan naapurista, kirvesmies Jan-Erik Sjöblom.

– Jannen kaltaiset ammattilaiset ovat saarella aivan korvaamattomia, sanoo Jorma.

– Monissa käytännön asioissa saari on loistavan omavarainen. Mutta vääjäämättä ammattiosaajien kohdalla tulee eteen sukupolvenvaihdos.

Oman perheen saari

Talot Jorman ja Outin naapurustossa Utön satamalahden ympärillä ovat juuri niin somia kuin ne saariston kylissä tapaavat olla. Siistit rantavajat kurkottavat laitureilta veden ylle. Rantaraitin varrella on saaren kauppa sekä punaisia, valkoisia ja joku keltainenkin asuintalo.

Ylimpänä kohoaa kulmikas majakka, jonka kylänpuoleinen julkisivu on valkoinen ja muut punavalkoisia. Kyse ei ole estetiikasta, vaan informaatiosta. Valkoinen seinä kertoo, missä on pohjoinen. Punavalkokuvio merkitsee luotsia.

Rantaraitin varrella on saaren kauppa sekä punaisia, valkoisia ja joku keltainenkin asuintalo.

Kun matkailuyrittäjä Hanna Kovanen esittelee majakkaa, saaren ylpeydenaihetta, hän kertoo myös oman perheensä tarinaa. Hanna on 2000-luvun paluumuuttajia. Hänen äitinsä Solveig on saaren tyttöjä. Kotitalousopettajaksi opiskellessaan hän tuli kotiin kesälomalle ja tapasi linnakkeessa työskennelleen Toivo Kovasen, Hannan isän.

Hanna muutti takaisin Utöhön matkailu-yrittäjäksi vuonna 2004. Tuolloin Hannan vanhemmat asuivat saaressa ympärivuotisesti. Isä kuoli vuonna 2015, äiti on nykyisin saaressa pääsiäisestä pitkälle syksyyn.

Talo on kahden kivenheiton päässä Hannan kahvilasta, juuri sopivasti hieman syrjässä niin, että "turistit eivät kulje ikkunan alla". Kahvilan lisäksi Hannalla on majoituspalvelu ja hän järjestää saaren esittelykierroksia, opastaa majakassa, kerää laiturimaksuja ja pitää talvikaudella asukkaille jumppatuokioita. Muun muassa.

Kiireisten työpäivien jälkeen pihasaunan edustalla istuessaan Hanna rauhoittuu ja nauttii tutuista maisemista. Vasemmalla näkyy meri ja linnut, oikealla satama ja laivat.

– Puut vain ovat kasvaneet näköalan eteen, Hanna harmittelee saaren metsittymistä.

Sitä moni muukin syntyperäinen utöläinen vierastaa.

Jutun voi lukea loppuun ET-lehden numerosta 19/21.

Sisältö jatkuu mainoksen alla