"Vuoden nerokkain trilleri.”

”Hämmästyttävä. Jännittävä. Upea.”

”Piinaavaa jännitystä huokuva mestarillinen trilleri, josta koko maailma puhuu.”

Eipä hiukka ylisanoja kustantajalta, ajattelen. Kun kuitenkin luen myös kehuvan lehtiarvion, niin uteliaisuus voittaa. Jännärit eivät varsinaisesti ole se kirjallisuuden laji, jota preferoin, vaikka ahkera lukija olenkin. Syy on niinkin yksinkertainen kuin että en uskalla niitä lukea. En lukea, en katsella telkkarista. En ainakaan illalla ja/tai pimeässä. Pelkojäniksenä näen heti painajaisia tahi en uskalla nukkua. Olkoot siis.

Mutta kuulunhan sentään ”koko maailmaan”. Täytyyhän minun päästä kirjasta puhujien joukkoon, että ei ole aukkoa ”koko maailmassa”.

Kyse on A.J. Finnin kirjasta Nainen ikkunassa. Joudun varaamaan teoksen kirjastosta, hyllyssä ei ole. Muutama muukin haluaa sitä siis lukea.

Nyt on luettu. Kirja koukuttaa ja pitää kiinni, kunnes kaikki 460 sivua on tavattu. Jotain kertonee se, että hain kirjan tiistaina puolen päivän maissa ja lopetin keskiviikkona illalla ennen keskiyötä. Siinä välissä ehdin hillua maailmalla kotoa poissa aika kiitettävästi. Kotona ollessani kirja ei siis ehtinyt jäädä pöydälle notkumaan. Jos on kiinnostavaa lukemista, aina voi kotihommat unohtaa ja yöunenkin osittain.

Mitä jännäristä nyt uskaltaa sanoa, ettei paljasta liikaa? Verellä tai kuolemalla ei mässäillä. Verta on tai ei ole, miten sen nyt ottaa. Juoni kiertyy Annan ympärille, juurikin sen naisen, joka katselee ikkunastaan. Ikkunasta näkee kaikenlaista, tässä tapauksessa jopa puukotuksen. Kuten hyvään trilleriin kai kuuluu, lukija on vähän väliä väärillä jäljillä. Ainakin minä olin. Kun taas luulin päässeeni jäljille, kohta sekin osoittautui hutiksi. Nainenkaan ei ole ihan se, joksi häntä luulee. Taisi olla niin, että jokainen kirjan henkilöistä osoittautuu joksikin muuksi. Hyvässä tai pahassa.

Kirjan takaliepeessä kerrotaan, että A.J. Finn on pseudonyymi. Oikea kirjoittaja on nelikymppinen kustantaja Daniel Mallory New Yorkista. Ystävällishenkisen näköinen tyyppi. Ja mitä? Kirja on esikoisteos tältä vuodelta. Jotkut ne osaa tehdä heti mestariteoksen. Miten se laulu meneekään: ” En ole katkera, mutta kuitenkin…..”.  No jaa. En ole sentään katkera. Ehkä vähän vihreä - kateudesta. Mutta eniten kuitenkin ihaileva ja ihmettelevä.

Tähdet ovat tätä päivää. Monella tavalla. Elleivät ne tanssi, niin niitä annetaan niin kirjoille, näytelmille kuin konserteille. Minä roiskautan tälle heti täydet viisi. Joku kokenut trillerikonkari voi olla muuta mieltä. Olkoon vain. Tällaiset arviothan ovat aina subjektiivisia.

Uskaltaudun kuitenkin suosittelemaan kirjan lukemista.

Ellet ole sitten vielä suurempi pelkojänis kuin minä.