” En missään nimessä halua mihinkään seniorighettoon. Jos haluan olla ihmisten ilmoilla, haluan olla kaikenikäisten, myös nuorten kanssa. ” 

Näin sanaili gerontologian professori Jaakko Valvanne jäädessään 67-vuotiaana eläkkeelle noin viikko sitten. (AL 9.12.2017)

”Yksistään harmaahapsisten kanssa oleminen on vihoviimeistä hommaa.”

Tässäpä olen sitten viikon verran huolen poikanen sydämessä pähkäillyt, että en kai vaan minä ole gheton asukas!

Katsotaanpa, millaisissa seuroissa olen viime viikkona liikkunut. Pisteen saan aina, jos seurassa on ollut muitakin kuin eläkeläisiä. Ajankohdasta johtuen pippalot ovat osaksi hyvin samantapaisia.

1.   Synttärikakkukahvitukset Poltteessa

Täytimme Paulan kanssa yhdessä 140- vuotta. Tarjoamme kakut Energiaklubilaisille ja Liikuntakeskus Polte tarjoaa kahvit. Kiitos Poltteelle tästä yllättävästä synttärilahjasta! Ennen kahvitusta olemme tietysti treenanneet salilla. Hiet olen ehtinyt pyyhkiä vain märällä rätillä ja vaihtaa paidan. Mahakin on vetämättä selkärankaan.

Kuten kuvasta näkyy, ei paikalla ole juuri muita kuin eläkeläisiä. Joskus näille tunneille eksyy nuorempiakin. Nuori mies kuvassa Paulan ja minun välissäni on pätevä ja ihanan vaativa valmentajamme Lauri. Toisen kuvan keskimmäinen nuori kuvaaja on infon ystävällinen Elina. Hän se järjesteli ja tarjoili kahvitkin.

Ei pistettä tästä. Toisaalta. Olenhan Laurin kanssa jonkun sortin kontaktissa koko tunnin ajan ja nyt myös kahvituksessa. Annan sittenkin pisteen.

2.   Tukihenkilöiden pikkujoulu

Täältä saan onneksi pisteen! Arviolta puolet meistä on joko nuoria aikuisia tai keski-ikäisiä. Tämän vapaaehtoistyön ansiosta olen myös säännöllisesti kanssakäymisissä parin nuoren kanssa.

Puuron, glögin ja kahvin jälkeen on mahdollisuus mennä avantosaunaan seinän toiselle puolelle. Siellä juttelen useammankin meidän porukkaamme kuulumattoman nuoren naisen kanssa. Ihan oma-aloitteisesti ottavat kontaktia tämän ikäiseen. Eikä kyse ole siitä, että olisivat vaikka varoitelleet mummelia tyyliin” älä mummo nyt vaan kompastu!”. Olen ennenkin sanonut mielipiteenäni, että enemmistö nuorista on fiksua ja mukavaa. Toistan taas tässä itseäni.

Saisiko tästä nyt yhteensä ihan kaksi pistettä? Tai ainakin puolitoista.

3.   Vesijumpat

Syksyn viimeiset vesijumpat ovat kynttilävalaistuksessa. Kiva tunnelma!

Nämä ryhmät eivät ole erityisesti senioreille tarkoitettuja, mutta silti mukana on vain muutamia keski-ikäisiä. Taitaa olla niin, että vesijumppa on mummojen ja harvojen pappojen laji.

Annan pisteen sauna- ja pukuhuonejutteluista näiden nuorempienkin kanssa.

4.   Seniorikuoro Suvannon pikkujoulut

Jo nimi sanoo, että pisteitä ei heru. Kuoro on 60+ ikäisille. Yhteneväisenä tunnusmerkkinä on silmälasit. Joku kuorokonsertin kuulija on sanonutkin, että olemme kuin Specsavers- mainoksesta.

5.   Myrskyluodon Maija

Tampereen Teatterin klubilaiset matkasivat Helsingin kaupunginteatteriin Maijaa katsomaan. On muuten koskettava esitys, ihana Mårtensonin musiikki ja erinomaisen kauniisti laulava Laura Alajääski! Pitää välillä pyyhkiä kyyneleitä.

Mutta entä ikähaitari? Yritän tarkkailla kahden bussin ihmisiä ja joidenkin kanssa olen jutuissakin. Epäilen joitakin mielessäni työikäisiksi. En kuitenkaan arvaa suoralta kädeltä kysyä, oletkos jo eläkkeellä vai töissä. Lähtisikö työssä oleva viikolla yli puolen yön kestävälle reissulle? Minä ainakaan en olisi lähtenyt. Toisaalta, miksi ei, jos tekee vaikka vuorotyötä. Tai on lomalla.

Pistettä en kuitenkaan uskalla antaa.

6.   Kahvitteluja

Kaksi ystävää käy myöhästyneillä synttärikahveilla. Toinen on onneksi viisikymppinen. Piste tulee. He toivat jo ennen synttäripäivää ruusupuskan ja lipun huhtikuulle Wienin Filharmonikkojen konserttiin. Mieluinen lahja mieluisassa seurassa nautittavaksi! Konsertti onkin jo loppuunmyyty.

Yksi ystävä käy ruokailuseuralaisena ja kahvittelemassa. On kuitenkin minua vuoden vanhempi. Ei pistettä.

7.   Tamperelaisten Psykologiseniorien tapaaminen joulunalusmerkeissä

No, ketäpä muita meitä siellä on kuin eläkeläisiä, tarjoilijaa ei varmasti lasketa. Jokainen on tuonut mukanaan jonkun joulumuiston.  Itselläni lapsuuden jouluihin liittyy enkelikello. Valitettavasti en ole koskaan onnistunut myöhemmin ostamaan sellaista, joka olisi myös toiminut. Ihme sekundaa! Nyt sattumalta huomasin kaupassa pienen enkelikellon tapaisen. Ääntä ei ole, mutta enkelit liikkuvat kuitenkin tuikkukynttilän voimalla ja heijastavat kaunista kuviota seinälle.

Pahalta näyttää. Miehen kanssa oleskelukaan ei tuo pisteitä. Hän on jo 65 v, vaikka osin töitä tekeekin. Mutta lasketaanko mukaan puhelut ja WhatsAppailut Esikoisen perheen ja Kuopuksen kanssa? Entä siskon tyttöjen? Eipä kai.

Tulokseksi saan viisi pistettä omien laskujeni mukaan. Joku kriittisempi antaisi vähemmän. Minun on käynyt kateeksi jo tähän astikin niitä isoäitejä, joiden lapset asuvat samalla paikkakunnalla. Nyt vielä jää pisteet puuttumaan tästäkin kanssakäymisestä.

Mitä siis pitäisi tehdä, että kanssakäymistä nuorempien kanssa tulisi enemmän? Pitäisikö lähteä viikonloppuyönä Hämpille kuljeskelemaan? Ei, sitä en arvaa tehdä. Entä nuorten diskot? Hahhahhaa! Auta nyt Jaakko-kulta! Mihin sinä aiot mennä nuorempia tapaamaan?

Olen nyt kuitenkin ymmälläni! Koen eläväni hyvää elämää. Joku vika minussa siis täytyy olla. Eihän se voi mahdollista, jos hoippuu gheton reunamilla tai on jo laidan yli roikottelemassa?  Olenhan  ” tässä vihoviimeisessä hommassa, harmaahapsisten kanssa”. Pitäisikö täältä ponnistaa pois? Voisiko hyvä elämäni muuttua siten ihan ylimaallisen hyväksi?

Juutalaisten ghetot olivat välivaihe ”ennen lopullista ratkaisua”.  Siinä mielessä olemme kaikki, ainakin seniorit, ghetossa. Lopullista ratkaisua kohti tässä itsekin olen menossa, ennemmin tai myöhemmin.