Opetushallituksen ohjeiden mukaan koulussa ei saa enää käyttää tyttö ja poika sanaa.

Jos olisin ollut kahvia ryystämässä, sumpit olisivat menneet kyllä väärään kurkkuun, kun Ipadini näyttöön pamahti jotensakin yllä olevan mukainen Ilta-Sanomien lööppi.

Asiaan perehdyttyäni selvisi, että ei se juttu oikeasti nyt ihan noin ole. Opetushallituksen julkaisu on nimeltään Tasa-arvotyö on taitolaji Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa http://www.oph.fi/download/173318_tasa_arvotyo_on_taitolaji.pdf

Siinä kehotetaan kylläkin käyttämään pääsääntöisesti oppilaiden etunimiä sukupuolen sijasta. Lapsia ei tule ryhmitellä sukupuolen mukaan, ellei siihen ole erityistä tarvetta. Esimerkkinä erityisestä tarpeesta mainitaan suihkuun meno.

Ääneen ajattelin, että kyllä sitä nyt kuitenkin tyttö ja poika sanoja joudutaan käyttämään. Aina ei käy etunimi.

Missä tilanteessa esimerkiksi? kysyi Kuopus, joka on noin 40 vuotta minua edellä tasa-arvoajattelussa.

Ei voi kai kuvitella, että opettaja luettelee  Venla, Tiia, Lumikukka, Ethel, Saimi, Maria, Meiju, Christiina, Lydia, Maj, Eva, Eveliina, Aada, Sofia, te menette liikuntatunnilla ulos pelaamaan. Kyllä kai silloin on sanottava, että tytöt menevät liikuntatunnilla ulos pelaamaan, perustelin.

Entäpä, jos liikunta onkin tytöillä ja pojilla yhteinen? sanoi Kuopus.

Niinkin kai voi olla, myöntelin.

Tämän keskustelun jälkeen olen tosin valaistunut asiassa jossakin määrin. Enimmäkseen liikuntatunnit lienevät tytöillä ja pojilla erikseen. Minusta ainakin osa tunneista voisi olla yhteisiä, kuten erilaiset sisä- ja ulkopelit. Kaukana nimittäin ovat ne ajat, kun tyttöjen sisäliikunnassa juostiin, hypeltiin ja loikittiin ringissä opettajan hakatessa tamburiinilla tahtia. Se oli meikäläisen koulujumpan aikaa 60-luvulla.

Opetushallitus on ihan oikealla asialla. Se käyttää termiä sukupuolitietoisuus. Yleistykset sukupuolen mukaan jylläävät ihan huomaamattakin. Niistä pyritään pääsemään eroon tiedostamalla sukupuolen vaikutus. Monissa tutkimuksissa on saatu tuloksia, joiden mukaan niin päiväkodissa kuin koulussa lapsiin suhtautumisessa ja heidän käyttäytymiseensä reagoimisessa vaikuttaa sukupuoli. http://www.oph.fi/download/30194_sukupuoli_koulussa.pdf

Pojat saavat esimerkiksi enemmän niin negatiivista kuin positiivista huomiota luokassa.  Näin siitä huolimatta, vaikka opettaja itse kokee suhtautuvansa kaikkiin ilman sukupuolipainotusta. Sukupuolen vaikutus  on varmasti nähtävissä myös kodeissa. Aste-eroja on toki joka paikassa.

Ihanteellinen tavoite on toki se, että lapset voisivat kasvaa sellaisiksi pojiksi ja tytöiksi, mikä itse kullekin on luonteenomaista niin, että ympäristö tukee tätä kasvua laittamatta olettamuksia sukupuolen perusteella. Luulenpa kuitenkin, että paljon pitää virrata vettä Tammerkoskessa ennen kuin se toteutuu. Sinne päin on toki syytä pyrkiä. Olemmehan me edenneet asiassa pitkälle sitten viime vuosisadan alun.

Osaksi tasa-arvoon ja tasa-arvotyöhön suhtautuminen lienee sukupolvikysymys.

Toivoa ei pidä menettää, vaikka eräs yli kuusikymppinen tuttavamies piti moiseen asiaan keskittymistä ja oppaan laatimista valtion rahojen tuhlauksena.

Toivoa ei pidä menettää, vaikka eräs johtava ministerimme, myös jo varttuneessa iässä,  plokissaan leimasi opetushallituksen ohjeet humpuukiksi. Oliko hän todella lukenut oppaan vai kommentoiko lööppien pohjalta? Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta hyvältä.

Useampi vuosi sitten luin lehdistä juttuja sukupuolisensitiivisyyttä toteuttavista perheistä, joissa vastasyntyneen sukupuoli salattiin perheen ulkopuolisilta, jopa isovanhemmilta. Lapsi oli myös saanut nimen, josta sukupuolta ei voinut arvata. Tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus, anteeksi vain, vailla järjen hiventä! Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä näille lapsille nykyään kuuluu. Valistunut arvaukseni on, että lapsen kasvaessa salailu on käynyt mahdottomaksi. Ja hyvä niin.

Osa omaa minuutta on tunne siitä, mihin sukupuoleen kuuluu, niin biologisesti kuin sosiaalisesti. Transsukupuoliselle, joka tuntee psyykkisesti kuuluvansa eri sukupuoleen, mitä biologisesti on, elämä on ahdistavaa. Niin ahdistavaa, että hän on valmis tutkimuksiin ja vuosikausia kestäviin hoitoihin sukupuolensa palauttamiseksi, kuten he itse kokevat.  

Opetushallituksen paimenkirje on herättänyt pelkoa siitä, että sukupuolet halutaan kokonaan häivyttää, pyritään sukupuolettomuuteen. On nostettu esiin myös Ruotsissa käyttöön otettu hen-sana aikaisempien sukupuolisidonnaisten han ja hon- sanojen tilalle/lisäksi. Ehkä tätä ei nyt kannata peikkona pelästyä: meillähän sama hän molemmille sukupuolille on ollut aina.

Päiväaviisista luin tämänkin tiedon joku vuosi sitten: Uuden Nimilautakunnan tehtävä on muun muassa ottaa kantaa sukupuolisidonnaisista etunimistä luopumiseen.

Tästäpä riemastuin! Tuntikausia mielikuvittelin, mihin nimiin sitten vaihdan tyttömäisen Anja Kaarinani. Kärsijoilla keikkui Armas Lempi Urho.

Nyt yritin netistä etsiä, mitä asialle kuuluu vai olenko unta nähnyt. Ei ollut unta. Oikeusministeriön julkaisusta 13.6.2016 löytyy asiasta tietoa. https://d2htbfmhc6rwjj.cloudfront.net/attachments/a/5/9/cd998ea19469c87a789f4041e6f64.pdf  Nimilautakunnan kannanotto oli yksi 32:n viranomaisen tai yhteisön lausunnoista, joita Oikeusministeriö oli pyytänyt. Vastaukset olivat ristiriitaisia, joten käytäntöä ei tietääkseni muuteta. Vielä?!

Tosiasiassa meillä on jo nykyään mahdollisuus antaa lapsellemme täysin sukupuoleen sitoutumaton nimi. Etunimiksi on hyväksytty vuosien aikana esimerkiksi Silo, Kookos, Lada, Lumita, Rubiini, Puuma, Nöyrä, Nokia, Nanso, Hali, Ia, Keiju, Heppu, Kinga, Sipuliini. Ihme kyllä myös Karhu, mutta ei Karhunpoika.

Minulle ainakaan useimmat näistä nimistä eivät anna mitään vinkkiä,  onko kyseessä tytön, pojan, kissan, koiran vai marsun nimi.

Se lienee tarkoituskin.

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle nuorelle Brysselissä. 

 

Vapaana Kansalaisena , Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaa. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti!

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat