Kesään kuuluvat ehdottomasti kesäteatterit, joita on lähes joka niemessä ja notkelmassa. Mikäpä sen mukavampaa, etenkin, kun monissa on jo katokset ainakin katsojille. Olen elämäni aikana niin paljon palellut kesäteattereissa, että nykyään otan takin ja huovan mukaan, vaikka olisi helle lähtiessä. Tahi ainakin melkein otan.

Taisin jättää rohkeasti huovan kotiin, kun lähdin tamperelaisen teatteri Valentinon näytelmän ensi-iltaan 2.7.18. Esitys oli iltapäivällä ja ilma oli kaunis. Villatakki oli minulla tietysti mukana.

Esityspaikkana on Vihreä polku, Merunlahden kesäteatteri Lempäälän puolella. Kauniin järven rannalla, metsän keskellä oleva paikka on kesäisen valloittava, lähellä Birgitan polkua.

Esityksenä on Leena Härmän Viekää tuhkakin pesästä. Härmä on kirjoittanut näytelmän 1971 tositapahtumiin pohjautuen. Kymmenen vuotta sitten yli 90- vuotiaana kuollut tamperelainen Härmä kirjoitti muun muassa Tuittupää nuorten romaaneja 1940 luvun lopulla ja 1950 luvun alussa. Kirjojen nimet tuntuvat niin tutuilta, että saattaapi olla, että olen niitä lukenut.

Vaikka näytelmä on vanha, sanoma ei. Grynderit yrittävät ostaa vanhojen ihmisten tontteja pilkkahinnalla kalliiden kerrostaloasuntojen ostamista varten. En uskalla väittää, että tällaista edelleen tapahtuu. Voi olla, voi olla olematta. En tunne alaa. Olennainen sanoma, pienen ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa valtaa omaavien toimiin, on kuitenkin ihan tätä päivää.

Tyrnit, Lehdot ja Janhuska asuvat Kinttumäen kaupunginosassa Tampereella. Yhtä pidetään ulkoista uhkaa vastaan. Toisaalta juorut leviävät, eikä pahan puhumiselta selän takana tai kateudeltakaan vältytä. Niin inhimillistä!

Esitys on harrastajanäyttelijä Ritva af Ursinin 30-vuotisen uran juhlanäytös. Onnea kovasti Janhuskan roolin mehevästi esittävälle Ritvalle!

Primus motorina kaiken takana on tarmokas Leila Karttunen, joka on sovittanut ja ohjannut näytelmän. Hänet on saattanut aikoinaan nähdä Työväen teatterin lavalla. Tuottajana ja joka paikan höylänä on Paula-Maija Sahrman.

Merunlahden kesäteatterissa saa samaan hintaan sekä nautittavan teatterielämyksen että luontokokemuksen.

 

P.s. Erilaista teatteria oli viikonloppuna, kun siskon likka kahden alle kouluikäisen pojan kanssa oli visiitillä. Esitystä oli tauotta, meininki oli enemmän improamista. Oli naurun hekotusta, itkua, keskittynyttä leikkimistä ja pelaamista. Kaikkea vuorotellen, päällekkäin tai yhtä aikaa. Ihmettelen ton siskon likan kärsivällisyyttä, joka ei pettänyt kertaakaan viikonlopun aikana. Tervetuloa taas!

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat