
Tähän tyyliin lienee sanaillut muinainen saksalainen poliitikko. Siihen suuntaan häntä ainakin on tulkittu. Kun lähden yksinäni ajamaan punaisella Lyylilläni mökille, mietelmä tuntuu pitävän paikkansa. Hehkuttelen jo etukäteen matkan mukavista taukopaikoista.
Ystävä kysyy ennen juhannusreissuani, kauanko minulla kestää ajaa Tampereelta mökille. Kysymys panee ihan miettimään. Pyssäyksiä kun voi tulla enemmän tai vähemmän, kun juhannusheila tulee vasta perässä töiltä ehdittyään. Kuka sen ajoajan siis tietää?
Jos menemme yhdessä miehen kanssa, hän haluaa mennä eri kautta, vähän lyhyempää reittiä. Siellä ei ole minulle houkutuspaikkoja. Sitä paitsi miehen autossa jarru toimii vain päätepisteessä. Ei sillä, jarru näyttää joskus olevan hukassa itsellänikin. Pari viikkoa sitten Ruovedellä järvessä oli ihan huikea määrä joutsenia. Koskaan en ole moista määrää nähnyt! Kaasujalkani hieman nousi polkimelta, mutta jarru ei toiminut. Parin kilsan päästä harmittelin, kun en pysähtynyt ja mietin, kääntyäkö takaisin. Parinkymmenen kilsan päästä harmittelin, että en kääntynyt.
Tähän aikaan vuodesta tien vieren kukat ovat syötävän ihania! Niitäkin pitää välillä pysähtyä ihastelemaan. Pidän jopa lupiineista, niin vieraslajeja kuin ovatkin. Harmi vain, että tienvieret parturoidaan silloin, kun kukat ovat kauneimmillaan. En tiedä, yritetäänkö sillä vähentää lupiineja. Samalla kuitenkin menevät kaikki. Näkymäesteteitä ne eivät ainakaan ole.
Kas tässäpä tavallisimmat taukopaikkani Tampere-Teisko- Ruovesi –Virrat akselilla. Jos olet kulkenut tätä reittiä, ehkä tunnistat joitakin ”minun” paikkojani.
Ensimmäinen etappi. Saatan pysähtyä jo noin neljänkymmenen kilometrin jälkeen Terälahden Saleen ostamaan jotakin kylmälaukkuun. Tänä kesänä Salessa on huomioitu viileässä ruokakaupassa kenties palelevat asiakkaat. Vähäpukeisena helteellä liikkuessa lämmikkeet ovat toki tarpeen. Helteitä ei vain ole vielä näkynyt. Erinomainen idea minusta kuitenkin!
Toinen etappi. Sininen lehmä Teiskon pellolla on hymyilyttänyt jo useina kesinä. Toisella puolella tietä olevan ÄitiMaito- taideteoksen huomaan nyt ennen juhannusta ensimmäisen kerran. Maitolaiturissa olevan tekstin mukaan teoksen ovat tehneet viime vuonna taiteilijat Jussi Kalliokoski ja Oili Kokkonen maidon ja elämän ylistykseksi. Sanoman teos kyllä välittää, mutta ei se ainakaan minun silmiäni hivele, saati että herättäisi lämpimiä tunteita lehmää tai maitoa kohtaan.
Kolmas etappi onkin jo Ruovedellä, kun olen jo kääntynyt kuuskutoselle. Varttuneenpi kulkija muistaa Jussi Raittisen ”teeveehoolle” omistaman laulun, jossa hän kehoitti :”Tehkää uus valtatie kuuskytkuus.” Vanha olikin tietyltä osin kovin mutkainen ja huono, voin todistaa. Uusi tie tehtiin. Jussi sanoitti laulun uudelleen ”Tehtiin uus valtatie kuuskytkuus.”
Jos näet tien vieressä alla kuvatut kyltit , toppaa het tykkänään! Ruoveden Seo-huoltoaseman kahviossa paistetaan maan mainioita munkkirinkeleitä! Kahvilan terassilla juon munkkikahvit aina, jos se vain on auki. Olenpa joskus jopa kiirehtinyt mökiltä lähtöä ehtiäkseni ennen paikan sulkemista. Viime viikolla söin sekä Tampereen kehutun Pyynikin munkkikahvilan munkkirinkelin että Seon vastaavan. Jos minulta olisi kysytty, niin Seo olisi voittanut. Kokokin oli isompi. Pyynikki johtaa kyllä sloganeillaan: Munkki päivässä pitää pyllyn pyöreänä ja Munkki päivässä pitää suupielet sokerissa.- Menovettä en ole huoltoasemalta koskaan ostanut. Sen hinta ei sovi Lyylilleni.
Neljäs etappi nyt juhannusreissullani on Ruoveden Runebergin lähde. Varhaisimmat muistikuvat paikasta ovat lapsuuden perhereissuilta. En sinne toki läheskään aina poikkea, kun sitä varten täytyy ajaa keskustan kautta. Tie alas lähteelle koivukujineen on jo mieltä kohottava. Kun ketään muuta ei nyt ole paikalla, lurautan veden äärellä Runebergin sanoittaman laulun Sua lähde kaunis katselen. Aionpa jopa rituaalinomaisesti hörpätä vähän vettä, mutta onneksi huomaan taulun, jossa veden juonti kielletään. Vesi on tutkittu, eikä se ollut juomakelpoista. Mihinkään ei voi siis enää luottaa! Ei edes lähdeveteen. Paikka on kuitenkin vallan kaunis ja rauhoittava. Kyllä täällä voisi pitempäänkin istuskella Runebergin tavoin.
Viides usein välttämätön pysähdys on Virroilla Shopping Centerissä. Se on sopivasti lähes valtatien varrella. Siellä suunnistan Marimekon Outlet myymälään katsomaan, olisiko jotain kivaa kivalla hinnalla. Kuvan tunika oli alessa ja maksoi vähemmän kuin puolet alkuperäisestä hinnasta. Ihan pakkohan silloin on ostaa, etenkin, kun unikot kiehtovat minua aina vaan. Säästöä tulee enemmän kuin rahaa menee. - Vähän ennen ostoskeskusta on Kitusen kievari, jonka bensa-asemalta saan usein matkani halvinta menovettä.
Kuudes ja viimeinen seisaus tarvitaan ruokahuollon varmistamiseksi. Virtain Liedenpohjassa on vanhan ajan Kyläkauppa, jota pitää Pasi Lehtovaara puolisoineen. Pasilta kuulen uusimmat, tärkeät tiedot, kuten esimerkiksi sen, missä päin karhuista on havaintoja. Mitä tästä kaupasta ei saa, sitä ei tarvita tai se tilataan. Takavuosina Pasi toi saunaan tarvitsemamme ison levyn maksutta pakettiautollaan mökkitien päähän. Mitä siitä, vaikka se löytyi pienen etsinnän jälkeen naapurin tien haarasta. Kaupan pihassa olevalta myyjältä ostan juuri savustettua lohta juhannuspöytäämme uusien perunoiden kaveriksi.
Perillä mökillä soutelee lahdella jälleen kuikka. Vähän olen ollut huolissani, onko se ihan sinkku, kun perhettä ei ole näkynyt. Käki kukkuu ja kirjosiepon poikaset sirkuttelevat linnunpöntöstä : ruokaa, ruokaa! Portaikon vierustan kielot tuoksuvat ja auringonkukkaviljelmäni odottaa perkaajaansa.
Väliäkö siis sillä, että aurinko paistaa vain hetkittäin sadekuurojen välissä. Väliäkö sillä, että järven vesi on vain kuusitoista astetta. Kun siinä räpiköi aamu-uinnilla, tulee ihan sankarifiilis!
Päämääränä mökki on kyllä vielä parempi kuin mökkimatkallaolo!
Ei tainnut Bernstein tietää, mistä puhui!