Akka ja kissa - viikko mökkimaisemissa

Ilma on sopivan lämmin ja aurinkoinen. Nuuhkin alkukesän raikasta tuoksua. Muita mökkiläisiä ei rannoilla vielä juurikaan ole. Hiljaista on. Linnut vain pitävät ääntä. Parissa pöntössä pesivien kirjosieppojen poikaset tuntuvat olevan jatkuvasti nälissään. On siinä kiirettä vanhemmilla.

En ole ennen ollut yksin kesämökillä ilman autoa. Nyt olen. Viikon verran. Auto on antanut ikään kuin turvaa sitä varten, jos jotakin sattuisi. Olen aina pitänyt sen nokan jo valmiina menosuuntaan.

Siis mitä voisi sattua, saatat kysyä. Noo-o, vaikka mitä, sanoo tämä pelkojänis ja hallahousu.

Nyt en olekaan yksin, vaan Kuopuksen kissan kanssa. Sen saman Kuopuksen, jonka kanssa hänen ollessaan vauva uskaltauduin eka kerran jäämään yksin mökille. Vauva se siinä suojeli kaikelta mahdolliselta kuvitellulta kauheudelta. Ja nyt kissa.

Ihana, ihana järvi!

Mökkiaamuna olisi kesäisin synti ja häpeä olla käymättä järvessä. Vesi on nyt parhaimmillaan 20 astetta. Siellä jo tarkenee kokolailla hyvin. Päivällä toinen kerta ja illalla kolmas. Ja miksipä ei vaikka useamminkin, jos siltä tuntuu.

Aamu-uinnin jälkeen on verkkaisen aamukahvin aika, tietysti ulkona. Nautinnon kruunaa samanaikainen kirjan luku. Mihin tässä olisi kiire? Ei mihinkään.

Päivittäisiin hommiini kuuluu tietysti Ruskan ruoista huolehtiminen 2-3 kertaa päivässä ja hänen vessansa putsaus. Tämä ystäväni kävelyttää minua pari kertaa päivässä pihapiirissä. Sisällä hänen lempipaikkansa on pöydällä, josta näkee rantaan. Ei siellä mitään ihmeellistä minun mielestäni tapahdu, mutta Ruska tuntuu olevan eri mieltä.

Ruskan kanssa molemmat haistelemme ja katselemme mustikan varpuja. Kummallakin lienee oma syynsä siihen. Minä mietiskelen, että ellei kesäkuun hallaöitä tule, niin mustikasta näyttää tulevan hyvä sato. Neljä vuotta sitten uusimamme marjapensaat näyttävät lopultakin ymmärtävän, mikä niiden tehtävä on: tuottaa marjoja. Alku alkaa näyttää lupaavalta.

Mitään varsinaisia hommia minulla ei ole, kun perkuutakaan ei viedä ryytimaa vaadi. Hienosti ovat jo sekä minun auringonkukkani että miehen salaatit pinnassa. Kannan niille vettä parina päivänä.

Vaativa sisäinen ääneni pakottaa minut välillä sauvailemaan. Hiukan nihkeätä on lähteä, mutta ihanan hikistä on tulla takaisin.

Pyöräilyyn saan hyvän syyn, kun jätepussi on vietävä jätekatokseen. Sinne on noin neljän kilometrin matka suuntaansa. Mökillä on Jupiterini, joka lienee jo noin 40 vuotta vanha ja  ylikin. Isäni ostaessa sen minulle oli se jo silloin käytetty pyörä. Jarrut toimivat, kolme vaihdettakin kutakuinkin, matkamittari kaipaa ainakin uutta patteria, jos ei muutakin.

Jupiterilla olen kuljettanut takatuupparilla esimerkiksi Esikoista koulusta kotiin. Siis noin 40 vuotta sitten. Itsenäisyydenkadulla Tampereella olimme kerran melkein jäädä bussin alle, kun se ohitti meidät melkein hipoen. Ei silloin nimittäin ollut mitään eri väyliä pyörille. Liikennevaloissa sitten koputin bussin oveen ja kysyin: Onko pakko ajaa niin läheltä, että ihmiset meinaa jäädä alle? Tyylikkäästi kuski sulki oven. Jäin vastausta vaille.

Kaikenlaisia muistoja sitä mieleen tulee vanhasta pyörästäkin.

Kun vene on rannassa, on soutelemaankin mukava lähteä. Tuota mökkikaveriani en kyllä mukaan ota, vaikka se näyttääkin niin luulevan. Vene on jo vanha, mutta niin on soutajakin. Molemmat ovat kuitenkin hyvässä kunnossa. Isäni osti aikoinaan hyvän veneen, se ei hevillä kaadu.

Yleensä mökillä meillä sauna lämpiää joka ilta. Nyt en viitsi sitä joka ilta lämmittää, vaikka saunomisesta pidänkin ja vaikka lämpiäminen ei kauan kestä. Saatan kyllä ajatella laittaa sen päälle, mutta sitten, kun olen ollut uimassa, tulee tunne, että näin on hyvä. Siinäkö lienee syy, että saunan pesu jää tekemättä. Se oli ainut työ, jonka ajattelin tehdä.

Kuistilla naputtelen kirjoitusjuttuja joka päivä, usein pari tuntiakin. Nettiyhteys läppärissä ei mökillä toimi, mutta sehän ei kirjoittamista estä. On hyvä rauha tehdä sitäkin, silloin kun henki on päällä.

Alkukesän mökkeilyn iloihin kuuluu käen kukunta. Käki siis kukkuu kuusikossa. Tai enpä tiedä kuusikosta, kun en sitä näe. Kukkuu kuitenkin. Lasken yhdellä kuulemalla 43 kukuntaa. Määrähän kertoo sen, monenko vuoden päästä pääsee/joutuu naimisiin tai montako elinvuotta on jäljellä.

Käen tietämän mukaan elän 115 vuotiaaksi. Aika hyvä. Saattaa sitä paitsi käki tarkoittaa sitäkin, että menen silloin, jälleen, naimisiin. Viimeisinä elinkuukausinani. Aina vain paranee. Tämän jälkeen en kukuntoja enää laske, ettei vaan käki tule katumapäälle.

Kun mies tulee mökille, hän huomaa ryytimaan reunamilla käpytikan pesän. Sielläpä vasta poikaset uikuttavat voimallisesti! Ja tätä ette kyllä ikinä arvaa! Vanhassa puolilahossa koivussa elelee liito-orava tikan vanhassa kolossa. Siis liito-orava! Enpä ollut uskoa asiaa, kun mies kertoi oravan nähneensä. Mutta uskottava se oli, kun itse näin sen liitävän kaksikin matkaa. Enpä ole ennen tuollaista ihmettä nähnyt.

Joutsenpari, joita olemme läheisellä lammella käyneet seurailemassa, on saanut perheenlisäystä. Että osaavat olla suloisen näköisiä noi pienet pallerot! Vanhemmatkin näyttävät entistä pystymmässä pitävän upeaa kaulaansa. On syytäkin!

Nautiskellen meni viikko. Päivät menivät päätä käännellessä. Mutta mikä oli näissä maisemissa käännellä!