Jo ulkona meille jaetaan kasvosuojukset. Ne ovat pakolliset sisällä Soile Yli-Mäyryn Taidehallissa Kuortaneen Mäyryssä. Täällä vietetään 28. kesänäyttelyn päättäjäisiä elokuun lopulla. Desinfiointiaineputeli on oven sisäpuolella.

Taiteilija Soile Yli-Mäyry ja puoliso Pentti Koivu eivät ole tänä vuonna meitä vastaanottamassa. Saan laittaa taiteilijalle varaamani ruusun ihan itsekseni yhteen kukille varatuista maljakoista.

Olen tutustunut Yli-Mäyryn taiteeseen ja taiteilijaan muutama vuosi sitten, kun ostin näyttelystä pienen taulun itselleni 70-vuotislahjaksi. Siitä tekemäni postauksen voit lukea täältä. Rakastan hänen värikkäitä taulujaan. Ihailen hänen rohkeuttaan ja sitkeyttään elämässä. Pidän hänen rempseästä tyylistään. Sanalla sanoen tunnustan olevani hänen faninsa! Taulun oston jälkeen olen aina saanut kutsun avecin kera Taidehallin kesänäyttelyn avajaisiin. Viime vuoden avajaisista tekemäni postauksen löydät täältä.

Koronakesänä moni asia on toisin kuin vuosi sitten. Avajaiset muutettiin päättäjäisiksi. Mutta kuinka ollakaan, Korona Kuningas (Yli-Mäyryn sanoin) kurittaa. Nytkin. Yli-Mäyry saapuu ulkoa suoraan hallin etuosaan. Kaikki ohjelma kuuluu kovaäänisten avulla myös ulos. Turvaväleistä kehotetaan pitämään kiinni. No joo. Eipä se taida ihan onnistua. Väkeä on toki vähemmän kuin viime vuonna.

Itse onnistun pääsemään istumaan yhden penkin päähän, kun sellaisia kutsuvieraita, joille peffapaikat on varattu, ei olekaan odotettua määrää. Pääasiassa jaossa on vain seisomapaikkoja. Olen melkein tippua pallilta, kun yritän pitää mahdollisimman hyvää välimatkaa viereiseen nuorukaiseen (joka osoittautuu myöhemmin apurahan saajaksi). Tarjoiluja ei myöskään tänä vuonna ole. Arvaat jo, että syy alkaa k-kirjaimella.

Parasta ohjelmassa ovat viulutaiteilija Re`ko Szilvayn soittamat Sibeliussävellykset. Säestäjänä on pianotaiteilija Heini Kärkkäinen. Ihan näiden neljän kappaleen takia tänne kannatti tulla! Voi että, miten nautin. Johan tässä on saanut olla puoli vuotta ilman elävää musisointia.

Juhlapuhujana on Jari Tervo. Olisin toivonut, että olisi jotenkin tuotu esiin, miksi hänet on valittu tähän hommaan. Kovasti Tervo suoltaa vitsejä. Osa on jo tuhannesti kuultuja, kuten koronasta johtuvaan etäisyyden pitämiseen liittyvä : ”Suomalaiset ovat koko ikänsä varustautuneet tätä varten”. Ihan en saa kiinni, mikä hänen sanomansa mahtaisi olla liittyen siihen aiheeseen, miksi olemme täällä. Ellei se sitten ole se, että ” kaikki on mahdollista, myös mahdoton”. Ikään kuin olisin tämänkin kuullut aikaisemminkin. ”Kaikki on mahdollista. Sohvalta nouseminen on se suurin juttu.” Joopa joo. Mies yrittää puolustaa hänen puhettaan sanomalla, että kyllä siinä oli ihan hyviä kohtia. Kun kysyn, mitä, niin eipä hän osaa sanoa. Mietin, viitsinkö edes taputtaa. Läpsäytän kuitenkin pari kertaa käsiäni yhteen. Ainahan tietysti vika voi olla tämän vastaanottajan päässä.

Puheenvuoro on myös Samppa Lajusella, entisellä yhdistetyn urheilijalla ja nykyisellä vauraalla kiinteistösijoittajalla. Puheensa aiheen hän sanoo olevan Kauneutta sinussa. Hän on nähnyt ystävän kotona paljon Yli-Mäyryn tauluja. Ensin häntä vangitsivat värit. Sitten hän kiinnitti huomionsa tauluihin syvemmin. Ne kuvastavat hänestä sisäistä rikkinäisyyttä. Yli-Mäyry on itsekin kertonut, että hän kuvaa eri näkökulmista ihmistä, joka menee rikki. Yhteisen ystävän kautta Lajuselle tuli kutsu tutustumaan Yli-Mäyryyn ja pyyntö puhujaksi tähän tilaisuuteen.

Lajunen aloittaa kiinnostavasti omakohtaisesta kokemuksestaan, jossa hän lopulta tajusi, että Kauneus on siinä, miten ihminen katsoo asioita. Ehkä ennestään tuttu tosiasia, mutta tarinan tuoreus ja omakohtaisuus tuo elävyyttä siihen. Hän lainaa Yli-Mäyrystä kertovasta kirjasta Palava tuhka muutamia tosi osuvia taiteilijan ajatuksia, kuten Ihminen rakentaa muureja ympärilleen, ihminen kuitenkin särkyy. Puheensa lopuksi Lajunen kertoo omasta tyhjyyden tunteestaan, jonka täytti uskoontulo viisi vuotta sitten.

Kyllä entinen yhdistetyn mies sanomaa puheeseensa löytää. Enemmän kuin joku toinen. En kerro, kuka.

Soile Yli-Mäyry sanoo omassa puheenvuorossaan: ”Tässä kylässä syntyneenä voin teosten kautta keskustella eri maista olevien ihmisten kanssa. Voiko maalaistyttö elämältä enempää odottaa?” Ei voi, vastaan minä. Näyttelyitähän hänellä on ollut yli kolmessakymmenessä maassa.  Kesänäyttelyn teema Digituhka kuvastaa hänestä sitä, että ihminen rakentaa nettimaailmaa ja itse särkyy ensimmäisenä. Olisinpa halunnut hänen selventävän vielä tätä ajatusta enemmän.

Kolme vuotta sitten Yli-Mäyry perusti puolisonsa kanssa Soile Yli-Mäyryn taidesäätiön. Nyt sieltä jaetaan toinen apuraha. Saajana on Niklas (tai Niclas) L., siis se nuori mies vierestäni. Enempää en nimestä muista. Häntä Yli-Mäyry opastaa esimerkiksi näin: ”Tee töitä, töitä ja töitä. Kun puukkoja tulee edestä ja takaa, olet menestynyt. Mutta siinä sut mitataan." Stipendiaatti ja puhujat saavat muistoksi muun muassa Poltettu oranssi – pinssin. ”Joka päivä pitää luoda uusi horisontti. Vain taivas on rajana.”

Puolitoista tuntia sujahtaa sukkelaan. Tilaisuuden jälkeen olisi toki mahdollisuus paremmin perehtyä maalauksiin ja lasiveistoksiin. Emme kuitenkaan halua kauan enää viipyä ihmisjoukossa. Jo tulo tilaisuuteen epäilytti tuon ei-toivotun kuninkaan vierailun takia. Lähdimme mökiltä sillä mielellä, että jos siltä näyttää, käännymme vaikka peltoparkilta pois. Voihan sitä lauantai-illan autoajelun tehdä.

Emme kääntyneet. Olen iloinen ja tyytyväinen, että tulimme. Mies vähän marisee puuttuvasta tarjoilusta. Vähän niinkuin malliksi.

”Tietoa on, mutta ihminen on tullut yhä yksinäisemmäksi”. Näissäkin Yli-Mäyryn sanoissa on pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Kokemus jää– kotiinkin vietäväksi.