Koti, reilun 40:n neliön kokoinen yksiö saunalla, lasitetulla parvekkeella, keittiöllä, vaatehuoneella ja alkovilla. Punaiset kaapinovet keittiössä ja eteisessä, jotka pomppasivat välittömästi silmille, kun ensimmäisen kerran näin asunnon. Tuolloin mielessä kävi, miksi ihmeessä joku aiempi vuokralaisista oli maalannut ne kirkkaan punaisiksi. Kylpyhuoneeseen olemme tunkeneet pyykkikoneen, minkä ansiosta isompi ihminen pääsee meillä tuskin vessanpöntölle, koska koneen ja seinän väliin jää niin pieni kulkuväylä. Ja tietenkin muovimatto 70-luvun tyyliin! Rakastan tätä kotia kaikkine pienine yksityiskohtineen ja muistoineen, joita tänne liittyy kaikkialle :)

Viime aikoina on alkanut kuitenkin kyllästyttää se, että kaikki paikat ovat pullollaan tavaraa. Yksi vaatehuone ei yksinkertaisesti riitä kahden ihmisen maalliselle omaisuudelle ja kenkiä, rullaluistimia, kalastustarvikkeita ja muita vastaavia onkin alettu jo sulloa parvekkeen senkkeihin säilytykseen. Olisihan se hienoa, jos tavaroille olisi kunnolla tilaa ja näyttäisi komerotkin siistimmiltä.

Ollaan sivusilmällä etsiskelty kaksiota, koska niitä vaikuttaa nyt olevan tarjolla, kun valmistuneet ovat muuttaneet pois ja uudet opiskelijat eivät ole vielä saaneet tietoa opiskelupaikoistaan. Löydettiinkin yksi loppukesästä valmistuva vuokralle tarjottava kerrostaloasunto noin kilometrin päässä keskustasta. Laitettiin sitten viestiä vuokranantajalle, ja ajattelin, että asunnolle on varmaan ollut jo kymmeniä kysyjiä. Saatiin kuitenkin takaisin päin vastaus, että oltaisiin parhaiden hakijoiden joukosta, kun hän parin viikon päästä päättää vuokralaisen!

Nyt ongelma sitten tietenkin on, että oon ihan hirmuisen innoissani, jos päästäisiin muuttamaan ihan uuteen asuntoon, kauniiden maisemien ääreen, ja päästäisiin taas sisustamaan asuntoa ihan uuden näköiseksi! Toisaalta oon ihan hirmu surullisin ja haikein mielin, jos muutetaan tästä söpöstä asunnosta pois! Rakastan kaikkia pikku yksityiskohtia tässä asunnossa, sitä, että pitää pitää huoli, ettei liho liikaa, jotta pääsee liikkumaan kylpyhuoneessa, että voi shoppailla tauluja parvekkeen rosoisten seinien peitoksi ja uskokaa tai älkää, tykkään jopa niistä punaisista kaapinovista!

Tähän asuntoon liittyy paljon ihania muistoja, ja eihän kukaan tietenkään niitä viekään pois, vaikka muutettaisiin, mutta tuntuu se silti haikealta. Ehkä vain kiinnyn vähän liikaa paikkoihin; kun "anoppila" siirtyi kaksi sataa metriä, olin huomattavasti surullisempi heidän muutostaan kuin esimerkiksi mieheni, joka oli sentään asunut kyseisessä talossa 20 vuotta! 

Eihän sitä vielä tiedä, saadaanko koko asuntoa, mutta jos niin käy, olen kyllä sellaisen tunnemylläkän ympäröimänä! Pakko tästäkin on joskus muuttaa, koska en nyt koko loppuelämääni ajatellut elää vuokra-asunnossa, ja parin vuoden päästä koittava lisäkerrosten rakentaminen on sellainen juttu, etten halua asua kyllä silloin sen hetkisessä ylimässä kerroksessa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla