Vintagemiehet Tomppa ja Mike: "On hieno tunne, kun tavara löytää kodin"

Vanhan huoltamon katolle hiissattua helikopteria ei voi olla huomaamatta, kun ajaa kantatie 45:tä Tuusulan maisemissa. Uteliaisuus herää. On pakko poiketa pihaan ja selvittää, mitä kätkeytyy julkisivua koristavan Weird-kyltin taakse.

Bensaa ei ole entisellä Unionin asemalla myyty aikoihin, mutta uuteen eloon sen ovat herättäneet Tomppa Kekäläinen ja Mike Kairenius. He ovat tuttuja Yleisradion tv-sarjasta Vintage-valtakunta.

Sisällä antiikkiliike Weird Antiquesissa avautuu hengästyttävä tavaramaailma, joka kuitenkin tuntuu olevan harkitussa järjestyksessä.

Mike laittaa jukeboksista soimaan 50-luvun rockabillyä. Tekee mieli hiplata isoa muovista klovninpäätä ja ikkunassa roikkuvaa ukulelea tai selata vinyylilevyjä pursuavia laatikoita.

–Tavarat ovat populaarikulttuurin aikakaudelta, niin sanottua pop-antiikkia. Jänne ulottuu viime vuosisadan alusta aikaan ennen viivakoodia eli käytännössä 1970-luvulle, Tomppa kertoo.

Romustelua jo vuosikymmeniä

Weird Antiquesiin on haluttu lyödä 1950-luvun jenkkileima, mutta se on kaksikon mielestä liian rajattu käsitys.

–Vaikka olemme tuoneet Jenkeistä paljon, suurin osa on itse asiassa Suomi-tavaraa. Esimerkiksi tuossa lukee ”Juo Coca-Colaa”, Mike huomauttaa ja osoittaa nurkassa seisovaa limonadiautomaattia. Siinä lukee myös ruotsiksi ”Dryck”.

Miehet kutsuvat itseään romustelijoiksi, ja romujen kerääminen on ollut molemmille aina rakas harrastus. Harrasteauto- ja -ajoneuvoympyrät toivat heidät yhteen 90-luvulla.

–Erotuimme perusporukasta keräämällä kaikkea, mikä pörisee, ei pelkästään ajoneuvoihin liittyvää, Tomppa kertoo.

”Erotuimme muusta porukasta keräämällä kaikkea, mikä pörisee.”

Kaikki alkoi Sipoosta. Tompalla on Martinkylän entisellä asemalla talo, jonne oli kerääntynyt kunnioitettava määrä tavaraa. Hän järjesteli esineitä vanhan ajan osto- ja myyntiliikkeen malliin ja maalasi kyltin ”Weird Antiques”.

–En tiedä, mistä nimi putkahti, mutta sehän tarkoittaa outoa ja merkillistä. Vinksahtaneisuudesta tuli se juttu.

Aluksi Tompan ei ollut edes tarkoitus myydä mitään. Mike tuli käymään ja totesi, että divari kyltteineen vaikutti hyvältä idealta. Hän ehdotti, että paikkaa pidettäisiin auki silloin tällöin.

–Kutsuimme kerran kuussa kavereita. Mike toi oman vitriinin. Siitä se lähti. Pidimme auki kesälauantait, ja alkoi asiakkaiden invaasio, joka oli yllätys. Sana levisi puskaradion kautta, Tomppa kertoo.

Kaupungin kautta maalle

Varsinainen mullistus tapahtui, kun liike siirtyi 2012 Helsingin Jätkäsaareen vanhaan 30-luvun tiilimakasiiniin. Sen jälkeen toiminta alkoi olla, ei vielä ammattimaista, mutta vakavampaa harrastamista.

–Emme mainostaneet mitenkään, mutta kaikki keräilystä kiinnostuneet tiesivät meidät. Liikkeestä tuli pyhiinvaelluspaikka, Tomppa kertoo ja vastaa puhelimeen, joka soi kummallakin vähän väliä.

”Emme mainostaneet mitenkään, mutta liikkeestä tuli pyhiinvaelluspaikka.”

Lars Sonckin suunnittelemissa makasiineissa toimi muitakin antiikkiliikkeitä, gallerioita ja treenikämppiä, mutta kaupunki määräsi ne yllättäen käyttökieltoon. Weird Antiques löysi uuden kodin Tuusulasta kuuden Jätkäsaaren vuoden jälkeen.

–Ajattelin ensin, mitä tästä tulee, kun muutetaan landelle. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, Mike huokaa.

Tavaraa oli kahdessa kerroksessa. Muutto otti pari kuukautta ja yhdet hermot. Miken teki mieli laittaa ovi lukkoon ja heittää avain mereen.

Hyrylässä on nyt oltu kaksi vuotta, ja sijainti on osoittautunut hyväksi. Vanhan tavaran harrastajat eivät tule Helsingin keskustasta, vaan esimerkiksi Järvenpäästä, Keravalta ja Hyvinkäältä.

–Kantatietä pitkin menee koko ajan loputon liikenne. Ihmiset poikkeavat, jos valot vain ovat päällä, Tomppa kertoo. Oven taakse ilmestyy tasaisin väliajoin uteliaita silloinkin, kun liike on suljettu.

Vakioporukka käy viikoittain. Osan kanssa Tomppa ja Mike tekevät yhteistyötä, osa tulee vain viihtymään. Parkkitilaa riittää. Jätkäsaareen ei lopulta pystynyt pysäköintiongelman vuoksi tulemaan autolla.

–Pihalla järjestetään tapahtumia ja kokoontumisajoja. Kevään ja syksyn Vintage-päiville valitsemme keräilijöitä myymään kokoelmiaan.

Tavaralla on oltava tarina

Weird Antiquesille kelpaa vain tavara, joka miellyttää kaveruksia itseään. Jossa visuaalisuus menee käytännöllisyyden edelle. Jolla on tarina ja jota ”kasaridesign” ei ole pilannut. Näin erottaudutaan perusantiikkia myyvistä kauppiaista.

Seulan voi läpäistä myös outoudella. Vanhat lääketieteelliset havaintovälineet ja instrumentit saattavat olla aika irstaitakin. Myynnissä on täytetty apina, muumiokissa ja eläinten kalloja, joita kysytään paljon. Usein on haussa tiettyjä peltileluja ja lentokoneen osia.

Mikä sanelee trendit, on mysteeri. Pitkään jukebokseja ei etsinyt kukaan, mutta viime aikoina niitä on taas mennyt. Bensapumput eivät liikkuneet lainkaan, mutta kevään ja kesän aikana ne vietiin käsistä.

Toisen romu on toisen aarre. Erikoisia esineitä ostavat keräilijä-sisustajat, joilla on niille tietty paikka.

–On hieno tunne, kun tavara löytää kodin. Kieltäydymme jopa myymästä, jos esine on mielestämme menossa väärään osoitteeseen, Tomppa sanoo.

Kaverukset suunnittelevat julkistilojen sisustuksia. Ravintoloihin tai keilahalleihin ei käytetä aitoja esineitä. Kauhukuva on, että paikka lakkaa olemasta ja kaikki päätyy roskalavalle.

–Vintagemiehillä on tunnesuhde vanhoihin esineisiin. Ne eivät ole pelkkää kauppatavaraa, Tomppa tiivistää.

Hänen intohimonsa ovat vanhat veneet ja ilmailuun liittyvä esineet. Ja tietysti 50-luvun Hudson-autot.

–Hommasin juuri venäläisen lentokoneen tähtimoottorin, joka painaa tonnin. Niin hankalia voivat keräilyesineet pahimmillaan olla.

–Minuun kolahtavat jukeboksit, vanhat bensa-asematavarat ja lelut. Osa itselle hankituista menee myöhemmin myyntiin. Käy niin, että kun löytää kauan etsimänsä, tavoite täyttyy ja merkitys tyhjenee. Pitää valita uusi tavoite, Mike pohtii. 

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 20/2020.