Kirjoitukset avainsanalla Savonlinnan oopperajuhlat

Giuseppe Verdin ooppera Macbeth on esitetty Savonlinnan Oopperajuhlilla 1993 Ralf Långbackan ohjaamana. Vippu Kiljunen on tehnyt tältä pohjalta nyt oman ohjauksensa. Ooppera pohjautuu William Shakespearen tragediaan. Ensi-ilta on ollut Firenzessä 1847.

Kuningas Macbeth hallitsi ihan oikeasti Skotlannissa 1000-luvulla. Sekä Shakespearen että Verdin teokset ovat kuitenkin sepitteellisiä.

Noidat ovat isossa roolissa tässä oopperassa. Noitakuoro toimii mahtavasti. Liikehdinnätkin ovat ihan noitamaisia.  Heidän ennustuksiaan Macbeth, Gabriele Viviani, kuuntelee. Ennustuksen mukaan Macbeth julistetaan ensin Cawdorin jaarliksi ja myöhemmin Skotlannin kuninkaaksi. Ensimmäinen ennustus toteutuukin pian.

Kumpikin puolisoista halajaa kuninkaallisiksi yhtä himokkaasti. Yhdessä he päättävät jouduttaa kohtaloa. Lady Macbethin, Saioa Hernández, ideasta Macbeth surmaa heillä yöpyvän kuninkaan. Vaimo viimeistelee työn ohjaamalla epäilykset surmaajasta muualle. Nyt heistä tulee Skotlannin kuningas ja kuningatar.

Sopraano Saioa Hernández laulaa Macbethin puolisona aivan jumalaisen lumoavasti. Korkeimmatkin äänet helisevät kirkkaina. Hänen aariansa saavatkin aina mahtavat taputukset.

Tappamiset ja tapattamiset eivät toki tähän lopu. Puolisot kannustavat toinen toisiaan. Noidat ovat ennustaneet, että Bancon jälkeläiset hallitsevat myöhemmin. Tappamista siis tarvitaan. Onneksi surmaamista ei juurikaan näytetä lavalla. Ei siten meikäläisenkään tarvitse pitää välillä silmiään kiinni.

Kuten usein saattaa käydä ja jopa oikeassa elämässä mielestäni olisi toivottavaa, syyllisyys alkaa vaivata Macbethiä. Linnan juhlissa hän näkee Bancon haamun ja käyttäytyy siksi kummallisesti. Lady pelastaa tilanteessa mitä pelastettavissa on.

Lady Macbeth on kuitenkin se, joka ensin sekoaa syyllisyyteensä ja surmaa itsensä. Macbeth noitien ennustuksen mukaan näkee Birhamin metsän liikkuvan.

Skotlannin maanpaossa eläviin kapinallisiin lukeutuu Macduff, Johan Krokius, joka saa uutisen, että hänen vaimonsa ja lapsensa on tapettu ja linna tuhottu. Hän lähtee kostoretkelle. Alta 30-vuotias tenori Krokius hurmaa voimallisella laulutaidollaan. Nuoreksi mieheksi hän on jo pitkälle taidoissaan ehtinyt.

Macbeth luottaa ennustukseen, että kukaan naisesta syntynyt ei voi häntä tappaa. Kamppailussa Macduffin kanssa hän kuitenkin kuolee. Sitä ennen Macduff paljastaa, ettei hän ole syntynyt tavallisesti, vaan leikattu äitinsä vatsasta. Ihan oopperamainen selitys sille, milloin ei ihminen ole syntynyt naisesta.

Jälleen lavastus ja värit tässäkin oopperassa ovat välillä silmiä hiveleviä. Joukkokohtaukset ovat näyttäviä.

Mikä onkaan tarinan sanoma? Onpa siinä jopa opetus?

Kyllä kai se niin on, että niin paljon ihmisiä ei yksi ihminen pysty tappamaan etteikö häntä uhkaavia vielä olisi jäljellä. Näitä vihollisia vaan tulee lisää. Eri juttu on sitten, jos valtaa pitävällä on omat myötäilijä- ja apujoukkonsa. Tässä voisin viitata elävään elämään, mutta hui sentään, sitä en uskalla tehdä.

Tässä toteutui sanonta: Paha saa palkkansa. Valitettavasti tämäkään ei aina toteudu edes oopperassa, tässä kuitenkin. Valta sokaisee ja synnyttää himoa saada lisää valtaa keinoja kaihtamatta. Tässä oopperassa molemmat puolisot olivat niin sanotusti samassa veneessä. Tiedä sitten, olisiko tervejärkisempi voinut estää toista hirmuteoista.

Tämä ooppera oli ilmiselvästi niin minun kuin muiden oopperavieraiden makuun. Väliaplodit seurasivat muidenkin kuin Saioa Hernándezin aarioita. Loppukiitoksissa minäkin paitsi raivoisasti taputin, tömistelin ja taisinpa kerran jopa uskaltautua hieman huutamaan.

550-vuotta tänä vuonna täyttävä Olavinlinna on aina yhtä uljas ja mahtava, niin mennen, tullen kuin palaten. 

 

Savonlinnan Oopperajuhlilla Macbethin ehtii nähdä vielä 12.7 ja 15.7.25, edellyttäen, että lippuja on vielä myynnissä.

 

Oopperan kuvat Savonlinnan Oopperajuhlat/ Toni Härkänen

 

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Säiden Haltija koettelee meitä Olavinlinnaan oopperaan pyrkijöitä tiistaina 8.7.25.. Koko päivän sataa ja sataa ja yhä illalla. Kova tuuli riepottelee niin varjoja kuin ihmisiä. Minäkin vapaudun yhdestä sateenvarjosta. Se leviää tuulen voimasta kahteen osaan. Kohtalon tai jonkun muun seikan oikusta joudumme jonottamaan erinomaisen kauan lippujen ja kassien tsekkaukseen. On suorastaan huvittavaa katsella, miten me oopperaihmiset lopulta valumme katsomoon: kuka sadetakissa, kuka palttoossa ja kuka missäkin tuulta ja sadetta uhmaavassa asussa. 

Ooppera pääsee alkamaan vartin myöhässä.

Giacomo Puccinin ooppera Turandot Savonlinnan Oopperajuhlilla sopii minulle paremmin kuin hyvin. Tarina lyhyesti kiteytettynä on rakkauden voitto vaikeuksien kautta. Katselen, kuuntelen, nautin ja tunnelmoin.

Ewa Plonka prinsessa Turandona on alussa jäätävän ylenkatseellinen häneen rakastuneelle Calafille, jota esittää Francesco Pio Galasso. Turandot ei edes halua puolisoa. Siksi hän vaatii, että hänen kosijansa pystyvät ratkaisemaan kolme arvoitusta. Elleivät he siihen pysty, henki lähtee. Päitä on jo tippunut. Se ei kuitenkaan estä Calafia yrittämästä. Ja tadaa! Hän pystyy ratkaisemaan arvoitukset. Nyt luulisi suhteen prinsessaan avautuvan, mutta ei. Calaf nyt puolestaan esittää prinsessalle arvoituksen: mikä on hänen nimensä. Ellei Turandot saa sitä yön aikana selville, hän hyväksyy kuoleman.

Calafin sokeutunut isä Timur, Petri Lindroos, ja hänen palvelijansa ja auttajansa Liú, Sonja Herranen, yrittävät varoitella ja toppuutella Calafia. Liú on syvästi onneton Calafin aikeista, koska hän itse on rakastunut tähän.

Koko Peking valjastetaan selvittämään nuorukaisen nimeä. Palvelijat Ping, Valtteri Torikka, Pang, Einar Dagur Jónsson ja Pong, Aljaz Zgavc kuuluvat varoittelijoihin. He ovat jo kyllästyneet murhiin. Kaikki pelkäävät, mitä tässä tulee tapahtumaan. Tämä kolmikko tuo paljon elävyyttä ja jopa hauskuutta esitykseen.

Timuria ja Liúta erityisesti kuulustellaan ja pahoinpidellään Calafin nimen selville saamiseksi. He eivät paljasta mitään. Liú ei lopulta kestä, vaan surmaa itsensä. Myös Timur kuolee. Lavalla nostetaan esiin oikean Puccinin kuolinnaamiot.

Voi että, miten nautinkaan kaikesta visuaalisuudesta, kuten Turandon kauniista asuista ja tavoista, joilla hänet lavalle nostetaan. Varmastikin hän on ihan oikea prinsessa!

Ooopperajuhlakuoro raikaa yhtenäisissä sotilasasuissaan niin vahvasti, että melkein sukkani pyörivät jalassa. Oopperajuhlien lapsikuoro on myös mukana. Oooperajuhlaorkesteri kapellimestari Yves Abelin johdolla soittaa räjäyttävästi! On voimaa, on vahvuutta! Upeaa!

Loppu on rakkauden voitto. Jääprinsessa sulaa yhdestä suudelmasta ja ilmeisesti kokee salamarakastumisen. Rakkaus on ihmeellinen! Calaf paljastaa nimensä. Turandot antaa hänelle nimen Rakkaus.

Sairas Puccini ei loppua ehtinyt säveltää, vaan hän kuoli kesken kaiken kurkkusyöpään. Franco Alfano on pariskunnan loppudueton isä. Koko oopperassa on sisällä Puccinin omaa elämää. Kaikkia yhteyksiä ja symboleita en tämmöisenä harrastelijana osaa havaita.

Oopperan ensi-ilta oli Milanossa 1926. Savonlinnan oopperajuhlilla Turandot esitettiin 2003 Pet Halmenin ohjaamana. Hänen ohjauksensa pohjalta Roman Hovenbitzer on nyt toteuttanut oman ohjauksensa.

Kiitän ja kumarran minäkin kaikille oopperaesityksen toteuttajille! Ja kyllä. Nessun dormakin tuli kuultua Francesco Pio Galasson laulamana.

 

Mikä ihana sää  ja näky odottaakaan, kun hyvää mieltä hyreksien astun linnasta ulos. Tässähän kävi samoin kuin oopperassa: vaikeuksien kautta voittoon! Paitsi rakkaus, niin aurinko on maailman valo!

 

Oopperan kuvat Savonlinnan Oopperajuhlat/Toni Härkänen. Calafia, Liúta ja Timuria esittävät kuvat ovat toisesta miehityksestä.

 

Olavinlinnaan johtavan pienen sillan toisessa päässä kaksi iloista ja sirkeäsilmäistä tyttöä laulaa yhdessä kansanlauluja. Sillan toisessa päässä on vakavailmeinen kaveri laulamassa taidolla Yksi ruusu on kasvanut laaksossa- laulua. Edelliskerroista viisastuneena olen varannut mukaani rahaista rahaa näiden laulajien hattuun laitettavaksi. Tänään nuori viulistityttö ei ole paikalla. Aika kiva tapa näille ala-asteikäisille saada vähän taskurahaa.

Jääpä minulla vielä rahaa Unicefin keräyslippaaseenkin. Kenenkään en ole nähnyt niihin siellä mitään laittavan. Mutta toisaalta näen korkeintaan noin sata edelläni kulkijaa. Lopuista yli kahdestatuhannesta on vaikka jokainen voinut muistaa Unicefin keräystä. Tai toisaalta, voi se niinkin olla, että me oopperavieraat olemme köyhiä ja kipeitä.

Oblikatorisen ”minä ja linna”- kuvan otatankin tänään eri paikassa, en sillalla. Jotain vaihtelua siihenkin.

Kansallispukuiset naiset ohjaavat ja opastavat joka ilta ohjauksen tarpeessa olevia linnassa ja toivottavat tervetulleiksi. Tämän naisen kansallispuku on niin erikoisen näköinen, että minun on pakko kysyä, mikä puku se on. Saan kuulla, että se on Helsingin pitäjän puku, ja kuuluu siis suomenruotsalaisiin kansallispukuihin. Tyhmänä tyttönä minulle ei ole koskaan tullut mieleenkään, että on erikseen suomenruotsalaisia kansallispukuja.

Mutta entäpä sitten se itse ooppera Sevillan parturi. Sävellys on Gioachino Rossinin, Cesare Sterbinin libretto perustuu Pierre Beaumachasin samannimiseen komediaan. Rossini oli sävellyksen aikaan vain 23-vuotias. Kantaesitys oli Roomassa 1816.

Savonlinnassa tekijöinä on osaksi tunnettuja suomalaisia nimiä: ohjaaja Kari Heiskanen, pukusuunnittelija Teemu Muurimäki ja lavastusuunnittelija Antti Mattila. Oopperajuhlaorkesteria johtaa tänään Michele Gamba.

Olen lehtien arvioinneista saanut kuvan, että esitys naurattaa kaikkia ja kaiken aikaa, se on ”ratkiriemukas”. Odotukseni tästä koomisesta oopperasta ovat siis ennakkoon, elleivät vallan katossa, niin aika korkealla kuitenkin. Alun ”orkesterin” soitanto onkin hullun hauskaa. Ellen olisi nähnyt orkesterimontussa oikeita soittajia, olisin voinut mennä lankaan ja luulla näitä hölmöilijöitä aidoiksi.

 

Parturi Figaroa esittävän Ville Rusasen ääni on mahtava! Sitä kelpaa kuunnella. Tohtori Bartalo, jota esittää Marco Filippo Romano, tekee holhokkiinsa rakastuneena ikääntyneenä hupsuna mainion roolityön. Gayane Babajanyan solistiosuudet Rosinana paranevat mielestäni koko ajan esityksen aikana.

Sekoilujen jälkeen lemmenpari Rosina ja Kreivi ( Vassilis Kavayas) saavat toisensa.

No, olenko siis nauramiseni takia tuolilta pudota kaksituntisen esityksen aikana? En. Oopperassa on toki omat hauskat ja lennokkaat hetkensä.

Ilmeisesti olen jonkun sortin tosikko, kun en ymmärrä nauraa niissä kohdissa, kun ohjaaja on laittanut muutaman kerran esiintyjät sanomaan repliikkinsä suomeksi. Ei naurata edes silloin, kun Rosinaa esittävä laulaa Piippolan vaaria. Saati, kun näyttelijät näyttävät kesken esitystensä lappuja väliajasta ja skumpasta. Enemmänkin koen myötähäpeää. Ihanko oikeasti me yleisö tarvitsemme tällaista kosiskeluna pitämääni?

Kerrottakoon nyt toki, että en ole minkään valtakunnan ooppera- asiantuntija. En edes musiikkiasiantuntija. Voi hyvin olla niin, että en vain tarpeeksi ymmärrä asian päälle. Voi olla, että aivoissani tarvittavat namikat ovat ihan väärissä asennoissa. Kaikesta kritiikistäni huolimatta ihan mielihyvin katson esityksen. Hetkeäkään en ajattele että pitikin tulla. Sevillan parturista on Savonlinnassa vielä kaksi esitystä jäljellä.

Saattaapa olla vielä niinkin, että Sevillan parturin katsojakokemuksiini vaikuttaa edellisen illan Romea ja Julia, josta olin ihan häkellyttävän hurmaantunut.

Poistun linnasta opastajan neuvomaa maisemareittiä.

Ensi vuonna tulen taas! Toivottavasti!

 

Oopperakuvat Savonlinnan Oopperajuhlien kuvapankki/ Jussi Silvennoinen

 

Voihan Marjukka Tepponen ja italialainen Antonio Poli! Mitkä loistavat äänet! Mikä ilmaisun voima ja taito! Loistatte Savonlinnan Oopperajuhlien tähtiparina, Juliana ja Romeona. Duetot ovat mahtavia! Yleisö Olavinlinnassa, noin 2000 ihmistä, on hurmaantunut, minä yksi heistä.

Mistäkö tiedän yleisön hurmion? Väliaplodit ovat runsaat, pitkät ja toistuvat. Lopussa taputukset, huudot ja jalkojen tömistely kestävät kauan, kauan! Pitäisi olla kivisydän, ellei nauttisi ja heittäytyisi tarinaan.

En jää pätkääkään kaipaamaan aikaisemmissa esityksessä ollutta kuubalaisamerikkalaista Oropesaa Juliana, vaikka lehdet hänet nostivat taidoiltaan melkein taivaisiin ja itsekin harmittelin, että en ehtinyt häntä kuulla. Vieressäni katsomossa istuu henkilö, joka oli aikaisemmin katsonut Oropesan version. Hänestä niin Oropesa kuin Tepponen ovat mahtavia, esitystavaltaan kuitenkin erilaisia. Toki niin.

Onhan esityksessä tähtiparin lisäksi paljon muitakin erinomaisia solisteja, niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia. Ilman heitä tarina ei olisi niin upea. Kuvassa mainion roolityön tehnyt Irina Nuutinen Julian imettäjä Gertrudena ja Julia.

Tanssijoita ja Savonlinnan Oopperajuhlakuorolaisiakin on noin 70 henkeä. Oi voi! Tanssijat häikäisevät monipuolisilla taidoillaan. Kuoron esitykset voimallaan nostavat melkein katon pois paikaltaan. Kapellimestari, kanadalainen Yves Abel aloittaa esityksen juoksemalla pimennetyssä salissa käytävää pitkin ylhäältä paikalleen vahtimestarin valaistessa tietä taskulampulla. Sitten Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri pääsee aloittamaan.

Oopperan on luonut ranskalainen Charle Gounod ja libreton kirjoittaneet Jules Barbier ja Michel Carre. Säveltäjät ovat Charles Gounod ja Adelina Patti. Se pohjautuu William Shakespearin näytelmään Romeo ja Julia. Ensi-ilta oli Pariisissa jo vuonna 1867. Siis ikivanha kuin taivas, mutta taivaallisen nautittava. Savonlinnassa ohjaajana on Amy Lane, lavastus- ja pukusuunnittelijana Emma Ryott, valaistussuunnittelijana Charles Morgan Jones ja koreografina Michael Barry. Kansainvälisesti tunnettuja kaikki.

Oopperassa italialaiset siirtolaiset Capuletit ja Montaguet taistelevat keskenään. Ohjaaja on sijoittanut tarinan 1800-luvun lopun New Yorkiin. Onnettomuudekseen 16-vuotias Julia Capulet ja Romeo Montague rakastuvat. Ruumiitahan tämä ”epäpyhä” suhde tuottaa.

Oopperajuhlilla  useamman kerran olleena aina uudelleen minua huvittaa, miten peräkanaa kuin huonon talon porsaat me menijät kävelemme rantakatua ja siltaa linnaan. Miten muuten voisi ollakaan? Joka kerta otan tai otatan myös mennessä kuvan itsestäni ja linnasta. Näin näyttää tekevän moni muukin.

Sali täyttyy hissukseen. Väliajalle poistutaan aika rauhallisesti. Tarjoilupisteitä riittää jokaiselle.

Reitit vessaan ovat kivisen hankalat. Tässä varmaan haasteellisin, monet jyrkät, suuret askelmat ylös ja alas. Juuri, kun luulen olevansa perillä, on vielä yhdet portaat noustavana. Perässäni tuleva, nuorempi nainen kyselee muutamaankin kertaan: Selviätkö? Melkein loukkaannun, kun mitään vaikeutta minulla ei ole.

 Poistuessa ruuhkat ovat melkoiset, mutta lopulta pääsen illanlämpimään ulkoilmaan.

Oliko linnassa kuuma? Oliko kylmä? Näin saatat kysyä, jos olet joskus siellä oopperassa ollut. Usein on joko liian kylmä tai liian kuuma.Nyt ei varsinaisesti ollut hirveän kuuma, joskin hikoilin ensimmäisen tunnin lahjakkaasti. Saattaa johtua enemmän hikoilulahjakkuudestani kuin linnan kuumuudesta.

Aika monta oopperaa olen tähän ikään ehtinyt nähdä. Romea ja Julia Savonlinnassa on kyllä yksi järisyttävimmistä. Tänä vuonna viimeinen esitys valitettavasti on  maanantaina 17.7.23. 

 

Oopperakuvat Savonlinnan Oopperajuhlien kuvapankki/ Jussi Silvennoinen

 

Seuraa 

Elämää on eläkkeelläkin!

Olen tamperelainen Anja Pohjanvirta-Hietanen. Sydämeltäni olen edelleen eteläpohojalaanen. Synnyin siellä suurimpana vauvabuumivuonna.

 

Ajatuksiini itsestäni, ihmisistä ja elämästä yleensä ovat vaikuttaneet paitsi psykologin koulutukseni ja työelämä, myös kaikki kokemukseni lapsuudesta tähän päivään. Erityisesti tietysti läheiset ihmiset, mies ja kaksi tytärtä, ovat vuosikymmeniä kouluttaneet  minua. Isoäitiyttä saan toteuttaa olemalla Etämummelina kahdelle Esikoisen nuorelle Brysselissä. Iso ilo on ollut Kuopuksen tyttären syntymä viime vuonna. Saamme miehen kanssa nauttia hänen hoitamisestaan Tampereella.

 

Vapaana Kansalaisena, Anjakaarinana, kerron aktiivisen eläkeläisen elämästä. Tällaistakin Vapaan Kansalaisen elämä voi olla, silloin kun vielä jalat ja pää pelaavat. Päiviini kuuluu ainakin kulttuuria, kuntoilua ja kavereita. Ajankohtaiset, ihmisenä olemiseen liittyvät asiat välillä mietityttävät. Moni asia ihmetyttää, vihastuttaa, mutta enimmäkseen ihastuttaa. Marisen välillä toki sen verran, että jonkinlainen tasapaino säilyy. Mielelläni tarkastelen kuitenkin asioita ja tapahtumia humoristisin silmin. Elämää ja itseään ei pidä ottaa liian vakavasti! Postaukseni aihe voi siis olla moninainen. Yhtä moninainen kuin elämäni on. Olen tällainen Sekatavarablogisti.

 

 Mottoja elämälleni voisi olla

Leben und leben lassen - elää ja antaa toistenkin elää (omalla laillansa).

Tätä edelleen opettelen.

Päivä se on vielä huomennakin.

Elämä kulkee eteenpäin, tapahtuu, mitä tapahtuu.

 

Täti Kukkahattuna pitämäni blogin Kolmatta ikää olen laittanut toistaiseksi jäähylle.

Jos haluat postaukset facebookin uutisvirtaasi voit käydä myös tykkäämässä sivuistani http://www.facebook.com/Anjakaarina

 

Blogiarkisto

2025
2024
2023
2022
2021
2020
2019
2018
2017
2016

Kategoriat